Kentällä

Pari viikkoinen alkaa olla lopuillaan täällä Pattayalla. Hirvittää vähän, kuinka selvitään Bangkokin kentältä koneeseen. Kerrotko vähän käytännön toimista siellä. Asiallisesti!
15372
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ihan asiallisesti,sisäänmeno koneeseen onkin vaikeampaa kuin siitä ulostulo.
Hyvä provo.

Äänestä

Käytännössä toisesta ovesta sisään ja toisesta ulos ja lentokoneen ovesta sisään.

Äänestä
  • Eipä täältä olisi kannattanut mitään asiallista vastausta odottaakaan. Ajattelin vain, kun kenttä on niin mahdottoman suuri ja vaikeaselkoinen. Kyselläänpä sitten jostain muualta.

    Äänestä

  • Tumpelotttt kirjoitti:

    Eipä täältä olisi kannattanut mitään asiallista vastausta odottaakaan. Ajattelin vain, kun kenttä on niin mahdottoman suuri ja vaikeaselkoinen. Kyselläänpä sitten jostain muualta.

    Kyllä ne siellä Finnairin tiskillä kertoo minne kuljette. Numerot ja kirjaimet on hyvä opetella.

    Äänestä

Vaikka kenttä onkin iso ja vaikuttaa vaikeaselkoiselta, se on käytännössä yksi selkeimmistä. Heti sisääntulossa on taulut, joissa kerrotaan missä rivissä on minkin yhtiön lähtöselvitys. Sen jälkeen vaan opasteita seuraten passitarkastukseen ja oikealle portille. Finnairin lähtöportille on jonkin verrran matkaa, mutta jo passintarkastuksen takia aikaa kannattaa varata riittävästi.

Äänestä
  • tee lähtöselvitys 36 tuntia ennen lähtöä netissä ja taksi vie 3 krs lähtöaulaan....siitä sisään ja Finnairin lähtötiski valotaulusta....yleensä se on aivan perällä oikealla....olisiko ollut T....laukut luovutatte ja sitten menette opasteita seuraten 2 krs. turvatarkastukseen...ja sitten sieltä takaisin alas jossa passitarkastus...nykyään oppaita jotka ohjaa jonoihin...sitten vain Finnairin portille joka on myös todella kaukana...voi mennessä vielä shoppailla ja käydä vaikka aamupalalla jne...koneet kun lähtee aamulla. Loppu on sitten vain odottelua....

    Äänestä

  • todella helppoa kirjoitti:

    tee lähtöselvitys 36 tuntia ennen lähtöä netissä ja taksi vie 3 krs lähtöaulaan....siitä sisään ja Finnairin lähtötiski valotaulusta....yleensä se on aivan perällä oikealla....olisiko ollut T....laukut luovutatte ja sitten menette opasteita seuraten 2 krs. turvatarkastukseen...ja sitten sieltä takaisin alas jossa passitarkastus...nykyään oppaita jotka ohjaa jonoihin...sitten vain Finnairin portille joka on myös todella kaukana...voi mennessä vielä shoppailla ja käydä vaikka aamupalalla jne...koneet kun lähtee aamulla. Loppu on sitten vain odottelua....

    Tein ite netissä lähtöselvityksen mutta baggage drop-tiskille oli "kilometrin" jono kun taas lähtötiskille pääsi heti. Ainut hyöty ennakkoon tehdystä lähtöselvityksestä on se että saa blokattua itselleen istumapaikan ilmaiseksi jos ei oo paikkaa jo maksanu aikaisemmin. Turhaa murehtimista selviääkö kentälle vai ei. Lue opasteita, kysy jos epäselvää ja niin edelleen...

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    meillä oli juuri toisinpäin 12.01. kun pois tulimme....ei ollut ketään ja lähtöselvityksessä liki 100...kello oli 7.30.....outo tuo sinun väite on kun esim. Vantaalla olisi myös sama tilanne kun lähdimme...ei jonoa lainkaan baggage tiskillä....

    Äänestä

  • --- kirjoitti:

    Tein ite netissä lähtöselvityksen mutta baggage drop-tiskille oli "kilometrin" jono kun taas lähtötiskille pääsi heti. Ainut hyöty ennakkoon tehdystä lähtöselvityksestä on se että saa blokattua itselleen istumapaikan ilmaiseksi jos ei oo paikkaa jo maksanu aikaisemmin. Turhaa murehtimista selviääkö kentälle vai ei. Lue opasteita, kysy jos epäselvää ja niin edelleen...

    Hehheh! Netissä lähtöselvityksen tehnyt voi tietenkin mennä siitä missä on lyhin jono! Mikä aasilauma siellä "dropissa" jonotteli?

    Äänestä

  • outoa juttua kirjoitti:

    Hehheh! Netissä lähtöselvityksen tehnyt voi tietenkin mennä siitä missä on lyhin jono! Mikä aasilauma siellä "dropissa" jonotteli?

    esim. Bangkokissa oli Finnairin tiskillä 1 kpl droppeja...että vedä siitä ja yleensä yhdellä meni n. 5 minuuttia kun laukut jätti....myös käsimatkatavarat merkittiin....

    Äänestä

  • jonoja oli kirjoitti:

    esim. Bangkokissa oli Finnairin tiskillä 1 kpl droppeja...että vedä siitä ja yleensä yhdellä meni n. 5 minuuttia kun laukut jätti....myös käsimatkatavarat merkittiin....

    Ilman muuta Bangkokissa on yksi droppiluukku, mutta eihän sitä ole pakko käyttää jos muilla luukuilla on tilaa! Drop-tiski on sitä varten että voi jättää laukut JOS lähtöselvitystä luukulla tekeviä on jonoksi asti!! Siis mene siitä missä jono on lyhin.

    Väännän vielä rautalangasta: Yhä edelleen suurin osa matkustajista teettää lähtöselvityksensä vasta luukulla! Jos osaa itse tehdä sen päätteellä joko kotona tai kentän automaatissa niin sitä ei enää tarvitse uudestaan tehdä luukulla!
    Jos yllättäen on niin että kohdalle sattuu lähtöselvittäneitä jonoksi asti, niin voihan osa mennä tavalliselle lähtöluukulle jättämään laukkunsa jos siellä on tilaa!

    Kuka tässä on väittänytkään että etukäteen lähtöselvityksen tehneen on pakko käyttää baggage droppia. Lähinnä kyseenalaistin sen OMAN ennakkoon tehdyn lähtöselvityksen kokemani perusteella. En mennyt baggage droppiin kuten henkeänne pidellen oletitte. Menin lyhimmän jonon omaavalle LÄHTÖSELVITYSTISKILLE. Te senkin pikkusieluiset suurennuslasilla rivien välistä virheitä etsivät ameebat.

    Äänestä

  • outoa juttua kirjoitti:

    Ilman muuta Bangkokissa on yksi droppiluukku, mutta eihän sitä ole pakko käyttää jos muilla luukuilla on tilaa! Drop-tiski on sitä varten että voi jättää laukut JOS lähtöselvitystä luukulla tekeviä on jonoksi asti!! Siis mene siitä missä jono on lyhin.

    Väännän vielä rautalangasta: Yhä edelleen suurin osa matkustajista teettää lähtöselvityksensä vasta luukulla! Jos osaa itse tehdä sen päätteellä joko kotona tai kentän automaatissa niin sitä ei enää tarvitse uudestaan tehdä luukulla!
    Jos yllättäen on niin että kohdalle sattuu lähtöselvittäneitä jonoksi asti, niin voihan osa mennä tavalliselle lähtöluukulle jättämään laukkunsa jos siellä on tilaa!

    Bangkokissa Finnairin tiskillä ei ole kuin 2 lähtöselvitysluukkua turistipuolelle ja 2 business luukkua...ja yksi drop luukku....väitä mitä väität ja muualle et voi laukkuja laittaa kuin tuohon yhdelle luukulle...käy joskus ja neuvo vasta sitten....hiukan epäselvästi oli homma merkattu ja moni meni pitkään mutkittelevaan jonoon vaikka olivat jo tehneet lähtöselvityksen itse.....muita luukkuja ei voi käyttää vaikka kuinka haluat laukut luovuttaa....vain tuo yksi drop otti niitä vastaan..olit varmaan hän joka yritti sivusta tunkea meidän eteen mutta virkailija laittoi sinut kiltisti jonon hännille.....Finnairin lähtöluukut on 06.00-10.00 todella ruuhkaisia...liki 600 ihmistä jättää laukkunsa 3-4 tunnin aikana....laske siitä...

    Äänestä

Ei ole väite vaan fakta 15.1.2013 klo 7.50.

Äänestä
  • Tumpelottt kiittää. Eipä se niin vaikeaselkoinen kenttä ollutkaan. Tauluja seuraamallahan se meni. Nyt onnellisesti kotona.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tumppellott kirjoitti:

Pari viikkoinen alkaa olla lopuillaan täällä Pattayalla. Hirvittää vähän, kuinka selvitään Bangkokin kentältä koneeseen. Kerrotko vähän käytännön toimista siellä. Asiallisesti!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu