RAKEISIA

Tapetoin vahingossa linnan kummitukset.
Vanhaan takkaan muurasin koiran haamun.
Moniulotteiset pahoitteluni.

Simpassit esittävät tyhmempää kuin ovatkaan.
Jottei tarvitsisi mennä nokialle töihin.
Muuten meissä on aika paljon samaa.
Mekin tykätään siitä kun joku kuorii meille banaanit valmiiksi.

En arvosta sitä joka sanoo olevansa syntisistä suurin.
Arvostan sitä joka sanoo olevansa aivopesty kusipää.

Vaikkei ukkosi olisikaan syntynyt onnellisten tähtien alla.
Se on ainakin varttunut johtotähtesi vierellä.

Jollei ihminen tee selvää jälkeä ahneudellaan.
Niin luonto hoitelee meidät viisaudellaan.
Jompikumpi on aina sovittelemassa askeleitamme sopivan mittaisiksi.

Intellektuellit pakenevat meitä.
En syytä heitä siitä.
Heillä on varaa keskeneräiseen paratiisiin
jonka voivat suunnitella mieleisekseen.

Luuserit sylkevät viinin.
Voittajat oksentavat sen.

Miksi täytyy aina epäillä?
Miksei kieltää kokonaan?
Onhan mukavampi lepäillä.
Kun on poltettu Tuomas kokollaan.

Ajatuksen lento on
kuin tatsi jousikvarteton.
Ilman raskaita puhaltimia.
Tuuleehan muutenkin.
Tulee lunta tupaan.
Kera Schubertin.

En kaipaa synnintuntoa.
En katumuksen krapulaa.
Suolen toiminta on tärkeintä.
Silloin itsetuntokin on regular.

Tärkein ihmistä ja eläintä erottava tekijä ei ole äly
vaan typerryttävä sentimentaalisuus.

Koirien keskitysleirillä on väkisin väännetyn näköisiä torttuja.
Koirien kannalta turhauttavaa ettei kukaan pääse niihin liukastelemaan.

Ellen olisi mies ja ikävissäni.
Olisin toisenlainen eläin.
Huolissani kuin naarasleijona.

Spurguilla ei ole mitään hätää - Minunhan on vaihdettava kadunpuolta.

Älä syytä kliseisyydestä häntä joka on vasta löytänyt elämän.

Turpiin vetäminen on miesten laji johon naiset osallistuvat tahtomattaan.

Kun ihmisiltä kysytään heidän heikkouksiaan.
He eivät koskaan vastaa - Tyhmyys ja rumuus.

Ajan takaa ajatusta.
Sanani liukastuvat kun se tekee uuden kierrosennätyksen.

Jumalan motiiveja ei kannata liiemmin pohtia.
Sillä on universumin mitalla syitä.
Eikä välttämättä yhtään sinulle kuuluvaa.

Ei ole helppoa olla pikkusielu.
Alle polvenkorkuisia pitää potkia.
Ja polven ylittäneitä pakoon loikkia.

Hän on mestari hallitsemaan piikkilanka-aidan molemmat puolet.
Suu vaahdossa se paasaa pikkupaheista.
Eikä ota kantaa murhiin ja kidutuksiin.

En ymmärrä miksi suret? Ihosi on aitoa nahkaa.

Aku ankan äänestäminen helpottaa vain hetkellisesti.

Jos nero on nerokas 24 tuntia vuorokaudessa.
Niin typeryksen elämä on paljon kurjempaa kuin tähän asti on luultu.

Käsien vapina on addiktion seurauksista pienin.
Sen hoitamiseen riittää shekkivihko jolla on katetta.

Ajan voi pysäyttää.
Aikaa voi myös siirtää.
Pysäyttämällä ja siirtämällä itsensä.

Hirveästi ei kannata pohtia asioita.
Menee mieluummin pankkiin.
Singon kanssa tai ilman.

Autenttisuus on arvokasta - Epäautenttisuus on bisnestä.

Todellinen mestari on sellainen
joka hammaslääkärin odotushuoneessa lukee omia runojaan.

Risuparran kasvattamisen sijaan olisi pitänyt kasvattaa munaa.
Tai ainakin opettaa sitä uimaan.

Kutsuin Jeesuksen päiväkahville.
Hän ei saapunut.
Mutta lähetti laskun erääntyneistä kymmenyksistä.
Perisyntien maksukehoituksen saattelemana.

Kristinusko on uskonnoista paras.Siinä ei tarvitse kehittää itseään.

Ottaisin tämänkin mieluiten rahana.
Rakkauden loppuessa sitä jää vielä jotenkin ikävästi roikkumaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Ester Kuttunuttura kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu