hei!
Kaipaisin neuvoja siihen, miten toimia kun vauvan imetys ahdistaa? Siis kun imetän vauvaa makuulla, vauva saattaa potkia alapäähäni jaloillaan ja se ahdistaa minua. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Voiko tältä potkimiselta mitenkään suojautua, voiko laittaa esim. jonkun tyynyn alapään eteen?
Minua tuollainen läheisyyys vauvan kanssa ahdistaa. Mielummin imetän makuulla niin, että vauva ei ole ihan kiinni mahassani, kun pelkään että hän potkisi/liikkuisi alapääni kohdalla. Pitäisikö minun vaan hyväksyä se, että vauva saattaa osua alapäähäni?
Lisäksi synnytyksen jälkeen minulle on tullut usein sellainen vaiva, että tuntuu että alapääni on usein kiihottunut jatkuvasti, vaikka en todellakaan toivo sellaisia tunteita. Siis on outoja tunteita usein alapäässäni, vaikka en toivo niitä tunteita. Voiko johtua jostain hormoneista vai mistä? Minulle tehtiin välilihanleikkaus ja tuntuu, että synnytyksen jälkeen elämäni on osittain ollut todella vaikeaa, koska tuo ylimääräinen kiihottumisen tunne alapäässä vaikeuttaa elämää. On ahdistanut hoitaa vauvaa, kun en ole saanut sitä tunnetta joissakin tilanteissa pois. Pitäisikö tuosta puhua lääkärille vai miten saan sen tunteen pois? Kärsin oikeasti siitä.
Vauvan imettäminen ahdistaa..
2
424
Vastaukset 2
- klö ja äitikin
Tuskin olet ainoa..Vauvan voit laittaa vaikka tiukkaan kapaloon niin ei niin herkästi potki.Tai vaihtele imetysasentoasi.Kyllä se imettäminen voi laukaista joillekin orgasminkin.Lisäksi olet hormonimylläkässä-Et enää muista tuotakaan juttua kahden vuoden päästä kun lapsesi on kivassa uhmaiässä..Tsemmppiä.Toki voit neuvolassa keskustella asiasta jos sinua ahdistaa nuo tuntemukset.
- sama..
mä odotan toista..ekan kanssa meni imetykset v..ksi sen takia kun hän joutui oleen sairaallassa pitkään..mutta en pitänyt siitä silloin.
Nytkin jo etukäteen mieton sitä..on niin kielettyä koke mitään negatiivista asiaa kohtaan,mutta minä tunnen!!!
Itsellä ei ole kokemusta mistään alapäähommista,mutta jo se superinnokas imeminen saa mut ahdistumaan...TIEDÄN , että sen PITÄISI olla vaan hellyttävää..mutta ei minusta.Lisäksi se sattuu...mutta se nyt ei ole se tärkein pointti asiassa mikä on korvien välissä!
Minä aion opettaa syntyvän lapseni samantien myös pulloruokintaan (lypsän jos onnistuu..)Koska ed.mainitusta syystä niinmeni esikoisenkin kanssa ja se tuo mukanaan myös paljon hyvää:
Isä saa ruokkia-> Aivan erillainen suhde lapseen,kun saa osallistua ruokintaan.
äiti-> Voi käydä vaikka treenillä ja kaupassa ilman , että tiisit hälyytetään paikalle!!
Ja LAPSI EI KÄRSI YHTÄÄN!! KUn jokuk uitenkin tulee kertomaan kuinka itsekästä!!
MItä itsekästä on siinä jos antaa isänkin hoitaa vauvaa??
Miksi äidit muka niin paljon parempia, että vain he kelpaavat?
Mielestäni se on itsekästä,kun äiti ei anna isän hoitaa ja ossallistua ja olla myös KADHEN vauvan kanssa:)
Näin meillä ja hyvin toimii ja menee!
Ota sinäkin taukoa rohkeasti välillä..ei se imetys ole niin pakollinen jos se on ahdistavaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411897Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101280- 991031
- 102908
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 66751
- 33632
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13508- 78501