Osaatteko sanoa millaisia ilmoja on yleensä alkukeväästä? Pahoitteluni, jos tämä keskustelu on käyty aikaisemmminkin.
Lissaboniin toukokuussa
klol2
1
397
Vastaukset
- Lissabonin kevät
Vaihtelevia. Viime vuonna huhtikuun lopussa-toukokuun alussa päivälämpötilat 12-18 astetta, öisin vain muutama aste. Joka päivä satoi jossain välissä, toisaalta myös paistoikin. Tänä vuonna on ollut paljon lämpimämpää sääkartoilla, joinakin päivinä Atlantilta nousseet tuulet/myrsky sitten tiputtavat nopeastikin asteita. Toissa vuonna 29.4. kovan ukkosmyrskyn jälkeen oli kova tulva ja maa valkoisena. Toukokuun kuvittelisin olevan vakaampaa, nuo omat kokemukset nyt sattuvat tuohon kuun alkuun. Varautuisin sellaiseen suomalaiseen alkukesän säähän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka672395- 661377
Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww731167EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje41107- 78832
Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19780- 43668
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta82660Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe24638- 30616