Hildén perääntyy??
Mitä nyt
hupsista5
11160
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Rinnevaaran erottamista ei ehkä otetakaan tänään hallituksessa esille. Yle uutiset kertoo
Hyvät heinolalaiset!
Nyt olemme luultavasti saaneet Hildenin hiukan hermostumaan, joten jatkakaamme löylyn heitttoa, jotta hän kunnolla kuumenee. Nyt ei saa lopettaa viestien kirjoitusta, jotta saadaan "hyväveli"-verkostot eliminoitua Heinolasta. Näin saadaan Rinnavaara puhdistamaan kapungintalo klikeistä. Voimme nauttia kauniista Heinolasta täysin siemauksin vapaana pelureista.
YLE Uutise Lahti (1.3.)
(Tähän kopioitu)
Nettikeskustelijat ehdottavat: Lakkautetaan Heinola
Kuntaliitos Lahden kanssa, päättäjät ja virkamiehet vaihtoon tai katsellaan nyt vielä. Tässä nettikeskustelijoiden ehdotuksia Heinolassa vellovan kriisin ratkaisemiseen.
Heinolalaiset päättäjät ja virkamiehet ovat viime kuukaudet olleet kovassa turbulenssissa. Epäluottamuslauseita, työpaikkakiusaamis- ja ajojahtiväitteitä on sadellut puolin ja toisin.
Pyörteen keskiössä on ollut viime syksyllä työnsä aloittanut kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara. Myös kaupungin johtavat luottamushenkilöt ovat ajautuneet vakaviin erimielisyyksiin keskenään. Esimerkiksi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Hannele Rämö on kokenut tulleensa jyrätyksi kriisin käsittelyssä.
- Kaupungin maine tuhoutuu ja verovaroja haaskautuu arvottomaan näytelmään! Surkeaa menoa!
- Nimimerkki Vilenin setä
Monen mielestä jatkuva riitely asettaa Heinolan häpeälliseen valoon. Nimimerkki Vilenin setä kommentoi seuraavaa:
- Kaupungin maine tuhoutuu ja verovaroja haaskautuu arvottomaan näytelmään! Surkeaa menoa!
Huvittunut puolestaan vaatii kriisin taustojen perinpohjaista perkaamista.
- Kuka on se henkilö, joka laittoi nimilistan kiertämään? Rinnevaara ei varmasti kerennyt suututtaa 51:ä henkilöä henkilökohtaisesti lyhyen toimikautensa aikana. Kaikki keinot ovat luvallisia sotkun selvittämiseksi. Ulosmarssit, arvovaltakiistat ja riitely ovat kuin lastentarhalaisten juttuja. Hävettää teidän puolestanne.
Historia toistaa itseään
Suuri osa nettikommentoijista oli sitä mieltä, että eripura oli odotettavissa. Nimimerkki Ei yllättänyt sanoo, että lopputulos tiedettiin kansan syvissä riveissä jo kuntavaalipäivänä.
- Yllätys oli nopeus. Nyt on palattu vanhoihin ”hyviin” aikoihin.
Nimimerkki Seuraaja muistuttaa, että ongelmia on ollut edellistenkin kaupunginjohtajien aikana.
- Edellinen kaupunginjohtaja Komonen on kirjoittanut, että viimeisen johtajavuotensa aikana hänellä ei ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia työskennellä. Hänen ylitseen käveltiin ja syrjäytettiin kaikesta päätöksenteosta. Ehkä heinolalaisten on aiheellista miettiä, missä isoin mörkö luuraa.
Mistä ratkaisu?
Valtaosa nettikeskustelijoista oli sitä mieltä, että ennen radikaaleja muutoksia on syytä katsoa, rauhoittuuko työskentelykulttuuri Heinolassa itsekseen.
- Laitetaan Rinnevaara ja nämä muutamat tulosaluejohtajat samaan huoneeseen ilman juristeja, hallituksen ja valtuuston jäseniä. Selvittäkööt keskenään nainen naiselle, missä mättää, nimimerkki Heinolalainen kirjoittaa.
- Historia toistaa itseään Heinolan riitaisassa poliittisessa kulttuurissa.
Nimimerkki Ei yllättänyt
- On selvää, että kun uusi työntekijä tulee työpaikalle, hän näkee paikan vahvuudet ja heikkoudet. Samoin on käynyt Rinnevaaran tapauksessa. Hän näkee, että Heinolassa on parantamisen varaa. On ihmeellistä, että hän ei kerennyt edes aloittaa, kun jo hänet häädettiin pois, Paula sanoo.
Nimimerkki Lakkautetaan koko Heinola toteaa ykskantaan, että Heinolan taivalta itsenäisenä on turha jatkaa.
- Sääliksi käy heinolalaisia veronmaksajia, jotka kustantavat koko farssin. Kyllä valtion nyt pitäisi puhaltaa tämä tohelointi poikki ja lakkauttaa koko Heinola.
Rupeeko mummolla sukat tutisee???
Hildén perääntyy??
Ei koskaan, hän vain teroittaa kirveen parempi.
Hilden on raadollisen kuntapoliitikon veteraani, hänellä on kaikki Heinolan avaimet ja työkalut.
Rinnevaara on Heinolassa uusi henkilö, työpaikalla ei ole kavereita tueksi ja heinolalaisia hän ei tunne.
Kyllä, Hilden kun leijona, jos kerran ottaa uhrin kurkusta kiinni, ei se laskee sen pois. Panee leukaansa parempaan asentoon.
Kuvaannollisesti tietenkin.
Niin pitkää aikaa, kun kuvassa on vain heinolalaisia, Hilden on ylivertainen ja ylivoimainen.
Olen todella huolissaan Rinnevaara-paran surullisesta kohtalosta.
No niin, ilo on ennenaikaista.
"Asiaa ei ole valmisteltu riittävästi, jotta se ylipäätään voitaisiin ottaa esityslistalle.".
Siis se on ajan kysymys.
Erottamisvaliokunnasta kuitenkin äänestetään, ja uskon, että se toteutuu.
Jos valiokunnan johtajaksi pääse valtuutettu Koponen, vielä huonompi, koska Koponen otti kantaa asiasta Rinnevaaraa negatiivisesti käsittelevässä kirjoituksessa.
Asiasta on pieni keskusteluketju "Jäävi tai ei"
Ei peräänny.
Hän on raadollisen politiikan veteraani.
Iskee toista kautta ja kovempi.
Tässä on keskusteluun liittyviä linkkejä:
Nettikeskustelijat ehdottavat: Lakkautetaan Heinola
http://yle.fi/uutiset/nettikeskustelijat_ehdottavat_lakkautetaan_heinola/6517595
Rinnevaaran virasta pidättäminen kuivumassa kasaan
http://yle.fi/uutiset/rinnevaaran_virasta_pidattaminen_kuivumassa_kasaan/6519268
HEINOLA: KUNTALAISTEN OSALLISTUMIS- JA VAIKUTTAMISMAHDOLLISUUDET
http://www.adressit.com/heinola_kuntalaisten_osallistumis-_ja_vaikuttamismahdollisuudet
(Viite: Keskustelu http://keskustelu.suomi24.fi/node/11301241 )
KAUPUNGINJOHTAJAMME TITA RINNEVAARA TARVITSEE KUNTALAISTEN TUKEA
http://www.adressit.com/kaupunginjohtajamme_tita_rinnevaara_tarvitsee_kuntalaisten_tukea
(Viite: Keskustelu http://keskustelu.suomi24.fi/node/11243672 )
JUHANI AHONEN, LÄHDE HALLITUKSESTA
http://www.adressit.com/allekirjoitukset/juhani_ahonen_lahde_hallituksesta/
(Viite: Keskustelu http://keskustelu.suomi24.fi/node/11229340 )
Asia menee eteenpäin, kun saadaan 400 allekirjoitusta
Lasketaankos nuo nimettömätkin? Mitä virkaa nimettömällä adressilla on?
Yhtä pätevä, kun nimetön adressi 51. Ketkä ovat ne 51? Tunnemme vain muutama, entä muut?
adressilla on kyllä nimi....
allekirjoittaja voi salata nimensä...
se on ihan yhtäpätevä kuin nimelläkin...
se on kannanotto...
eiköhän tuole ole ihan pienenpieni salaus joidenkin muiden salaisuuksiin nähden eikä ainakaa pimitetään yhteisiä asioita.