Hyi!
Nyt sietäsitte saada vanhan ajan kunnon tuppivyöstä!
Antakaa romanien olla rauhassa, ellette tajua mitä itse suustanne päästätte. Tottakai he puollustavat itseään, tottakai he elävät omien tapojensa mukaan! Sehän on täysin luonnollista!
Yksi romanien kunnioitettava sääntö on olla opettamatta oman porukan asioita ulkopuolisille, sitä näen täällä rikottavan kaikkein eniten! Koittakaa nyt talipäät tajuta, että oma vikanne on kun olette syrjineet ja kaikkialla väheksyneet siinä samassa romaneita, saamelaisia, somaleita, venäläisiä jne jne; ettette nyt ihan noin vain mitään luottamuksen arvoisia ole. Ja mitä enemmän epäilette ja vihottelette, sen enempi saatte samaa kohtelua takaisin.
Minä olen ollut onnellisessa asemassa romanikielen ja kulttuurin oppimisen osalta, sillä olen heidän seuraansa vilpittömästi etsiytynyt ja halunnut oppia romanien elämästä. Koskaan en ole vihaa saanut osakseni, päinvastoin.
Tiedän senkin, että vanhan kunnon "mustalaiskavatuksen" saanut henkilö hyväksyy ihmisen kuin ihmisen rodusta riippumatta, uskon sen olevan tosi, koska vanhempi romanimies sen minulle kertoi.
Romaneille:
Sanojanne en opeta, tapojanne en suomalaisille kauppaa, vaan ystävä olen sen tiedätte te, jotka olette kanssani tekemisissä olleet. Pää pystyyn vaan ja elämänjanoisin askelin eteenpäin!
E-mailia voit romani kirjoittaa jos haluat puhua mistä vaan. Suomalaisten kommentit jo tiedän etukäteen, ikävä kyllä.
Rakastakaa ja olkaa iloisia, hyvä ihminen näkee hyvän ihmisen sydämeen.
Opetelkaa tavoille suomalaiset!
12
829
Vastaukset
- tumman morsian
Sun kirjoitus on ristiriitainen.Ajattele mitä laitat,vaikka yrität mielistellä niin muutama kohta tökkää vastaan ja ite en sinuun luottaisi.Olet siis niitä valkeita jotka ovat tyrkyllä?
- olli olemato
on hänen kirjoituksessaan. Minä ainakin olen samaa
mieltä, koska olen romani. Mutta sinä et taita olla, vaan esinnyt eri ihmisenä. - Valkonaama-akka
olli olemato kirjoitti:
on hänen kirjoituksessaan. Minä ainakin olen samaa
mieltä, koska olen romani. Mutta sinä et taita olla, vaan esinnyt eri ihmisenä.Totuuden nimissä jonkun on meistäkin valkolaisista hyvä näyttää esimerkkiä niille muka suurille suomalaisille, jotka ovat sisunsa nakanneet pusikkoon ja alkaneet olla pelkkiä ruikuttajia. Ei kansalaiset nyt edukseen ainakaan esiinny, vaan pahentavat muiden näkemystä meistä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin olemalla röyhkeitä ja rasistisia.
Jokaisessa kansassa on typeryksiä, jokaisen kansan edustaja osallistuu rikoksen tekemiseen ja jokaisen uskontokunnan edustaja pilkkaa jossain elämänsä vaiheessa jumalaansa. Siitä tämä minun kyllästymiseni romani-vainoon on lähtöisin, ei halusta mielistellä mitään tai ketään. Ei yhtä elävää kansaa tule pilkata heidän omaleimaisuudestaan, erilaisuus on rikkaus, jota tulee vaalia!
Näkykää romanit, tulkaa esille, olkaa ylpeitä itsestänne! Ollaan kerrankin ihmisiä, ei rotuja ja ennakkoluuloja. Tehdään jatkossakin arvokasta työtä tehden tilaa teille, jotka sen todella ansaitsette. En vihaa niitäkään, jotka nyt minulle rumasti puhuvat, jokaisella lienee oikeus mielipiteeseensä.
Ja eritoten kiitos sinulle olli olematon, näyt olevan niitä romaneja, joiden kanssa on ilo olla tekemisissä. Jumalan siunausta sinulle. - Valkonaama-akka
Mistähän kohtaa tekstistäni nuo kommenttisi sait? Oletko itse tyrkännyt itseäsi? Omapa on ongelmasi. Minulla on mies, ihan valkolainen, joten ristiriitaisuudet ja mielistelyluulot ovat nyt vain ja ainoastaan sinun päässäsi.
Hauku ja räkytä minkä kerkeät, jos se sinun elämästäsi tekee paremman. Minä toin vain oman näkemykseni keskusteluun.
Luuletko, että minä sinun luottamustasi täällä olen peräänkuuluttamassa? Luulet väärin. Minulla on kunnollisia romaneja ystävänä yllin kyllin, he osaavat käyttäytyä, sinä taas et ole suomalaista nyky-ruikuttajaa kummempi.HYI. - mustalainen
Valkonaama-akka kirjoitti:
Mistähän kohtaa tekstistäni nuo kommenttisi sait? Oletko itse tyrkännyt itseäsi? Omapa on ongelmasi. Minulla on mies, ihan valkolainen, joten ristiriitaisuudet ja mielistelyluulot ovat nyt vain ja ainoastaan sinun päässäsi.
Hauku ja räkytä minkä kerkeät, jos se sinun elämästäsi tekee paremman. Minä toin vain oman näkemykseni keskusteluun.
Luuletko, että minä sinun luottamustasi täällä olen peräänkuuluttamassa? Luulet väärin. Minulla on kunnollisia romaneja ystävänä yllin kyllin, he osaavat käyttäytyä, sinä taas et ole suomalaista nyky-ruikuttajaa kummempi.HYI.oikein sanoit tuolle mikä hänen ninensä nyt olikaa joku morsian hän ei ole mikään mustalainen jos hän olisi mustalainen niin hän ei laittaisi nimimerkitseensä morsian koska täällä käypi vanhojakin ihmisiä lukemassa näitä juttuja että anna sen olla omassa arvossansa ei kannata ottaa niin vakavasti kaikkien juttuja täällä palstalla terveisin mustalainen
- Suomi Mies
Mulla on mustalaisakka.Sinulle:Joka itsensä ylentää se alennetaan.Todennäköisesti et tiedä tavoista mitään.Mutta ei sinulta voi vaatia,ankeat kotiolot.
- Valkonaama-akka
Luulisi sinun paremmin silloin tietävän, eipä muuta.
- olli olematon
kiitos sinulle
- ...................
V..... sossu pummit!
- Voi kukka
................... kirjoitti:
V..... sossu pummit!
olet todella sairas käy lääkärissä!Saatko jotain nautintoja kun haukut ja raivoot täällä?Työnnä pääs perseesees ja unohda se sinne ei sitä kukaan jää kaipaamaan.
- rikas mies
................... kirjoitti:
V..... sossu pummit!
olla sosso pummi. Sattui van tässä muutama vuosi sitten kun olin raviratalla, että löysin sieltä narun pätkän. niin aatelin että otampa talteen, vien sen hevos-autoon että panen vanhan minun kaakin sillä kiini.menin kaakini luose autoon , niin mitä kummaa ,siinä narun toisessa päässä olkin hevonen. no ei muuta kuin hevovenen autoon, kotia, nyt tämä löytö hevonen on juossut minulle
miljoona mummun markaa.. ett silleen , ei tarte mennä sossuun - valakolaine
rikas mies kirjoitti:
olla sosso pummi. Sattui van tässä muutama vuosi sitten kun olin raviratalla, että löysin sieltä narun pätkän. niin aatelin että otampa talteen, vien sen hevos-autoon että panen vanhan minun kaakin sillä kiini.menin kaakini luose autoon , niin mitä kummaa ,siinä narun toisessa päässä olkin hevonen. no ei muuta kuin hevovenen autoon, kotia, nyt tämä löytö hevonen on juossut minulle
miljoona mummun markaa.. ett silleen , ei tarte mennä sossuunEt sie mikkää kaalee oo. Sie oot ilimielävä valakolainen noine puujalkavitseines.
Mee muualle vitsinikkari pilkkaamasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399166Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737947Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681615657William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542353Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62091Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821740Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201688Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921427Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381358Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71283