Katse kattoon ^

Taisinpa haukata liian ison palan? Aloin maalaamaan kerrostalon olohuoneeni kattoa, joka on sellainen epätasainen, ruiskutettu massalla. Paljoa ei pysty laittamaan yhdellä maalauskerralla maalia, ettei se pinnoite putoa alas.

Katto imee maalia kuin pesusieni. Maali on vesiohenteinen Tikkurilan Siro Himmeä. Olen maalannut ohentamattomalla maalilla ja pitkäkarvaisella telalla.
Kolme kertaa olen nyt maalannut ja tasaista jälkeä ei tule millään, kun imee
maalia epätasaisesti.

Enpä taida maalata toisia huoneita.

Täytyiskö maalata ristiin, että sais tasaisen jäljen? Laittakaa ohjeita, kiitos. Tietenkin ruiskulla onnistuis, mutta mistäs sellaisen. Onnistuuko telalla mitenkään?
2612090
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

itse maalasin pensselillä. Tela on huono jollei ole tasainen pinta ja katossa ei yleensä ole. koita siis pensselillä.

Äänestä

Se kattojen roiskatasoite on vesiliukoista. Ei sitä normimaalilla voi maalata. Tixomatt on siihen tarkoitukseen.

Äänestä
  • Kiitos todella paljon vinkistä. Alkoi jo käämit palaa, kun viidesti jo maalannut ja ei peitä millään.

    Kai voin tuon Siro Himmeän päälle vetää Tixomatt:ia?

    Äänestä

  • omatoimimaalari kirjoitti:

    Kiitos todella paljon vinkistä. Alkoi jo käämit palaa, kun viidesti jo maalannut ja ei peitä millään.

    Kai voin tuon Siro Himmeän päälle vetää Tixomatt:ia?

    Tikkurilan ohje sanoo vain maalipesun pohjakäsittelyksi aiemmin maalatuille pinnoille eli olettaisin, että voi vetää suoraan Siron päälle. Ei ole tarvinnut koskaan noin tehdä joten varmaksi en pysty sanomaan. Jos hirvittää niin soita Tikkurilan maalilinjalle, sieltä saat varmimman tiedon.

    Äänestä

Ite maalasin viikolla yhen "röpö"katon Siroplast 2 maalilla. Siro himmeä on aivan liian yliarvostettu maali. ollaan jo vuosia käytetty siroplastia niihin kattoihin koska tulee paras jälki ts. ei peilaile. ja riippuu tietysti lopputulos myös siitä että joka paikkaan saa sitä maalia saman verran ja muistaa "tasoittaa". eikä kannata pensselillä maalata, sillä hieroo kuviot pois.
Tixomat on oma lukunsa, muista kaasusuojain kun maalaat sekä hyvä tuuletus.

Äänestä

Kiitos oknp:lle ja aapo?:lle.

Soittelen huomenna sinne Tikkurilan maalilinjalle ja kysyn sieltä neuvoja. Laitan tänne juttua, mitä ohjeita antavat.

Mutta jos tuota Siro Himmeää olen jo telannut 9 litraa n. 25 neliölle ja jälki on noin surkeaa, täytyy kyllä maalissa olla vika. Saattaapi maalarissakin olla vika, mutta aika paljon olen maalannut ennenkin.

Kiitos ohjeista. Mutta periksi en anna.

Äänestä

No niin. Soitin sinne Tikkurilan maalilinjalle. Siellä kertoivat, ettei todellakaan vesiliukoisella saa ekaksi maalata tuollaista sisäkattoa. Varoittelivat, että se ruiskutettu pinnoite saattaa pudota alas.

Ohjeeksi sanoivat, että nyt kun olen kuitenkin tuota Siro Himmeää telannu kattoon, sen täytyy antaa kuivua muutaman vuorokauden ja sitten maalaus Tixomattilla. Sen jälkeen voi käyttää vesiohenteista maalia, jos haluaa.

Olenpahan nyt viisaampi ja taidan maalata jokaisen huoneen katon. Ensin kokeilen kuitenkin tuohon olohuoneen kattoon parin päivän kuluttua, että varmasti on kuiva katto.

Kiitos kaikille vinkeistä.

Äänestä

Tosiaan Siro Himmeä tai Siroplast voi pudottaa koko roiskakaton pinnoitten alas, joten niillä ei pitäisi kyseisiä kattoja maalata. Tixomatt tai Sadolinin Kevyt kattomaali ovat oikeita tuotteita röpö katoille.

Äänestä
  • Noni.. Minäkin sit tehny väärin viimeiset 25 vuotta. Tosin et yhtään kattoa ei oo viel alas tullu. Tixomattia käytetty ainoastaan nikotiini-noki kohteissa.
    Sadolinin kevyt kattomaali hmm.. Ei muuten eroa sitten paljoakaan siroplast 2 maalista. Kun katsoo tiheyttä ja kiinteäainetilavuutta..

    Äänestä

  • aapo? kirjoitti:

    Noni.. Minäkin sit tehny väärin viimeiset 25 vuotta. Tosin et yhtään kattoa ei oo viel alas tullu. Tixomattia käytetty ainoastaan nikotiini-noki kohteissa.
    Sadolinin kevyt kattomaali hmm.. Ei muuten eroa sitten paljoakaan siroplast 2 maalista. Kun katsoo tiheyttä ja kiinteäainetilavuutta..

    "Noni.. Minäkin sit tehny väärin viimeiset 25 vuotta."

    Komppaan täydet 100%.

    Liitu/kalkkikattoja on tullut alas muutamia, mutta terveitä vetonitkattoja ei ainoatakaan.

    Siro himmeätä, ykköspohjaa, siroplast2, tela3, luja himmeää, luja ylespohjaa ja kaikki kiitoasteet, akrostop, jehu, otex, valkolakka ja jopa pesto olen käytellyt noihin ruiskulakattoihin.

    Erillisen pohjakäsitelyn olen tehnyt terva ja vesivahinkokattoihin, joissa näkyy vauriot selvästi.

    Äänestä

  • peelasinmansselilla? kirjoitti:

    "Noni.. Minäkin sit tehny väärin viimeiset 25 vuotta."

    Komppaan täydet 100%.

    Liitu/kalkkikattoja on tullut alas muutamia, mutta terveitä vetonitkattoja ei ainoatakaan.

    Siro himmeätä, ykköspohjaa, siroplast2, tela3, luja himmeää, luja ylespohjaa ja kaikki kiitoasteet, akrostop, jehu, otex, valkolakka ja jopa pesto olen käytellyt noihin ruiskulakattoihin.

    Erillisen pohjakäsitelyn olen tehnyt terva ja vesivahinkokattoihin, joissa näkyy vauriot selvästi.

    Nytpä selvisi sekin et kuka ne kaikki katot on lanannu pilalle mitä tulee vastaan remonttikohteissa :(

    Äänestä

jaaa, ite oon ollu maalarina about 1 ½ vuotta ja rapiat päälle. Tähän mennessä jokaisen katon, joka on ollut roiskerapattu ja sitä ei ole aikaisemmin maalattu niin ollaan eka vedetty sinne Tixomattia. (ja oiskohan jossain pienemmäs katossa laitettu ekaks Otexia kun sitä oli jääny ylimääräseks jonnekin...)
(Ja sen jälkeen vasta pintaan jotain vesiohenteista pintamaalia.)

Ja telalla onnistuu ihan hyvin. Pitkä karvainen tela tähän on juuri oikeanlainen.
Ota vaan tarpeeksi sitä maalia siihen. Ja ÄLÄ ainakaan ohenna sitä maalia.
Maalin levittämisestä: ...tee lopuksi tasoitus valon suuntaisesti. eli viimeiset vedot ikkunasta poispäin. Mutta tee tasoittaminen vielä silloin kun maali on tarpeeksi märkää...
Toivottavasti onnistut! :)

Äänestä
  • Alottelijalle... Maalaileppas pari vuotta vielä..:) Löytyy sullekkin se Edes jonkin asteinen ammattitaito ennenenkuin tuut tän neuvomaan ketään...;)

    Äänestä

  • seuraaja47 kirjoitti:

    Alottelijalle... Maalaileppas pari vuotta vielä..:) Löytyy sullekkin se Edes jonkin asteinen ammattitaito ennenenkuin tuut tän neuvomaan ketään...;)

    En väittänytkään olevani mikään maalarimestari. Ja kyllä amiksessa oppii perustiedot eri hommista ja puolessatoista vuodessa kokemustakin kertyy jo. :) Sitä paitsi aloittajahan kysyi ihmisiltä neuvoa, joten miksi ei sellaista saisi antaa?
    (Ja olisihan tuohon edelliseen vastaukseeni voinut heittää vielä muutakin tietoa, mutta ei jaksanut mitään hirveää romaania alkaa kirjoittaa...)
    Ja kyllä niitä maalarin hommia on tarkoitus painaa niin kauaa kun kunto kestää!!

    =D

    Äänestä

Väliaikatietoja ja niitä taitaa tulla vielä useita.

Maaliliikkeestä ei löytyny Tixomattia, sanoivat Teknoksen Futura3:n olevan vastaavaa tavaraa. Maalasin sillä nyt yhden kerran, mutta ei ainakaan yhdellä kerralla peity, mutta paremmalta kuitenkin näyttää. Käry helvetinmoinen ja tuuletus päällä.

Ohentamatta maalia olen maalannu ja telalla jotain metri ja lisää maalia.

Kiitos nimimerkille "aloittajalle". Tuo valonsuuntaisesti viimeinen veto saattaapi olla ratkaisu.

Mutta kaikenkaikkeaan. En suosittele kenellekkään kotitarvemaalarille tuollaisen katon maalausta. Pakko vetää loppuun, kun on aloittanut.

Olkaa hengessä mukana ja hyviä vinkkejä voi lisää laittaa.

Toivottavasti ennen Juhannusta katto näyttäis hyvälle, eikä tippuis rappaukset niskaan.

Äänestä
  • ei ne sieltä tipu. mutta älä jätä sitä Futuraa pinta maaliksi. Kellastuu ajan myötä niinkuin liuotteelliset maalit aina. Maalaa pinta runsaasti maalia käyttäen vaiks sit sil Sirohimmeälläs... ja niin sul on huomen illalla aivan upea katto! ;)
    ja hankit jostain sitä tixomattia niihin muihin kattoihin...

    Äänestä

Meillä maalattiin kaikki katot 2 x sirohimmeellä heti ruiskutasoituksen (weber vetonit jälkeen) kuivuttua. Jälki on erittäin hyvää ja tasaista. Ei näy missän että röpelö olisi lähtenyt sulamaan ja neljättä vuotta nyt asuttu..

Tosin sekä tasoitemies että maalari olivat ammattilaisia...

Äänestä

Noita roiskekattoja on tullu maattua joitakin tässä työuran aikana, ja suurin osa vesiohenteisilla maaleilla. Yksikään ei oo tähän mennessä vielä alas tullut.

Laittaa vaan tarpeeks paljon maalia ekalla kerralla ettei hangata tarttee niin oikein tehty roiskekatto ei alas tule.

Äänestä

Moon telannut kymmeniä ruiskurapattuja kattoja Siro kakkosella ja hyvä tulee kun pitää telassa tarpeeks maalia. Telaa ei missään nimessä saa painaa vaan kuljettaa kevyesti pintaa pitkin. Että sitten ei tyhjällä telalla yritetä sohia. Maalaaminenhan ei ole voimalaji muutenkaan vaan tekniikkalaji.

Äänestä

Itse suosittelisin pelkkää pohjamaalausta. Vesiohenteista. Sopivalla telalla pariin kertaan . Pitäisi toimia. Pohjamaalina eri tyyppiset katot eivät ole ollenkaan hassumman näköisiä.

Äänestä

Siro kakkosella nimim. "maalari vaan" ohjeen mukaan ja hyvä tulee. Älä siis hiero maalia kattoon - maalaa se katto kevyesti.

Äänestä

Näissä asioissa tulee tietää maalaustekniikkaa ja omata materiaalituntemusta.

Tekniikkaa siksi, että osaa valita oikeat välineet, tuotteet ja työskentelytavan.

Materiaalituntemusta materiaalien ja pintojen käyttäytymisestä työn aikana ja työn valmistuttua ja ennakoida tarvittavat pintojen esivalmistelut.

Muutenhan maalaaminen on vain maalin nostelemista seinään, kattoon tai lattiaan. Ja ennenkaikkea mukavaa puuhaa ;)

Äänestä
  • Tikkurilan maalit on täysin ylihinnoiteltua p***aa. Siroon älä koskekaan.

    Tikkurilan "päätuote" on osakkeenomistajien rikastuttaminen, ei siis maalinvalmistus.

    Äänestä

Kalkkikattoon levitin primeria suihkepullolla pintaan ja sen jälkeen vasta maalasin sen siro 2.

Äänestä

Vuodesta 1974 olen maalaillut toisinaan ja vain parikertaa on ollut ongelmia kattojen kanssa. kerran oli hilseilevää liitumaalia pohjalla ja toisella kertaa ei meinannut rusikutettuun 1980-luvun kattoon saada millään tasaista jälkeä? 3 tai 4 kerta lopulta piisasi ja kelpasi rouva x:lle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


omatoimimaalari kirjoitti:

Taisinpa haukata liian ison palan? Aloin maalaamaan kerrostalon olohuoneeni kattoa, joka on sellainen epätasainen, ruiskutettu massalla. Paljoa ei pysty laittamaan yhdellä maalauskerralla maalia, ettei se pinnoite putoa alas.

Katto imee maalia kuin pesusieni. Maali on vesiohenteinen Tikkurilan Siro Himmeä. Olen maalannut ohentamattomalla maalilla ja pitkäkarvaisella telalla.
Kolme kertaa olen nyt maalannut ja tasaista jälkeä ei tule millään, kun imee
maalia epätasaisesti.

Enpä taida maalata toisia huoneita.

Täytyiskö maalata ristiin, että sais tasaisen jäljen? Laittakaa ohjeita, kiitos. Tietenkin ruiskulla onnistuis, mutta mistäs sellaisen. Onnistuuko telalla mitenkään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu