Uskotko mahdollisuuteen päästä opiskelemaan?

Kaikki riippuu omasta ahkeruudesta ja työmoraalista. Itse olin huono oppilas lukiossa ja meninkin töihin useaksi vuodeksi armeijan jälkeen. Mutta sitten päätin ottaa niskasta itseäni kiinni. Pääsin Helsingin yliopistoon tiedekunnan parhain sisäänpääsypistein. Lisäksi teen kahta maisterin tutkintoa. Älä koskaan luovu unelmistasi! Toki lääkikseen ja Tekuun vaatii matemaattista lahjakkuutta, mutta muut alat ovat täysin avoinna. Valmennuskurssit kannattaa myös hyödyntää.

Nuoko ovat mielestäsi "hienoja" opiskelupaikkoja?! :D
Kauppatieteelliseen nyt pääsee kuka vaan, ei se mitään ylimaallista älykkyyttä vaadi. Pitää vain jaksaa paahtaa umpitylsiä pääsykoekirjoja. Sama valtiotieteelliseen.

Ensinnäkin kauppikseen pääse varsin helposti. Toisekseen opiskelupaikkoja on joka linjalla niin paljon ettei tarvitse olla keskivertoa parempi saadakseen opiskelupaikka.

Lääkis on vissiinkin ainoa oikeasti vaikea linja päästä opiskelemaan.

Kauppikseen pääsee alle 10% hakijoista, oikikseen n.12% eli ei sinne heittämällä pääse.

Kateelliset mielellään toitottavat kuinka helppoa opiskelupaikan saaminen suosituilla aloilla on.

Nuo prosentit eivät kyllä kerro juuri mitään. Veturinkuljettajaksi pääsee pyrkijöistä erittäin pieni osa, paljon pienempi kuin esim. lääkikseen. Veturinkuljettajaksi pyrkii monenmoista "hiihtäjää" ja lääkikseen pyrkijät ovat motivoitunut, usein valmennuskurssit käynyt ryhmä, joka koostuu isolta osalta lukioidensa parhaista oppilaista.

Ööö no siis nuo nyt on esimerkkejä vaikeista, niihin kuuluu myös mielestäni kasvatustiede =D. Ja siis nuo nyt on semmosia paikkoja joihin pitää oikeasti päntätä ja joihin ihmiset useimmiten pyrkii vuodesta toiseen jollei pääse ja käy kaikenmaailman kalliit valmennuskurssit =p. Mutta edelleenkin kaipaisin niitä "iteluottamuksen" parantamis vinkkejä kouluunpääsymielessä =].

No jos 10% pääsee niin kyllä sinne sillon helposti pääsee. Sehän on joka kymmenes.

hekin ovat vain ihmisiä jotka pääsevät "vaikeisiin opiskelupaikkoihin" tosiasiassa kuka tahansa pääsee niihin kuhan jaksaa tehdä töitä. pääasia on että sinulla on into oppia niin pääset vaikka mihin. puheet kuten "matikkaan pitää olla lahjoja jos sitä haluaa oppia" ovat huuhaata. kaikkea oppii jos jaksaa tehdä töitä ja ajatella. Oppiminen on kiVAA!!
t. ensimmäisen vuoden kauppisopiskelija

varsinkin helsingin kouluihin todella hakee kaikenlaisia hiihtäjiä. kaupunki kun houkuttelee joka tapauksessa maakuntien nuoria. tietysti mukana on huiput mutta tosiaan kaikenlaiset kokeilijat myös. kukaan ei lähde johonkin kuopioon tai lappiin vuosiksi hengailemaan ja pääsykokeita tukkimaan...

Sisäänpääsyprosentit ovat harhaanjohtavia lukuja. Yhtälailla harhaanjohtavaa on tuijottaa sokeasti puhtaita hakijamääriä. Ne eivät kerro lopulta juurikaan mitään konkreettista, eikä niistä voi tehdä johtopäätöksiä oman onnistumisen suhteen.

Joka vuosi
1. Osa ilmottautuneista ei vaivaudu edes paikan päälle
2. Osa kokeeseen saapuvista käy vaan kokeilemassa "kepillä jäätä", valmistautumatta sen kummemmin.
3. Osa kokelaista lähtee ensimmäisen tai toisen tunnin aikana pois, luovuttaen, koska henkinen kantti pettää. Annetaan siis periksi paineen alla, vaikka olisi luettu koko kevät.

4. Opiskelupaikat ratkaistaan sitten lopulta varsin pienen, mutta motivoituneen ihmisjoukon kesken, jossa opiskelupaikan saamisen ratkaisee:

- Keväänä tehdyn työn määrä. Kyse on yksinkertaisesti siitä miten tehokkaasti on käyttänyt annetun luku-/valmistautumisajan.

- Hakijan kyky pitää pää kylmänä riippumatta siitä miten vaikeita tai ilkeitä tehtäviä valintakokeen järjestäjä on keksinyt. Täytyy myös lukea vastausohjeet rauhallisesti. Yllättävän monen koesuoritus kaatuu yksinkertaisiin huolimattomuusvirheisiin tai siihen että ei noudateta selkeitä vastausohjeita.

- Hakijan fyysinen&henkinen kunto. Niin päivänselvältä kuin kuulostaakin, niin pitää nukkua säännöllisesti, syödä terveellisesti ja pitää itsestään huolta, että kykenee onnistumaan tärkeällä hetkellä. Muisti toimii huonosti umpiväsyneenä ja ihmisen kroppa voi pettää stressaavassa tilanteessa, jos ei ole käynyt yhtään ulkoilemassa koko keväänä.

Minä sain opiskelupaikan Helsingin oikiksesta siksi, että tein aivan helvetisti töitä sen tavoitteen eteen. Elin ja hengitin pääsykoekirjoja kolme kuukautta. Suoritin opintoja avoimessakin yliopistossa, jotta saisin opiskelevaan alaan tuntumaa. Minä oikeasti olin kiinnostunut pitkään juridiikasta, joten oli itsestäänselvää, että opiskelisin juridiikkaa lukion jälkeen.

En kuitenkaan päässyt sisälle edes ekalla kerralla, enkä tokalla kerralla, vaan vasta kolmannella. Ensimmäinen pieleenmennyt hakukerta meni vähän kokemattomuuden piikkiin ja en ottanut ehkä sitä kovin raskaasti. Toisella kerralla pettymys oli jo niin valtaisa, että istuin sisällä mieli synkkänä kaksi viikkoa, vaikka ulkona mimmit kulki bikiineissä ja radiossa soi rokki.

No elämä ei loppunut siihen ja ihminen oppii pettymyksistäkin, kun tarpeeksi prosessoi. Joten keräsin kamani kasaan ja tsemppasin itseni yrittämään täysillä uudelleen entistä suunitelmallisemmin ja määrätietoisemmin. Tämä sitten lopulta tuotti hedelmää.

Eivät ne muut sisäänpäässeet niin ihmeellisiä olleet. Toki joukossa oli muutama aito nero, mutta suurin osa kanssaopiskelijoista oli ihan normaaleja ihmisiä. Itse olin sellainen keskiverto oppilas koulussa Ylppäritkin kirjoitin aika keskinkertaisesti.

Lopulta se on kiinni vaan määrätietoisuudesta ja ahkeruudesta. Kyllä itseensä täytyy uskoa, jos haluaa elämässään jotain saavuttaa. Toki jonkun verran soveltuvuutta täytyy olla hakemalleen alalle. Ei siis kannata ruveta lääkäriksi opiskelemaan, jos ei ole yhtään kiinnostunut luonnontieteistä.

Usein ulkopuoliset saattavat myös "neuvoa", että kannataisi valita helpompi ala tai tyytyvä vähempään, mutta ei sellaista kannata kuunnella, jos on aidosti kiinnostunut jostakin ammatista. Oman haaveen toteuttaminen vaatii usein työtä. Tyhjän kun saa aina pyytämättäkin.

Pitää vain niin kovin paikkansa.

Itse tässä tutkin TAMK:iin päässeitä ja hakeneita. Hakeneita on sellaiset 700, mutta kokeeseen venyttäytyneitä vain vähän yli parisataa! On tässä mullakin magnakumin papereiden vääntäneellä mahdollisuuksia, kun vain jaksaisi yrittää ja keskittyisi. Se mulla aina silloin tällöin herpaantuu.

Hallintotieteet on yksi ala yliopistossa, joihin pääsee kuka vaan heittämällä sisään (Tampereella 135 paikkaa, 700 hakee). Mistä näille kaikille työpaikat? Hyvä kysymys.

Itse ajattelin mennä opiskelemaan oikikseen Rovaniemellä taikka Hesassa sitten joskus, kun saan elämäni hallintaan. Opiskellaan nyt yksi ala kerrallaan.

((Eikös nuo taidekoulut (es kuvataideakatemia, teoatterikorkea) ole kaikista vaikeimpia?))
Mutta olen kanssa kyllä samaa mieltä, että ei kannattaa vaan uskoa itseensä, lukea jne..
Olettaisin, että yliopistoihin, joiden pääsykoe koostuu vain kirjallisesta osuudesta, on suht "helppo" päästä itsetunto-ongelmaisten, tai vaikka todella ujojen. Soveltuvuuskokeiden läpäiseminen on vaikeampi juttu kuin kirjallisten osuuksien.
Tässä mielessä esim. sairaanhoitajaks ei niin vaan mennä, vaikka kuinka olisi hyvä todistus.
(Tällasta ajattelee plikka, joka läpäisi aikanaan kirjalliset kokeet, mutta soveltuvuusosiot meni mönkään. Kyseessä oli Vakava-luokanopekoe sekä psykologia. Tänä vuonna haen yliopistoon, jossa pääsykokeena vain kirjallista, ja menen vai väksisn sisään :) Mikäli en pääse, haen uudestaan ja mietin, mikä mahdollisesti men pieleen pääsykoelukemisessa)

Mutta tsemppiä aloittajalle!

Tuosta masennuksesta olis hyvä päästä eroon kun se heikentää muistia. No, siihen en voi tällä postilla vaikuttaa. Jokatapuksessa jos luet älyttömästi, eli esim. viimeset kolme kuukautta elämästäsi ennen pääsykoetta keskityt vain pääsykokeeseen niin varmasti sun itsetunto alkaa siitä parantua muihin verrattuna. Sitäpaitsi ihmiset hakee noihin kouluihin useita kertoja. Itse pääsin nelkännellä kerralla lukemaan alaa jota halusin, eli on siinä munkin päällä ollut kestämistä, mutta kova työ palkittiin. Pääsykokeisiin lukemiseen verrattuna opiskelu onkin ollut sitten ihan helppoa.

Kannattaa kuitenkin olla realistinen mihin hakea, eli jos et osaa matematiikkaa ja ihmisen fysiologia ei kiinnosta niin älä hae lääkikseen. Lukemista se vaatii, ja lisää lukemista vaikka aurinko paistaa joka päivä kauniimmin kevättä kohden. Se on kerran elämässä vain päästävä sisään ja siihen kannattaa panostaa kaikki mahdollinen.

Jos tätä nyt joku pääsykokeisiin lukija lukee, niin katsokaa netistä myös niitä aikaisempien kokeiden mallivastauksia. Aika monelta alalta sellaisia löytyy. On tietysti aina eduksi, että osaa kaikki kirjat ulkoa, mutta lisäksi kannattaa pikkaisen vaivautua ja katsoa mitä vastaukselta vaaditaan. Siihen ei tarvita mitään valmennuskurssia jos tiedekunta antaa edellisten pääsykokeiden mallivastauksia esimerkiksi nettisivuilla.

Ulkopuolinen harvemmin edes tuntee toisen tilannetta hyvin. Itse en vain yksinkertaisesti pidä ihmisistä, jotka arvioivat minua oli se sitten negatiivista tai positiivista. Itse asiassa negatiivinen palaute on paikallaan, jos se oikeasti auttaa minua eteenpäin.

Mitä tulee opiskelupaikan saamiseen, niin se on (niin kuin moni aiemmin kirjoitti) omasta halusta kiinni. Oikeasti muiden neuvoja ei kannata kuunnella, koska parhaiten sinä itse tiedät, mihin pystyt ja mihin et pysty. Toki ulkopuolinen voi antaa rationaalista vinkkiä, mutta en voi olla edelleenkään ärtymättä sellaisesta jatkuvasta tunnepitoisesta kannustuksesta.

Yliopistopaikan saa ne kaikkein motivoituneimmat ihmiset. Ylhäällä olikin hyvä viesti aiheesta. Sisäänpääseminen vaati vain lukemista. Olen keskivertoa älykkäämpi, mutta silti olen tehnyt kovasti töitä päästäkseni sisään lääketieteelliseen tiedekuntaan. Sisäänpääseminen minulta on vaatinut luopumista työstä ja kaikesta muusta vapaa-ajan vietosta, joka tuo minulle stressiä. Toisin sanoen en juuri tapaa muita ihmisiä, koska ihmiset tuovat vain harmia.

Tämä on nyt tällainen turha yleistys, mutta olen ainakin itse omassa elämässäni huomannut, että ihmiset usein kuvittelevat osaavansa asian paremmin kuin todellisuudessa osaavat. Kun kykenee nöyrtymään sellaiselle tasolle, että en osaa mitään, niin sitä huomaa oppivansa todella hyvin. Toisin sanoen pieni piiskaus on aina paikallaan.

Itse sain viime keväällä kolme yliopisto paikkaa ja yhden amk paikan. Niistä sitten valitsin sen mieluisimman ja olen ollut tyytyväinen valintaani. Pääsykokeisiin lähdin asenteella, että minä pääsen sisään ja olen valmis tekemään enemmän työtä kuin kukaan muu hakija. Päättäväisyys, motivaatio ja itsensä tunteminen palkitaan kyllä. Viime kevät oli toinen hakukertani, olin vuotta aikaisemmin kirjoitusten jälkeen hakenut Helsingin Yliopistoon vain yhteen koulutusohjelmaan (jossa nyt opiskelen), enkä saanut edes pääsykoekirjaa luettua loppuun. Jäin silloin ilman paikkaa. Kaikki on niin itsestä kiinni, mutta ei ole maailmanloppu ellei ensimmäisellä hakukerralla pääse vielä sisään :) Nuorena (ja miksei vanhempanakin) on aikaa panostaa omiin unelmiinsa, ei kannata tyytyä johonkin varavaihtoehtoon! Tsemppiä!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/44

Kaikki vain allekirjoittamaan!

Itsellä on nyt luku-urakka käynnissä ja tavoitteena olisi päästä opiskelemaan psykologiaa. Voin sanoa, että isot hakijamäärät ja pieni sisäänpääsyprosentti masentavat. Ärsyttää, raivostuttaa, kiukuttaa.

Alemmuuskompleksi iskee vähintään siinä vaiheessa kun selailee netistä keskusteluja, joissa ihmiset kertovat lukeneensa pääsykoemateriaalin tsiljoona kertaa läpi jne. Itsellä on alla myös kirjoitukset, joten ihan 100 % panostusta en ole voinut antaa pääsykokeille. Onneksi kirjoitukset ovat pian ohi, niin voi täysillä panostaa psykologiaan.

Tuntuu vain niin järjettömältä koko pääsykoe-urakka. Usko ei meinaa millään riittää siihen, että voisin olla siinä onnellisessa 10 prosentissa, jotka pääsykokeiden läpi itsensä puskevat opiskelemaan. On niin paljon hyviä opiskelijoita.... On niin paljon niitä, jotka ovat voineet panostaa täysillä paljon kauemmin aikaa. On paljon niitä, jotka ovat käyneet jo useissa pääsykokeissa ja opiskelleet saman materiaalin jo edelliseksikin vuodeksi. Pitää vain nyt tsempata vielä kovempaa...

Huhhuh.. minusta tuntuu ihan kamalalta ajatella että -94- vuonna syntyneet hakee korkeakouluihin. Ite olen vm -93 enkä ole vieläkään päässyt jatko-opiskelemaan enkä usko että pääsenkään ennen kuin olen käynyt yo-pohjaisen amiskalinjan ja parantanut arvosanojani...

Itse olen syntynyt vuonna -85 ja tänä vuonna vasta pyrin yliopistoon.

Mitäs väliä sillä on onko 20 vuotta vai 30 vai 40?
"Pentumaisuutta" voi mitata monellakin mittarilla, eikä ikä ole niistä paras mittari. ;)

Olen 20 ja haen ensimmäistä kertaa yliopistoon. Koen olevani aivan tarpeeksi kypsä yliopistoelämään. :) Saapahan ammatin ennen 27. ikävuotta.