Noni ja kerron vähä mun elämästä joka ei kiinnosta mua enää paskaakaan. Mun on nyt sitte pakko avautua tänne näi ku iskä on vaan kännissä nii ei se kuuntele:
Eli joo, kun olin 7v, mun äiti kuoli auto-onnettomuudessa, ja jouduin elämään iskän ja mua 6v vanhemman veljen kanssa. Elämä oli sillon jo paskaa. Iskä tuli aina kännissä kotii ja sen mukana oli jotai naisii. Ja kaikki oli kännissä. Mun isoveli "muutti" väliaikasesti sen kamun tykö ja tuli ain kerran viikos kattoon mua. No, mähän kotona aina itkin ja mua pelotti jos mun iskällekki käy jotain ku se kännissä pyöri. Sitte ku alko koulu, nii 1-4luokat meni ihan OKsti, mut vitosella alko se paska taas. Mua alettiin kiusaamaan, koska pidin mm. Rockista ja olin muutenkin erilainen. Mulla ei ollu yhtään kaveria, tai OLI yks mut se käänty mua vastaan. Itkin koulussa ja ku ope tuli kyselee ni se käski mun mennä sit kuraattorille. Siellä sit kerroin kaiken, olin siellä monta tuntia ja selitin perheestä ja äidistä ja mun koulunkäynnistä itkien. Koko kuraattori oli iso virhe. Koska se tietty pyys kiusaajat sinne ja pölötti niille ja ne valehteli ihan kokonaan sen jutun ja sai kuraattorin uskomaan et mä olin tehny jotain niille ja seki käänty mua vastaa. Sit alko se kaikista pahoin helvetti. Mua alettiin kiusaamaan henkisesti ja fyysisesti paljon rajummin kun koskaan ennen, ja oikeesti se sattu tosi syvältä, ja mulle diagnosoitiin paha masennus. Seiskalla sama juttu, kiusaamista, kiusaamista ja kiusaamista. Ja seiskan alussa otin sitte ne sakset käteen. Viilsin mun käsivartta, ja varsinkin tosta ranteen "sisäpuolelta", misä kaikki verisuonet yms menee. Yritin lopettaa viiltelyn, mutta mitä kauemmim pysyin puukosta (jep, ostin sitte puukon) erossa, sitä enemmän musta tuntu että elämä on paskaa ja millään eioo enää våliä. No, en pystyny olemaan kauaa erossa, ja viilsin syvät haavat käteeni. Koulu meni penkin alle, koko päivä saatto vaan mennä siihen että istuin sikiöasennossa seinää vasten pää painuksissa käsien takana, ja kuuntelin musiikkia. Ja viiltelin koulun vessasa. Mua ahdisti, ja itkin. En syönyt melkein enää yhtään, ja painoni oli laskenut 58kg:sta 35kg. Elämä oli täyttä paskaa, halusin kuolla ja suunnittelin jo kerran miten voisin tappaa itseni, kunnes tulin siihen tulokseen ettei silläolis väliä, koska kukaan ei jäis ikävöimään. Olin vaan minä. Ja muu maailma. Elin kuin omassa kuplassa. Yritin yhdistää kuplani muihin mutta epäonnistuin, ja kupla posahti rikki ja putosin tyhjyyteen.
Ja samat fiilikset nytkin, kasiluokan lopussa. Miksei mun aika jo olis, miks mä oon viel täällä?! Turhan takia. Mun elämällä ei oo enää yhtään mitään väliä. Hyvästi.
Eli joo, kun olin 7v, mun äiti kuoli auto-onnettomuudessa, ja jouduin elämään iskän ja mua 6v vanhemman veljen kanssa. Elämä oli sillon jo paskaa. Iskä tuli aina kännissä kotii ja sen mukana oli jotai naisii. Ja kaikki oli kännissä. Mun isoveli "muutti" väliaikasesti sen kamun tykö ja tuli ain kerran viikos kattoon mua. No, mähän kotona aina itkin ja mua pelotti jos mun iskällekki käy jotain ku se kännissä pyöri. Sitte ku alko koulu, nii 1-4luokat meni ihan OKsti, mut vitosella alko se paska taas. Mua alettiin kiusaamaan, koska pidin mm. Rockista ja olin muutenkin erilainen. Mulla ei ollu yhtään kaveria, tai OLI yks mut se käänty mua vastaan. Itkin koulussa ja ku ope tuli kyselee ni se käski mun mennä sit kuraattorille. Siellä sit kerroin kaiken, olin siellä monta tuntia ja selitin perheestä ja äidistä ja mun koulunkäynnistä itkien. Koko kuraattori oli iso virhe. Koska se tietty pyys kiusaajat sinne ja pölötti niille ja ne valehteli ihan kokonaan sen jutun ja sai kuraattorin uskomaan et mä olin tehny jotain niille ja seki käänty mua vastaa. Sit alko se kaikista pahoin helvetti. Mua alettiin kiusaamaan henkisesti ja fyysisesti paljon rajummin kun koskaan ennen, ja oikeesti se sattu tosi syvältä, ja mulle diagnosoitiin paha masennus. Seiskalla sama juttu, kiusaamista, kiusaamista ja kiusaamista. Ja seiskan alussa otin sitte ne sakset käteen. Viilsin mun käsivartta, ja varsinkin tosta ranteen "sisäpuolelta", misä kaikki verisuonet yms menee. Yritin lopettaa viiltelyn, mutta mitä kauemmim pysyin puukosta (jep, ostin sitte puukon) erossa, sitä enemmän musta tuntu että elämä on paskaa ja millään eioo enää våliä. No, en pystyny olemaan kauaa erossa, ja viilsin syvät haavat käteeni. Koulu meni penkin alle, koko päivä saatto vaan mennä siihen että istuin sikiöasennossa seinää vasten pää painuksissa käsien takana, ja kuuntelin musiikkia. Ja viiltelin koulun vessasa. Mua ahdisti, ja itkin. En syönyt melkein enää yhtään, ja painoni oli laskenut 58kg:sta 35kg. Elämä oli täyttä paskaa, halusin kuolla ja suunnittelin jo kerran miten voisin tappaa itseni, kunnes tulin siihen tulokseen ettei silläolis väliä, koska kukaan ei jäis ikävöimään. Olin vaan minä. Ja muu maailma. Elin kuin omassa kuplassa. Yritin yhdistää kuplani muihin mutta epäonnistuin, ja kupla posahti rikki ja putosin tyhjyyteen.
Ja samat fiilikset nytkin, kasiluokan lopussa. Miksei mun aika jo olis, miks mä oon viel täällä?! Turhan takia. Mun elämällä ei oo enää yhtään mitään väliä. Hyvästi.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Et kyl tapa ittees, mäkin aioin tappaa itteni 2 vuotta sitte ja aion tehä sen edelleen. Muakin kiusataan koulus ja mäkin kävin kuraattoril, mut se oli virhe. Olen pahoillani äitisi vuoksi ja siit, et isäs on aina kännis. Munki elämä on täyttä paskaa. Munki kaverit on kääntyny mua vastaan ja nyt oon sitte ihan yksin. Kiusaaminen ei oon sun vikas, eikä mikään ole hyvä syy kiusata muita. Sä saat olla, kuka oot. Kukaan muu ei voi päättää, millanen olet, vain sinä voit päättä, kuka oot. Sä oot varmasti hieno ihminen, toisin kuin kiusaajas, sun kiusaajat on vaan paskoi luusereita, joilla ei oo muuta elämää kuin sun kiusaaminen. Mä tiedän, et maailma on julma.
Lähetä mulle sähköpostii, jos kaipaat juttukaverii oon toi sama"joku, joka on yksin". Oon 14 v tyttö. Sähköpostiosoite on [email protected] Ps. Toivottavasti et oo tappanu ittees.