Näinköhän

valtioneuvosta noteraa Puolangan kunnan valtuunpäätöstä, kunnan tulevaisuudesta. Eläkeläiset siellä päättävät lisäviitteillä, työpaikkaomavaraisuudella. Liekköhän niitä tuottavia työpaikkoja kovinkaan,ne vähäthän tulee muutamilla tehtyä. Opiskelun päättäneillehän täällä ei monta työpaikkaa vuodessa urkene. Muutaminen on suurta ja pois nukkumiset.
Viimeiset kymmenen vuotta on eletty valtion tukiaisilla, ja kuvitellaan että on sitä eläkkeellä tehty töitä,,,
6282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mistä johtunee tämä viimme vuosikymmenen alaspäin meno täällä Puolangalla? Kaikki yrittäminen näyttää loppuvan ja kaikki on kallista . Samat tavarat lojuvat myymälöissa ja ne voivat olla kaksikin kertaa kalliimpia kuin Oulussa. Kesämökin rakentajat valittavat rakentamisen olevan täällä hankalaa ja kallista. Rakennuksellakin pitäisi olla työjohtaja, jotta siellä tapahtuisi mitään. Miten se maanrakennus täällä on niin kallista. Liikkelle lähtö ja muu touhuaminen tuo tunteja enemmän kuin kaivaminen. Urkoitsijat hakevat tavaroita yksitellen ja tunnit juoksee.

Äänestä

Ei uusia yrityksiä, jospa niitä ei tarvitakkaan. Eletään köyhyyvessä ja nälissään, iliman hoitoa. Kyllä se yläkerran ukko korjailee näköjään heikommat ,apua saamattomat kovin joutuin ,,

Äänestä

Valtuutettujen tartteis järjestää pian valtuustoseminaari vaikka Oulun eedenissä. siel vois juhlia ja rentoutua ja keksiä uusia iteoita kunnan kehittämiseks

Äänestä

Ei huvimatkoille kunnan piikkiin! Eivätköhän ne luontaisedut ole ihan kohillaan ja ylikin niin kunnan virkamiehille kuin luottamushenkilöillekin. Siksihän osa siellä istuukin, että saisi etuja ja nimen Puolanka-lehteen. Paremminkin tarkastettavaa olisi etujen käytössä...

Äänestä

Kunnan ylin virkamiesjohto ja pari 'kaikkitietävää' luottamusmiestä pitäisi panna viralta!

Äänestä

Älkää nyt morkatko Untoa. Eli ensimmäiset 70 vuotta kommarina. Havahtui, että pikkupitäjän vallanhuumaan pääsee vain kepulina. Näin osaavia ovat eläkkeellä olevat kunnanelättitalonmiehet. Bisnesosaaminen on ammennettu sairaalan pihaa lakaisemalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hukkaputkilo kirjoitti:

valtioneuvosta noteraa Puolangan kunnan valtuunpäätöstä, kunnan tulevaisuudesta. Eläkeläiset siellä päättävät lisäviitteillä, työpaikkaomavaraisuudella. Liekköhän niitä tuottavia työpaikkoja kovinkaan,ne vähäthän tulee muutamilla tehtyä. Opiskelun päättäneillehän täällä ei monta työpaikkaa vuodessa urkene. Muutaminen on suurta ja pois nukkumiset.
Viimeiset kymmenen vuotta on eletty valtion tukiaisilla, ja kuvitellaan että on sitä eläkkeellä tehty töitä,,,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu