Olen ensisijaisesti ihminen.
Sitten vasta mies.
Nainen on minulle ensisijaisesti nainen.
Ja tarkemmin katsottaessa myös parempi ihminen.
Härmäläiset vellovat siinä missä muutkin joutuessaan paniikkiin.
Mutta kukaan ei päästä ääntäkään.
Heillä ei ole mitään sanottavaa toisilleen.
Lapset ovat aitoja.
Siksi toivonkin että heille kehittyisi
kynnet ja hampaat vasta aikuisina.
Jos mustalainen käy työssä sillä on valkolainen vaimo.
Kiduttaa ja tappaa vihaansa ei ole yhtään pahempaa kuin syödä nälkäänsä.
Luonto meitä ruokkii.
Varsinkin oma luontomme.
Levytetty musiikki on huonosti varastoitua jätettä.
Tästä sadusta ei puutu muuta kuin lumikki.
Kääpiöt löytyvät omasta takaa.
Ne piileskelevät mieleni poimuissa.
Viisauden lähteillä: Parasta on ammentaa puhtaista lähteistä
eikä välittää tähteistä.
Rumien naisten pelko on viisauden alku.
Velkakirja nuoruudelle: Kun nainen on 25. ja mies 52.
Ja entinen vaimo on rätti, poikki , kuitti ja tasaraha.
Mieluummin tyhmä kuin harhojen vallassa.
Lienee makuasia onko ihminen ensisijaisesti ympäristö vaiko turvallisuusriski.
Miksi valaisit tinaa uutenavuotena?
Samat kuviot näkee ekologisemmin paskantamalla ämpäriin.
Onko työyhteisöä kierompaa?
Pitää tulla toimeen ihmisten kanssa joista ei välitä pätkääkään.
Yhdeksästä viiteen on parempi kuin kahdeksasta neljään.
Vaan kaikkein paras on kymmenestä puoleen päivään.
Lääkärin tärinä: Päivätyö oli miellyttävä yllätys. Puolet työajasta olen raittiina.
Yksirivisen soittajan tie on kivinen.
Vaan kun hanuri on syvä on pelivara hyvä.
Jaettu hanuri on sentään kaksirivinen.
Avioliitto on pitkä saarna.
Kirkonmenojen jälkeisten järjestelyjen järkeistämistä.
Idiooteilla ei ole maailmaa itsensä ulkopuolella.
Vaan eihän neroillakaan ole.
He surffailevat jo muilla galakseilla.
Taiteilijan yskähdys on varmin merkki siitä että kidutus jatkuu.
Paperin kääntöpuolelta löytyy peilikuva angsteista.
Elämä on leikki.
Mitä lapsellisempi.
Sitä suurempi sen liekki.
Seinä pehmittää otsaani järjestäen takaraivoon tilaa kovalevyn romantiikalle.
Jatkan takomista kunnes nimesi piirtyy sinne kipunoivin kirjaimin.
Puumanaisen syliin puoleksi vuodeksi kloppisopimuksella.
Mätämunat rikotaan kiduttamalla.
Itsepetoksista suurinta on tottua olemaan saamatta sitä mitä eniten haluaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.