Kuinka pitkään tätä jatkuu?

Ja minkähän ikäinen potilas on mies vai nainen?

Ymmärrän aloittajaa täysin. Vain saman kokenut voi tajuta mitä tuo kaikki pitää sisällään.
En edes toivota jaksamista. Koita keksiä jokin ulospääsy tilanteesta. Myös sinulla on elämä, aivan liian ainutkertainen ja arvokas uhrattavaksi.

Potilas on mies 70-v. ja hoitaja nainen 70-v. Sitäkin kohtuuttomampi tilanen :(. Uupumus vie yhteiset muistot vessasta alas, ihan konkreettisesti.

Hoitotestamentti olisi ratkaisu tuohon ongelmaan.

http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/tutkimus/palvelut/hoitotestamentti

Sellaisen voisi itsekukin tehdä hyvissä ajoin, siltä varalta että olisi vaarassa joutua ym. tilanteeseen elikkä vaarassa joutua tehohoidetuksi kasvikseksi.

Varmaan sellaisen voisi vaikka lähiomaisen avustamana tehdä vieläkin, jos ko henkilö vielä ymmärtää sen mitä on tekemässä.

Ystävä hyvä.
Sinun on aika luovuttaa. Tiedän että olet väsynyt, tee se selväksi kuntanne vanhuspalvelussa, tai ketkä siellä asioista päättävätkään.
Toivon että vapaus koittaa ja pystyt vielä elämään itsellesikin.
Olen samassa tilanteessa, ei edes jaksaisi ajatella muutosta, olen niin väsynyt tähän. Meillä alkoivat järjestämään hoitopaikkaa, sanoin että en jaksa edes minkäänlaista paperisotaa, tehkööt puolestani, siitä heille maksetaan.

Ei tuo hoitotestamentti mitään auta. Henkilö on oikeustoimikelpoinen, vaikka onkin 100 % hoidettava. Eikä halua pois kotoaan, vaan _tietysti_ (surkuhupaisaa) haluaa nauttia siitä täysihoidosta tutussa kotiympäristössä, mitä tähänkin asti. "Vähän" hankala tilanne. Nyt on vaan edessä, että hoitaja ei jaksa ja sen hoidettava sitten maksaa tavalla tai toisella. Eikö täysvaltaisella hoidettavalla ole mitään vastuuta itsellään?? Jos ei ole niin, sitten pitäisi panna holhoukseen ja hoitoon kyselemättä mitään. Vapaus ja vastuu kuuluvat yhteen... ei niin, että aivohalvauspotilas voi pakottaa puolisonsa palvelemaan yötä päivää kellon ympäri, siivoamaan ulosteet yms. vuosikymmenestä toiseen.

Itselläni, ja lähes kaikilla muillakin puolisonsa hoitajilla on sama ongelma.
Puoliso ei lähde intervalliin, ei auta loitsu eikä rukous.
Dementikko saattaa lähteäkin jos ei tajua mitään.
Turha sanoa että tarvitsen aikaa levätä itsekin. Ihmettelevä kysymys tulee heti: Mitä vaivaa minusta on?
Ei muuta vaivaa kuin se, ei edes pysty syömään itse, saati muuta. Järki juoksee, ainakin silloin jos puhutaan hoitoon lähtemisestä.
Olen lukenut palstaa, samanlaisten ongelmien kanssa kamppailevia on paljon.

Onneksi omaishoidon tukea saa ......

http://www.youtube.com/watch?v=j4rWzXzzl8w

Omaishoitajuuteni intervallijaksoilla olen vieraillut vanhainkodilla. Hoidettavani on siellä muutaman päivän kuukaudessa.
Voi karmeaa niita kasveja joita pidetään elossa.
Toivon sydämestäni että ymmärrän päättää itse päiväni dementian ensi oireiden ilmaannuttua. Jos ei eutanasia tule siihen mennessä lailliseksi. Ainakin minä kannatan sitä että kärsivä ihminen pääsee kitumasta, armahdetaanhan eläimiäkin.

Noo,ihmisiä ne kasvitkin on,ja tuskin siellä nyt ylläpidetään,hoidetaan vaan niin kauan kun henki pihisee.Tappaminen aikas vaikeeta,vaikka kuinka tökkii ajatus että oma mieheni kohta se "kasvi" siellä.

En koskaa pystyisi antamaan lupaa tappaa miestäni vaikka olisi minkälainen kasvi,onhan meillä yhteinen menneisyys ja onnelliset vuosikymmenet takana.Voisitko sinä nimmari JÄRKYTTÄVÄÄ ottaa piikin ja murhata miehesi/vaimosi,vanhempasi tai lapsesi?Jos olet vähänkin inhimillinen ihminen luulen että et! Se on helppo puhua suuria sanoja joilla ei todellisuudessa katetta ole.

Puhuin itsestäni, toivon että joku armahtaisi jos en itse pysty.
Näin uskon myös monen muun toivovan.
Eutanasia ei ole tappo, vaan armokuolema. Olen tehnyt hoitotestamentin, eivät ainakaan väkisin pidä hengissä. En ole tappamassa ketään, jos joku haluaa itse eutanasian vaikkapa silloin kun ei toivoa enää ole ja elämä on sietämätöntä, se piätisi hänelle suoda, eutanasia pitäisi tehdä ammattihenkilökunnan avulla eikä omin päin! Olen varma, Eutanasia on yleisempää kuin moni uskoo, kuolemaa vain nopeutetaan, esim. loppuvaiheen syövässä on pakko antaa niin paljon kipulääkettä että poitlas voi menehtyä vähän aikisemmin kuin ilman lääkitystä.
Kun makaa suu auki sängyssä ilman tietoa maailmasta, ei elämä enää ole elämisen arvoista. Yleensä potilas kuolee kun viimeinenkin nielemisrefleksi menee. Mutta mistä tiedätte kuinka kovia kipuja tämä "kasvi" kärsii, ei vain osaa ilmaista itseään enää.

Voi ystävä hyvä,kyllä häätyy hattuu nostaa et oot jaksanu,ja et jaksa enää,se se vasta hatun noston arvoinen asia onki.Kyllämeän häätyy itte tietää jaksaako vai ei.Ja nyt sie et jaksa,ja sillä siisti...Mun yks kaveri teki näin.Hän oli sanonu iät ajat ettei jaksa hoitaa miestää,hän ei lähteny hoitoon,osaksi dementoitunut ja lapset eivät voineet auttaa.Tämä kekseliäs nainen soitti kuntaan ja sano et hän lähtee nyt,mies on yksin ,tehkää mitä haluatte.Hän varas hotellihuoneen naapurikaupungista ja oli siellä ,ei ilmoittanut kellekkään olinpaikkaansa.Mies vietiin hoitoon,jopa löyty paikka.Ikävä kyllä meän on joskus pakko tehdä radikaaleja toimenpiteitä jos hyvä sana ei riitä....Siis toimeen,oikeus on sullaki lopettaa työn teko.

Taitaa olla ihan puppua,ei kukaan jätä dementoitunutta yksin ja häippäsee.!!
Kyllä aina saa apua jos pyytää,ainakin mie olen aina saanut!

ei amomurha ole meillä sallittu,ja jos olisikin en pystyisi hoitajana antamaan viimeistä piikkiä.Kipulääkkeitä tarpeeksi.Eipä tänne kukaan ole jäänyt keikkumaan sadoiksi vuosiksi.Piti sanoa armomurha,tulee noita virhetä.

Kyllä dementikkokin voi elämästään nauttia eikä välttämättä halua kuolla vaan elää elämäänsä siihen asti kunnes luonnollinen kuolema tulee. Ja nauttia pienistä asioista. Näin ainakin omaiseni jolla keskivaikea dementia. On julmaa ulkopuolisen nimitellä vihanneseksi ja haluta ketään hengiltä!

Ap:n tilanne on ihan kauhea, tuossa ei auta kuin vaatia intervalli tai varmaan jo pysyvämpääin hoitopaikkaa miehelleen. En vaan tiedä miten jaksaa vaatia ja tapella viranomaisten kanssa jos on loppuunväsynyt...

Olen nähnyt mummoja jotka ovat täysin ulkona tästä maailmasta, jopa vuosia. Ainut joka vielä pelaa on nielemisrefleksi, sekin huonosti, riutuvat hiljalleen nälkään ja janoon. Ovat kuin luurankoja, mutta henki ei vain tahdo lähteä. Kasvi kuvaa heitä hyvin, vaikka ihmisiä he toki ovat loppuun asti. Kunnioitan heidän ihmisyyttään ja toivon että kaikki mahdollinen tehdään heidän eteensä.
En usko heidän nauttivan pienistä eikä suurista asioista, ruokakin menee usein henkeen, meinaavat tukehtua.
Keskivaikea dementia on ihan eri asia. Mutta tottahan sekin on, kyllä kuolema ennen pitkää korjaa, en vain haluaisi kuolla noin kitumalla.
En halua ketään hengiltä, mutta totisesti toivon että ei kenenkään tarvitse kuolla niin kuin alzheimerin viime vaiheessa käy. Varmaan he tuntevat kipua ja janon tunnetta, mutta mitenkään eivät pysty sitä ilmaisemaan.
En ole julma enkä sadisti vaikka hyväksynkin eutanasian.
Ehkä juuri siksi, olen hoitanut yhteensä 12v omaisiani, ensin äitini, sitten mieheni. Molemmat kuolivat luonnollisen kuoleman, vaikkakin loppuvaiheessa rukoilin että luoja armahtaisi ja korjaisi pois.
En halua tyrkyttää mielipidettäni kenellekään, nämä asiat jokaisen henkilökohtaisesti ajateltava.

ENNOSAA SANOA

Niin, kukapa se osaa päättää kuka kuolee ja milloin kuolee,ja ketä autetaan kuolemaan ja minkä sairauden takia.Onko se koomassa oleva lapsi,dementoitunut vanhus/työikäinen joka ei ymmärrä mistään mitään,vai letkujen varassa oleva halvaantunut,tuskissaan huutava syöpäsairas?Kas siinäpä rajanvetoa,ketä tapetaan ja missä järjestyksessä,eutanasia on vain kaunis sana,sille että ihminen tapetaan,autetaan rajan yli,armokuolema.
Saattohoitoa pitäisi kehittää ja kivunlievitystä,ne tärkeimmät,ja se että dementoitunut pääsee kitumatta.Siihenkin konstit olemassa,tappamatta ketään.
En ole uskovainen joten minulle se kuolema on vain kuolema,tyhjä asumus vaan jää.Luonnollinen asia,aion itse olla saattamassa mieheni viimeiseen asti.
Pelko aiheuttaa monasti just näitä että kuka mitenkin pitäisi lopettaa,ettei vaan jää kitumaan.
Sitä kyllä pelkään että mieheni tällä hetkellä lääkitään niin että on täysi zombie lopun ajan,se pelottavaa,kun kemiallinen tappo ennen aikojaan.

Onhan se järkeen käypää jos otetaan piikki ja pistetään tappava ruiske niin murhahan se on.Se on vain hienompi sana armomurha tai eutanasia joka ei sanana tunnu niin pahalta.Emmehän voi mennä kuin keskitysleireiile joissa sairaammat jaettiin ryhmiin ja tapettiin.Voitko ajatella joka olet armomurhan kannalla että rakas puolisosi,lapsesi tai vanhempasi ammuttaisiin.Yhtä julmaa on antaa kuolettava ruiske.Hyvä kipuhoito ja saattohoito loppuelämän aikana jonka aion toteuttaa kotihoitona koska mieheni haluaa minun läheltäni lähteä.

Voi sentään, en osaa tuoda mielipidettäni ymmärrettävästi.
Jos eutanasia on ihmisen oma tahto, jos hän sitä vaatii hoitotestamentissaan, suon sen kaikille. Siinä tapauksessa että loppuelämä olisi liian rankkaa elettäväksi. Itse toivon että eutanasia olisi laillinen jos joudun kitumaan sairaalan vuoteessa ilman toivoa paremmasta.
Siis, ainoastaan jos ihminen on toivonut eutanasiaa silloin kun on vielä kykenevä päättämään kohtalostaan, ei muuten.
Tiedät varmaan kuinka paljon parantumattomasti sairaita ihmisiä jonottaa Sveitsiinkin saamaan armollisen lopun.
En halua alkaa hillittömästi piikittämään hengiltä kaikkia alzheimer potilaita.
Kunnioitan sinua jos jaksat loppuun asti kotona kuolevan kanssa, siis sitten kun se on ajankohtaista.Kuolema on harvoin kaunis, olen nähnyt yhden hirvittävän kuolinkamppailun.
Itse luovutin muutamaa päivää ennen äitini ja mieheni kuolemaa. He saivat mahdollisimman kivuttoman ja rauhallisen lopun sairaalassa.

kuulepas.......kyllä sinä siitä kuolinkamppailusta liioittelet.Olen työskennellyt hoitajana sairaalassa kymmeniä vuosia ja hoitanut kuolevia potilaita ja saatellut satoja potilaita rajan yli.Elämänvoimathan hiipuu hiljalleen ja lopulta hengitys pysähtyy.En ole yhtään sellaista kuolinkamppailua nähnyt mistä mainitsit.Potilashan lääkitään tarpeen mukaan jos osoittaa kivunilmeitä derminaalivaiheessa.Tiedätkö se eutanasia ei ole helppo lääkäreille eikä omaisillekaan.Nykyään on läälleitä joilla helpotetaan kipuja ja oli niitä ennenkin,Morfiini oli yksi tosin en tiedä käytetetäänkö sitä minkä verran tämän päivän sairaaloissa.
ps.piti kirjoittaa lääkkeitä on nykyään,tulee virheitä kun nopasti kirjoitan.

kyllä se lääkärinplanttu oli sanoisinko pöljä.Miksi hän ei nyt muka voinut morfiinia määrätä,sitähän -70 luvulla käytettiin kipuihin paljon.Pitkän hoitotyöni aikana en ole kuolemassa olevaa riuhtovaa potilasta tavannut joka sairaalan seinien sisäpuolella olisi noin paljon kärsinyt.Lääkettä ovat saaneet.Se lääkäri joka näin menetteli ajattelen hänessä on ollut sadistisia luonteenpiirteitä.Niitä on sellaisia lääkäreissäkin.Olisi paljonkin kertomista miten lääkärit on suhtautuneet potilaan sairauteen mutta en tässä kerro ettei tunnisteta.
Pahimmat kuolinkamppailut mitä käydään ilman sairaalaa on sodassa ja onnettomuuksissa missä ei helpotusta ole saatavilla.

Ei ollut kipulääkitystä. Kysyin ensin hoitajalta, hän sanoi että kysy lääkäriltä. Kysyin ja vastaus oli että ei voi määrätä morfiinia.
Kamppailu on totta, isäni vääntelehti vielä 11 jälkeen illalla kivuissaan, Kuoli viiden aikaan aamulla. Miksi ihmeessä liioittelisin.
Isä ei oikein regoinut puheeseen ym... Mutta tämä liikehdintä ja tuskainen ilme viestittivät että on kipuja. Noin puolen yön aikaan rauhoittui tajunta meni kokonaan, noin neljä tuntia ennen kuolemaa. Nyt on kyse 70-lusta, tapahtui pienessä terveyskeskuksessa.

no 70-luvulla,herrajumala,vähän eri asia tänä päivänä !!!

Lääkityksestä vielä.
Äidilleni määrättiin Remeron mielialalääkettä. Hän muuttui suorastaan psykoottiseksi. Muisti ei pelaa enää yhtään, ei ollut dementoitunut. Kamalasti on harhoja, jos ei olisi niin huonokuntoinen pelkäisin häntä, on ajoittain agressiivinenkin.
Olen sanonut lääkärille ainakin viisi kertaa että remeron aiheutti kunnon romahtamisen, se on ilmeistä koska tämä alkoi lääkkeen aloittamisen jälkeen. Ei mitään vaikutusta, saavatko jonkin provision kun määräävät tätä lääkettä sinnikkäästi välittämättä mitä tuhoa se tuottaa. Äitini ei ole ainut jolle tämä lääke ei sopinut, tunnen muitakin. En tiedä mitä pitäisi tehdä.Kuinkahan monta ihmistä suomessakin on lääkitty seisovilta jaloiltaan sängyn pohjalle.

Luulen, ettei lääkäri voi PAKOTTAA ketään ottamaan lääkettään. Potilas voi siis jättää lääkkeet ostamatta ja syömättä halutessaan.

tmistä pirusta se lääkäri tietää ootko antanu lääkrttä vai et,jos et sitä itte sano.Jos sinusta tuntuu ettei lääke sovi äidilles niin älä herran jumala anna sitä hänelle.et ottas ittekkään jos voist huonosti jostain lääkkeestä.Jos äitis ei itse pysty sanomaansopiiko lääke hälle vai ei niin sinä omaishoitajana näet sen parhaiten.Sinä varmasti rakastat äitiäs ja et halua hänelle mitään pahaa

Ei noi omaishoitajista (ehkä) vastaavat lekurit kerkiä yleensä kuin juosten todeta, onko potilas´elossa vai ei. Eli ihan sama mitä lääkkeitä sinne hoidettavan suuhun lykkää. Olenkin sitä mieltä, että mikä vaan lääke helpottaa omaishoitajan taakkaa, on annettava hoidokille tai jätettävä antamatta.

mikäli sinä näet että joku lääke ei äitilles sovi ja tulee vainsurkeampaan kuntoonm.Ota yhteyttä lääkäkiin ja sano että ei sovi,lopeta lääkitys. Ei lääkkeen tarkoitu ole huonontaa ihmisen vointia.
Olen joutunut lopettamaan mieheltäni moniakin lääkkeitä koska vointi vaan paheni ja tuli harhanäkyjäkin. Ei se nut niin ole että sokeasti pannaan potilaan suuhun vaikka olo huononee lääkkeestä.Kun selkeästi näet että lääke aiheuttaa harhat keskustele lääkärin kanssa vaikkapa korotrtulla äänellä jos ei muuten usko.Lääkkeitä on paljon ja niitä on vara vaihtaa.