Musta lammas

Ikääntynyt ja hiukan dementoitunut isäni omistaa yhdessä äitini kanssa maatilan ja sen lisäksi erillisen pienemmän tilan, jossa asun. Syksyllä isä lahjoitti yli sadantuhannen euron arvoisen metsäpalstan sisareni kolmelle pojalle. Metsä oli yksistään isän nimissä. Arvioin, että metsä arvo oli puolet isän omaisuudesta. Voiko isä tehdä meidät muut sisarukset perinnöttömiksi lahjoittamalla omaisuutensa? Eikö minulle kuulu mitään perintöä? Ajattelen vain, että seuraavaksi meneen tämä tila jossa asun.
9256
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Pyydä arviota isäsi kyvystä tehdä isoja päätöksiä. Vaikka terveyskeskuksesta.Jos hänellä on jo todettu dementia, voidaan monesti lahjoitus perua. Toimi pian. Jos hän on dementoitunut, voi pyytää kunnan sosiaalitoimea määräämään uskotun miehen/ edunvalvojan raha-asioihin siten, että isä saa päättää eläkkeen kuluttamisesta arkiostoksiin, mutta ei saa lahjoittaa tai myydä isompaa omaisuutta.
Sitten kun isäsi on kuollut, voit vaatia kyseistä metsäpalstaa ennakkoperinnöksi, jolloin se otetaan huomioon.

Äänestä
  • >>Pyydä arviota isäsi kyvystä tehdä isoja päätöksiä. Vaikka terveyskeskuksesta.>Jos hän on dementoitunut, voi pyytää kunnan sosiaalitoimea määräämään uskotun miehen/ edunvalvojan>Sitten kun isäsi on kuollut, voit vaatia kyseistä metsäpalstaa ennakkoperinnöksi, jolloin se otetaan huomioon.

    Äänestä

  • old_profile_45359 kirjoitti:

    >>Pyydä arviota isäsi kyvystä tehdä isoja päätöksiä. Vaikka terveyskeskuksesta.>Jos hän on dementoitunut, voi pyytää kunnan sosiaalitoimea määräämään uskotun miehen/ edunvalvojan>Sitten kun isäsi on kuollut, voit vaatia kyseistä metsäpalstaa ennakkoperinnöksi, jolloin se otetaan huomioon.

    "Edunvalvojan määrääminen kuuluu maistraatille."

    Pikku tarkistus:
    Edunvalvojan määrääminen kuuluu käräjäoikeudelle.

    Äänestä

  • Tarkistaja Tarkka kirjoitti:

    "Edunvalvojan määrääminen kuuluu maistraatille."

    Pikku tarkistus:
    Edunvalvojan määrääminen kuuluu käräjäoikeudelle.

    Olepa tarkempi:

    HolhTL 2:12
    "Tuomioistuimen ohella myös holhousviranomainen voi määrätä edunvalvojan:

    1) henkilölle, jonka toimintakelpoisuutta on rajoitettu, jos hän on edunvalvojan kuoleman tai muun syyn vuoksi ilman edunvalvojaa; sekä

    2) henkilölle, joka 8 tai 9 §:n mukaan on edunvalvonnan tarpeessa.

    Edellä 1 momentissa tarkoitetuissa tapauksissa edellytyksenä edunvalvojan määräämiselle on, että se, jonka etua olisi valvottava, kykenee ymmärtämään asian merkityksen ja että hän pyytää tiettyä henkilöä määrättäväksi edunvalvojakseen."

    Tuo holhousviranomainen on maistraatti.

    Itse asiassa tässä tapauksessa maistraatti ei olisi toimivaltainen viranomainen määräämään edunvalvojaa. Mutta maistraatti toki selvittäisi edunvalvojan määräämistä koskevaa asiaa eli edunvalvonnan tarvetta.

    Maistraatille tehdään siis ilmoitus edunvalvonnan tarpeessa mahdollisesti olevasta henkilöstä. Tämä jälkeen maistraatti tilaa lääkärintodistuksen, jos sitä ei ole ilmoituksen mukana. Maistraatilla on siis oikeus saada todistus, vaikka läheisellä ei. (Toki tämä edellyttää pääsääntöisesti sitä, että kyseinen henkilö saadaan lääkärin vastaanotolle).

    Jos maistraatti lääkärintodistuksen saatuaan ja asiaa muutenkin selvitettyään katsoo, että kyseinen henkilö on edunvalvonnan tarpeessa, se tekee kärjäoikeudelle hakemuksen edunvalvojan määräämiseksi. Ja käräjäoikeus määrää edunvalvojan, jos se katsoo edunvalvonnan tarpeen toteennäytetyksi.

    Maistraatti voi määrätä edunvalvojan vain siinä tapauksessa, että henkilö itse on aktiivinen, hakee itselleen edunvalvojaa ja pyytää tiettyä henkilöä määrättäväksi edunvalvojakseen.

    Äänestä

  • -LW kirjoitti:

    Juuri näin se menee. Tapauksessahan ei ole kyse siitä, että isä olisi itse hakemassa itselleen edunvalvojaa.

    Äänestä

  • Tarkastaja Tarkka kirjoitti:

    Juuri näin se menee. Tapauksessahan ei ole kyse siitä, että isä olisi itse hakemassa itselleen edunvalvojaa.

    Nyt vain on niin, että jos isän dementia on lieväasteista, kuten ap. kertoo, edunvalvojaa tuskin voidaan määrätä isän myötävaikutuksetta.

    Äänestä

Sinulle ja sisaruksillesi kuuluu isäsi jälkeen lakiosa, joka on määrältään puolet lain mukaisesta perintöosasta. Jos isä on eläessään lahjoittanut omaisuuttaan, kysymykseen voi tulla lakiosan täydennyskanne. Se on nostettava käräjäoikeudessa vuoden kuluessa isän kuolemasta ja siitä, kun olet saanut tiedon lakiosaa loukkaavasta toimesta. Lakiosan täydennyksen edellytykset kerrotaan perintökaaren 7 luvun 3 pykälässä.

(Jos isä on tehnyt lakiosaa loukkaavan testamentin, lakiosavaatimus on esitettävä todisteellisesti testamentinsaajille 6 kk:ssa siitä lukien, kun testamentti isän kuoltua on annettu säädetyin tavoin tiedoksi perilliselle.)

Lakiosan täydennys
PK 7:3 ( http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1965/19650040#L7P3 )

"Lakiosaa määrättäessä on otettava huomioon avioliittolain mukaan eloonjääneeltä puolisolta kuolleen puolison perillisille tulevan tai eloonjääneelle suoritettavan omaisuuden arvo.

Pesän varoista ei ole vähennettävä lahjanlupauksena annettua sitoumusta eikä sitä määrää, mikä on suoritettava perittävällä lain mukaan olleen elatusvelvollisuuden täyttämiseksi vastaisuudessa.

Pesän varoihin on lisättävä perittävän antama ennakkoperintö sekä, jollei erityisiä vastasyitä ole, hänen sellaisissa olosuhteissa tai sellaisin ehdoin eläessään antamansa lahja, että se on tarkoituksensa puolesta rinnastettavissa testamenttiin, niin myös hänen jälkeläiselleen tai ottolapselleen taikka tämän jälkeläiselle tahi näiden puolisoille antamansa sellainen lahja, jolla on ilmeisesti tarkoitettu suosia sen saajaa lakiosaan oikeutetun perillisen vahingoksi. Omaisuuden arvo on määrättävä sen ajankohdan mukaan, mikä sillä vastaanotettaessa oli, jollei asianhaaroista muuta johdu."

Ns. suosiolahjana ("hänen jälkeläiselleen tai ottolapselleen taikka tämän jälkeläiselle tahi näiden puolisoille antamansa sellainen lahja, jolla on ilmeisesti tarkoitettu suosia sen saajaa lakiosaan oikeutetun perillisen vahingoksi") voidaan ottaa huomioon myös sisaren lasten saama lahja, vaikka ko. sisar eläisi isän kuollessa.

Äänestä
  • Kiitos vastauksista! Rikkaat ja ahneet tässä maailmassa vievät köyhän perintöosankin. Köyhälle jää vain murusia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pikku mökin akka kirjoitti:

Ikääntynyt ja hiukan dementoitunut isäni omistaa yhdessä äitini kanssa maatilan ja sen lisäksi erillisen pienemmän tilan, jossa asun. Syksyllä isä lahjoitti yli sadantuhannen euron arvoisen metsäpalstan sisareni kolmelle pojalle. Metsä oli yksistään isän nimissä. Arvioin, että metsä arvo oli puolet isän omaisuudesta. Voiko isä tehdä meidät muut sisarukset perinnöttömiksi lahjoittamalla omaisuutensa? Eikö minulle kuulu mitään perintöä? Ajattelen vain, että seuraavaksi meneen tämä tila jossa asun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu