Mitäs mieltä olette lukiosta ja tai voitteko kertoa millaista siellä on ollut??:) olen menossa sinne nyt syksyllä ja haluaisin vähän tietää millaista tulee olemaa!
lukioon
heidu13
23155
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 23
Vanhimmat
moikka! ite oon 16v tyttö, aloitin siis syksyllä lukion. alussa kaikki tuntui aika kummalliselta, miulle ainakin oli todella suuri muutos tulla isoon lukioon, kun olin kaikki edelliset kouluni käynyt syrjäkylien pikkukouluissa. onnekseni päädyin rentoon, vastaanottavaiseen lukioon, jonne laskeutuminen oli todella helppoa. tietenkin alussa kaikenlaiset käytännönasiat (kuten koeviikko) tuntuivat hieman vieraalta ja kummalliselta. myös lukio-opiskelun vapaamuotoisuus tuntui hieman vieraalta alussa. siis se, että saat itse päättää mitä opiskelet ja milloin, mitä kursseja valitset jne. mutta kaiken kaikkiaan, alkukankeuden jälkeen olen nauttinut tähänastisesta lukioajastani paljon, ja uskon että sinäkin tulet varmasti löytämään oman tapasi tehdä lukio-opiskelusta mukavan jutun!
noh nyt kannattaisi miettiä jo vähän pidemmälle, sillä jos et ole menossa yliopistoon lukion jälkeen niin lukio on aika turha
ammattikoulu ammattikorkea on parempi yhdistelmä kuin lukio - ammattikorkea, koska näin ollen sä olet paljon enemmän perillä siitä ammatista mitä nyt haluatkin sitten työksesi tehdä
jos meinaat ammattikoulun kautta lähteä opiskelemaan niin kannattaisi katsella aloja joilla on ok työllisyysnäkymät tulevaisuudessa ja sitten näistä valita se mieleisin
lifemocker, eipäs nyt aleta puhumaan höpää siellä.. ;)
Itse kirjoitan (jos penkin alle ei mene) ylioppilaaksi keväällä, ja olen suuntaamassa AMK:hn tai konservatorioon, joka on toiseen asteen koulutus, eli käytännössä käyn toisen asteen uudelleen. En näe siinä mitään tyhmää, koska käytyäni erikoislukion minulla on paremmat valmiudet päästä AMKhn, toisin kun jos olisin mennyt ammattikouluun. Se riippuu ihan siitä, mihin tai minkälaiseen lukioon haet ja mihin haluaa tulevaisuudessa suunnata.
Lukio on ihan hyvä vaihtoehto, vaikka ei menisi yliopistoon. :) Ei tarvitse olla mikään hikipinko pärjätäkseen lukiossa, ei minulla mitään ysejä saati kymppejä ole ja kirjoitin syksyllä melko alhaiset arvosanat..
Ja hei, meidän rakas presidenttimme Sauli Niinistön ylioppilas tutkinnon keskiarvo oli A, eli huonoin hyväksytty, joten... siitä vaan lukioon! :D
Tulkaa juvan amikseen vitun kids
ei ole höpää vaan ihan faktaa. vai oletko sinä käynyt lukion JA ammattikoulun ja ollut jokusen vuoden työelämässä? minä nimittäin olen...
" En näe siinä mitään tyhmää, koska käytyäni erikoislukion minulla on paremmat valmiudet päästä AMKhn, toisin kun jos olisin mennyt ammattikouluun."
se lukio on vaan turha siinä välissä. koska et sä molemmilla todistuksilla sinne voi hakea, se on joko lukio tokarilla TAI amistokarilla!
lisäksi jos olet käynyt ammattikoulun ja olet jokusen vuoden töissä, on sulla jo korkeammat pisteet työkokemuksesta ja todistuksesta kuin pelkästä yhdestä todistuksesta!
"Lukio on ihan hyvä vaihtoehto, vaikka ei menisi yliopistoon. :) "
lukio on parhaimmillaankin VAIN yleissivistävä. sä olet lukion jälkeen ihan yhtä tyhjänpäällä kuin sinne mennessäkin.
"Ei tarvitse olla mikään hikipinko pärjätäkseen lukiossa"
ei todellakaan - nimim. "lukematta läpi"
Tuota ensinnäkin..käytyäni muiikkipohjautuvan lukion, sain sellaisia kursseja mitä en olisi missään koko suomessa ammattikoulussa voinut tehtdä, ja oikeastaan ilman niitä en pääsisi AMKhn, koska he vaativat että pitää olla paljon musiikkikursseja käyty. Sen lisäksi, että olisin joutunut käymään täyspäiväsitä amista, olisin joutunut käymään myös paljon musiikkiopistoissa musiikkitunneilla, joka olisi henk. koht. itseäni kuormittanut aivan liikaa. Näin siis pääsin huomattavasti vähemmällä menemällä lukioon ;)
Se voi olla sinun mielestäni yleissivistävät, mutta MINULLE se oli hyvävaihtoehto, ja sain todella hyvät valmiudet tuleviin hakuihin keväällä AMKhin. :P
Mutta lukio on hyvä vaihtoehto myös, jos ei vielä tiedä mitä haluaa opiskella (100% varmuudella), siinä on sit lukiossa se kolmisen vuotta aikaa miettiä mitä haluaa, kolme vuotta on ihmiselämän mittapuulla melko lyhyt aika.. :P (eikä nyt aleta lifemocker jauhamaan kymppiluokasta! :P )
hieman eri asia nämä taidealat kuin "normaalit työt", ei oikein voi verrata
töitä ne on siinä missä muutkin. (Eikä nyt puhuta mistään vapaista taiteilijoista kun Chisusta ja muista..)
Yllättävän paljon on kysynytää nykypäivänä kuitenkin musiikinopettajille opistoihin, kouluihin ja päiväkoteihin. Et voi kiistää, etteikö taidealat olisi myös ammatteja.
hyvin vähänhän niille taiteilijoille on oikeasti töitä
ei puhuta pelkästään taiteilijoista. Esimerkiksi musiikkipedagogeista on pulaa ympäri Suomea. Musiikinopettajia opistoihin,kouluihin ja päiväkoteihin on kysyntää.
sinun pitää olla ihan loistava, että sinulle on töitä.
esim kuopiossakaan en ole nähnyt ainuttakaan työpaikkailmoitusta tässä 6 vuodessa, että kyseisiä opettajia haettaisiin....
musta tuntuu, että sulla on vähän turhan ruusuinen kuva tuosta alasta.
Hah, ja sinä et tiedä tästä alasta mitään. En väitä että musiikinala olisi helpointa, mutta pointti oli edelleenkin että se on ammattiala siinä missä muutkin. Ei paljoon pyöris musaa (vaikka laatu vaihtelee huonosta hyv'ään) radiossa os ei olisi musa-alan ihmisiä tekemässä studiotyöt, äänitykset..tai mitään live keikkoja voisi pitää ilman alan osaajia, ei kuka tahansa pulliainen niitä tee.
Älä vähättele musiikin tai taiteenalaa.
eiköhän nuo ääniteknikot ole aika kaukana muusikoista...
"Hah, ja sinä et tiedä tästä alasta mitään."
nyt vähän näyttäisi siltä, että menee toisinpäin.
esim mun kaverin siskokin käynyt vaikka mitä musiikkikouluja miehensä kanssa, mutta työttömänä nuo ovat vuosia olleet ;)
Niin, tuohan oli yksittäis tapaus taas lähipiiristä. Ihminenhän muodostaa yksittäistapausten pohjalta näitä stereotypejä, joiden mukaan kaikki sit on niin. Eli kun sinun lähipiirissäsi on muutama työtön muusikko, niin kaikki muusikot on sit työttömii. Juuri näin.
Ja ääniteknikon on tiedettävä kyllä musiikista enemmän kuin "no se ny on semmost pimputusta vaa".
Ja kaikki musiikkialaa opiskelevista ei tule muusikoita vaan musiikkialalla on muitakin ammattinimikkeitä, kuten musiikin kandidaatti (orkesterin johtajat), kuoronjohtaja, varhaisiän musiikkikasvatukseen erikoistunut, musiikkipedagogi, musiikkiterapeutti...
pidän edeleenkin kiinni siitä, ettet todellisuudessa tiedä juuri mitään musiikkialasta.. ;)
yksi kaveri opettaa yksityisesti rumpujen soittoa, mutta ei kovin muut ole työllistyneet eli kyllä näitä työttömiä musiikkia opiskelleita löytyy enemmältikkin.
" pidän edeleenkin kiinni siitä, ettet todellisuudessa tiedä juuri mitään musiikkialasta.. ;) "
tottakai voit itsellesi valehdella, ei se minulta pois ole ;)
niin totta, kerroit vasta kolme esimerkkiä..vau. siinä olikin varmaan 0,01% suomen valmistuneista muusikoista :O
kukas se valehtelee.. ;)
eikö opettajan työ ole normaali?? tietääkseni opettajaksi pääsyyn suorin tie on lukio ja yliopisto. samoin päiväkotiin. onko nämä sun mielestä jotain hirveän eksoottisia ammatteja vai? vai liekö opettaminen taidetta? ja jos verrataan:
kummalla pääsee amk:hon suuremmalla todennäköisyydellä,
tukkijätkän papereilla,
vai ihan oikealla todistuksella, jossa on sivistäviä aineita?
tarkoitus ei ole loukata ketään joka on amiksessa tai saanut tukkijätkän paperit tai muutakaan, muta tää on mun henk.koht. kanta
Ei näin pienestä maasta kuin Suomi yksinkertaisesti löydy musiikkialan töitä. Se kannattaa muistaa. Kyllä lifemocker puhuu asiaa.
Itse olin ns. hyvä oppilas, joten jatkoin miettimättä lukioon yläasteelta. Ensin tuli mieleen, että lukiossa kaikki alkoivat olla vähän aikuisempia ja järkevämpiä. Yläasteella kaikki olivat niin lapsellisia ja riehuivat tunneilla. Lukiossa oli rauhallisempaa ja opiskelu otettiin ainakin vähän vakavammin.
Mielestäni oli muuten aika samanlaista kuin yläasteella, mutta lukemista oli ehkä vähän enemmän ja oman lukujärjestyksen sai tehdä itse (en tiedä onko kaikissa lukioissa näin). Ja sai enemmän valita mitä kursseja ottaa. Mutta aika usein oli silti tuttu luokka tunneilla.
Koeviikot olivat joskus vähän tylsiä, varsinkin jos oli monta koetta. Mutta siitä selvisi jos oli jo opiskellut koko kurssin aikana, ei vasta ennen koetta. Joskus taas oli vain muutama koe, ja sitten oli kivoja vapaapäiviä koeviikolla.
Olin lukiossa 2005-2008 joten siitäkin on jo aikaa... :)
Pelkkä Lukio on perseestä. Ammattilukio tai amis, Ei ole pelkkää teoria paskaa.
Vitu kids tunge teho poretabletti perseesees