Olipa kerran tyttö. Ihan tavallinen tyttö, joka oli ehkä hiukan ujo. Sillä tytöllä oli hieman omituiset pussit silmien alla. Muuten hän oli ulkonäöltäänkin aivan normaali. Maantienväriset hiukset ja silmissä vihreää, ruskeaa ja sinistä. Kun tyttö täytti viisi vuotta, hän aloitti esikoulun. Tyttö oli innoissaan, hän saisi uusia ystäviä, leikkitovereita. Samana vuonna hän sai myös ensimmäisen kännykkänsä.
Mutta jo ensimmäisenä päivänä tyttö jäi ihan yksin. Muut lapset nauroivat hänelle. Tai siltä hänestä ainakin tuntui. Leikkeihin häntä ei otettu mukaan, hän ei kelvannut muiden lapsien ystäväksi. Välitunnit hän vietti yksin. Samoin leikkitunnit. Kukaan ei halunnut olla hänen parinsa erilaisissa leikeissä tai peleissä.
Sama jatkui ala-asteella. Nyt tyttöä sanottiin liian laihaksi ja ujoksi. Sekä tyhmäksi, kun ei saanut katsoa samoja lastenohjelmia kuin muut tytöt. Pokemon, Winx, Harry Potter.. Mistään noista ei tyttö ollut kuullutkaan. Tyttö päätti syödä enemmän, ettei olisi laiha. Tyttö haki huomiota valehtelemalla, esittämällä muuta kuin oli.
Viidennellä luokalla tytölle oli kertynyt jo liikaa painoa. Luokkatoverit tekivät sen tytölle liiankin selväksi. Tyttö alkoi pinnata tunneilta. Häntä ahdisti pelkkä ajatus koulusta, opettajille puhuminenkaan ei auttanut asiaa. Pahensi vain. Joskus kiusaajat uhkasivat hakata hänet. Koulumatkoilla tyttö sai väistellä kiusaajien heittämiä lumipalloja talvella, syksyllä taas mätiä omenoita. Tyttö tunsi itsensä arvottomaksi, hän ei ollut mitään, eikä osannut mitään. Hänellä ei ollut oikeutta elää!
Kuudennella luokalla alkoi viiltely sekä oman kehon raapiminen ihottumille. Valehtelu vain lisääntyi. Tyttö sai muutaman ”ystävän” valehtelemalla ”omasta hevosesta”. Nämä niin sanotut ystävät kuitenkin puhuivat tytöstä ilkeästi muiden lapsien kanssa. Tyttö jäi taas yksin. Päivät kuluivat kotona tietokoneella, piirtäessä tai lukiessa. Kotoa liikuttiin vain hevostalleille.
Yläaste. Painoa kasaantuu lisää lohtusyömisen takia. Juoruja kuulee joka suunnasta. Välitunnit sujuvat yksin tai haamuna luokkalaisten mukana. Tyttö on enää pelkkä tyhjä kuori. Sielu elää omassa maailmassaan. Turvapaikkaan ei muut pääse. Se on yksin tytön. Käynnit Nuoriso polilla alkavat. Kahdeksannella luokalla, tytön luokkaan tulee uusia oppilaita. Yksi heistä ei näytä välittävän vaikka tyttö onkin pelkkä ruma paska. Tyttö alkaa liikkua hänen perässään. Ihailee, katsoo ylöspäin. Kahden viikon kuluttua tyttö kuitenkin vaihtaa koulua.
Uusi koulu on suoraan sanottuna helvetistä. Heti ensimmäisenä päivänä hän saa kuulla olevansa lihapulla, myöhemmin kuvaan astuvat typerät lempinimet, kuten ”kauna” ja ”emokarhu”. Pääsiäisen aikoihin tyttö saa pahan ahdistuskohtauksen. Tie vie Kuusankosken suljetulle osastolle.
Yhdeksäs luokka alkaa JOPE-ryhmässä. Yksitoista oppilasta. Ei kiusaamista. Asiat sujuvat liian hyvin, tyttö on hämmentynyt. Onnellisuus on tunne, jota hän ei ollut pitkiin aikoihin tuntenut. Se pelotti häntä. Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Tyttö uskalsi lähteä kouluun, opettaja ja luokkatoverit ovat ihan mukavia.
Eräänä päivänä kun tyttö on juuri lähtenyt tallilta, bussiin astuu sisälle nuoria, suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin tyttökin. He nauravat tytölle. Miten muka mikään hevonen voisi kantaa noin lihavaa tyttöä? Ei mitenkään. Rumakin tyttö oli. Katsokaa nyt, tuollainen ruma angstinen paska. ”Emokin” vielä, hah! Tyttö tulee kotiin itkien. Viiltely, joka oli loppunut sairaalajakson jälkeen, alkaa taas.
~
Tää tyttö oon mä.
Mutta jo ensimmäisenä päivänä tyttö jäi ihan yksin. Muut lapset nauroivat hänelle. Tai siltä hänestä ainakin tuntui. Leikkeihin häntä ei otettu mukaan, hän ei kelvannut muiden lapsien ystäväksi. Välitunnit hän vietti yksin. Samoin leikkitunnit. Kukaan ei halunnut olla hänen parinsa erilaisissa leikeissä tai peleissä.
Sama jatkui ala-asteella. Nyt tyttöä sanottiin liian laihaksi ja ujoksi. Sekä tyhmäksi, kun ei saanut katsoa samoja lastenohjelmia kuin muut tytöt. Pokemon, Winx, Harry Potter.. Mistään noista ei tyttö ollut kuullutkaan. Tyttö päätti syödä enemmän, ettei olisi laiha. Tyttö haki huomiota valehtelemalla, esittämällä muuta kuin oli.
Viidennellä luokalla tytölle oli kertynyt jo liikaa painoa. Luokkatoverit tekivät sen tytölle liiankin selväksi. Tyttö alkoi pinnata tunneilta. Häntä ahdisti pelkkä ajatus koulusta, opettajille puhuminenkaan ei auttanut asiaa. Pahensi vain. Joskus kiusaajat uhkasivat hakata hänet. Koulumatkoilla tyttö sai väistellä kiusaajien heittämiä lumipalloja talvella, syksyllä taas mätiä omenoita. Tyttö tunsi itsensä arvottomaksi, hän ei ollut mitään, eikä osannut mitään. Hänellä ei ollut oikeutta elää!
Kuudennella luokalla alkoi viiltely sekä oman kehon raapiminen ihottumille. Valehtelu vain lisääntyi. Tyttö sai muutaman ”ystävän” valehtelemalla ”omasta hevosesta”. Nämä niin sanotut ystävät kuitenkin puhuivat tytöstä ilkeästi muiden lapsien kanssa. Tyttö jäi taas yksin. Päivät kuluivat kotona tietokoneella, piirtäessä tai lukiessa. Kotoa liikuttiin vain hevostalleille.
Yläaste. Painoa kasaantuu lisää lohtusyömisen takia. Juoruja kuulee joka suunnasta. Välitunnit sujuvat yksin tai haamuna luokkalaisten mukana. Tyttö on enää pelkkä tyhjä kuori. Sielu elää omassa maailmassaan. Turvapaikkaan ei muut pääse. Se on yksin tytön. Käynnit Nuoriso polilla alkavat. Kahdeksannella luokalla, tytön luokkaan tulee uusia oppilaita. Yksi heistä ei näytä välittävän vaikka tyttö onkin pelkkä ruma paska. Tyttö alkaa liikkua hänen perässään. Ihailee, katsoo ylöspäin. Kahden viikon kuluttua tyttö kuitenkin vaihtaa koulua.
Uusi koulu on suoraan sanottuna helvetistä. Heti ensimmäisenä päivänä hän saa kuulla olevansa lihapulla, myöhemmin kuvaan astuvat typerät lempinimet, kuten ”kauna” ja ”emokarhu”. Pääsiäisen aikoihin tyttö saa pahan ahdistuskohtauksen. Tie vie Kuusankosken suljetulle osastolle.
Yhdeksäs luokka alkaa JOPE-ryhmässä. Yksitoista oppilasta. Ei kiusaamista. Asiat sujuvat liian hyvin, tyttö on hämmentynyt. Onnellisuus on tunne, jota hän ei ollut pitkiin aikoihin tuntenut. Se pelotti häntä. Kaikki sujui kuitenkin hyvin. Tyttö uskalsi lähteä kouluun, opettaja ja luokkatoverit ovat ihan mukavia.
Eräänä päivänä kun tyttö on juuri lähtenyt tallilta, bussiin astuu sisälle nuoria, suunnilleen samaa ikäluokkaa kuin tyttökin. He nauravat tytölle. Miten muka mikään hevonen voisi kantaa noin lihavaa tyttöä? Ei mitenkään. Rumakin tyttö oli. Katsokaa nyt, tuollainen ruma angstinen paska. ”Emokin” vielä, hah! Tyttö tulee kotiin itkien. Viiltely, joka oli loppunut sairaalajakson jälkeen, alkaa taas.
~
Tää tyttö oon mä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Voimia. Et ole ainoa jolla on paljon muistoja ranteessa. Olen vieläkin koulukiusattu pahasti ja viettänyt paljon aikaa avoimella osastolla siskoni kanssa. Yritä jaksaa enää vuosi. Itselläni vielä kaksi vuotta, pääsisimpä pois tästä planeetasta jonnekkin muualle. Et siis ole ainoa, oikeastaan tarinani alkaa juuri samalla tavalla. Yritä jaksaa, älä luovuta. Kaikki menee paremmaksi, jos siihen jaksaa uskoa.
Kiitos. Ja yritä säkin jaksaa eteenpäin.
Niinpä. Koeta jaksaa vielä vuosi, ja muista että sinulla on paljon, paljon kohtalontovereita.