Allerginen reaktio Basiron AC:sta?

Apua tarvitseva

Aloitin Basiron AC 5% käytön viime viikolla. käytin sitä noin kolme kertaa ja nyt naama on aivan turvoksissa, punainen ja täynnä pieniä kutiavia rakkuloita. Tämä on kamalaa.
Olin kuullut että aine on tehokas finneille, lievälle aknelle ja että siitä oli paljon positiivisia kokemuksia. Herkkä ihoisena ajattelin sen tietenkin sopivan minullekin. Levitin ongelmakohdille sitä erittäin ohuen kerroksen ja pistin Sebamedin kosteuttavan geelin siihen päälle ennen nukkumaan menoa. Kolmannella kerralla kuumotus ja kutina oli niin kovaa että se oli pakko pestä pois. Seuraavana aamuna huomasin kasvojen olevan aivan karhea sen normaalisit olleen sileä. Vaikka en ainetta käyttänyt tilanne paheni. Rakkuloita oli levinnyt sinnekin minne en ollut ainetta käyttänyt. Nyt neljän päivän lopettamisen jälkeen kasvojen tila on vain pahentunut. Naamani on silmiä myöten aivan turvoksissa ja joka puolelta kiristää. Punainen ja rakkulainen iho on todella epämiellyttävä ja ensiavuksi olen käyttäny ruokaöljyä ja pussilunta naamalle. Ihotautilääkärille aika olisi vasta viikon päästä. Mikä avuksi? Pelkään aivan tajuttomasti sitä ettei tämä mene pois kun on vaan pahemtunut ja kovassa. Jos on omia kokemuksia niin kertokaa. Vaikuttaako tämä teistä allergiselta reaktiolta?

0

105

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kaipaamasi miehen nimi?

        Ja maakunta tai kaupunki?
        Ikävä
        21
        3600
      2. Olit ihan

        Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
        Ikävä
        30
        3413
      3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

        Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
        Maailman menoa
        50
        3371
      4. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

        Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
        Ikävä
        51
        3045
      5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

        "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
        Maailman menoa
        122
        2849
      6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

        se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
        Maailman menoa
        21
        2608
      7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

        Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
        Maailman menoa
        114
        2332
      8. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

        TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
        Suomalaiset julkkikset
        14
        2145
      9. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

        Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
        Maailman menoa
        28
        1737
      10. IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!

        "Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk
        Maailman menoa
        134
        1370
      Aihe