Onko joku lukenut Mika Waltarin historiallisia romaaneja? Eli Sinuhe Egyptiläinen, Mikael Karvajalka, Mikael Hakim, Turms Kuolematon, Johannes Angelos, Nuori Johannes, Ihmiskunnan viholliset ja Valtakunnan salaisuus?
Jos ootte lukenut nämä, niin onko teillä jotain ajatusta siitä, että mitä ne yrittää sanoa? Mikä on punainen lanka, onko sitä? Minulla olisi itselläni eräs teoria siitä, mutta olisi mielenkiintoista nähdä ensin, mitä muut ovat mieltä.
Jos ootte lukenut nämä, niin onko teillä jotain ajatusta siitä, että mitä ne yrittää sanoa? Mikä on punainen lanka, onko sitä? Minulla olisi itselläni eräs teoria siitä, mutta olisi mielenkiintoista nähdä ensin, mitä muut ovat mieltä.
Vastaukset 4
Vanhimmat
niissä seikkailee ja ajelehtii eri alter egoissa eri aikakausina. Heikkouksineen, ajatuksineen ja naisasioineen. Usko yhteen Jumalaan ja heikon ihmisen epäily on kaikissa mukana. Kokonaisvaltaisimmillaan usko on "Feliks Onnellisessa". Se tosin ei ole historiallinen romaani.
Joku analysoi, että Mika sai sodasta vamman sieluunsa ja se kuvastuu hänen henkilöistään. Mika itse kuvasi asian näin:"Kun minua paremmat miehet kaatuivat minä vain kirjoitin".
Tietty hahmoissa on aina osa kirjoittajaansa. Mutta onko oikein vetää yhtäläisyysmerkkiä hahmon ja kirjailijan välille?
Minä olen ajatellut, että punaisena lankana olisi eräänlainen sielunvaellus, josta puhutaan monessa Waltarin historiallisessa romaanissa. Kuinka ihminen syntyy uudestaan eri aikakausina ja toteuttaa kohtaloaan. Ei siis niin, että elämässä pitäisi pärjätä hyvin, että syntyisi uudestaan parempana ihmisenä, vaan pikemminkin, että vaikka syntyisi kuinka monta kertaa, niin aina toteuttaa sitä samaa kohtaloaan. Niinhän myös niissä kirjoissa kaikissa oli nuori mies, joka etsi itseään ympäri maailmaa, eikä löytänyt itseään tahi sitä oikeaa rakasta.
Näkyvänä symbolina tälle oli se, kuinka melkein joka kirjassa päähenkilö näki jossain kuvion, missä satyyri tavoittelee nuorta nymfiä.
Ehkäpä näistä faktoista voisi tehdä ensiajatelmia:
Mika Waltarin isä oli pappi, joka varmasti takasi hänelle varsin selkeän käsityksen hengen elämästä. Mika Waltari opiskeli myös historiaa ja oli hyvin kiinnostunut egyptologiasta ja mytologiasta.
Mika Waltari kirjoitti aluksi viihdekirjallisuutta ja kasvoi lopulta erittäin mestarillisiin teoksiinsa.
Voisiko ajanhengen kuvaus olla eräänä punaisena lankana, löytöretket sielunelämään jne..
Hei.
Luen tällä hetkellä Nuorta Johannesta, joka jäikin Waltarin viimeiseksi romaaniksi. Minä ainakin saan siitä samaa fiilistä, kuin aiemmistakin romaaneista, että Waltarin käsitys totuudesta, jota hänen romaanihahmonsa ajavat takaa on samankaltainen Benedictus de (Baruch) Spinozan ajatusten kanssa. On vain yksi substanssi "Jumala", joka koostuu äärettömästä määrästä attribuutteja, jotka ovat yhtä kuin "Jumala".
Waltari on ihana.