Lumia tupaan

Lumia tupaan

Ostin Lumian. Tutut valittivat, että laite kaikuu. Ostaessa sanottiin, että puhelin on helppokäyttöinen ja he voivat siirtää puhelinnumeroni uuteen laitteeseen, minun ei tarvitse osata tehdä mitään. Kun menin valittamaan laitteesta, minua käskettiin ottamaan puhelimen tiedot itse talteen, kuulemma zune-nimisellä ohjelmalla. Maanantaikappaleen johdosta minä olin siis kuin taikaiskusta muuttunut tietotekniikan ihmelapseksi. Olisin halunnut palauttaa koko vehkeen, eli perua kaupan, mutta puhelimien kohdalla niin ei voi kuulemma tehdä. Menin kotiin ja kaksi kuukautta yritin aina välillä kun jaksoin opiskella "zunea" ja vaikka mitä netistä. En saanut puhelinnumeroita tietokoneelleni puhelimesta. Sitten vein puhelimen huoltoon. Zune ei kuulemma ollutkaan puhelinnumeroihin oikea ohjelma. Ja saamaani varapuhelimeen ei pystynyt (!) puhelinnumeroitani Lumiasta siirtämään. Puhelinnumeroni ovat kuulemma nyt jossain pilvessä (varmaan samassa kuin laitteen valmistajat). Nyt olen täällä kotona ilman puhelinnumeroita varapuhelimen kanssa, jota en osaa käyttää. Sonera, tottakai, laskuttaa datan siirrosta ja vaikka mistä koko ajan täysillä. Saa nähdä, koska puhelimeni tulee huollosta. Yleensähän tälläisten huoltojen jälkeen tuollaiset viat eivät korjaannu. P***kan möivät.

1

218

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Morjesta Lumia tupaan :)

      Löysin saman kirjoituksen iltapäivälehden palstalta, siellä olikin muutamia hyviä vinkkejä asian tiimoilta.

      Mutta anyways, kieltämättä harmillinen tilanne ja huonosti alkanut alkutaival uuden puhelimesi kanssa!!

      Toi, että myymälässä ovat sanoneet että asiakkaan itsensä pitää ottaa puhelimen tiedot talteen, on ihan yleinen ohje sitä varten että aina kun puhelin lähtee huoltoon ja jos ne päivittää siellä laitteeseen uuden ohjelman niin se tyhjää koko laitteen muistin. Historia muistaa lukuisia tapauksia kun näin on käynyt, joten tästä on hyvä varoittaa asiakasta etukäteen.

      Tuosta Zunesta, ihan oikean vinkin olet alunperin saanut --> http://bit.ly/165imCN Sen avulla voidaan ottaa esim. Lumia 900:sta varmuuskopio (esim. ottamasi kuvat ja videot) tietokoneelle. Mutta, jos halutaan ottaa talteen pelkät kontaktit niin ne ovat tosiaan tallessa "pilvessä" eli sinulle varatussa tilassa verkkopalvelussa :)

      Lumioissa puhelinnumeroita ei käsitellä SIM-kortilla, ne voidaan siirtää sieltä puhelimen muistiin mutta jos lisäät niitä myöhemmin niin ne ovat aina puhelimen muistissa ja siellä pilvessä. Näin ollen, mikäli numerosi olivat jo alunperin SIM-kortin muistissa niin myyjä olisi voinut kopioida ne sieltä varapuhelimeen. Miksihän tässä kohtaa niin ei tehty?

      Ja vielä viimeisenä, olet ihan oikeassa että laskutamme liittymästä koko ajan, vaikka se itse puhelin on huollossa. Hyvä että sait varapuhelimen siksi aikaa käyttöön, voit kuitenkin käytellä liittymää tässä välissä :)

      Ongelmista huolimatta mukavaa viikonalkua, kyllä tämä tästä vielä hyväksi kääntyy!

      Tero@SoneraPartio

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      100
      832
    2. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      361
      790
    3. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      76
      620
    4. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      605
    5. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      599
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      65
      595
    7. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      30
      566
    8. Jos se onkin niin

      Että me molemmat kaivataan toisiamme. Odotetaan sitä näkemistä. Ollaan mustasukkaisia ja mietitään, että kenen kanssa se
      Ikävä
      27
      532
    9. En minä tule koskaan ottamaan sinuun yhteyttä

      Että siinä ole vaan rauhassa ilman minua koko loppuelämäsi ajan.
      Ikävä
      25
      530
    10. Omituiset kuntayhtymän vieraat festareilla

      Mitähän Pekka Iivari teki kuntayhtymän vieraana festareilla? Harvemmin tällaiset tilaisuudet ovat ns. avec- tyyppisiä ei
      Kemijärvi
      48
      527
    Aihe