viis vuotias Eerika

kuin quantanamossa

5-vuotiaan Eerikan murha on oikeudessa!
5-v pikkuihminen joutui kokemaan jatkuvaa kidutusta koko pienen elämänsä ajan Ranskalais-Eurooppalaisen lääkäri -äitipuolen toimesta. Se, että suurimman osan elämäänsä on sähköjohdoilla piesty jalkapohjiin (tuo oli se seikka jonka lehdet joutui eliminoimaan yleisistä jutuista pois koska kansa ei kestänyt lukea) samalla kun oli teipattuna ilmastointiteipillä ja pressuilla paketiksi läpi yöt. Koulun penkilläkö lapsi nukkui?

Kun kerran sossun muijat eivät viitsineet puuttua asiaan, sanoivat vain että odotellaan nyt että tulee lapsi uudelleen sähköjohdolla pieksetyksi ja sitten vasta toimitaan. Tuntuu jo ihan paremmalle, että lapsi parka on nukkunut vihdoin pois kiduttajiensa käsistä, kuin jatkaa vaan jalkapohjiin pieksemistä ja paketiksi sitomista yöllä. Kyllä mä en ainakaan haluaisi nukkua yötäni tiukassa paketissa. Varmaan vangit Quantanamossakin eli paremmin!

4

213

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eerika

      Sori, 8-vuotias!

    • Jeesustelijat.
    • ITKEN KOKO AJAN

      Miten on mahdollista, että Eerikan isä väittää että hän valittää Eerikasta??? Jos hän oikeasti välittäisi niin hän olisi itkenyt vankilassa ja oikeudenkäynneissä! Touko Tarkki ei välittänyt Eerikasta yhtään, koska hän otti videota kun hänen naisystävä Nadia/Sirpa pahoinpitelee ja pakkosyöttää Eerikaa... PIENTÄ VIATONTA EERIKAA, JOKA EI USKALTANUT KERTOA EDES ÄIDILLEEN ETTÄ HÄNTÄ KIDUTETAAN! Jopa jotkut (kuten minä) tuon uutisen lukeneet itkevät paljon, mutta Eerikan isä ja äitipuoli ei hievahdakkaan... Nadia/Sirpa ilmeisesti nauttii muille aiheuttaneesta kärsimyksestä. Eerikan elämä on ollut syntymästä asti tuskallista -jo syntyessään hän on joutunut huostaan, koska isä on seksuaalirikollinen ja äiti alkoholisti, sitten takaisin holisti äidin luokse 6-vuodeksi, sitten kahdeksi vuodeksi hirviö isänsä ja äitipuolensa kidutettavaksi. Ainoa hyvä asia mikä hänen elämässään oli veli, jonka kanssa hän oli läheinen. On uskomatonta ajatella että tuo pieni viaton tyttö on joutunut kärsimään niin pitkään. Eerika oli sanonut äidilleen viimeisenä kertana kun hän näki äitinsä, Eerika sanoi äidilleen: "En pääse enää ikinä kotiin (äitinsä luokse)". Eerika oli viisas ja tiesi mitä hänen isän luona tapahtuu. Eerikan äitipuoli lavasti Eerikan syylliseksi vaatteiden ja pankkikorttien leikkelystä, vaikka oikeasti se oli äitipuoli, joka leikkeli. Eerika ei halunnut tehdä pahaa, hän ei ollut syyllinen mihinkään, hänellä ei ollut syytä kuolla. Eerika taisteli elämästä kuolin yönä noin 4-6 tuntia, sitten Eerikan isä ja äitipuoli herää Eerikan huutoon, Eerika tiesi kuolevansa pian hän huusi ja isä tukki hänen suunsa sitten hän otti teipin hänen suustaan ja hän ehti jo kuolla... SE OLI VAIN SEKUNTEISTA KIINNI ETTÄ HÄN KUOLEE ;( Eerika pelkäsi monta kuukautta eikä edes aavistanut että kuolisi pian. Pieni viaton Eerika oli jopa tehnyt päivää ennen kuolemaansa äitienpäiväkortin, johon oli piirretty äiti-enkeli joka pelastaa Eerikan. Eerika tiesi että kuolinyönään häntä pahoinpideltäisiin eikä pystynyt tehdä asialle mitään, hän joutui hyväksymään asian. Voi pieni Eerika raukka kunpa asialle voisi tehdä vielä jotain, mutta ei voi, koska hän on..... KUOLLUT :'( :'( :*(((((( EN VOI MUUTA KUN ITKEÄ KOKO AJAN, meinaan myös puhua jonkun kanssa tästä ja luultavasti itkeä hänen kanssaan. Ps. en ole ikinä itkenyt millekkään uutiselle, paitsi nyt olen. Itkin heti sen jälkeen kun näin netistä eerikan kuvan... PIENI SULOINEN EERIKA... :'(

      • surullinen...

        Tämä on todellakin mielestäni kaikista karmein ja hirvein uutinen mitä olen tähän ikääni mennessä lukenut. Ja täytyy sanoa että niin suuria kyyneleitä en ole edes oman läheiseni kuollessa itkenyt, mutta hän kuolikin luonnollisen ja normaalin kuoleman.
        Miten voi olla mahdollista että lasta EI OTETTU POIS AIKAA SITTEN!!! Järki ei voi tätä käsittää eikä sulattaa että miksei kukaan tehnyt mitään ja voinut pelastaa tätä pientä viatonta suloista tyttöä joka varmasti joutui elämässään kärsimään ihan kamalasti, niin kamalasti ettei sitä voi edes kunnolla ajatella kun tulee niin paha mieli ja suru.
        Ainut lohduttava ajatus on se, että nyt tuo pikku enkeli-Eerika varmasti voi hyvin taivaassa ja kaikki maalliset kivut, tuskat ja surut on vaihtuneet rauhaan, iloon ja onneen rakastavien enkelien ja korkeimman kädessä ja lähellä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5219
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3430
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      298
      2822
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      55
      2618
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      169
      2294
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2109
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1835
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe