Hei,
Onko yrityksiä tai muita kiinnostunut kuvataide yhteistyöstä, mainonnasta, tuotesijoittelusta, sponsoroinnista ja mesenoinnista? Tarjoan mahdollisuutta saada brändinne taiteeseeni näkyvään ja keskeiseen osaan – taidettani löytyy osoitteesta www.julius.fi - Taiteeni koostuu valokuvista, digitaalisista taideteoksista, maalauksista, installaatiosta ja t-paidoista kuvaprintteineen – kaikissa näissä voi brändinne esiintyä. Kukaan taiteilija ei ole ennen ollut yrityksen sponsoroima tällä tavalla, joten tämä olisi ainutlaatuista.
Lisäksi on mahdollista että sivuilleni tulisi yrityksenne mainoksia, mutta taiteen sisäinen ”mainostaminen” on kiinnostavampaa. Taiteeni on sekoitus surrealismia, poptaidetta, eroottistataidetta, symbolismia ja poliittista taidetta.
Tarvitsen brändinne tuotteita tuotepakkauksineen ja promootio- ja mainosmateriaalia joita käytän taiteeni materiaalina ja mallina – t-paitoja, mainoksia ja muuta. Lisäksi on mahdollista tukea taiteellista työskentelyäni esimerkiksi 200-1000€ summilla. Yhteistyöstä yrityksenne ja brändinne kanssa tulee maininta kotisivuille www.julius.fi
Muistakin yhteistyönmuodoista ja ideoista voidaan sopia.
Lämpimin terveisin ja odottaen yhteydenottoanne,
Julius Granström
www.julius.fi
[email protected]
Kellään ei taida olla kokemusta? Korjaatko jos olen väärässä mutta kukaan taiteilija ei ole saannut koskaan yritykseltä tukea, mainosrahaa tms. Monet museot ja taidekilpailut sen sijaan saavat.
Kaksi yritystä on osoittanut vähän kiinnostusta tai oikeastaan kolme.
Jägermeister, http://pinartworks.com ja ARCH-kenkämerkki (joka on hyvin pieni ja kokeellinen.)
kuvataide yhteistyötä, mainontaa ja sponsorointia
4
205
Vastaukset 4
- oikeudellinen
voisinko ottaa kulliini julius.fi tatuoinnin ja aina kun nussin tyttöjä niin he näkevät sivusi osoitteen?
- Kuulin...
...että yhdellä kaverilla luki Adam vehkeessään ja kun se oli juhlakunnossa siinä luki Amsterdam, oli kuulemma ihan paikan päällä teetätetty eräällä tatuointitaiteilijalla.
- Tuskinpa tarkoitit..
orfeus87 kirjoitti:
vapaasti mutten maksa mitään
...tota aloitusta näille "perätuuppareille"? Niinkuin näät, nämä iskevät hyvin herkästi silloin kun heidän mielestään on iskun paikka. ;) Noista ei kannata välittää niinkuin et näytä välittävänkään. Antaa vain heidän itse hukkua siihen paskaansa! Ja se on jo ihan hyvällä alulla! Hihhih!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???411887Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha7101280- 991021
- 102898
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk88894- 66731
- 32612
Olinko yhden viestin arvoinen?
Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.68518Kuka om uusi kylän mies?
Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku13508- 78501
