Juuri tuli tv:n alueuutisissa kuinka viime sunnuntaina oli Lohtajalla 2 sutta pihalla. Asukkaat näkivät ne 50m etäisyydeltä. Havainto ei riitä RKTL:lle.
2 sutta pihalla Lohtajalla
177
1085
Vastaukset
- susinäkijä
Meidän riistakamerassa näkyy kuva lohtajan susista
tai ainakin yhdestä.- Jäitä hattuun
Lohtajan susihavainnoissa järkyttävää on lähinnä se, miten fiksuiltakin vaikuttavat ihmiset tuntuvat muuttuvan miltei puolihulluiksi sanan "susi" kuullessaan. Monesti olen miettinyt sitä, että miten ne noitavainot aikoinaan alkoivat. Joku oli ensiksi näkevinään jotakin, sopivasti hysteeristen ihmisten joukko vahvisti ja sitten olikin jo lynkkausporukka liikkeellä. Nytkään ei nähdä metsää puilta. Irrallaan juoksevat koirat, joita nämä Lohtajan sudetkin ovat, ovat pienten lasten kannalta se todellinen uhka. Vuosittain tulee esille lukuisia tapauksia, joissa lapsi on joutunut koiran raatelemaksi. Niin jännittävää kun susia onkin pelätä, niin kohdistakaa pelkotilanne ennemmin oikeaan kohteeseen eli näihin susia muistuttaviin isoihin koiriin, joita omistajat eivät viitsi pitää kiinni.
- Irtokoira
Ja hieman tarkemmalla vilkaisulla se saattaa olla se sama isokorvainen piski, joka on pyöriskellyt ympäri pihoja aivan riesaksi asti.
- Sus siunakkoon
Jäitä hattuun kirjoitti:
Lohtajan susihavainnoissa järkyttävää on lähinnä se, miten fiksuiltakin vaikuttavat ihmiset tuntuvat muuttuvan miltei puolihulluiksi sanan "susi" kuullessaan. Monesti olen miettinyt sitä, että miten ne noitavainot aikoinaan alkoivat. Joku oli ensiksi näkevinään jotakin, sopivasti hysteeristen ihmisten joukko vahvisti ja sitten olikin jo lynkkausporukka liikkeellä. Nytkään ei nähdä metsää puilta. Irrallaan juoksevat koirat, joita nämä Lohtajan sudetkin ovat, ovat pienten lasten kannalta se todellinen uhka. Vuosittain tulee esille lukuisia tapauksia, joissa lapsi on joutunut koiran raatelemaksi. Niin jännittävää kun susia onkin pelätä, niin kohdistakaa pelkotilanne ennemmin oikeaan kohteeseen eli näihin susia muistuttaviin isoihin koiriin, joita omistajat eivät viitsi pitää kiinni.
Susia on nähty Lohtajalla iät ajat, minäkin olen nähnyt monta kertaa. Erotan kyllä suden ja koiran.
- Ai niinkö?
Sus siunakkoon kirjoitti:
Susia on nähty Lohtajalla iät ajat, minäkin olen nähnyt monta kertaa. Erotan kyllä suden ja koiran.
No sitten ei muuta kuin toimittajat paikalle ja haastattelua kehiin. Jos vielä saisit otettua kuvan itsestäsi poseeraamassa suden kanssa, niin olisit julkkis ainakin siihen asti, kunnes täällä jokin paikallinen petoasiantuntija näkee leijonan tai tiikerin.
- Sus siunakkoon
Ai niinkö? kirjoitti:

Miksi? Ei ole siihen tarvetta.
Toisekseen on aivan sama mitä sinä tai muut uskotte Lohtajan susista. - Ok, rauhoitu
Sus siunakkoon kirjoitti:
Miksi? Ei ole siihen tarvetta.
Toisekseen on aivan sama mitä sinä tai muut uskotte Lohtajan susista.Joo joo, uskotaan jo. Varatkaa säilykkeitä, linnottautukaa koteihinne, hälyttäkää armeija apuun ja laittakaa ovet tuplalukkoon. Kyllä se siitä ennen pitkää helpottaa.
- Sus siunakkoon
Ok, rauhoitu kirjoitti:
Joo joo, uskotaan jo. Varatkaa säilykkeitä, linnottautukaa koteihinne, hälyttäkää armeija apuun ja laittakaa ovet tuplalukkoon. Kyllä se siitä ennen pitkää helpottaa.
Ei ole siihenkään tarvetta. Rauhoitu ettei iske hyperventilaatio.
- Jatka samaan malliin
Sus siunakkoon kirjoitti:
Ei ole siihenkään tarvetta. Rauhoitu ettei iske hyperventilaatio.
Hyvä hyvä, jos olet saavuttanut tasapainon mielikuvitussusiesi kanssa, voit ilmeisesti vähentää jo lääkitystäsikin. Muista silti, ettet voi pelotella niillä lähimmäisiäsi, sillä hekin voivat päätyä samaan jamaan kuin missä sinäkin olit vielä vähän aikaa sitten :)
- Sus siunakkoon
Jatka samaan malliin kirjoitti:
Hyvä hyvä, jos olet saavuttanut tasapainon mielikuvitussusiesi kanssa, voit ilmeisesti vähentää jo lääkitystäsikin. Muista silti, ettet voi pelotella niillä lähimmäisiäsi, sillä hekin voivat päätyä samaan jamaan kuin missä sinäkin olit vielä vähän aikaa sitten :)
Kuka on pelännyt ja pelotellut ?
Kerroin, että olen nähnyt susia. Ei sudet ole minulle mikään ongelma, enkä pelkää niitäkään. Paljon luonnossa liikkuvana olen nähnyt mm. ahmoja, karhuja ja ilveksiä täällä Keski-Pohjanmaalla.
Ei taida luetun ymmärtäminen olla vahvin lajisi?
Eiköhän mennä nukkumaan. Öitä. - Välihuomautus
Sus siunakkoon kirjoitti:
Susia on nähty Lohtajalla iät ajat, minäkin olen nähnyt monta kertaa. Erotan kyllä suden ja koiran.
Sus siunakkoon, sano entinen likka, kun pallit heiluen sukupuolenvaihdosleikkauksesta saapui.
- Vai muka susia
Se, joka juoksuttaa niitä hurttiaan toistuvasti irti, voisi harkita jo niiden kiinnipanoa. Ja kohtuuden nimissä voisi ottaa myös hieman vastuuta tästä susikohusta. Muutenkin tuollaisten vasikan kokoisten koirien irtipito alueella, jossa liikkuu paljon pieniä lapsia, on suorastaan törkeyden huippu.
- Nikke n
Höpö höpö,,ne oli Nissilän koiria.
- Näin se vain on
Joo joo, näinhän se on, Pehossakin on 13 irtokoiraa laumassa, näin sanoo ituhipit ja RKTL
- SusiaViliseeSilmissä
Susien näkeminen on ollut viime aikoina tarttuva tauti. Jopa noro-virus on jäänyt sen jalkoihin.
- Niinpä niin
Turha niihin ituhippeihin ja viherpiipertäjiinkään on joka asiassa vedota, jos asia voisi ratketa pelkästään oman päänupin perusteellisella tuuletuksella.
- Seuraavaksi Himanka?
SusiaViliseeSilmissä kirjoitti:
Susien näkeminen on ollut viime aikoina tarttuva tauti. Jopa noro-virus on jäänyt sen jalkoihin.
Mielenkiintoista seurata, minne susiepidemia leviää seuraavaksi. Veikkaan Himankaa. Sieltäkin luultavasti löytyy sopivassa mielentilassa olevia "näkijöitä".
- SusiaViliseeSilmissä
Seuraavaksi Himanka? kirjoitti:
Mielenkiintoista seurata, minne susiepidemia leviää seuraavaksi. Veikkaan Himankaa. Sieltäkin luultavasti löytyy sopivassa mielentilassa olevia "näkijöitä".
Väärin arvattu. Susiflunssaa potevat aivastivat Kannuksen suuntaan, joten himankalaiset säästyivät vielä tartunnalta. Seuraavaksi onkin vuorossa Toholampi, jonne taudin toisen aallon on arvioitu rantautuvan noin viikon kuluessa.
- Metsuri mestari
Lehdessä oli että rabies leviämässä nyt tarkkana pojat siellä metsällä
- ölikjöil
jes sehä oli kiva uutinen kiva tietää et niitä on täälläkin päin.huomenna sinne päin koirien kans lenkille jos sattuis näkee susia tuskimpa vaa näkee.
- Hirveä tilanne
No ei minunkaan havaintoni riittänyt RKTL:lle. Muutama viikko sitten Avara luonto -dokumentissa esiintynyt susi käyttäytyi hyökkäävästi minua kohtaan. Se ihan ilmiselvästi yritti purra minua tv-ruudun kautta. Traumatisoiduin pahasti, mutta en silti ottanut yhteyttä mediaan, vaan yritin saada sille kaatoluvan. Mokomat tutkijanpaskiaiset käskivät hankkimaan pillereitä ja sidetarpeita, eivätkä ottaneet minua todesta. Voi vain kysyä, että mikä on RKTL:n mielestä tarpeeksi vakava tilanne? Omalla kotisohvallaan pitäisi pystyä tuntemaan olonsa turvalliseksi.
- hah hah
Luuletko olevasi hauska, siis ihan oikeasti?
Ymmärrän itse kamalan hyvin sellaisten vanhempien hädän joilla on pieniä lapsia ja joiden pihapiirissä liikkuu susia.
Trauatisoidu sielä vaan ihan rauhassa jookos... - Joopa joo
hah hah kirjoitti:
Luuletko olevasi hauska, siis ihan oikeasti?
Ymmärrän itse kamalan hyvin sellaisten vanhempien hädän joilla on pieniä lapsia ja joiden pihapiirissä liikkuu susia.
Trauatisoidu sielä vaan ihan rauhassa jookos...Vielä paremmin ymmärrän sellaisten lasten hädän, joiden vanhempien päänuppi sekoaa susien takia.
- Äimän käkenä
hah hah kirjoitti:
Luuletko olevasi hauska, siis ihan oikeasti?
Ymmärrän itse kamalan hyvin sellaisten vanhempien hädän joilla on pieniä lapsia ja joiden pihapiirissä liikkuu susia.
Trauatisoidu sielä vaan ihan rauhassa jookos...Se on siinä ja siinä, että lisääntyykö se turvallisuus jos lähdetään umpimähkään räiskimään kaikkea olematonta. Lohtajan metsästysseuran mikäliepomo oli jo niskakarvat pystyssä, koska kaatolupaa ei susille herunut. Siis mille susille? Voiko mielikuvituksen tuotteen ampua, häh???
- hah hah
Äimän käkenä kirjoitti:
Se on siinä ja siinä, että lisääntyykö se turvallisuus jos lähdetään umpimähkään räiskimään kaikkea olematonta. Lohtajan metsästysseuran mikäliepomo oli jo niskakarvat pystyssä, koska kaatolupaa ei susille herunut. Siis mille susille? Voiko mielikuvituksen tuotteen ampua, häh???
kaksi lapsetonta vanhaapoikaa näköjään vastannut
- Niimpä niin

Syytteen yrittävät antaa olematomien susien apujille, se kyllä ihmetyttää.

On olemassa riistakameran kuva. Mitä vielä vaadit, DNA:näytteen vai?
- huh huh
hah hah kirjoitti:
kaksi lapsetonta vanhaapoikaa näköjään vastannut
ja ainakin yksi perheenäiti, jolla on jäänyt punahilkkasatu junnaamaan pahemman kerran.
- outoa ja omituista
Niimpä niin kirjoitti:
Syytteen yrittävät antaa olematomien susien apujille, se kyllä ihmetyttää.
Tilanne on kieltämättä absurdi. Toisaalta näin ei tule käräjäkuluja kuten perholaisille, jotka ovat susiflunssan alkulähde.
- Tiedä vaikka
outoa ja omituista kirjoitti:
Tilanne on kieltämättä absurdi. Toisaalta näin ei tule käräjäkuluja kuten perholaisille, jotka ovat susiflunssan alkulähde.
No nehän pittäisi eherottomasti vappauttaa kaikista epäilystä. Kansanedustajakin todisti, että oli yliammuttu ja RKTL: mukaan siellä ei voi olla susia. Jos DNA-näyte osoittaa, että olivat suomalaisia villisusia niin silloinhan joku tai jotkut ovat vaihtaneet tilalle oikeat sudet. Se vielä kyllä ihmetyttää mistä niitä suomalaisia villisusia oikein tulee kun ne jo 1900-luvun alussa ammuttiin kaikki? Ovatkohan Halsualaiset kloonanneet vanhan säästäpankin suden ?
- Totuus julki
Tiedä vaikka kirjoitti:

Perholaisilla on susien pentutehdas. Mitään muuta selitystä ei voi keksiä. Joku tolvana jätti kasvattamon oven auki ja tässä sitä nyt ollaan. Susia vilistelee kuin Vilkkilän kissoja.
- Ei välttämättä
hah hah kirjoitti:
On olemassa riistakameran kuva. Mitä vielä vaadit, DNA:näytteen vai?
No en, mutta jonkinlaista tasapuolisuutta kohtuuden nimissä kylläkin. On suunnaton vääryys, että joillekin on kertynyt jo useampi pihasusi kun taas toisilla ei ole vielä ensimmäistäkään.......
- outoa ja omituista
Tiedä vaikka kirjoitti:
No nehän pittäisi eherottomasti vappauttaa kaikista epäilystä. Kansanedustajakin todisti, että oli yliammuttu ja RKTL: mukaan siellä ei voi olla susia. Jos DNA-näyte osoittaa, että olivat suomalaisia villisusia niin silloinhan joku tai jotkut ovat vaihtaneet tilalle oikeat sudet. Se vielä kyllä ihmetyttää mistä niitä suomalaisia villisusia oikein tulee kun ne jo 1900-luvun alussa ammuttiin kaikki? Ovatkohan Halsualaiset kloonanneet vanhan säästäpankin suden ?
Oletko Perhosta? Jos olet, niin osaatko antaa selitystä lohtajalaisten susien omituiselle käytökselle. Yksi täkäläisistä susikeskittymistä löytyy ampumaradan ja metsästysseuran majan vierestä läheltä kasitietä. Miksi sudet ovat ängenneet itsensä näin kummalliseen paikkaan??? Yrittävätkö ne viedä metsästäjiltä aseet ja liftata etelän kasvukeskuksiin??? Onko mitään järkeenkäypää teoriaa?
- REa Listi
hah hah kirjoitti:
kaksi lapsetonta vanhaapoikaa näköjään vastannut
Jos kuolaavia petoja halutaan vähentää niin muutaman lestadiolaisen voisi kaataa kannan kurissa pitämiseksi.
- Molopäävaara
outoa ja omituista kirjoitti:
Oletko Perhosta? Jos olet, niin osaatko antaa selitystä lohtajalaisten susien omituiselle käytökselle. Yksi täkäläisistä susikeskittymistä löytyy ampumaradan ja metsästysseuran majan vierestä läheltä kasitietä. Miksi sudet ovat ängenneet itsensä näin kummalliseen paikkaan??? Yrittävätkö ne viedä metsästäjiltä aseet ja liftata etelän kasvukeskuksiin??? Onko mitään järkeenkäypää teoriaa?
Ne haluavat liftata päästäkseen Jalovaaran rukousiltoihin oppiakseen puhumaan kielillä, joita metsästäjät puhuvat.
- Korpisoturi
Jospa ne onkin koulutettu tappamaan huumeilta haisevaa pohja sakkaa?
- Paako valo
Täällä joku cityvihreä ituhippi joka ei koskaan ole metsässä käynyt ja lapsia ei saa kun siihen tarvittaisiin miestä ja naista ja täällä kirjoittava ituhippi ei ole mikään mies eikä naista saa.
Täällä kirjoittelee omiksi ilokseen, no onneksi Suomessa on vielä miehiä, eikä kaikki ole vain miehen kuvia.- synkkä metsä
Olipa hieno nimitys minulle,cityvihreä ituhippi. Sanoisin sinulle,Voihan pojan kloppi,kun et tiedä mistä puhut. Jos väität,ettäå en ole metsässä käynyt,erehdyt pahemman kerran.
- jännäää
Ei muuten tarvi ku vähä ässää sihauttaa ja perholaislestat on paikalla. Onneks sun äiti ja isä oli sisaruksia keskenään joten sullekin löytyy joku serkkutyttö. Jos lestoilla on oikeus täyttää maa niin miksi käytätte jälkiehkäisyä susiin. se on moraalitonta. Meneppäs nyt takaisin sinne äitin ja isin keskelle peukaloa imemään.
- Korpisoturi
Otetaanko karhunpainit vai näätkö painajaisia karhuista kun sudenpennutkin jo saa pisun lirahtamaan lahkeeseen vai pambersitkö ne olikin... pitäiskö sun kasvaa aikuseks jo ja kasvattaa pallit ettei tarvis teinejä täällä palstoilla väijyä ja itkua tihuttaa kun mesikämmen lempeästi läsäyttää sanaparrella ja murahtaa... MURR!!
- nappi otsaan
”Sudet ovat tulleet jäädäkseen”
Lohtajan Metsästysseuran petoyhdyshenkilö Mikko Erkkilä kävi sunnuntaina tarkastuskäynnillä Koivuluodossa, jossa asukas teki näköhavainnon kahdesta sudesta.
Erkkilä on mielipiteessään vahva: susi ei saa tulla asutusalueelle. Miksi näin kuitenkin käy, on hänen mukaan selvää.
– Susi ei koe enää ihmistä itselleen vaaraksi. Pahaa pelkään, että Lohtajan sudet ovat tulleet jäädäkseen. Ensi keväänä ne saavat mitä todennäköisimmin pentuja, ja sitten alkaa ruokaa menemään.
Mikko Erkkilä kertoo, että Lohtajalle on haettu suden kaatolupaa useisiin viime aikaisiin havaintoihin perustuen.
– Se on kuitenkin turhaa. Näin vähäisillä näytöillä emme tule saamaan lupaa. Eiväthän toholampilaisetkaan ole vielä saaneet, vaikka yhden kuukauden aikana kunnassa tehtiin 32 susihavaintoa.
Erkkilä muistuttaa, että susi on peto, ja sen liikkuminen asutusalueella aina uhka.
– Viime viikolla susi tappoi Venäjällä 10-vuotiaan pojan. Maanantaina Raahessa kuoli suden hampaisiin metsästyskoira.
Erkkilän arvion mukaan Lohtajalla on majaillut viime syksystä lähtien vähintään kaksi tai kolme sutta.- Pelottavaa
Ja tällaisilla äijillä on sitten aseita vaikka muille jakaa. Tuntuupa olo turvalliselta.
- Järjetöntä
Tästä sen viimeistään näkee, millaisia kiihkoilijoita metsästäjät ovat. Ei ole mitään varmuutta siitä, mitä oltaisiin lähdössä jahtaamaan... koiria, susia, kettuja, kissoja...? Mutta polte on silti kova. Kaikkein älyttömimpiin havaintoihin tartutaan kuin sika limppuun, koska tappaminen on kivaa. Jos näiden juttujen perusteella annettaisiin kaatolupa, se olisi jotain ihan järjetöntä. Ilmeisesti ei riitä, että perholaiset mokaavat itsensä täydellisesti. Kyllähän lohtajalaistenkin valioyksilöiden pitää päästä esittämään oma tolloutensa.
- samaa mieltä
Järjetöntä kirjoitti:

joo, hävetä saa. olisivat antaneet perholaisten pitää tämän homman omanaan.
- voi mitä satuilua
Mitä ihmeellistä tässä on? Jos on tarpeeksi hullu nähdäkseen suden jokaisella silmänräpäykselle, siihen auttaa parhaiten lääkitys, ei mitkään kaatoluvat. Asia on tainnut jo toholampilaisillekin selvitä ja varmasti ennen pitkää selviää myös lohtajalaiselle petoyhdysmiehelle.
- SusiaViliseeSilmissä
Niin kauan kuin nämä samat äijät tykittävät suomenpystykorvia kettuina, en usko heidän kykyynsä erottaa sutta koirasta.
- Hipitön itu
Itselläni on samantyyppinen näkökanta perussuomalaisiin olentoihin. Ne eivät enää pelkää ihmistä, jolloin ne alkavat käydä vaarallisiksi. Niin kauan kuin ne viihtyvät synkissä korvissa kuolaamassa ja kirjoittelemassa nettiin niin niiden kanssa voidaan viettää rauhanomaista rinnakkaiseloa. Mutta asutuskeskuksiin saapuville häirikköpersuille kunnon suolapanos persiiseen, kaksi parhaaseen, olisi oikeaa lääkettä persureikäsuomalaisille.
- Pöhkö-Iita Ruinanen
Miks työ juoksette karkuun sisälle nitä susia jos non takapihan puskassa ? Kävelkääs niitä päin kuin kuninkaat. Teidähän on reviiri ! Wn ymmärrä. Sitten valitettan kun sudet ei kunnioita. No ei kai jos juokset heti sisälle piiloon. Sudetkin nauraa. Osoita nyt sille koiranperseelle kuka tontista on maksanut ja kuinka paljon. Sano sille vielä lopuksi, ruohoa voi tulla kesemmällä niittämään jos tulee yksin ja riisuu takin pois.
- ravinnon perässä
Onko siellä Lohtajalla hirvien talvilaidunalue? Saattaisi selittää sudet. Se ainakin tiedetään, että maapinta-alaan suhteutettuna rannikolla on hirviä rutkasti enemmän kuin Pohjanmaan maakuntien sisäosissa. Osaa se susi tieverkostoakin käyttää, jos vähänkään vaikeaa kahlata lumessa, ei ole tyhmä elukka.
- elintasosusia
sudet punkkaavat omakotitaloalueella. se ei ilmeisesti ole laidunalue?
- Äly hoi!
Tällaiset havainnot eivät riitä kenellekään, jolla on vielä kohtuullinen järjenjuoksu tallella.
- En metsästä
Mikäli susia metsästettäisiin, aivan kuten hirviä, ne pelkäisivät ihmisiä ja ihmisten hajua. Nyt ihmisistä ei ole vaaraa susille, vaan toisinpäin. Hylkeiden kanssa sama juttu, ne on tottuneet ihmisiin, ja syövät kohta kalat vaikka veneistä. Hallittu ja valikoiva metsästys on paras keino, ei vainoaminen eikä laittomuudet. Asiantuntijat alueiden metsästäjien kanssa arvioivat yhdessä susikannat, ja toimitaan sen mukaan. Häirikkö- ja pihasudet on lopetettava ennen kuin vahinkoja sattuu. Kauriit kuuluvat susien ruokalistalle ja se vain on hyväksyttävä.
- Mietipä vähän
Miten se taas menikään? Alkuvuoden aikana ihminen on tappanut Suomessa 6 sutta, mutta susi ei ole tappanut Suomessa yli sataan vuoteen ensimmäistäkään ihmistä. Siitä voi päätellä, että kumpi on kummalle enemmänkin uhka. Samat henkilöt, jotka meuhkaavat täällä susien vaarallisuudesta, lähettävät lapsensa kouluun turvallisin mielin. Kouluampumisten yhteydessä on kuollut viime vuosina enemmän nuoria ihmisiä kuin susi on syönyt satoihin vuosiin. Että hieman suhteellisuudentajua, vaikka lahtaajaksi olisikin mukava päästä.
- komjhuyt
Mietipä vähän kirjoitti:

Eli ihminen-susi tilanne on 6-0. Mitäpä aattelisit jos sudet kaventaisi tilanteen 6-1.
Pitääkö tässäkin asiassa ensiksi tapahtua jotain todella ikävää ennenkuin asialle tehdään jotain.
Tuo että täällä kyseenalaistetaan mistä elukasta on kyse on kyllä naurettavaa, on kuvaa ja jälkiä joista asiantuntijat pystyvät kyllä lajin määrittämään. - joopa joo...
komjhuyt kirjoitti:
Eli ihminen-susi tilanne on 6-0. Mitäpä aattelisit jos sudet kaventaisi tilanteen 6-1.
Pitääkö tässäkin asiassa ensiksi tapahtua jotain todella ikävää ennenkuin asialle tehdään jotain.
Tuo että täällä kyseenalaistetaan mistä elukasta on kyse on kyllä naurettavaa, on kuvaa ja jälkiä joista asiantuntijat pystyvät kyllä lajin määrittämään.Tilanne olisi edelleen hyvä. Sata sutta eivät kykene hävittämään yli viisi miljoonaista kansaa sukupuuttoon, mutta toisin päin se onnistuu aivan varmasti. Yhtä hyvin voisin liukastua pulun paskaan ja kuolla siihen.
- komjhuyt
joopa joo... kirjoitti:
Tilanne olisi edelleen hyvä. Sata sutta eivät kykene hävittämään yli viisi miljoonaista kansaa sukupuuttoon, mutta toisin päin se onnistuu aivan varmasti. Yhtä hyvin voisin liukastua pulun paskaan ja kuolla siihen.
Entä jos se yksi kavennusmaali olisi esimerkiksi lapsesi?
- --------
komjhuyt kirjoitti:
Entä jos se yksi kavennusmaali olisi esimerkiksi lapsesi?
Hei, kamoon. Ei elämää voi elää hullusti spekuloimalla. Eihän sitä uskaltaisi aamulla ulko-ovea avata. Mitä tahansa saattaa tapahtua, eikä sille ihminen voi oikeastaan yhtään mitään. Kun alkaa jotakin asiaa oikein varomalla varomaan, voikin sattua sellaista, mitä ei ole osannut odottaa. Vastaan saattaa marssia joku hullu, joka puukottaa hengiltä, voit kuolla ampiaisenpistoon tai olla juuri siinä lentokoneessa, joka tipahtaa taivaalta. Lasta voidaan varoittaa kaikista mahdollisista vaaroista ja juuri siellä ensimmäisellä ratsastustunnilla voi se hevosen kavio heilahtaa kohtalokkaasti. Kaikkia uhkatekijöitä ei voi mitenkään eliminoida, sillä elämästä katoaa sillä tavalla mielekkyys. Joskus kannattaa pysähtyä myös miettimään, jos tosissaan pelkää jotakin asiaa todella paljon, että onko pelon tunne oikeassa suhteessa pelon aiheuttajaan. Se saattaa selventää ajatuksia.
- Toivoton tapaus
-------- kirjoitti:

Kirjoitat fiksusti. Mutta jos järjenjuoksu on tuota luokkaa mitä komjhuytilla, siinä eivät nettiterapiat enää auta :(
- komjhuyt
Toivoton tapaus kirjoitti:
Kirjoitat fiksusti. Mutta jos järjenjuoksu on tuota luokkaa mitä komjhuytilla, siinä eivät nettiterapiat enää auta :(
Etpä vaan vastannut kysymykseeni. No ymmärrän sen hyvin... Sitten kun kykenet vastaamaan toisen argumentteihin jatketaan keskustelua jookos...?
Ootan viitisen vuotta että saat peruskoulun hoideltua. - Pöhkö-Iita Ruinanen
Miusta niitä metästettään. Vastikään oli Köyliön jahti, vaan karkuun ne läks.
- Näin se vain on
Jos otetaan kriittisesti tämä asia, niin jokainen susi on liikaa tällaisella alueella kuin tämä rannikkoalue on. Täällä ei ole mitään erämaata, vaan täällä tulee törmäyksi väkisin ihmisten kanssa.
Samoin missään erämaa alueellakaan, Perhon tai Lestin alueella, ei tarvita mitään susilaumoja, koska laumana ne ovat vaarallisia eläimille ja kenties lapsillekin.
Joten Keski-Pohjanmaan erämaihin sopisi 2-3 sutta, loput vain nurin luvalla tai luvatta.- tosi tyhmää
höhlä, tietysti ne on vaarallisia eläimille. mitä luulet niiden syövän? jäkälääkö. ootpa tyhmä.
- Yksi vaan
Riittäisi yksi, täytettynä Perhon liikenneympyrään kuulamerkin viereen!
- Äläpäs nyt
Yksi vaan kirjoitti:
Riittäisi yksi, täytettynä Perhon liikenneympyrään kuulamerkin viereen!
Ette te lestat voi kaikkia susia omia. Teillähän on niitä jo pakastimet täynnä.
- Kaksi vaan
Äläpäs nyt kirjoitti:
Ette te lestat voi kaikkia susia omia. Teillähän on niitä jo pakastimet täynnä.
No jos nyt sitten kaksi, toinen täytettynä Prisman liikenneympyrään, mutta enempää ei sitte. :-)
- elektrolux
Äläpäs nyt kirjoitti:
Ette te lestat voi kaikkia susia omia. Teillähän on niitä jo pakastimet täynnä.
Repesin :D
Sushia pakasteessa... - Äläpäs nyt
Kaksi vaan kirjoitti:
No jos nyt sitten kaksi, toinen täytettynä Prisman liikenneympyrään, mutta enempää ei sitte. :-)
Hyvä, että ymmärsit pysyä kohtuudessa. Älä ota toiselta hänen ainoata suttaan, jos sinulla itselläsi on niitä jo monta. Eikö näin sanota raamatussakin ;))
- perhon persureikä
Yksi vaan kirjoitti:
Riittäisi yksi, täytettynä Perhon liikenneympyrään kuulamerkin viereen!
Sen viereen voisi pistää täytetyn persun? Muistoksi kusipäisyyden ja kiihkoilevan rasismin ajoilta?
- ;))
Olet oikeassa. On ärsyttävää törmätä väkisten ihmisten kanssa. Joskus se käy vapaaehtoisestikin hermoille ;))
- Näin se vain on
Niin ne syövät eläimiä? Miksi niitä sitten annetaan tuhota suurella työllä kasvatettua uhanalaista metsäpeurakantaa? Susiako varten ne on tänne saatu kasvamaan? Joka talvi lauma hajoaa ja vasominen onnistu vuosi vuodelta huonommin. Miksi metsälintukanta on lähes olematonta, sitä joudutaan kohta kasvattamaan keinotekoisesti jotta se ei häviäisi. Liian suuri susikanta tuo sudet asutuskeskuksiin ja koirat ovat sitten ruokaa, miksi?
2-3 sutta Keski-Pohjanmaalle on aivan riittävä kanta, muut "pilven päälle", mitä nopeammin, sen parempi.- Niin ja näin
Sulta on jäänyt jotain olennaista huomaamatta. Tässä ei nyt ole kyse siitä, mitä susille pitäisi tehdä, vaan siitä, että jotkut hysteeriset urpot pitäisi saada uskomaan, ettei Lohtajalla ole ainoatakaan sutta, On sulaa hulluutta puhua vaikka elefanteista, jos niitä ei ole.
- Että näin...
Keparissa oli muutama vuosi sitten mielipidekirjoitus kauriinpyynnin vaikeudesta. Lohtajalla oli tehty silloin kautta historian ensimmäisiä kaurishavaintoja ja eikun pyyntiin vaan. Kirjoittaja kertoi ajaneensa yli 2000 kilometriä kauriin perässä ja polttoainetta oli palanut vaikka kuinka. Kun kauris oli lopulta saatu lahdattua, se oli ollut kaikesta juoksemisesta johtuen hyvin laiha, eikä siitä ollut riittänyt syömistä oikein kenellekään. Pääasia kuitenkin oli, että kauris oli saatu hengiltä ja metsästäjien mieliä vaivaamasta.
- Lumikki ja punikki
Että näin... kirjoitti:

Se on se luolamiehen tasolla olevien äijien vahva tappamisen himo. Verta pakkiin. Lahtarien perintöä?
- Yök
Että näin... kirjoitti:
Keparissa oli muutama vuosi sitten mielipidekirjoitus kauriinpyynnin vaikeudesta. Lohtajalla oli tehty silloin kautta historian ensimmäisiä kaurishavaintoja ja eikun pyyntiin vaan. Kirjoittaja kertoi ajaneensa yli 2000 kilometriä kauriin perässä ja polttoainetta oli palanut vaikka kuinka. Kun kauris oli lopulta saatu lahdattua, se oli ollut kaikesta juoksemisesta johtuen hyvin laiha, eikä siitä ollut riittänyt syömistä oikein kenellekään. Pääasia kuitenkin oli, että kauris oli saatu hengiltä ja metsästäjien mieliä vaivaamasta.
Kaiketi se oli verisenä paremman näköinen :(
- Pöhkö-Iita Ruinanen
Kuulehan sie poikain. Jos jottain halluut tehä etkä inistä vuan, niin läheppä supin perään.
saataisiin metsoja ja kanoja silloin takaisin, Vuan etpä taija finnin puristamiseltas ehtiä.
- Pyhääiti
Nämä Lohtajan sudet tulee olemaan ongelma ja mitä pikemmin niistä päästään eroon sitä parempi. Toki täällä jauhavat ituhipit voivat mennä tekemään niiden petojen kanssa lähempää tuttavuutta kun niistä niin tunnutte pitävän.
- voi pyhäsylvi
Sudet olisivat ongelma, jos niitä olisi. Mutta voin vakuuttaa, ettei täällä ole ensimmäistäkään sutta. Ituhippeys eikä mikään muukaan asia kykene muuttamaan koiria susiksi. Koko homma on saanut suorastaan naurettavat mittasuhteet jonkin petoja näkevän hörhön takia. Lohtajalaiset sudet häviävät saman tien, kun niistä lakataan jauhamasta. Yhtä hyvin voisimme alkaa pelkäämään sängyn alla asustavia mörköjä. Ne painivat mielikuvitussusien kanssa samassa sarjassa.
- Snaipperi_7.62
voi pyhäsylvi kirjoitti:

Susihommaan löytyy varmaan ratkaisu ettei tarvitse viranomaisia vaivata lupakyselyillä.
Olemattomien susien eliminoimisestahan ei tarvitse olla huolissaan? - Et ymmärtänyt
Snaipperi_7.62 kirjoitti:
Susihommaan löytyy varmaan ratkaisu ettei tarvitse viranomaisia vaivata lupakyselyillä.
Olemattomien susien eliminoimisestahan ei tarvitse olla huolissaan?Ei tässä ole siitä kysynys, vaan maineesta. Pelkään, että kaikki paikkakuntalaiset saavat otsaansa hullun leiman otsaansa tämän homman takia.
- llllkkkkk
Jotenki toivotonta vääntämistä tämä keskustelu on. Nuo maailmanpelastajarisuparrat ei vaan osaa asettua äidin ajatusmaailman jossa asuu huoli pienestä lapsestaan...
Niin kait se on että mitä ei osaa tehdä siitä ei osaa kantaa huolta- Pulloon
Ok. Nykytilanteessa sun ei auta muu kuin kasvattaa lapsesi pullossa.
- Susilapset
Kovasti vauhkotaan, että sudet syövät lapsia. Samalla on päässyt unohtumaan, että ympäri maailmaa löytyy suden kasvattamia lapsia. Pieni lapsi, esimerkiksi hylätty ja heitteillejätetty, herättää sudessa suojeluvaiston. Lapsi otetaan osaksi laumaa ja se oppii suden tavoille. Esimerkiksi vuonna 2007 Venäjällä löydettiin susien kasvattama Lyokha-poika, jota yritettiin tuloksetta saada sopeutumaan yhteiskuntaan. Lopulta hän karkasi ja liittyi uudelleen susilaumaan, jonka kanssa hän oli aiemmin elänyt.
- En metsästä
Eivät ole susia sanoo varmasti RKTL
http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/331089/Sudet-tulivat-asutusalueelle- Joukkopsykoosi
Meneillään on joukkopsykoosi. Olen lukenut näistä tapauksista, mutta en olisi ikinä voinut kuvitella, että pääsen seuraamaan jotakin näin ainutlaatuista ilmiötä.
- Ei ole suden jälki
Ja tuoko on muka suden jälki. Hölmömpikin huomaa, että jälki muodostuu etu- ja takajalan yhdistyneestä tassunjäljestä, (ts. samaan jälkeen on astuttu kaksi kertaa) joka kuuluu mitä ilmeisemmin koiralle. Suden ja koiran jäljet erottaa toisistaan parhaiten varvasanturoiden perusteella, jotka ovat sudella pidemmät kuin isokokoisilla koirilla. Kynnenjäljet ovat myös sudella huomattavasti pidemmät ja terävämmät kuin koiralla. Täysikasvuisen suden etujalan jäljen pituus on noin 11 cm ja leveys10 cm. Takajalan jäljet ovat etujalan jälkiä selvästi pienemmät.
- En metsästä
Tämä viimeinen on minun kommenttini, mutta ei se aikaisempi, joku näyttää "ampuvan toisen selän takaa"
- Petokeskittymä
Jotkut kirjoittelee joukkohusteriasta mutta taitaa tuo hysteria olla suojelioiden puolella, On faktaa, että niitä on paljon. Itse arvioisin n. 20 sutta, 40 karhua, 2 ahmaa ja 2 ilvestä perhonseudun petokeskitymässä. Lisäksi yksilöitä liikkeellä ympäri maakuntaa.
- Voi mikä tuuri
Jännä juttu tuo petokeskittymä. Helikopterilla ja liidokeilla oikein etsimällä etsittiin niitä Perhon susia, mutta just sun harmiksi ne kaivautuivat silloin lumiluoliin piiloon. Voi mikä paskamainen tuuri.
- hunter12
Susi syö keskimäärin 10 hirveä vuodessa, joten laskepa montako tuommoinen esittämäsi petomäärä syö. Ei tarvi hirviä Persoaa metsästelllä, jos em. luvut pitävät paikkaansa!!!
- Voi mitä porukkaa
Olen nähnyt nämä Lohtajan sudet, olen myös nähnyt monia riistakamerankin kuvia ja on naurettavaa jos jotkut kehtaavat väittää niiden olevan koiria.
Ja jos edellä kirjoittanut ei satu omistamaan televisiota niin et varmaan nähnyt sieltä tulluttua juttua jossa perhossa olevista susista joita RKTL kehtasi väittää olevan vain yksi pari.- Koiria ne ovat
Siinä ei vain auta itku eikä poru. Koiria ne ovat, vaikka miten asiaa kääntelisi. Sikäli tuntuu varsin oudolta, että susia pelätään aivan hiukset pystyssä, mutta jos joku erehtyy sanomaan, että koiria ne ovat, niin siihenkään ei olla tyytyväisiä. Olen nähnyt itsekin nuo kaksi hurttaa, enkä yhtään ihmettele, jos kauempaa katsottuna tulee tehtyä niistä vääriä havaintoja.
- Voi mikä tuuri
Nehän esitteli siinä jotakin jäniksen jälkiä... Voi pyhä yksinkertaisuus, mitä tolloja.
- äly hoi
lohtajalla on nähty susia ihmis asutuksen vierellä ja ne ovat vaaraksi ihmiselle,mikä ihme niissä pedoissa oikein kiehtoo niitä susien rakastajia? ei vaan tajua
- Järki hoi
Myös autot, hirvet, ampiaiset, kyykäärmeet, lentokoneet, alkoholi, tupakka, väkivaltaiset kanssaihmiset, karhut, lehmät, hevoset, puutiaiset jne. jne. ovat ihmiselle vaarallisia. Eliminoitavaa kuule riittää, jos aiot saada ympäristöstäsi todella turvallisen.
- voi jessus
Pimeää porukkaa. Asiantuntijat ovat tehneet lajimäärityksen, nää sankarit tietää paremmin. Naurettavaa ja säälittävää
- voi pyhäsylvi
Niinpä niin, hullut hysteerikothan niitä parhaimpia asiantuntijoita ovat. Mitä vauhkompi ja pelokkaampi, sitä parempi. Kokeilepa pelätä seuraavaksi omaa varjoasi. Se seuraa sinua koko ajan ja kenties...... jopa vainoaa.
- voi jessus
voi pyhäsylvi kirjoitti:
Niinpä niin, hullut hysteerikothan niitä parhaimpia asiantuntijoita ovat. Mitä vauhkompi ja pelokkaampi, sitä parempi. Kokeilepa pelätä seuraavaksi omaa varjoasi. Se seuraa sinua koko ajan ja kenties...... jopa vainoaa.
Isosta varjostani ei ole valokuvaa kuten tästä sudesta. Itse en siis elukoita pelkää, enkä myöskään risupartaisia viherpiipertäjiä.
- Tahdon tietää
Kuka on se asiantuntija, joka on tehnyt Lohtajan susista lajimäärityksen???
- Vastaan sulle
No se on se petoyhdyshenkilö. Voit nyt nauraa räkäset naurut.
- Tahdon tietää
Vastaan sulle kirjoitti:
No se on se petoyhdyshenkilö. Voit nyt nauraa räkäset naurut.
Kiitän sinua ja nauran räkäisesti.
- voi jessus
Tahdon tietää kirjoitti:
Kiitän sinua ja nauran räkäisesti.
Oletko siis parempi asiantuntija? Jos olet niin kerrotko koulutuksesi alalle?
- Tahdon tietää
voi jessus kirjoitti:
Oletko siis parempi asiantuntija? Jos olet niin kerrotko koulutuksesi alalle?
Tämä tuskin on oikea paikka henkilötietojen paljastamiseen, mutta annan sinulle mielelläni neuvoja suden jälkien tunnistamiseksi. Kun sinulle esitetään "sudenjälkeä", älä tarkastele vain muutamaa tassunjälkeä, vaan koko liikkumiskuviota. Susi liikkuu yleensä ravaamalla. Se kulkee määrätietoisesti edeten, kun taas koira poikkeaa usein reitiltään nuuskimaan mielenkiintoisia hajuja ja pysähtelee merkkailemaan paikkoja. Mikäli sinulle näytetty jälki on "siksakkia", se kuuluu koiralle. Jos se sen sijaan on suoraviivaista ravausjälkeä, jossa etutassun jälki on selvästi takatassun jälkeä suurempi ja pitempi, kysymyksessä on susi. Jälkien tunnistuksessa kannattaa siis huomioida kokonaisuus.
- pahaa sutta ken pelk

mutta näistä susista onkin varmat näköhavainnot jo 20 hlöllä ja kuviakin on ja huom! ravausjäljet jolkotelluista susista kuvattu ainakin 50 kohtaa ;) - että sillälailla
- ypyä
On se nyt ihme ettei näistä "pihasusista" saada valokuvaa todisteeksi kun useimmilla on kamerakännykkäkin taskussa. Samahan hysteria kun Ruokolahdella liikkui leijona. Sekin sai melkoisen hysterian liikkeelle, eikä yhtään kuvaa edes saatu leijonasta.
Näkiväthän ihmiset vaikka minkä leijonana, joka muuttui tarkemmin tutkittuna kissaksi.
Mummut kurkkii ovenraosta Lohtajallakin eenkuin uskaltavat postilaatikolle, Näkispä joskus suden luonnossa, jossa paljon liikun päivittäin, en kuitenkaan pihapiirissä.
Täytynee alkaa samoileen kotipihalla, jos vaikka suden paremmin pongaisi.- ja paskat
mullakin on jalat ihan muusina. olen viettänyt viime viikon vapaahetket tarpomalla kaiken maailman syrjäperukat, mutten ole löytänyt ketunjälkiä kummempaa. no joo. oli siellä ajokoirankin jälkiä, mutta niin turhauttavaa touhua, että nyt saa olla vaikka kuka vinkuisi katsomaan jälkiä.
- Kengururusakko
Samantyyppinen tapaus oli joitakin vuosia sitten myös Tampereen lähistöllä. Iltapäivälehdet repivät isot otsikot alueella liikkuvasta kengurusta, joka paljastui myöhemmin (aika nolosti) rusakoksi.
- Lars Leevi
Halleluja, tuo suden hahmoon naamioitunut pelsepuupi, tuo verenhimoinen antikristus yrittää salakavalasti laskea pahuuden viittansa hengellisen yhteisömme päälle ja saada seurakuntamme jäsenet saatanan ikeen, halleluja!!
- kjshndgy
Niistä on riistakameran kuva. Luultavasti tämäkin tieto kiistetään täällä piipertäjien toimesta:)
- diipadaapaa1
kjshndgy kirjoitti:
Niistä on riistakameran kuva. Luultavasti tämäkin tieto kiistetään täällä piipertäjien toimesta:)
Piipertäjistä en tiedä mutta voisko olla niin että punaniska kaurahatut on photoshopanneet riistakameran kuvia jotta saisivat lähteä ammuskelemaan kännissä kaikkea mikä liikkuu?
- Ei kiistetä
kjshndgy kirjoitti:
Niistä on riistakameran kuva. Luultavasti tämäkin tieto kiistetään täällä piipertäjien toimesta:)
No ei todellakaan kiistetä. Jokainen jo tietää, että niistä koirista on kuva riistakamerassa.
- Vastaan sulle
diipadaapaa1 kirjoitti:
Piipertäjistä en tiedä mutta voisko olla niin että punaniska kaurahatut on photoshopanneet riistakameran kuvia jotta saisivat lähteä ammuskelemaan kännissä kaikkea mikä liikkuu?
Hei, ei sitä ole tarvinnu photoshopata. Ne tulkitsee nykyään silmissä liikkuvat roskatkin susiksi. Siksi niitä on paaljoon.
- Anonyymi
kjshndgy kirjoitti:
Niistä on riistakameran kuva. Luultavasti tämäkin tieto kiistetään täällä piipertäjien toimesta:)
On on, yksi ihan selkeä kuva on ! Siinä on vain yksi susi ja näyttää jotenkin nuorelta. Oisko vaeltanut tänne jostakin poikki halki maan ?
- Näin se vain on
Eikö olisi helppo tehdä niin että annetaan metsästäjien ampua Perhosta 13 sutta ja jos sen jälkeen sieltä ei enää löydy 3 sutta niin Perhon metsästäjät maksavat sen lain määräämän summan jokaisesta 13 sudesta ja maksavat niiden 3 uuden suden hankinnan.
Eikö se olisi reilu sopimus niin saataisiin tämäkin eipäs joopas juttu pois päiväjärjestyksestä.
RKTL sanoo että Keski-Pohjanmaalla on 3 sutta. - Luonnollisesti toimi
Ainut oikea tapa on julistaa susi riisraeläimeksi! Kaatoluvilla on todella helppo hallita susikantaa,kuten toimitaan hirvienkin kanssa. Eikä tarvitse pelätä,että sudet tapetaan sukupuuttoon.
- Pahaa pelekään
Meiän pihasa oli vaan yks susi ku verhonraosta kurkistin. Mutta se oli sitäki pahempi,OPEL ASTRA!!!
- ;))
No tuolle sää saat kaatoluvan koska tahansa. Etkä takuulla joudu käräjille ;) Mitään muuta kuin tussautat kumit tyhjiksi.
- Pihasusien aatelia!!
Vihdoinkin on löydetty aito ja oikea pihasusi!!!!!! Olethan sitten varmasti lohtajalainen ja valmis esittelemään sutesi medialle. Suhtauduin näihin pihasusiin aiemmin hyvin epäluuloisesti, mutta nyt on pakko uskoa, että kyllä niitä on olemassa. Onnittelut havaintosi johdosta!
- Maalaismies.
Ministeri Koskinen sanoi että pihasudet on poistettava. Se on selvästi sanottu, nyt vain hänen tulee valvoa että alaisensa noudattavat tuota asiaa.
Keski-Pohjanmaalta pitää saada 5-6 sutta nopeasti poistettua.- gjnyi
Ministerimme puhuu asiaa. Toki hän on joutunut vähän vääntään asiasta joidenkin risupartojen kans mutta järki voitti:)
- On siinä mies
gjnyi kirjoitti:
Ministerimme puhuu asiaa. Toki hän on joutunut vähän vääntään asiasta joidenkin risupartojen kans mutta järki voitti:)
Onneksi sinäkin mammanpoika uskallat sitten kaivautua ulos peräkamaristasi, kun nuo sudet on kaadettu.
- Hapenpuute...
gjnyi kirjoitti:
Ministerimme puhuu asiaa. Toki hän on joutunut vähän vääntään asiasta joidenkin risupartojen kans mutta järki voitti:)
Ennemmin risuparta kun ei partaa ollenkaan. Raota hieman sitä maitotonkan kantta, jossa olet viime viikot piileskellyt, niin saat vähän happea.
- Samaa mieltä
Olen kanssasi täysin samaa mieltä. Veronmaksajille tulee paljon edullisemmaksi saada lisää susien kaatolupia kuin kustantaa mielialalääkkeet ja psykoterapiahoidot sinulle ja kaltaisillesi.
- Harmin paikka
Tiedän, että sulla on siellä pimeän perunakellarin perällä tosi kurjat oltavat, mutta susia ei saadakaan poistettua niin nopeasti kuin olit toivonut. Sulla tietty alkaa siellä kusi- ja paskasankokin täyttyä eli ymmärrän hätäsi. No, tuota tuota, onneksi ministeri Koskinen on kaverisi. Ehkä se lähettää sulle sinne edes jotain pornolehtiä, että saat aikasi kulumaan jollain tavalla. Yritä pärjäillä. tv. Marjaliisa
- Naurattaa pirusti
Hah hah hah hah hah... vai, että oikein maalaismies... Oletko tarkistanut asiaa viime aikoina, hah hah... naurattaa niin pirusti.
- MaalaisMIES!!!
Toivottavasti susien poistaminen korjaa hauraan miehisyytesi. Kyllähän se on kuitenkin paljon tärkeämpi asia kuin susien sukupuutto.
- Lampaidentappajat
Tämä touhu on jotenkin hyvin hyvin huvittavaa. Parina viime kesänä isokokoiset koirat tappoivat ja raatelivat Vattajalla laiduntaneita lampaita, eikä hommaa tuumattu saada kuriin sitten millään. Asian johdosta ei syntynyt kansanliikettä, hysteeriset vanhemmat eivät alkaneet vältellä uimarantaa, eikä Keparikaan revittänyt aiheesta isoja otsikoita tai sivun kokoisia valokuvia. Lampaiden omistaja sai olla ongelmansa kanssa aivan yksin.
- ja muut tappajat
Mun koiran kimppuun hyökkäsi metsästysreissulla susi. Se taittoi koiralta melkein niskat, repi paloja kyljistä etää kylkiluut näkyivät ja kiskoi turkin irti lihoista. Oli ihme että koira selvisi. Myöhemmin elukka jota oli luultu sudeksi paljastui kookkaaksi hirvikoiraurokseksi. paljonkohan näitä tapauksia on kaiken kaikkiaan.
- Näin se vain on
Keparissa oli tänään juttu 1970 Toholammin susijahdista, siihen aikaan meidän tulee palata. Silloin jokainen susi ammuttiin heti kun pystyttiin. Susi kuuluu häkkiin tai kuoppaan. Susi ei kuulu Suomen luontoon se on selvä se.
- Ehei vaan näin
Eivätkä Perhon lestat kuulu normaalien ihmisten joukkoon vaan Perhoon.
- Hei vain
Ok. Keksi aikakone ja palaa 70-luvulle. Sua tuskin jää kukaan kaipaamaan.
- Tivare
Sää olet varmaan uus-saamelainen ?
- hellurei2
Tässähän pääsee toivottavasti kohta polttamaan ruutia Lohtajan ja Toholammin susiin. Aijaijai :))
- Oujeeee
Oujeeee. Ja jos susien tappaminen ei sulta onnistu, niin ainakin syksyllä sun on kiva räiskiä hengiltä kaikki mahdolliset kyyhkyset, mitä satut näkemään. Sitten vain dumppaat raadot mättäisiin mätänemään, kuten sulla on joka vuosi tapana tehdä. Oot sää vain mahtava mies. Oikea luomakunnan kruunu.
- helevetin hurttat
älä ny vielä innostu. lohtajan sudet on koiria ja se toholammin susi tapettiin jo 1970. joudut polttamaan ruutia siihen keparin kuvaan tai sitten niihin viheliäisiin hurttii, jotka ovat kusseet pihani keltaiseksi. tai no joo, tuu sittenkin polttamaan ruutia niihin hurttiin.
- Ihme ja kumma
Joo, Perhossakin on 15 koiran lauma johon oli eksynyt 3 sutta, miten onnistuivatkin siitä laumasta kaatamaan juuri ne viimeiset sudet.
- Helppoa
No jos ei ne kerran oo susia, vaan koiria, niin eikös poliisi voi antaa kaatoluvan villikoirien ampumiseen. Päästään eroon tuosta riesasta, eikä tarvi täälä väitellä että mitä ne vois olla.
- Rankkurille
Helppoa kirjoitti:
No jos ei ne kerran oo susia, vaan koiria, niin eikös poliisi voi antaa kaatoluvan villikoirien ampumiseen. Päästään eroon tuosta riesasta, eikä tarvi täälä väitellä että mitä ne vois olla.
Hyvä oivallus! Nythän ei tarvitse muuta kuin ilmoittaa rankkurille,joka käy noutamassa "irtokoirat" pois. Ja mikäli niitä ei kukaan tule noutamaan määräaikaan mennessä,ne saavat napin otsaan. Näinhän tämä hoituu koko susiongelma.
- Rankkurin numero?
Rankkurille kirjoitti:
Hyvä oivallus! Nythän ei tarvitse muuta kuin ilmoittaa rankkurille,joka käy noutamassa "irtokoirat" pois. Ja mikäli niitä ei kukaan tule noutamaan määräaikaan mennessä,ne saavat napin otsaan. Näinhän tämä hoituu koko susiongelma.
Onko kenelläkään Kokkolan alueen rankkurin numeroa??? En löytänyt, vaikka kuinka etsin. Kiitos vastauksesta jo etukäteen.
- Vastaan sulle
Perholaiset ovat Jumalan valittu kansa. Siksi heiltä onnistuvat sellaiset ihmeteot, jotka jäävät tavallisilta tallaajilta tekemättä. Sisäpiirin tieto kertoo, että nyt kun susien määrä on selvillä, Perhon lestat laskevat alueella liikkuvien pedofiilien määrän. A-Studio luultavasti raportoi aiheesta ensi viikolla.
- Perhon tunnusmerkit

En tiennyt aiemmin Perhosta yhtään mitään, mutta nyt tiedän jo vaikka mitä: salakaadot, lestat, pedofilian. Onko vielä jotakin muuta tietämisen arvoista?
- Eikö niin RKTL
Virroilla hevosella liikkunut mies joutui keskelle koiralaumaa.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013031116770001_uu.shtml- iiiiiiiiiiiiikkkk!!!
Kaikki nyt vain huutamaan hysteerisesti, rakentamaan bunkkereita talojen ympärille, hankkimaan aselupia ja luotiliivejä ja ottamaan yhteyttä ministeriöihin. Onhan se jotain aivan kamalaakin kamalampaa, jos sattuu näkemään suden. Ja vielä hirveämpää on, kun hevonenkin sen näkee. Varmuuden vuoksi koko Suomi pitäisi jysäyttää ydinaseella tuusan nuuskaksi, että susista päästäisiin lopullisesti eroon.
- tsar bomba
iiiiiiiiiiiiikkkk!!! kirjoitti:
Kaikki nyt vain huutamaan hysteerisesti, rakentamaan bunkkereita talojen ympärille, hankkimaan aselupia ja luotiliivejä ja ottamaan yhteyttä ministeriöihin. Onhan se jotain aivan kamalaakin kamalampaa, jos sattuu näkemään suden. Ja vielä hirveämpää on, kun hevonenkin sen näkee. Varmuuden vuoksi koko Suomi pitäisi jysäyttää ydinaseella tuusan nuuskaksi, että susista päästäisiin lopullisesti eroon.
kiihoittaisiko Tsar Bomba paukku perseesees?
- peruslestaa
tsar bomba kirjoitti:
kiihoittaisiko Tsar Bomba paukku perseesees?
Nää lestojen jutut kiertää aina samaa rataa.....
- mikä se on
tsar bomba kirjoitti:
kiihoittaisiko Tsar Bomba paukku perseesees?
onko tsar bomba pervolainen... siis perholainen saarnamies?
- diudiudiudiu
Kaikkein pölvästimmät täällä sekoittaa sudet uskonlahkoihin tai johonkin polittiseen puolueeseen.
- kolmi-yhteys
mutta lestat, persut ja sudet muodostavat pyhän kolmiyhteyden. siitä on pomminvarmoja todisteita, p-e-r-h-o-s-t-a.
- jkh3
Saman kokonoinen kylä asukasluvultaan on saksassa jossa elelee 13 susi laumaa sulassa sovussa ihmisten kanssa!!! perhossa näitä susia on muutamia!!!
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2013031016766341_ul.shtml- hah!
Saksassa ei ole miljoonaa ilmistä kohden edes yhtä sutta......se niiden paljoudesta.
- Uskotaan uskotaan
Eihän Perhossa ole susia, RKTL:n tutkijoiden mukaan jäljet ovat koirien ja ilvesten jälkiä, kaikki sudet on Perhosta tapettu sukupuuttoon. Koko Keski-Pohjanmaalla tuskin on susia enää ilveksiä muutama ja muutama irtokoira lauma.
- En metsästä
Nyt minä uskon että koiriahan nuo on, Virroillakin luulivat susiksi, mutta koirillahan vain on pannat ja nimet. Mikä estää muuten niiden ampumisen?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288547464332.html- pr-poro...
Nythän on todettu todistettavasti että Perhon tapaus on järkyttävä ja ihan puuhastelijoiden hommia. Pyssy pois ikiajoiksi. Ampuvat pian ihmisenkin jos eivät ole jo siihen sortuneet. Mielikuvistus on päässyt valloilleen kun noita jokapäiväisiä juttuja saa lukea maamme lehdistä. Kohta näkevät Mars-ihmisen, tai lentävän susi-ihmisen. Ufot vielä puuttuu johon uskon enempi kuin tähän susi hysteriaan. Antakaa susien olla vapaana kuin ennenkin. Tälläkin alueella on korkeintaan 5 sutta liikkeellä,. vaikkakin välillä tuntuu siltä että kaksi seisoi Cittarin jonolla asti.
- Kevätpervonen
Kun mennään rannemmas, alkaa pihoita löytymään myös natsilippuja.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288552466698.html
- Näin se vain on
Toivon että alueen kansanedustajista joku ottaa eduskunnassa kyselytunnilla esiin tämän RKTL:n puuhastelun ja asianomainen ministeri joutuu vastaamaan mitä hän aikoo kyseisen laitoksen toiminnalle tehdä?
http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/331574/Riistanhoitoyhdistys-laski-uudestaan-Perhon-seudulla-on-17-sutta
https://www.google.com/fusiontables/DataSource?docid=1REiOiY1uSzn8-90P6fPpNhs70Oevxk0ZCYLyKBk#map:id=3 - Pitää toimia
Milloin Lohtajalta, vai onko lupia edes vielä anottu?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013031416784428_uu.shtml - Viis sutta grillillä
No ei tietenkään riitä! Eilen ajoi viis sutta auto-grillille ja tilas kokoliha hampurilaiset koko jengille, mut sekään ei riittänyt.Ja Bemarilla vielä ajoi tämä jengi.Hevosen lihaa oli vissiin syönyt kun hirnuivat poliiseillekin.
- En metsästä
Nyt joku puhuu asiaa
"- Suomen susipolitiikka on pahasti karilla ja on viimeinen hetki kääntää kurssia. Jatkossa kannanhoidon tavoitteiden asettelun tulee tapahtua susialueiden asukkaiden näkökulmasta keskittymällä paikallisten ongelmien ratkaisuun, projektipäällikkö Mari Pohja-Mykrä Ruralia-instituutista kertoo."
http://www.helsinki.fi/ruralia/
http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/332005/Yhteisön-vahva-tuki-salakaadoille-haastaa-susipolitiikan- OttakaaMuutMallia
Milloinkahan muut erityisryhmät huomaavat oman saumansa tulleen? Nyt vain kaikki pedofiilit, rattijuopot, taparikolliset jne. barrikadeille. Ellei vallitseva oikeuskäytäntö tyydytä, niin tarpeeksi laajan kansanliikkeen avulla sitä voidaan muokata itselle sopivaksi. Esimerkiksi reippaasti promillerajoja nostamalla Suomesta saataisiin rattijuoppouskin kitkettyä lähes täysin. Salametsästäjät ovat näyttäneet, miten homma toimii.
- Ei selkärangaton
OttakaaMuutMallia kirjoitti:

Wolfs angel = suden koukku... hyppää semmoseen ite ettei sun tarvi teinejä koukuttaa matoosi kiinni...
- En metsästä
Eiköhän tässä ole juuri käänteinen juttu mitä sinä esität. Salakaadoissa ns. rikollinen auttaa omaa asuinpiiriä ja sen yhteisöä toimimalla viherterrorismia vastaan.
Rattijuopot,pedofiilit ja taparikolliset taas uhkaavat ympäristöään ja minusta heitä voisi ennen verrata viherterroristeihin kuin ns.metsästysrikollisiin.
Näitä ketäänhän ei ympäristö hyväksy tai suojele.- Äly hoi...
Et taida huomioida sellaista pikku seikkaa, että kaikki eivät tarvitse tai halua "suojelua" salametsästäjien taholta.
- Ei selkärangaton
Wolfs angel = suden koukku... hyppää semmoseen ite ettei sun tarvi teinejä koukuttaa matoosi kiinni...
- Näin se vain on
Olipa viisasta tekstiä:
"Projektipäällikkö Mari Pohja-Mykrä Ruralia-instituutista näkee, että susipolitiikka on pahasti karilla.
- On viimeinen hetki kääntää kurssia. Jatkossa kannanhoidon tavoitteiden asettelun tulee tapahtua susialueiden asukkaiden näkökulmasta keskittymällä paikallisten ongelmien ratkaisuun, Pohja-Mykrä vaatii.
Tutkimus esittää myös, että susialueilla asuville pitäisi maksaa korvausta siitä, että he jakavat alueensa susien kanssa. "- Eipä kuin näin
Ja susille pitäisi maksaa korvauksia siitä, että ne raajarikoiksi ammuttuina joutuvat hakeutumaan ihmisten ilmoille, missä ne viimeistään tapetaan.
- Taajamakusi
Eipä kuin näin kirjoitti:
Ja susille pitäisi maksaa korvauksia siitä, että ne raajarikoiksi ammuttuina joutuvat hakeutumaan ihmisten ilmoille, missä ne viimeistään tapetaan.
Laitan heti korvauspaperit vetämään. rivejä tulee olemaan.
- Susihimangalla
Nyt yksinäinen susi jolkutteli aivan Himangan keskustan läpi.
http://www.kp24.fi/uutiset/teemat/1480/333798/Susi-jolkutteli-Himangan-taajaman-läpi - kmnjhuy
Ja taas tämän palstan suuret asiantuntijat leimaavat yhden uuden ihmisen täydeksi höyrypääksi joka ei erota sutta pystykorvasta tai ketusta.....
Nämä "asiantuntijat" täällä eivät usko sanaa, ei jälkeä, ei kuvaa, ei mitään. Ilmeisesti DNA-näytekkin joka kertoo sudesta tyrmätään koska niistäkin kait yksi 10 miljoonasta menee pieleen.
Viisas osaa tunnustaa kun on väärässä, ette lukeudu tosiaankaan niihin- Ilves unohtui
Unohdit muuten ilveksen...
- Riippuu todisteista
Uskon varmasti, jos näen kunnollisen kuvan. Ja se pitää olla siis sellainen, ettei siinä olevaa eläintä tunnista oikopäätä naapurin koiraksi.
- marhukka
olisipa kiva kun susi tulisi meidän pihalle kun olen lasten kanssa, voisimme silittää ja rapsutella...ja ottaa kuvia joita voisimme lähettää nettiin kaikkien vihreiden tollakoiden tarkasteltavaksi...sitä odotellessa...
- mummeli
sudet olivat 13.4. la iltapäivällä talojen pihalla lohtajalla..melkein joka päivä kylällä nähdään talojen pihoilla, ei uskalla lasten olla yksin pihalla eikä kulkea koulumatkoja...jotain pitäisi tehdä!!!!
- Hyvä neuvo
Sulkeudu pulloon. Se auttaa.
- ootan vastausta
Ei ne oo kuin suomenpystykorvia hei, palstan asiantuntijat kertonee aiheesta lisää...:)
- Kysymys sulle
Miksi sulle on niin tärkeää, että kaikkien tehtyjen havaintojen pitäisi olla susihavaintoja? vaikutat nimittäin hirveän pettyneeltä.
- Selitys
Kysymys sulle kirjoitti:
Miksi sulle on niin tärkeää, että kaikkien tehtyjen havaintojen pitäisi olla susihavaintoja? vaikutat nimittäin hirveän pettyneeltä.
Se on se mittamies tai sitten joku joka on nähnyt naapurin turrin irrallaan ja ottanut kepariin yhteyttä intopinkeänä.
- Poju
Kysyessäni metsästäjältä,miksi sudet pitää tappaa.Vastaus oli että tekevät paljon vahinkoa,tappavat mm.metsästyskoiria. Hyvä metsästäjä,älä mene villiin luontoon pysy kotona. Usko tai älä siellä on myös ilveksiä,karhuja,ja pupuja.Rasvaa asetta kotona,ja kasvata siellä egoasi
- Mikä on tilanne nyt?
Kenen pihalla sudet ovat tällä hetkellä, kun KP24:ssä ei ollut mitään uutta?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "1074662Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293433No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452390- 491514
- 361423
- 381236
- 141142
- 1591036
- 271028
- 6954