Minulla on kohta viidenkymmenen vuoden kokemukset "uusperheen" lapsena olemisesta. Olin hyvin pieni, kun äitini avioitui isäpuoleni kanssa, ja nyt he ovat jo iäkkäitä ja ovat kauan nauttineet kansaneläkettä.
Heidän kotinsa on aina ollut minulle sieltä muuton jälkeen vastenmielinen paikka käydä ja teen sen harvoin vain velvollisuudesta äitiäni kohtaan. Vaikka isäpuoleni on jo haudanpartaalla, hän muistaa käydessäni vahtia syömisiäni ja lasteni syömisiä, ja mitä äitini kaupasta kotiin raahaa.
Sitten kun heidän yhteiset lapsensa ja lapsenlapsensa tulevat kylään, kaupasta saa kyllä tuoda herkkujakin. Surkuhupaisaa on, että kun viimeksi käydessäni siellä ostin lapsilleni leikkeleitä leivän päälle itse omilla rahoillani, oli isäpuoleni syönyt ne. Kun aloin etsimään ostoksiani, alkoi äitini huutaa ja syyttää minua, että olin itse syönyt ne!
Äskettäin siellä käydessäni päätin, että kyllä oli viimeinen kerta, kun siellä kävin.
Kun aikuiset hommaavat itselleen miehen/vaimon, joka ei ole lapsen oma isä tai äiti, lapsi saa siitä ikuisen kärsimyksen niin kuin minä. Lapsenlapsetkin jaetaan eri karsinaan - sinun ja minun lapsenlapset. Onneksi lapseni eivät ole siellä paljon käyneet. Siksi lapsilleni on oma mummokin jäänyt vieraaksi.
Koska kärsimykseni loppuvat?
5
880
Vastaukset
- annika
koska on olemassa myös sellaisia uusperheitä, joissa osataan kohdella kaikkia lapsia tasapuolisesti.
- Milla
Ja alkuperäinen kirjoittaja on sitä ikäluokkaa että ajat ja olosuhteet ovat muuttuneet, samoin suhtautuminen eri asioihin.Esimerkiksi oman avokkini perhesuhteet ovat sellaiset että hänellä on isäpuoli, ollut jo 3-vuotiaasta saakka, ja heillä on keskenään
läheisemmät välit kuin hänen isäpuolellaan ja ns.omalla tyttärellään.
- tuleva "uusiomummu"?
En oikein osaa mitenkään kommentoida tuota kohtaloasi uusioperheen lapsena. Kovalta ja kylmältä kuullostaa, siis tuo "lapsuudenkotisi" ilmapiiri. Ja että se on jatkunut vielä aikuisuudessakin. Ei ole ihme, ettet halua entisessä kodissasi vierailla. En ymmärrä miten äitisi on voinut antaa kohdella omaa lastaan noin... Vaan enpä tässä maailmassa kaikkea muutakaan ymmärrä. Säälittää ja harmittaa ihmisten ahdasmielisyys. Ja jotenkin tuo kaavojen ahtaus... Kuten käsitteet: minun lapset ja sinun lapset... Jos yhtään lohduttaa, niin kyllä he itse ovat menettäneet paljon paljon sulkemalla sinut ja lapsesi tavallaan "piirin" ulkopuolelle. Mutta hinta siitä tuntuu varmasti liian kovalta. Koitahan kestää.
Lopuksi haluan kuitenkin vähän puolustaa uusioperheitä: ei meillä kaikilla päde tuo mustasukkaisuus toisen lapsista (siitä pahasta entisestä liitosta), vaan on myös meitä, jotka elämme sulassa sovussa keskenämme, ja pidämme liittomme johtolankana sitä, että lapset ovat tärkeä osa meidän yhteistä elämäämme, olivat he sitten syntyneet ennen tai jälkeen liittomme alkamista. Itse koen, että puolisoni lapset ovat osa häntä, en osaa edes kuvitella häntä ilman lapsiaan, aivan kuin haluaisin hänen amputoivan kätensä... Kotimme on aina avoinna kaikille lapsillemme, heidän kavereilleen ja tulevaisuudessa puolisoilleen ja TOIVOTTAVASTI myös heidän lapsilleen!- pahapaha
Hienosti kirjoitit. Tuli kiva mieli. Niinhän se asia on, että puolison lapsi/lapset ovat hänelle rakkaita ja se oma mies on itselle rakas. Ja niissä puolison lapsessa on osa puolison elämää. Kaikki lapset ovat tärkeitä, olipa alkuperä kenen tahansa.
- Akankanttura
Hyvä, että joku kiitteleekin. Vähän arvelutti näin julkisesti alkaa kirjoittaa totuuksia. Pieni pelko on, että joku tunnistaa minut, mutta ei sillä mitään väliä enää ole.
Eihän niillä ennen ollut paljon muita uusperheitä lähellään eikä TV:ssä ollut paneeliohjelmia, joissa olisi otettu kipeitä asioita esille, siksi ne olivat niin neuvottomia. Sisaruksiini, heidän lapsiinsa ja aviopuolisoihinsa minulla on kuitenkin nykyisin hyvät välit, ja se kruunaa kaiken.
Minua huvittaa, kun joku uusäiti tällä palstalla näkee vikojaan miehensä lapsissa, esim. että he eivät pese käsiään vessasta tullessaan. Minä saan patistaa omaa biologista poikaanikin pesemään käsiään vessasta tullessa koko ajan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399