Talvivaara on aloittanut jätevesien laskemisen pois alueeltaan.
Määrä on 1,8 miljoonaa kuutiota eli litroina se on 1,8 miljardia litraa.
Kainuun Ely-keskusken mukaan mitään haittaa ei tietystikään tästäkään ole.
Vai olisiko sittenkin ?
Talvivaara juoksuttaa
15
130
Vastaukset 15
- uraanianus
siinäpähän laskee.en asu naapurissa.ydinvoimaloiden jätteet paljo vaarallisempia.
- Mitätöntä solinaa
Oulujärven pinta-ala lienee noin tuhat miljoonaa neliömetriä ja keskisyvyys ehkä kymmenen metriä. Siellä on siis kymmenentuhatta miljardia litraa vettä odottamassa laimentaakseen tuota purkuvettä, joka itsessäänkään ei ole kovin väkevää ainetta.
Kyllähän homeopaatit väittävät, että laimeakin liuos vaikuttaa, mutta aika heikkoja todisteita niilläkään on aineidensa tehosta.- tuho mikä tuho
Talvivaaraa lähimpänä olevat järvet eivät ole Oulujärven luokkaa.
Niillä ei siis ole mitään väliä ja ne ovat Talvivaaran jälkikäsittelyaltaita ?
- Missä Perä
niin siellä tuho
- Not ametnut
Mahtava tunne olla osana ihmiskoetta, kyllä se yhteisvaikutus muutamassa vuosikymmenessä selviää kun vain jaksan kaivovettä juoda.
No saavat siitä onneksi kauempana asuvatkin osansa, kaivoksen lähipiiristä löytyy lihan ja maidon tuottajia, joilla on pintavesikaivoja. - tsitsit
Speden kuvassa joskus todettiin että "mitäs minä sanoin, vettähän se vain oli"
Kuka enää muistaa kun pari viikkoa sitten selvisi että tuohon "veteen" on tarkoituksella sekoitettu miljoona kuutiota prosessiliuosta?
Siis miljoona kuutiota, mihinkähän määrään se on nyt lantrattuna?
Seitsemän miljoonaa kuutiota on ylimääräistä "vettä", paljokohan kokonaisuudessaan?
On se vaan ihme tuo kusetuksen määrä, julkisuudessa tähdennettiin ettei alueelta ole koskaan juoksutettu mitään vaarallista tarkoituksella ja ihan vähän myöhemmin selvisi että prosessiliuosta on säilötty tarkoituksella samassa altaassa kuin missä sitäkin "vettä" mitä nyt juoksutetaan.
Pienillä sanan vääntelyillä puhuu Talvivaara mustan valkeaksi ja päivän yöksi.
2010 kysyttiin että miten tulevaisuudessa vältytään kipsisakka-altaan vuodolta, vastaus kuului ettei siinä enää varastoida vettä.
Montakos metriä sitä allasta korotettiinkaan?
Sekö se konstin pyhytti ettei sinne toki vettä enää pumpattukaan vaan prosessiliuosta?
Muistutuksena että nykyiset juoksutukset ovat saaneet lupansa tarkoituksellisen "vahingon" seurauksena, ei poikkeuksellisten olosuhteiden takia. - N.O.Luomu
Ei kannattaisi liikoja noista Talvivaaran rosessivesistä vaahdota. Kyllä ne siitä laimenee, kun lumet sulaa samoihin järviin. Osakkeen kurssi bain turhaan tempoilee, kun liikaa vaahdotaan.
- Osta , osta
Muista bullero ostaa lisää osakeitaannista ettei omistuksesi liukene jätevesien mukana
- 1,9 millimetriä
Jos tuo 1 800 000 m3 läsähtää kerralla 928 000 000 m2:n Oulujärveen tullee semmoinen tulva että veden pinta nousee 0.0019m.
- puhdasta on.
Lähes turhaa uutisointia. Uutinenkaan ei enää myy..Nyt jotain mielenkiintoisenpaa,niin joo nythän on se politikka,mitähän tapahtuu ? Hi m a
- osakkeet myyty
Riippuu siitä mitä tuo 1,9 mm sisältää.
(Esim. 1 l öljyä riittää pilaamaan 1 miljoona l juomavettä.)
Jos vedet pystytään puhdistamaan riittävän puhtaaksi, niin hyvä, muuten
joutaa sulkea koko laitos. - merkanttititi
Valtion sijoitusyhtiö Solidiumin ei pitänyt olla poliitikkojen ohjailtavissa. Yhtiön johdolle maksetaan kovaa palkkaa mm. työn riskien kuormittavuuden takia. Nyt näyttää siltä yhtiön johtajaksi käy kuulianen napinpainajamerkonomi tai muuten peruslaskutavat luultavasti omaava henkilö. Kalliille johtoporukalle vaan kenkää ja säästyneetmiljoonat korvamerkittynä Talvivaaran ympäristön hoitoon.
- mylläri5
Ei.
- Mylläri5
Ei.
- Alkaa riittää jo!
V...tut, Talvivaaralle kunnon STOPPI ja multaa kymmenen metrin kerros pääälle pari viiden sentin muovikatetta sinne maakerrosten sisään.
Ympärille vielä samanlainen betonimuuri kuin juutalaisvaltiossa, ettei kukaan erehdy alueelle ikinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99939Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?156889- 64730
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26692Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47684Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46654- 50628
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32572Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30567Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.37546- 31541
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee450518- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489- 43483
- 44471
- 30456
- 64437
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437