Aihe

Sirpa Laamanen

ettäsemmonennainen

Sirpa Laamanenhan salasi henkilöllisyytensä. Joten ei mikään ihme, sillähän Laamanen asui ennen Tarkin tapaamista kaverinsa nurkissa. Oli häädetty kodistaan. Oli ennen töissä yksityissairaalan apulaisena, jossa varasteli potilaiden tavaroita. Laamasen kaksi poikaakin otettiin huostaan häätöjen ja äidin mielenterveysongelmien takia. Välit vanhempiikin olivat solmussa Sirpan synnytettyä aviottomia lapsia ja annettua adoptoitavaksi. Ei pitäny yhteyttä sukulaisiinsa, niin eimikään ihme ettei oikea henkilölllisyyn heti paljastunut.

108

13128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alusta asti

      olen ollut tätä mieltä, että hullu muija, umpihullu. Kaiken pahan alku.

      Voisi jopa kärjistää että ilman Laamasta, hänen sairasta ja väkivaltaista mieltään, tämä eerika olisi hengissä ja eläisi jopa onnellista elämää.

      Kyllä kaikki paha juontaa alkunsa tämän ämmän oikkuihin.
      Mutta ei tällä palstalla ole ennenkään saanut Laamasesta kirjoittaa eikä tuoda hänen osuuttaan esiin, joten hys hys vaan!

      • Ei tuomiota

        "olen ollut tätä mieltä, että hullu muija, umpihullu. "

        Vaadit siis että SL jätetään tuomitsematta. Sairaitahan ei tuomita.

      • Tuomio!
        Ei tuomiota kirjoitti:

        "olen ollut tätä mieltä, että hullu muija, umpihullu. "

        Vaadit siis että SL jätetään tuomitsematta. Sairaitahan ei tuomita.

        "Vaadit siis että SL jätetään tuomitsematta. Sairaitahan ei tuomita."

        No voi v*tun saivartelija.

        Kyllä Laamanen tuomitaan, ja sitä oikein odotan! Vaikka, sinä besserwisser, viittaat tuohon heidän mielentilatutkimukseen ja siihen että heidät on todettu syyntakeisiksi, niin haluan silti uskoa että Laamasen lapseen kohdistama väkivalta on hullun tekosia? Etkö sinäkin?
        Tietääkseni täytyy olla jollain tavalla vinksahtanut, että kykenee tommoiseen pahuuteen.
        Ja siihen viittasin tällä kommentillani arvon pilkunviilaaja.

      • televereo
        Tuomio! kirjoitti:

        Selkeästi hullu akka.
        Se millä tavalla tuomitaan alentuneesti syyntakeettomuutta tai täyttä ymmärrystä vailla papereita vaatisi maallikolta ymmärrystä ja näkökykyä nähdä noita psykologien,professoreiden ja sairaanhoitajien lausuntoja.
        Monessakin mielessä se joka ei noita varttihullun tai hullun papereita teoillaan täytä voi olla lääkärin mielestä terve. Se lääkäri, ei vain aina ole kysynyt oikeita kysymyksiä tai verrannut oikeita asioita lausuntoa laatiessaan.
        Mut kokemuksella, monta vankilavuotta nähneenä, monta mielntilaista jututettuani. Voin sanua, ettei ne kaikki ole ihan terveitä, jotka terveen papereilla sieltä ulos tulevat.

      • hernenenä

        hyi mikä känsä sillä hullulla oli naamassa 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣 varmaan inhoo itteään. sairas ihminen monella tapaa!
        mikä oli oikea nimi!?
        mitenhän sen eerika-rukan mummu ( joka oli soskussa töissä) pystyy elämään ittensä kanssa?

      • ellenkellen
        Tuomio! kirjoitti:

        "Vaadit siis että SL jätetään tuomitsematta. Sairaitahan ei tuomita."

        No voi v*tun saivartelija.

        Kyllä Laamanen tuomitaan, ja sitä oikein odotan! Vaikka, sinä besserwisser, viittaat tuohon heidän mielentilatutkimukseen ja siihen että heidät on todettu syyntakeisiksi, niin haluan silti uskoa että Laamasen lapseen kohdistama väkivalta on hullun tekosia? Etkö sinäkin?
        Tietääkseni täytyy olla jollain tavalla vinksahtanut, että kykenee tommoiseen pahuuteen.
        Ja siihen viittasin tällä kommentillani arvon pilkunviilaaja.

        Hullu ei ole sama asia kuin paha.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ylläpito on poistanut tästä viestin sääntöjen vastaisena.

        Tämähän on vaan tyypillistä femakkosuomea, akat saa pitää lapset vaikka olisivat millaisia pahoinpiteleviä juoppoja ja narkkareita, edes äitipuolen taustoja ei tutkita eikä puututa mihinkään tekemisiin. Jos nuo vammat olisi syntyneet isän tekeminä, lapsi olisi otettu heti pois ja annettu juopolle äidilleen. Tai jos äitipuolen sijalla olisi ollut isäpuoli, vain hänet olisi tuomittu, äidin olisi kerrottu terveenäkin olleen täysin viaton, eikä vaan ymmärtänyt isäpuolen pahoinpitelevän. Tarkki ei aivovammansa takia varmaan ymmärtänytkään ja piti eukkoaan oikeasti lääkärinä, kuten viranomaisetkin.

        Helsingin Käräjäoikeus jakelee tunnetusti "väliaikaisia" yksinhuoltajuuksia pedofiileille, naistenhakkaajille ja juopoille, ja tuomitsevat hyviä kunnon äitejä valvottuihin tapaamisiin ja syyttöminä vankilaan, pikkutyttöjä ja -poikia menettämään lapsuutensa ja jopa henkensä.

        Nimim Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimessa vuodesta 2011

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämähän on vaan tyypillistä femakkosuomea, akat saa pitää lapset vaikka olisivat millaisia pahoinpiteleviä juoppoja ja narkkareita, edes äitipuolen taustoja ei tutkita eikä puututa mihinkään tekemisiin. Jos nuo vammat olisi syntyneet isän tekeminä, lapsi olisi otettu heti pois ja annettu juopolle äidilleen. Tai jos äitipuolen sijalla olisi ollut isäpuoli, vain hänet olisi tuomittu, äidin olisi kerrottu terveenäkin olleen täysin viaton, eikä vaan ymmärtänyt isäpuolen pahoinpitelevän. Tarkki ei aivovammansa takia varmaan ymmärtänytkään ja piti eukkoaan oikeasti lääkärinä, kuten viranomaisetkin.

        Eerikan äiti ei juonut, vaan tarkin sossusuku järjesti hänelle "varavaarin" "kasvatuskumppanuutta " varten , sosku kun ei tajua sitä, että hyvä äiti pärjää yksinkin.
        "Varavaari" toi vironlaivalta tuliaisia, ja uppista puppista, juuri silloin paukkasi (keskellä viikonloppua) tarkin sossusukulainen yllätyskäynnille ja vakuutti kaikki äitirukkaa myöten siitä, että nyt oli "tilanne" päällä.
        "Sinä tarvitset aikaa itsellesikin , eikö vain? Oletko ollut viime aikoina vähän väsynyt" ym on tyypillinen petosläppä, joka yh-äidille syötetään koska lapset ovat helsingin läpikorruptoituneessa lasten"suojelu"systeemissä kovaa valuuttaa. Viime kädessä uhkaillaan huostaanotolla, kun lapsia junaillaan väkivaltaisille pedofiili-isilleen.
        Korostan, että ennen huoltajuuden sluibailemista kiduttajavanhemmille tarkki oli jo tuomittu lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ja tullut lasien läpi äidin asuntoon hakkaamaan häntä, eikä tapaus ollut edes mitenkään ainutlaatuinen, vain ainoa julkisuutta saanut.
        Mätäne helvetissä, Minna Manelius ja kärsimyskorvaukset äideille ja lapsille maksakoot sossu+ käräjäoikeuden MIESPUOLINEN tuomari.

        Eli Eerikan äitiä kohdeltiin väärin, lastensuojelu mokasi.

        Ei kannattaisi juopotella, isän sijassa äiti nähtäisiin pelkästään uhrina, laamanen huijasi sitäkin.

    • toivotaan toivotaan

      Olisin oikein tyytyväinen kun joku aloittaisi Sirpa Laamaselle kuntokuurin ja juoksuttaisi hieman pihalla - vaikkapa lyhtypylvään ympäri pari kolme tuntia, ja sen päälle kunnollinen hieronta taputteluineen.

      • sirpa siteisiin

        No, Suomen kansa voisi kääriä Sirpan lakanaan, teipata nenään ja suun sekä pistää nippusiteisiin. Siinä välillä joku voisi antaa Sirpalle 200 voltin sähköshokkeja.

      • Toivossa o hyvä elää

        Joo osuisi kohdalle vaan joku veemäinen vartija tai linnatyyppi, saman verran kärsimystä mitä tyttö sai lyhyen elämänsä aikana.

      • fföö
        Toivossa o hyvä elää kirjoitti:

        Joo osuisi kohdalle vaan joku veemäinen vartija tai linnatyyppi, saman verran kärsimystä mitä tyttö sai lyhyen elämänsä aikana.

        Joo, mutta mieluummin linjalla "pienemmälle pienempi annos ja isommalle isompi annos".

    • kuullu ja nähny

      kyllä se ämmä juoksee linnassa, juoksee niin ettei henki kulje, uskokaa pois... siellä on naisia jotka eivät siedä tommosia lapsen tappajia...

      • Kuin kala vedessä

        Vankilassa on paljon äitejä jotka rakastavat ja ikävöivät lapsiaan. Sirpa on elementissään.

      • Näin se vain on
        Kuin kala vedessä kirjoitti:

        Vankilassa on paljon äitejä jotka rakastavat ja ikävöivät lapsiaan. Sirpa on elementissään.

        Vankilassa on naisia jotka ovat tappaneet omat lapsensa, hyvin tulee heidän kanssaan viihtymään, voivat jakaa kokemuksiaan.

      • ______---
        Näin se vain on kirjoitti:

        Onhan heitä, mutta Sirpa on kyllä aika ainutlaatuinen tuossa porukassakin, ei Sirpa omaa lastaan kiduttanut ja tappanut.

      • sinäkö se oot

        semmosta kyselen, että olitko se sinä maanantaina teuvan videovuokraamossa joka vuokrasit vanhoja bondeja?
        sulla oli söpö karvalakki ja piikkikorkokengät.

        en saa sua mielestäin.

      • Näin se vain on
        ______--- kirjoitti:

        Onhan heitä, mutta Sirpa on kyllä aika ainutlaatuinen tuossa porukassakin, ei Sirpa omaa lastaan kiduttanut ja tappanut.

        Pahempia sellaiset äidit ovat jotka ovat oman lapsen tai lapset tappanut! Sinä se varmaan olet sitä mieltä että oman lapsen tappaminen ei ole niin paha juttu, vähän niinkuin jälkiabortti?!

      • Lääkäritär
        Näin se vain on kirjoitti:

        Vankilassa on naisia jotka ovat tappaneet omat lapsensa, hyvin tulee heidän kanssaan viihtymään, voivat jakaa kokemuksiaan.

        Oman lapsensa tappaneilla naisilla ei tyypillisesti ole laamasen kanssa mitään yhteistä. Biologinen äiti tappaa (hyvin harvoin kuin siihen päätyy) lapsensa äärimmäisessä psyykkisessä hädässä ja yleensä vain kahdesta syystä: 1) on psyykkisesti umpikujassa esim. hyvin vakavan masennustilan tai äärimmäisen uupumuksen johdosta, eikä koe että lapset voivat mitenkään selviytyä kun äiti ei pysty heistä huolehtimaan 2) äiti on vakavasti mielisairas, harhainen, menettänyt todellisuuden tajunsa ja luulee esim. paranoidisesti että lapset ovat jotain muuta mitä ovat.
        Äitien tekemiin oman lapsen murhiin ei tyypillisesti koskaan kuulu edeltävää väkivaltaa niin että tarkoituksena olisi vahingoittaa lasta.

        Laamasen pieneen tyttöön kohdistama kiduttaminen ja julma tappo (=oikeudellisesti murha) liittyi Laamasen narsistispsykopaattisiin piirteisiin: mustasukkaisuuteen ja kateuteen Toukosta ja Toukon huomioista, empatiakyvyttömyyteen ja sadismiin joka ajoi Laamasta kiduttamaan lasta; omatunnottomuuteen ja empatiakyvyttömyyteen jotka mahdollistivat Laamasen vuosikausia kestäneen valehtelun ja muista ihmisistä törkeän piittaamattoman tavan elää.

      • Näin se vain on
        Lääkäritär kirjoitti:

        Suomessa on naisia tuomittu oman lapsensa murhaamisesta elinkautiseen. Tämä tarkoittaa sitä että ovat toimineet täydessä ymmärräksessä. Lapsia tapetaan hyvin harvoin mutta silloin kuin niin tapahtuu lähes aina tekijä on oma äiti tai isä.

        Laamasta tuskin tullaan tuomitsemaan murhasta, tahallisuus puuttuu. Jotta voisi tulla tuomituksi murhasta tai edes taposta pitää syyttäjän pystyä osoittamaan että on ollut tappamisen tarkoitus. Tähän ei pysty.

      • haukotus......

        vaihda jo levyä..

      • Muista mainita

        aina minkä alan eli tapauksessasi VALElääkäritär.

        Naiset tappavat lapsiaan melkoisen usein ja paljolti sen takia, ettei siitä useinkaan rangaista juuri ollenkaan. Lähes kaikki ovat täysin syyntakeisia, synnytysmasennus tai muut keksityt lievennykset ovat tuulesta temmattuja ja vain? suomessa käytössä. Tuskin missään on yhtä paljon neuvontaa ja tukea äideille kuin Suomessa.

        Kaikki viimeaikaisetkin olleet harkittuja ja syynä rahahuolet(virolainen) tai ei vaan ole halunnut lasta itsekään tai syntynyt salasuhteesta. Salannut raskauden kaikilta ja tappanut heti synnytyksen jälkeen(lukuisia).

        Lisäksi yh-äidit, jotka tappavat kuka mistäkin syystä jo vanhemmat lapsensa ja nuoret äidit, jotka tappavat päästäkseen juhlimaan. Todellista mielenterveydellistä syytä hyvin harvoin.

      • niimpä!!

        Niin jos sattuis joku todella saamaan kiinni tuon hullun kun odottaa tuomiotaan eristyksissä ja siellä varmasti lusiikin tuomion kun ei uskalla kerroksille mennä ja ei taida ees vankilan johto tuota hullua sille laittaa, mut toivotaan et vahingos joku avaakin oven ja hullu saa tuta ja oikein kunnolla!!

      • tollo7
        Näin se vain on kirjoitti:

        Suomessa on naisia tuomittu oman lapsensa murhaamisesta elinkautiseen. Tämä tarkoittaa sitä että ovat toimineet täydessä ymmärräksessä. Lapsia tapetaan hyvin harvoin mutta silloin kuin niin tapahtuu lähes aina tekijä on oma äiti tai isä.

        Laamasta tuskin tullaan tuomitsemaan murhasta, tahallisuus puuttuu. Jotta voisi tulla tuomituksi murhasta tai edes taposta pitää syyttäjän pystyä osoittamaan että on ollut tappamisen tarkoitus. Tähän ei pysty.

        Miten ei ole tahallisuutta! voi juma!1

      • Ex-yh, lapset elossa
        Muista mainita kirjoitti:

        aina minkä alan eli tapauksessasi VALElääkäritär.

        Naiset tappavat lapsiaan melkoisen usein ja paljolti sen takia, ettei siitä useinkaan rangaista juuri ollenkaan. Lähes kaikki ovat täysin syyntakeisia, synnytysmasennus tai muut keksityt lievennykset ovat tuulesta temmattuja ja vain? suomessa käytössä. Tuskin missään on yhtä paljon neuvontaa ja tukea äideille kuin Suomessa.

        Kaikki viimeaikaisetkin olleet harkittuja ja syynä rahahuolet(virolainen) tai ei vaan ole halunnut lasta itsekään tai syntynyt salasuhteesta. Salannut raskauden kaikilta ja tappanut heti synnytyksen jälkeen(lukuisia).

        Lisäksi yh-äidit, jotka tappavat kuka mistäkin syystä jo vanhemmat lapsensa ja nuoret äidit, jotka tappavat päästäkseen juhlimaan. Todellista mielenterveydellistä syytä hyvin harvoin.

        Vai että yh-äidit tappavat, "kuka mistäkin syystä"! Onko sinulla tilastoja, jotka osoittaisivat että nimenomaan yh-äidit urakoisivat näitä lapsentappoja?
        Minulle taas tulee mieleen useampikin tapaus viime vuosilta, jolloin aviomies tai ex-sellainen on surmannut koko perheensä - "kuka mistäkin syystä".

      • Jahas.
        Ex-yh, lapset elossa kirjoitti:

        Ja mulle tulee lähinnä mieleen äitiPUOLET ja isäPUOLET jotka kaltoinkohtelee ja pahoinpitelee puolisonsa aiemman liiton lapsia, niin henkisesti kuin fyysisesti. Törkymöykkyjä oikein. Uutisia tästä on vaikka kuinka.
        Äitipuolet ja isäpuolet ovat todellinen vaara lapsen henkiselle ja fyysiselle kehitykselle ja terveelle kasvulle.
        Mustasukkaisia hulluja suurin osa äiti/isä-puolista.

      • Tilastot kertoo
        Ex-yh, lapset elossa kirjoitti:

        Vai että yh-äidit tappavat, "kuka mistäkin syystä"! Onko sinulla tilastoja, jotka osoittaisivat että nimenomaan yh-äidit urakoisivat näitä lapsentappoja?
        Minulle taas tulee mieleen useampikin tapaus viime vuosilta, jolloin aviomies tai ex-sellainen on surmannut koko perheensä - "kuka mistäkin syystä".

        Äidit lähes aina syyllisiä lasten tappoon, itseään eivät tapa juuri koskaan. Miehet sentään tappaa useammin ongelmiin syylliset eli aikuiset ja itsensäkin, vaikka äidithän ne yleensä perheen hajottaa.

      • pirjo9
        Lääkäritär kirjoitti:

        Oman lapsensa tappaneilla naisilla ei tyypillisesti ole laamasen kanssa mitään yhteistä. Biologinen äiti tappaa (hyvin harvoin kuin siihen päätyy) lapsensa äärimmäisessä psyykkisessä hädässä ja yleensä vain kahdesta syystä: 1) on psyykkisesti umpikujassa esim. hyvin vakavan masennustilan tai äärimmäisen uupumuksen johdosta, eikä koe että lapset voivat mitenkään selviytyä kun äiti ei pysty heistä huolehtimaan 2) äiti on vakavasti mielisairas, harhainen, menettänyt todellisuuden tajunsa ja luulee esim. paranoidisesti että lapset ovat jotain muuta mitä ovat.
        Äitien tekemiin oman lapsen murhiin ei tyypillisesti koskaan kuulu edeltävää väkivaltaa niin että tarkoituksena olisi vahingoittaa lasta.

        Laamasen pieneen tyttöön kohdistama kiduttaminen ja julma tappo (=oikeudellisesti murha) liittyi Laamasen narsistispsykopaattisiin piirteisiin: mustasukkaisuuteen ja kateuteen Toukosta ja Toukon huomioista, empatiakyvyttömyyteen ja sadismiin joka ajoi Laamasta kiduttamaan lasta; omatunnottomuuteen ja empatiakyvyttömyyteen jotka mahdollistivat Laamasen vuosikausia kestäneen valehtelun ja muista ihmisistä törkeän piittaamattoman tavan elää.

        No onhan se faijakin aivan v...n sekasin !!

      • Vallaton tieto

        Näin minäkin näkisin. Äitipuolien mustasukkaisuus miesten lapsia kohtaan ei ole edes mikään harvinainen ilmiö, vaikka harvemmin näin pitkälle meneekään. Paljon on lapsosia emotionaalisesti raadeltavina äitipuolien kynsissä tossujen isien vain toljottaessa vierestä. Eikä viranomaiset tajua tästä asiasta hölynpölyäkää. Lapsen käytöshäiriön piikkiin vain. Ihme ettei Eerikoita enempää. RIP.

    • kauheeta on

      on se kyllä hirveetä...ihan kauheeta....

    • montako nimeä on?

      Onko koko naisen tunteminen teillä peräisin lehdestä? Onko ketään, joka on tuntenut kyseisen naisen ennen tätä tapausta, ystävää, tuttua, sukulaista? - Voisiko joku kertoa hänen taustojaan tuntemisen perusteella, vai onko tuo Sirpa Laamanen nimikin tekaistu?

      • ofggjsjsjdjflx

        Ihan sairas ämmä ollu nii kauan ku muistan... Narsisti, itsekäs, rasisti, yms yms...asui naapurissani koko lapsuusikäni, oli ylisuojeleva lapsiaan kohtaan- eli heidän lapsissaan ikinä ei mitään vikaa,muiden lapset sitä tätä yms yms.. Postiluukussaan luki kivistö-kuukasjärvi, oli eronnut lapsien isästään, en tiä kumpi nimi hänen/lapsien..

        Voisin potkasta jos näkisin kadulla, mut tuskin tuun ikinä näkemään tätä sairasta paskaa

    • ihan kauheeta tääkin

      Juu teipataan vaan Sirpaltakin suu ja nenä, niin saa tukehtua 4-5 tuntia niin kuin tyttökin - asia josta poliisi teki rekonstruktion. Vähän hämmennystä aiheutti tukehtumisen kesto, mutta Sirpa vakuutti, että kyllä ihminen pystyy hengittämään päälaenkin kautta. En tiedä, että miten poliisin rekonstruktiossa koehenkilölle kävi.

      • Sangen hupaisaa

        Sirpahan vois demonstroida meille tuota päälaen kautta hengittämisen tekniikkaa

      • Näin se vain on

        Miten teippaat suun ja nenän siten että tukehtuminen kestää 4-6 tuntia kuten oikeuslääkäri kertoi Eerikan kuoleman kestäneen? Jos ei pysty ollenkaan hengittämään tulee kuolema 5-10 minuutissa.

      • Näin se vain on
        Sangen hupaisaa kirjoitti:

        Sirpahan vois demonstroida meille tuota päälaen kautta hengittämisen tekniikkaa

        On kuitenkin pystynyt hengittämään koska oikeuslääkärin mukaan tukehtumiseen on mennyt 4-6 tuntia.

      • siinäpä ihmettelet
        Näin se vain on kirjoitti:

        Miten teippaat suun ja nenän siten että tukehtuminen kestää 4-6 tuntia kuten oikeuslääkäri kertoi Eerikan kuoleman kestäneen? Jos ei pysty ollenkaan hengittämään tulee kuolema 5-10 minuutissa.

        Kysypäs asiaa ASIANTUNTIJALTA eli oikeuslääkäriltä. Hänellä lienee sinua enemmän kompetenssia arvioimaan 8-vuotiaan pikkutytön kuolemaa. Turhaan saivartelet, murha mikä murha ja elinkautinen on ainoa oikea rangaistus!!!!!!

      • painu jo vittuun
        Näin se vain on kirjoitti:

        On kuitenkin pystynyt hengittämään koska oikeuslääkärin mukaan tukehtumiseen on mennyt 4-6 tuntia.

        4-6 tuntia silkkaa kidutustua! Kelaa sinä, mitä mahtoi Eerika ajatella siinä tilanteessa!!!

      • Näin se vain on
        siinäpä ihmettelet kirjoitti:

        Kysypäs asiaa ASIANTUNTIJALTA eli oikeuslääkäriltä. Hänellä lienee sinua enemmän kompetenssia arvioimaan 8-vuotiaan pikkutytön kuolemaa. Turhaan saivartelet, murha mikä murha ja elinkautinen on ainoa oikea rangaistus!!!!!!

        Sinä et sitä päätä mikä rikos on kyseessä. Luultavasti tuomitaan törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta koska ei ollut surmaamistarkoitusta. Epäselvissä tapauksissa tuomitaan syytetyn eduksi.

        Jos tukehtuminen on kestänyt 4-6 tuntia kyse on hyvinkin voinut olla vahingosta. Riittää että se on mahdollista, silloin tuomiota ei tule murhasta.

      • Jalat edellä ulos

        Vai että oikein "epäselvä tapaus". HehHEH. Onneksi tuomarit ovat sentään täysjärkisiä ihmisiä. Molemmat tuomitaan murhasta. Elinkautisestakin tullee hyvässä lykyssä kerrankin elinkautinen; kun vapautusta aikanaan automaattisesti harkitaan, päädytään vain jatkamaan vankeutta.

      • ellukos se siinä????
        Näin se vain on kirjoitti:

        Sinä et sitä päätä mikä rikos on kyseessä. Luultavasti tuomitaan törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä kuolemantuottamuksesta koska ei ollut surmaamistarkoitusta. Epäselvissä tapauksissa tuomitaan syytetyn eduksi.

        Jos tukehtuminen on kestänyt 4-6 tuntia kyse on hyvinkin voinut olla vahingosta. Riittää että se on mahdollista, silloin tuomiota ei tule murhasta.

        Teko on tehty VAKAASTI harkiten erityisen raa`alla ja julmalla tavalla. Teon erityistä raakuutta ja erityistä julmuutta osoittaa pressuun käärityn 8 vuotiaan lapsen sitominen vuodesohvaan täysin liikunta- ja puolustuskyvyttömäksi. Hapenpuutteen aiheuttaman aivosolujen vaurion perusteella tukehtumisprosessi on todennäköisesti kestänyt ennen kuolinhetkeä 4 - 6 tuntia. Tekoa on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä, koska se on kohdistunut tekijöiden määräämisvallassa sekä tekijöihin nähden alisteisessa asemassa olevaan puollustuskyvyttö- mään lapseen.

        Juu, ilmiselvä vahinkohan tämä.......

      • selluhan se siinä
        ellukos se siinä???? kirjoitti:

        Vai olet oikein ruumiinavauksen tehnyt.

        4-6 tuntia oli arvio kertomusten perusteella, mutta todellisuudessa ei ollut edes sidottuna ilmeisesti niin kauan ennen kuin kuoli. Miten, se selviää aikanaan.

      • ei muute oo nuin
        Näin se vain on kirjoitti:

        Miten teippaat suun ja nenän siten että tukehtuminen kestää 4-6 tuntia kuten oikeuslääkäri kertoi Eerikan kuoleman kestäneen? Jos ei pysty ollenkaan hengittämään tulee kuolema 5-10 minuutissa.

        Hei kyl se varmasti kesti noin kauan 4-6 tuntia ilmeisesti oli pieni mahdollisuus hengittää, mutta lopulta se kuumuus mikä peitteiden alla oli aiheutti lopulta tukehtumisen, lapsellahan oli todettu nousevan kovinkin korkea kuume ja varmasti näin on kun kiedotaan todella tiukasti monen peitteen alle!

      • ihan kamalaa
        ei muute oo nuin kirjoitti:

        Hei kyl se varmasti kesti noin kauan 4-6 tuntia ilmeisesti oli pieni mahdollisuus hengittää, mutta lopulta se kuumuus mikä peitteiden alla oli aiheutti lopulta tukehtumisen, lapsellahan oli todettu nousevan kovinkin korkea kuume ja varmasti näin on kun kiedotaan todella tiukasti monen peitteen alle!

        mikä ihmeen kuumuus? kyllä lapsen suu ja nenä teipattiin umpeen rikostutkinnan mukaan, teippiä teipin päälle, miten siinä voi hengittää liikuntakyvytön sidottu lapsi?
        Lapsiraukkaa hakattiin, kun tuskissaan äänteli ja kävi kuolinkamppailua...ja lopulta teipattiin koko pää sohvan laitaan kiinni, ettei kukaan kuule.
        Julmaa, todella julmaa!

      • tuomiot!!
        ihan kamalaa kirjoitti:

        mikä ihmeen kuumuus? kyllä lapsen suu ja nenä teipattiin umpeen rikostutkinnan mukaan, teippiä teipin päälle, miten siinä voi hengittää liikuntakyvytön sidottu lapsi?
        Lapsiraukkaa hakattiin, kun tuskissaan äänteli ja kävi kuolinkamppailua...ja lopulta teipattiin koko pää sohvan laitaan kiinni, ettei kukaan kuule.
        Julmaa, todella julmaa!

        Lapsella oli todettu kova kuume! joten kuumuus oli tietty myös noussut peitteiden alla ja paljon! ei se tollanen peite kyllä läpäse ilmaa mitenkään ja varmasti nousee lämpötila siellä. Julmaa todellakin ja toivonkin murhaajille todella kovaa tuomiote ja evätään myös pääsy eristyksiin!!

      • Miettikää vähän
        tuomiot!! kirjoitti:

        Lapsella oli todettu kova kuume! joten kuumuus oli tietty myös noussut peitteiden alla ja paljon! ei se tollanen peite kyllä läpäse ilmaa mitenkään ja varmasti nousee lämpötila siellä. Julmaa todellakin ja toivonkin murhaajille todella kovaa tuomiote ja evätään myös pääsy eristyksiin!!

        Tukehtuminen kestää vain muutaman minuutin jos sieraimet ja suu teipataan. Lämpö taas johtui kuumasta suihkusta tai ammeessa pidosta, halusivat kai pitää lämpimänä, ettei kuolinaika selviäisi tai sitten kuoli äitipuolen kiduttaessa suihkussa.

    • Moro vaan

      Kun luin sen Tiarapäinen tyttö- jutun, niin siitä sai kyllä sellasen käsityksen että tää Sirpa on ollut kaiken pahan alku ja juuri. Ei sillä että puolustaisin Toukoa... Mutta hullu ämmä!

      • ja muutenki

        tän muijan kuva siellä feisbuukissa sais pyöriä

    • Sangen hupaisaa

      Miksei näitä Sirpa Laamasia lasketa Suomessa vapaalle jalalle kun tuomioistuin käsittely on valmis?

      Eikun koevapauteen vaan ja GPS-paikannin jalkaan....koordinaatit julkisesti jakoon vaikka Rikosseuraamusviraston saitille.

      Kyllä mä vaan Sirpalle käyttöä keksisin... LOL

      • nadia be rough

        Sirpa on klassinen psykonarttu. Kaiken pahan alku ja juuri. Todellakin Nadia Be Rough. Kusetti kaikkia läheisiään. Hullu ämmä, ei enää ikinä vapauteen!

      • elinkautiset tulloo
        nadia be rough kirjoitti:

        Sirpa on klassinen psykonarttu. Kaiken pahan alku ja juuri. Todellakin Nadia Be Rough. Kusetti kaikkia läheisiään. Hullu ämmä, ei enää ikinä vapauteen!

        Kuinka kehtaat väittää, että Eerikaa ei murhattu. Aivan päivänselvä murha. Ei epäilystäkään siitä. Kyllä tämä Psyko-Sirpa ymmärsi täysin mitä teki. Kun hengitystiet tukitaan pitkäksi aikaa on seurauksena varma kuolema. Laamanen vielä aivan erityisesti kidutti tyttöä ja halusi hänen kuolevan hitaasti ja julmasti.

      • omituista porukkaa
        elinkautiset tulloo kirjoitti:

        Kuinka kehtaat väittää, että Eerikaa ei murhattu. Aivan päivänselvä murha. Ei epäilystäkään siitä. Kyllä tämä Psyko-Sirpa ymmärsi täysin mitä teki. Kun hengitystiet tukitaan pitkäksi aikaa on seurauksena varma kuolema. Laamanen vielä aivan erityisesti kidutti tyttöä ja halusi hänen kuolevan hitaasti ja julmasti.

        "Kuinka kehtaat väittää, että Eerikaa ei murhattu. Aivan päivänselvä murha."

        Voi näitä palstan lukutaidottomia.... Missä kohtaa aimmat kirjoittajat mielestäsi väittävät että eerikaa ei murhattu? Se että kirjoittajat täällä toteavat laamasen psykopaatiksi ei ole sama asia kuin että väittäisivät eerikan kuoleman olleen "tapaturma" tai "onnettomuus" tai "sattuma".

        Esimerkiksi minäkin olen sitä mieltä että laamanen on hullu ja psyko, mutta samalla uskon/tiedän että on varmasti tarkoituksella kiduttanut tyttöä ja suunnitellut jokaisen tekonsa tietäen että lapsi voi kuolla ja kuoleekin moisesta kaltoinkohtelusta ja väkivallasta.

        Ja vaikka heidät on todettu mielentilatutkimuksessa syyntakeisiksi, eli ovat tekohetkellä olleet täydessä ymmärryksessä, niin ei se silti sulje pois esimerkiksi laamasen kohdalla mielenhäiriötä ja psykopaattisia piirteitä. Eihän kukaan tunneälyltään normaali ihminen tee noin lapselle!

      • sinunko pipo...
        omituista porukkaa kirjoitti:

        onko se sinun se tappara-pipo joka on ollut jo monta viikkoa kansallisteatterin narikassa?

      • mulla on
        sinunko pipo... kirjoitti:

        onko se sinun se tappara-pipo joka on ollut jo monta viikkoa kansallisteatterin narikassa?

        Tampabayn lippis, mut sun anaalitappis lojui kolmen sepän patsaalla....kipitäs hakeen pois sieltä...kipinkapin

      • Silkkaa pahuutta
        omituista porukkaa kirjoitti:

        "Kuinka kehtaat väittää, että Eerikaa ei murhattu. Aivan päivänselvä murha."

        Voi näitä palstan lukutaidottomia.... Missä kohtaa aimmat kirjoittajat mielestäsi väittävät että eerikaa ei murhattu? Se että kirjoittajat täällä toteavat laamasen psykopaatiksi ei ole sama asia kuin että väittäisivät eerikan kuoleman olleen "tapaturma" tai "onnettomuus" tai "sattuma".

        Esimerkiksi minäkin olen sitä mieltä että laamanen on hullu ja psyko, mutta samalla uskon/tiedän että on varmasti tarkoituksella kiduttanut tyttöä ja suunnitellut jokaisen tekonsa tietäen että lapsi voi kuolla ja kuoleekin moisesta kaltoinkohtelusta ja väkivallasta.

        Ja vaikka heidät on todettu mielentilatutkimuksessa syyntakeisiksi, eli ovat tekohetkellä olleet täydessä ymmärryksessä, niin ei se silti sulje pois esimerkiksi laamasen kohdalla mielenhäiriötä ja psykopaattisia piirteitä. Eihän kukaan tunneälyltään normaali ihminen tee noin lapselle!

        Mielentilatutkimuksessa molemmat todettiin syyntakeisiksi. Että se niistä mielenhäiriöistä.

        Oikeudenkäynti on ohi, tuomio julistetaan 19.3. .

      • toivomme parasta?
        Silkkaa pahuutta kirjoitti:

        Mielentilatutkimuksessa molemmat todettiin syyntakeisiksi. Että se niistä mielenhäiriöistä.

        Oikeudenkäynti on ohi, tuomio julistetaan 19.3. .

        Tätä tiistaipäivää odotellessa!! ja kovaa tuomiota toivoessa!!!

    • lapsiaan rakastava

      Kuvottava oksettava narsistipsykopaatti ämmä, vanhana katkerana lehmänä vihasi miehen lasta ja raivasi lapsen asteittain pois tieltään.
      Toivottavasti joku löytää tuosta ämmästä taustatietoja ja kuvia...rumannäköinen lihava lehmä oli tuolla googlen kuvahaussa.
      Kumma, ettei nyky-yhteiskunnassa pystytä suojaamaan pientä lasta tuollaiselta sairaalta psykopaatilta!

    • Heitteillejättö

      Olisi pystytty suojelemaan, jos olisi viitsitty. Tiedettiin, että lapsi on kotona vaarassa, mutta silti ei tehty mitään. Äärettömän julmaa ja välinpitämätöntä toimintaa lastensuojeuviranomaisilta.

    • Miksi kasvot monikko

      Yksi tapaus, jossa todella osuvasti pidetään peiliä kommentoijan kasvojen edessä - ja mitä sieltä näkyykään?

      • rikos ja seuraus

        Seiskassa 10/ 2013 laamasen hullu läskiturpa näkyy melkein kokonaan. Vastenmielisen näköinen ilmestys. Voi saatana kun sais tuon parivaljakon käsiini..

    • kele1

      Joo ja nyt lehissä, et ovat saaneet lapsen tutkintavankeudessa!!! ei kele!! onneks lapsi heti on huostattu!

    • ********************

      Toivottavasti edes tämä lapsi saa elää rauhassa ilman että joutuu pelinappulaksi. Että lapsen etu olisi nyt ensijainen, eikä itsekkäiden aikuisten.

    • ,,,,mk

      Nythän oli iltalehdessä, että Sirpa Laamanen oli syksyllä tutkintavankeudessa synnyttänyt lapsen.
      Lapsi oli iltalehden tietojen mukaan Laamaselle viides.

    • vauva.fi

      VIERAILIJA 5.3. klo 20:55 17/28

      Tarkilta leikattiin aivokasvain muutama vuosi sitten jonka jälkeen hänen persoonallisuus muuttui hitaaksi ja hänen puheensakin on tosi tahmeaa.
      Mun tuttu tyttö oli Eerikan luokalla ja hän kertoi et Tarkki oli todella kiltti ja leikkisä mies. Tarkki keksi tytöille leikkejä ja osallistui ulkoleikkeihin yms. En puolustele Tarkin tekoa mut kun Sirpa tuli kuvioihin niin Tarkki muuttui.

      • Onko tosi?

        Ihmettelinkin puhetta, mutta tuollainenhan voi vaikuttaa paljonkin päättelykykyyn. Taitaisi olla oikeasti syyntakeeton.

      • no ei ihan
        Onko tosi? kirjoitti:

        Ihmettelinkin puhetta, mutta tuollainenhan voi vaikuttaa paljonkin päättelykykyyn. Taitaisi olla oikeasti syyntakeeton.

        in your dreams, ellu.....

    • Hyvin sanottu

      "Onko teille tullut mieleen, että Laamasella on 5 lasta? Vasta syntynyt vauvakin voi joskus etsiä netistä tietoa äidistään. Onko ihan pakko kirjoittaa törkeyksiä? Yleensäkin nämä Eerikin murhalla herkuttelut alkavat vaikuttaa nekrofilialta. Täytyy tosiaan toivoa että sillä äänekkäimmällä porukalla ei kellään ole eikä tule olemaan omia lapsia!"

    • 10+12

      Jos elämässä olis hiemankin oikeutta niin tän ämmän pitäs kitua sekä henkisesti ja fyysisesti loppuelämän ajan. Sellasilla tavoilla mitä ei tähän viitti edes kirjottaa. Vois tulla mieleen välillä, mitä kauheeta kärsimystä se mulkku sille lapselle aiheutti. Äijällä ehkä vaan puolet kidutuksesta kun on helvetin idiootti ettei tajua mistään mitään. Yhtä kipua silti koko loppuelämä. Ja lopulta pistää torille paaluun missä kaikki sais tehdä mitä haluaa. Sillon oikeus tapahtuis.

      • 2+12

        Tälläi nää jutut entisaikaan suomessakin hoidettiin. Ja homma toimi.

      • 15+3
        2+12 kirjoitti:

        Tälläi nää jutut entisaikaan suomessakin hoidettiin. Ja homma toimi.

        Hyi vittu mitä materiaalia ne on joutunu katteleen oikeudessa. Ja totuus on paljon kauheempi. Eihän tää tapaus oo nähnykkää sairainta juttua suomessa. Ne kaikista kauheimmat asiat ei tuu ikinä tietoon. Taidan kattella jonkun komedian että hieman rentoutuu. Pää vaan sekoo enemmän jos miettii näitä tapauksia.

      • jennnnnsss

        Sen sanon, että tältä laamaselta puuttuu sellainen henkinen taso kokonaan, että oman kärsimyksensä keskellä tulisi mieleen mitä lapselle aiheutti. hänellä ei ole myötäelämisen kykyä ollenkaan. Kamalaa että olen saman planeetan asukas kuin laamanen.

    • Joulumaa

      Todella surullista, että SIRPA LAAMASTA ei aikoinaan abortoitu.

    • siporex

      En voi hyväksyä sitä, että täällä haukutaan psyko-Sirpaa, vaikka
      oma isä osallistui kiduttamiseen vastaavalla tavalla.

      Erityisen oksettavaa kaiken kamaluuden keskellä
      oli se, että Tarkki videoi itkevän pikkutytön nöyryytyksiä.
      Sellanen jätkä joutaa hirteen. Toivottavasti vankilassa on
      paljon ystäviä tällä paskakasalla. Ei mitään puolusteluita.

      • ...psykon tuntee

        Taidat olla samanlainen psyko kuin sirpakin.

    • ImpaleImpale

      Kyllä näille henkilöille, varsinkin Laamaselle, pitäisi lukea aivan muunlaista oikeutta, kuin mitä oikeus täällä sallii. Silmä silmästä ja hammas hampaasta. Ja realityohjelmien mukaisesti tukehtuminen livenä webin kautta. Vastenmielinen ihminen ja teko. Vapautuu todennäköisesti 13 vuotta istuttuaan 6-kymppisenä, yhtä paskana ja välinpitämättömänä. Toivottavasti joku tekisi hänelle silloin kaiken sen, mitä hän on tehnyt.

      • hullutsairaat

        Tarkki ei voi olla täyspäinen mitenkään, mutta se ei lievennä tippaakaan hänen syyllisyyttään. Millanen mies uskoo eukon puheisiin, että neloset on syntymättä ja on raskaan ynnä muuta soopaa. Ei ole tästä maailmasta laamasen puheet. Molemmat joutas pieksää verille ensinnäkin ja sitoa sitä ennen teipeillä kiinni.. . Maistasivat omaa lääkettään.

      • Voinut ollakin
        hullutsairaat kirjoitti:

        Tarkki ei voi olla täyspäinen mitenkään, mutta se ei lievennä tippaakaan hänen syyllisyyttään. Millanen mies uskoo eukon puheisiin, että neloset on syntymättä ja on raskaan ynnä muuta soopaa. Ei ole tästä maailmasta laamasen puheet. Molemmat joutas pieksää verille ensinnäkin ja sitoa sitä ennen teipeillä kiinni.. . Maistasivat omaa lääkettään.

        raskaana vaikka monta kertaa ja tehnyt aina abortin, itse tai sairaalassa. Nyt kun oli pidätettynä niin joutui synnyttämään.

        Jos olisi osat toisin päin niin laamasta tuskin olisi edes tuomittu. Naista ei tuomita useinkaan vaikka ollut samassa huoneessa ja osallistunut pahoinpitelyyn. Miksi Tarkin olisi pitänyt tajuta huijariksi kun ammattilaisetkin uskoi lääkäriksi.

    • hoh hoijaa

      Kyllä ihmiset ovat saaneet elämänsä solmuun aivan turhaan ja omasta syystään. Oikeusvaltiossa emme saa toivoa kostoa tällaisista, mutta toivottavasti hovioikeus ei lepsuile. Tällaisissa tapauksissa oikeasti ymmärtää, vaikka yleensä ei, kuolemantuomiota. Tuollaisen teon jälkeen ei kukaan ja ikinä voi oikeasti enää olla yhteiskunnan jäsen. Joten Sirpa ja Tarkki, ottakaahan jotain kangasta, sitokaa tiukasti jonnekin korkealle ja sitten vaan heijaamaan.

      • Voi elämän käsi taas

        Hohhoijaaa

        Kuvitteletko todellakin, että noilla iljetyksillä olisi pääsyä nettiin?

        Mietipä uudestaan........

      • on vaikeeta on
        Voi elämän käsi taas kirjoitti:

        Hohhoijaaa

        Kuvitteletko todellakin, että noilla iljetyksillä olisi pääsyä nettiin?

        Mietipä uudestaan........

        Hirveätä: viaton lapsi rikoksen uhrina. Maassamme on nykyisin todella röyhkeitä henkirikosten tekijöitä. TODELLA RÖYHKEITÄ.

        Milloin uhrina lapsi, viaton ohikulkija, milloin rikollisryhmän avuttomin jäsen, joka laitetaan YLISTÄMÄÄN ALISTAJIAAN.

    • sekoboltsi

      Ei muuta kuin teippiä suun ja nenän ympärille, ja käsketään hengittää päälaen kautta!

      • lynx lynx

        Toivottavasti vankikaverit, siellä varmasti on helliä lapsiaan rakastavia äitejäkin, pitävät Laamasesta hyvää huolta. Tarkoitan niin hyvää huolta että voimme lukea siitä lehdistä - voi kun siitä tulisi hyvälle mielelle.

    • Naista ei syytetä

      Koulussa epäilivät isää syylliseksi, muta koska isäkään ei tiennyt mistä hiustenlähtö ja mustelmat johtuivat, eivät tehneet mitään. Eikö olisi ollut järkevää epäillä äitipuolta.

      Yläkerran asukaskaan ei tehnyt mitään, vaikka kuuli jatkuvaa riitelyä.
      "Naispuolinen naapuri kertoo kuulleensa Tarkin ja Laamasen asunnosta ääniä. Nainen asui Tarkin ja Laamasen yläpuolella vuosina 2011 ja 2012. Naapurin asunnossa tehtiin tuolloin lvi-remonttia, jonka vuoksi asunnosta oli hyvä kuuluvuus Laamasen ja Tarkin asuntoon.

      - Pääasiallisesti riitelytilanteet käsittivät sitä pakkosyöttämistä ja pikkutytön ajanhallintaa, ettei hän toiminut tarpeeksi nopeasti, nainen kuvailee.

      Riidoissa eniten äänessä oli Laamanen. Välillä tyttö itki kovasti. Nainen kuuli myös, kuinka Laamanen haukkui tyttöä.

      - Huora, lehmä, muun muassa, hän kertoo haukkumanimistä.

      Asunnossa riideltiin lähes päivittäin."
      http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013101617613593_uu.shtml

      Enpä puutunut itsekään, vaikka naapurin yh-äiti itketti ja huudatti lasta joka ilta. Ei tunnu helpolta sekaantua.

    • Laamasen Sipe

      Terveiset Hämeenlinnan paskaisesta paljusellistä. Täällä linnassa on ihan helvetin kylmä, yöllä täytyy vetää pressu ylle, etten jäädy. Tarpeet pakotetaan tekemään ämpäriin. Taidan olla helvetissä.

    • sinäkommentoiva20.24

      Elikkä onko nimi Laamanen hänen tyttönimensä vai mikä. Tiedätkö mistäpäin Sirpa on kotoisin.

      • Anonyymi

        Kivistö on täällä mainittu olleen sukunimenä jossain vaiheessa (ja pohjoissuomalainen nimi siinä jatkeena oli ex-miehen). Tiedä sitten, mistä tuo Laamanen on peräisin, omasta suvusta vai uudelta aviopuolisolta.

    • jepulisjuu

      Miten laamanen on voinut vedättää tarkin sukua, tuttavia ja myös viranmomaisia(?) tuolla aivokirurgiskeidallaan? Mihin sen postit on tulleet? Ei ole tarkki ihmetellyt että luukusta tulee laamasen postit vaikka hän heilastaa jotain ranskalaista lekuria??

      • psykopaattiämmä sirpa

        Liite 20: Sirpa Laamasen Touko Tarkille lähettämiä tekstiviestejä 15.11.2011 ja 16.11.2011.
        Todistusteema: avoin viha Vilja Tarkkia kohtaan”
        ”Viestit, joihin viitataan:
        -mitå ajattelit sanoa kun v [Vilja] tekee temppujaan muualla ***** ****** maanantaita.
        -vihaan sua ja pentuas ylimielisyyttäs tapaasi olla isi kaikkea sinussa ja pennussa jota palvot tulee päivä jolloin joudut myörtymään ja silloin mimä olen tyytyväinen.”

    • suakelin ruma tuo on

      Mitähän neurokiruri Luamaselle kuuluu?

      Olisko sellikaveriks sattunna plastiikkakirurgi joka vähän retusois syylee...

    • i hope naapurihoitaa
    • mikämikämaa

      Kun lukee näitä mielipuolipidekirjoituksia - liittyy nyt aiheeseen kuin aiheeseen - tulee mieleen, että ihan yhtä hulluja on joka puolella pöytää. Ja titteleihin katsomatta. Toiset toteuttaa, toiset puhuu, kolmannet jauhaa paskaa. Pääasia, että kaikki on aggressiivista, törkystä ja äklöttävää. Eikä mitään muuta enää edes uutisoida. Suomi on kuin suuri avohoitolaitos. Kansan saisi tappaa jo epäihmissikiönä.

      • amen

        No, joku koittaakin - taitavat olla vain viimeisiä kuolinkouristuksia.

    • Raakuutta

      Itken aina, kun tulee esiin Vilja Eerikan tapaus. Se oli niin äärettömän hirveä. Äitipuoli ja isä saivat vain elinkautisen. Ikävä, että Suomessa ei voida antaa heidän kaltaisilleen tarpeeksi tuntuvaa tuomiota.

      Itkettää sekin, että viranomaiset eivät auttaneet Eerikaa, vaikka sivulliset tekivät lukuisia lastensuojeluilmoituksia ja pahoinpitelyjen jäljetkin näkyivät lapsessa. Tuntui epäoikeudenmukaiselta, että suurin osa viranomaisiin kohdistuneista syytteistä hylättiin. Toivottavasti he kuitenkin tuntevat omantunnontuskia loppuelämänsä.

      • Anonyymi

        Sirpa Laamanen on hyvä muistutus siitä, miksi monessa maassa on kuolemantuomio.

    • Anonyymi

      Sirpa Laamanen on kaunotar, kuuminta hottia.

    • Anonyymi

      Eikö tätä akkaa saa kukaan kylmäksi?

      • Anonyymi

        kylmäksi pistämisestä saa saman kuin ihmisestä

    • Anonyymi

      toivottavasti joku ampuu sen ämmän kuoliaaks

      • Anonyymi

        Toivottavasti joku todella sen tekee. Se hirviö ansaitsee juuri tuota.

    • Anonyymi

      Onkohan joku jo puristanut tämän neurokirurgin nassusta syylät?

      • Anonyymi

        Toivottavasti joku pystyy antamaan hänelle sellaisen "muistutuksen",että hän ei pääse unohtamaan mitä hän pienelle puolustuskyvyttömälle tytölle teki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti joku pystyy antamaan hänelle sellaisen "muistutuksen",että hän ei pääse unohtamaan mitä hän pienelle puolustuskyvyttömälle tytölle teki.

        Lisään vielä ,ettei tuo kuvottava hirviö pääse unohtamaan tekojaan.

    • Anonyymi

      Nyt vuosi 2020 kohta 2021 Suomen kansa muistaa pikku ❤️ Vilja Eerikan ❤️ ja hänen murhaajansa vielä pitkään.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kohujulkkis Sofia Belorf avautuu suhteestaan huumetuomittu Niko Ranta-ahoon: "Rakkaus on sokea"

      Sofia Belórf on avautunut Katiska-vyyhdin tuomiosta ja rakkaudestaan Niko Ranta-ahoon. Rakkaus on sokea, Sofia tuskailee. https://www.suomi24.fi/viih
      Kotimaiset julkkisjuorut
      102
      7009