Suunnittelen muuttavani takaisin Suomeen viiden vuoden ulkomailla olon jälkeen. Olen tällä hetkellä työtön asuinmaassani lomautuksesta johtuen ja siten minun pitäisi päästä takaisin Suomen sosiaaliturvan piiriin välittömästi. Kuinka olette järjestäneet asuntoasiat Suomeen palattuanne? Koska itselläni ei asuntoa Suomessa ole odottamassa, joutuisin todennäköisesti muuttamaan vanhempieni luokse. Voinko kuitenkin hankkia ongelmitta oman vuokra-asunnon kunhan olen saanut päätöksen sosiaaliturvan piiriin ottamisesta ja saanut tukiasiat juoksemaan? Vai pitäisikö ensin vuokrata asunto vailla varmuutta siitä pystynkö vuokran maksamaan (ilman tukia) seuraavassa kuussa? Entä kaupungin vaihto työttömyysjakson aikana, onko edessä hirveä paperisota?
Kaikki vinkit tervetulleita!
Paluumuutto Suomeen työttömänä
52
8980
Vastaukset
- kjsdgfkdghksdh
Jos olit palkkatyössä (tai ainakin väität niin ja esität työtodistukset - tuskinpa niitä tarkastetaan), saat seen viissatasen kuussa parin viikon odotusajalla ja saat myös hienovaraisempaa tai törkeämpää naljailua siitä, että tulit "nauttimaan" suomalaisesta "hyvinvointiyhteiskunnasta". Mikä on tietysti tsoukki, koska Suomi voi todella pahoin.
Jos työskentelit omalla toiminimellä tai yritttäjänä, sinulta vaaditaan, että romutat kaiken, mitä olet rakentanut, tai muuten saat neljän kuukauden karenssin.
Jos et ole työkkärin mielestä ollut palkkatyössä, saat kuuden kuukauden karenssin.
Jos suinkin voit, tule ensin kokeeksi, älä polta siltoja takanasi. Saatat hyvinkin haluata muuttaa uudestaan paremmin voivaan maahan. Minä tulin jäädäkseni, mutta ymmärrän niitä, jotka katkeroituvat täällä ja muuttavat taas pois. Se auttaa suuresti, jos voi ostaa asunnon. Ja jos on paikallinen kumppani tai sukulaisia. Ja jos on nuori ja oikealle alalle kouluttautunut. Suomi harjoittaa ikärasismia. Työttömyys on täällä rikos, mielenvika tai asdennevamma - tai kaikkea tuota. Suomessa EI ole työvoimapulaa. Täällä on puolisen miljoonaa työtöntä. Tilastoja kaunistellaan siivoamalla ihmisiä orjatöihin ja vessapaperirulla-askartelukursseille ja "koulutuksiin", joissa opetellaan kääntämään tietokone päälle ja käyttämään Wordiä ja laatimaan ansioluettelo. - 32188
Hyvä kirjoitus. Ja ihan samat kokemukset täällä. Ei kannta palata jos olet yli 35. Ja muista että myös muuta rasisimia harrastetaan, eli varo mainitsemasta mistä olet tulossa. Kansainvälinen kokemus on yhtälailla työnsaannin este, sitä pelätään. Terveydenhuolto, ellei ole varaa yksityisen sektorin taksoihin, on luukulta luukulle juoksua, kaikkeen tarvitaan ns. lähete, ikäänkuin ihminen koostuisi varaosista. Arvauskeskuksissa arvataan. Lääkkeet on monopolisoitu suomalaisille farma firmoille ja EU lakeja esim. korvauksista ei kunnioiteta. En tiedä paljonko sosiaaliturvaa saa, me emme saaneet mitään, olisi pitänyt syödä kaikki mitä omistaa ensin. Valmistaudu kohtaamaan byrokraattien diktatuuri ja Kafkamainen virkamieskoneisto. Pääset ehkä duunarkiksi tai vuokrafirmaan, tulot alle 2000e kk. Jos jossain olet jo viisi vuotta asunut, hae ensin siellä töihin. Itse tulin ja taas menin, ja en aio tulla enää. Teille jotka nyt kritisoitte, tiedoksi, ei ole asenteesta kiinni. On tsempattu, ja yritetty olla mielin kielin, mutta turpiin tuli joka suunnasta. Suomi oli vielä 50-luvulla IMF ohjaama 'kehitysmaa'. Kohta se on sitä taas. Kansa kurjistuu, asenteet kovenee. Titenkin jos olet persujen kannattaja ja peruna maistuu, ja räntäsade kannustaa, onnea matkaan!
- just näin
hyvä kommentti!itse palasin yksinhuoltajana Suomeen,joten taas läöhtö ei onnistunut ja nyt ollut 11v ja kokemukset koko ajan just tuota rasismia.hyvä kirjoitus!!!
- ex-ateenalainen
En tieda mista maasta tulet, vaan harkitse nyt ja hartaasti haluatko todella takaisin Suomeen.
Yllaolevat edelliset tekstit kertoi asian aivan suoraan.
taalla todella rasismi vallitsee ja kun kuulevat etta ulkomailta tulet, niin ole valmis kuuntelemaan etta "mikset pysynyt siella" jne.
Terveydenhuolto haisee. Joudut taistelemaan etta saisit vastaanottoajan, sekin kiven takana, kun nuori koulusta tullut flikka tekee sulle diagnoosin puhelimessa oletko sairas vai et.
asunto kannattaisi hankkia, esim. valiaikainen jo internetin valityksella ennen tanne saapumista.
Pida pankkitilisi NOLLANA ! Se on tarkeaa, muuten et saa mitaan avustuksia.
Osta iso mappi itsellesi, johon kokoat kaiken maailman papereita, joita jatkuvasti saat. Suomessa turhaan toitotetaan etta kansalainenon oikeutettu siihen ja siihen apuun, vaan tosiasiassa nama ovat kiven takana, kun yritetaan saastaa.
Hieno maa muuten, ilmastokin ja kaikki, myos kateelliset ihmiset tyoelamassa, asunnot huippukalliita Helsingissa ... - jkhjkjkm,
Paluumuutto Suomeen työttömänä /// tuo on okay,, mutta muista etta taskusi taytyy olla pullollaan RAHAA,,muuten tulee vaikeuksia..
jos menet sossunluukkuja kolistelemaan,, saat surkeammaan palvelun ,,kun somalit..
heille sentaan annetaan turvapaikka ruoka ja kaikkitarpeellinen,,, suomalaisena et saa kun erittain toykean palvelun..valitettavasti--kokemusta on.. - mutakuono007
Oletko kokeillut minkälaista palvelua saat somalina tai muuna ulkomaalaisena? Vai perustuuko väitteesi vain rasistiseen asenteeseen. Toivottavasti ns. ulkommalaisvihaiset pysyvät poiss tästä ryhmäst. Paluumuuttajat joutuvat usein sman ulkomaalaisvihan ja vastaisuuden kohteeksi. Toivon, että moni meistä muualla asuneista, tietää kokemuksesta mitä on olla ulkomaalainen. Suomi on rasistinen ja epäystävällinen maa. Luulenpa että virkmiehet ovat samalla tavalla töykeitä kaikkia kohtaan. Poikkeuksena ehkä ne ryhmät ja ry:t jotaka taloudellisesti hyötyvät ulkomaalaisista.
- mene ja katso
Luulenpa että virkmiehet ovat samalla tavalla töykeitä kaikkia kohtaan.//niin luulet ja saatatkin olla oikeassa..mutta nuo etniset ryhmat joita suomi ottaa maaratyt maarat vuodessa saavat valtiovallan mukaan AIVAN eri ns. vip. kohtelun ,kun oman maan takaisin palaajat..
ota selvaa eduista joita heille on...tulet yllattymaan,,
suomalainen jaa kirkkaasti toiseksi,,palatessaan takaisin.siksi sanoin---taskut taynna rahhooo... sitten voit palata.. muuten olet surkeammassa asemassa,kun etniset ryhmat..
eika asenteeni perusti rasismiin vaan tosiasioihin.- dfgfgghgjd
Minullakin on sama käsitys; jostain muusta maasta tulevana minulle olisi jo hankittu asunto huonekaluineen. Mieluummin silti palaan suomalaisena Suomeen. Juuri oman kielen takia tulin, ja sen kuuluisan suomalaisen kulttuurin, oli se sitten minkälaista vaan - itse olen samaa maata:)
Mielestäni Suomi ei nykyään ole reilu kansalaisilleen. Meitä tarvitaan asioiden korjaamiseen.
- yh-iskä
Ketjun aloittajalle haluan toivottaa kaikkea hyvää muuttoon, toivottavasti asiat sumpliintuu. Ehdottaisin soittamaan tai laittamaan sähköpostia Kelaan ja selittämään tilanteen, ainakin minulle ovat olleet oikein mukavia kun olen omaa paluumuuttoani suunnitellut. Todennäköisesti osaavat neuvoa enemmän, ja joitakin hommia voi pistää liikkeelle jo ennen muuttoa. Itse esimerkiksi kävin Suomessa avaamassa pankkitilin ja pankkitunnuksilla voi sitten esimerkiksi laittaa sisään Helsingin kaupungin asuntohakemuksen jo ulkomailta käsin, samoin Kelan sivuille pystyy loggautumaan sisään ja tutkia tarkemmin tietoja.
Ja muille: Jopa on hurjia väitteitä tässäkin ketjussa, onko teillä ihan oikeeta faktaa näyttää tuosta ulkomaalaisten etuuksien runsaudensarvesta vai ihanko mutu-tietoa on? Jos perustuu tosiasioihin kuten 'mene ja katso' väittää, niin todisteita pöytään - onko julkaistua tilastotietoa? Todennettuja tutkimustuloksia? Sosiaalitoimiston tai Kelan ohjeistuksia, joissa ulkomaalaisille määrätään suuremmat avustukset kuin Suomessa syntyneille?
Asun Englannissa ja täälläkin on lehdet ja yleisönosastot pullollaan sitä vauhkoamista, että EU-kansalaiset ja pakolaiset tulee tänne ja saa kaiken ilmaiseksi, asunnot ja toimeentulotuet ja merkkivaatteet ja blaa blaa... eipä ainakaan mulle ja pojalleni ole 8 vuoden aikana noita ilmaantunut, työttömyyskorvaustakaan ei myönnetty koska paperit "katosivat" kahteen kertaan ja sitten luovutin ja pistin oman firman pystyyn.
Itse olen tänä vuonna palaamassa Suomeen ja jo nyt on ollut suuri helpotus olla tekemisissä suomalaisten virastojen kanssa, sinne kun soittaa niin asiat hoituu sillä yhdellä puhelulla ja vielä ystävällisesti, päinvastoin kuin täällä Englannissa jossa ilman mitään keskusrekisteriä ylityöllistetyt ja väsyneet virastotädit pompottaa paikasta toiseen viikkotolkulla.
Myös sosiaaliturvan suhteen se Suomen "vähäinen" tuki on suuri ilo, kun ottaa huomioon miten esim täälläpäin sosiaaliturvaa on juuri pätkitty (ja vielä jatkuu pätkiminen) siihen malliin että täällä pidetään jo listaa tukensa menettäneiden työkyvyttömien itsemurhista ja kuolleista vanhuksista joilla ei ollut varaa pitää lämmitystä päällä.
Samaan aikaan perhepiirissäni on Suomessa työtön, työkyvytön sekä vammainen jotka kaikki pärjäävät; Suomessa ei kukaan nälkään tai kylmään kuole. Tuo työttömyystilanne, työttömien syyllistäminen ja "orjatyön" ja sanktioiden uhka on samanlainen monessa muussakin maassa, eikä mikään Suomen erityinen ongelma. Itse olisin mielummin työtön Suomessa kuin nykyisessä asuinmaassani, ja se on osasyynä takaisinmuuttoon - en luota siihen että enää selviäisimme täällä jos joutuisin tulottomaksi. Helsingissa työtön siskoni toki valittaa, ja onhan siinä stressi ja ahdistus päällä, mutta ei hänellä hengenhätää ole ja elämä jatkuu työtä hakiessa.
Tuo väite että suomalaiset ovat epäystävällistä ja tympeää kansaa on ihmetyttänyt jo pitkään. Siellä 25 vuotta asuneena ja sen jälkeen 2-3 kertaa vuodessa käyneenä kokemus on ollut ihan toisenlainen, ja mietinkin olisiko kyse siitä, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan... jos menee maailmanomistajan elkein overkarmit kaulassa vaatimaan palvelua, niin ei ihme jos ei sieltä heru vastineeksi hymyä ja ylitsevuotavaa palvelualttiutta.
Jos on saanut aikaiseksi muuttaa toiseen maahan, ja vielä saa aikaiseksi muuttaa sieltä takaisin, niin luulisi että olisi jonkinlaisia rahkeita ihan itsekin asioita järjestää, eikä vaan odottaa että Kela, sosiaalitoimisto tai työkkäri antaa kaiken hopeatarjottimella. Töitä ja asuntoja kun saa (ja kannattaakin) hakea ihan itse, netti on linkkejä pullollaan ja lehdet ilmoituksia. Jos (ainakin aluksi) "joutuu" vuokrafirmaan alle 2000e kuukausipalkalla, niin työtä sekin on, ja tuolla palkalla elää kyllä jo yksi henkilö ihan hyvin jos normaalisti budjetoi. Itse olen taannoin elättänyt lapseni ja itseni vähemmälläkin, tottakai siinä joistakin asioista joutuu tinkimään mutta ei se ole yhteiskunnan tehtävä meille herkkuja ja lomamatkoja kustantaa. Kun katto on pään päällä, lämmintä päällä ja ruokaa pöydässä niin asiat on hyvin, kaikki muu on extraa.
Ja jos se on muka ongelma, että oma varallisuus estää sosiaalituen saamisen, niin onpahan ongelma! Sosiaaliturvan tarkoitus on nimenomaan auttaa silloin, kun varallisuutta ei ole, eikä varmistaa että pystyt pitämään säästöt tai muun arvo-omaisuuden tallessa samalla kun sossu maksaa sapuskat.- 13619
Et todellakaan taida vielä olla Suomessa. Ja onnea vain matkaan, ehkä löydätkin vuokrafirman joka maksaa sinulle ruhtinaalliset 2500e /kk. Tiesitkö muuten että suomalaisten keskiansio on 25,000 vuodessa. Totta on että Englannin talouspolitiikka mätää ja pahasti. Toivotan kuintekin kaikkea hyvää, ja ehkä poikkeus vahvistaa säännön.
- Anonyymi
Just näin!!
- Anonyymi
13619 kirjoitti:
Et todellakaan taida vielä olla Suomessa. Ja onnea vain matkaan, ehkä löydätkin vuokrafirman joka maksaa sinulle ruhtinaalliset 2500e /kk. Tiesitkö muuten että suomalaisten keskiansio on 25,000 vuodessa. Totta on että Englannin talouspolitiikka mätää ja pahasti. Toivotan kuintekin kaikkea hyvää, ja ehkä poikkeus vahvistaa säännön.
Eikös hän puhunut "ALLE 2000 €/kk vuokratyön" löytämisestä? Ja sekin lähinnä alkuhätään.
Kun saa arjen perusjutut pyörimään ja jalan suomalaiseen työelämään, pystyy miettimään kokonaisvaltaisemmin omaa asettumista maahan ja urakehitystä.
Monille eri alojen ammattilaisille löytyy Suomesta kyllä heti oman alan työ. Riippuu toki omasta työhistoriasta, alasta ja paikkakunnasta.
- aika entinen ei kosk
voe tokkiinsa .. olet viela suomen ulkopuolella,,ja aamuaurinko nayttaa paaaljon kirkkaammalta ,kun sita katselee ulkopuolelta.. noin luulin minakin ja reippaasti muutin perheeni kera takaisin suomeen..
kaikki kuullosti niin hyvalta,,, jep 2 vuotta kestimme rumbaa.. eikun pakkaamaan ja takaisin kanadaan,,ja nyt tiedamme varmasti mika on meille oikea kotimaa..ja se ei ole synnyinmaamme.
on se kuitenkin hyva,etta et odota turhia suomelta--emme odottaneet mekaan..
mutta perusasiat oletimme saavamme kondikseen tyon ja ammattimme avulla,,
mutta aivan liian monta kapulaa heittivat rattaisiimme ilman omaa syytamme..siksi 6 henkiloa lahti suomesta ja pysyy taalla...kaikki tyossa -koulussa ja elama on taalla hyvin....muu maa voi joskus olla se mansikka..ainakin meille...- gfhfjdghjgkgd
Minua kiinnostaisi kuulla, millaisia kapuloita Suomi rattaisiinne heitti. Siis ihan todella.
- 9514
gfhfjdghjgkgd kirjoitti:
Minua kiinnostaisi kuulla, millaisia kapuloita Suomi rattaisiinne heitti. Siis ihan todella.
Lasta kiusattiin koulussa niin että sairastui. Meidän mielestä se ei ollut normaalia. Suomessa ilmeiseti kiusaaminen luvallista. Mitään tukiaisia emme saaneet. Ei asuntoa, ei työttömyysturvaan. Työpaikkoja ei ole ja kansainvälinen kokemus katsotaan epäilyttäväksi. Terveydenhuolto, sitten kun sen piirin pääsimme, kesti muuten aika kauan, on p:stä jos verrataan siihen mistä tulimme. Koulu oli myös 70-luvulta. Naisten asema on surkea työpaikoilla. Ei oltu totuttu sektistisiin sovinistisiin kommenntteihin. Nekään eivät meidän mielestämme olleet normaaleja. Jouduimme myös todella ilman omaa syytämme oikeusjärjestelmän kynsiin..siinä veinasi mennä terveys, mutta siinä vaiheessa älysimme lähteä, kuten edellinen kirjoittaja totesi, kotimaan on siellä missä saamme rauhassa elää.
- yh-iskä
^ edellisen kirjoittajan sanoin - onko joku ihan oikeasti valmis kertomaan tarkemmin MIKÄ siellä Suomessa meni niin totaalisen perseelleen? Mitä kapuloita tuli rattaisiin, miten teitä kohdeltiin? En tässä haasta riitaa, vaan ihan oikeasti kiinnostaisi, sillä jos olen väärässä, mielelläni sen myönnän, mutta jotain faktaa tarvitsis.
Se on helppo sanoa että "tekivät elämän vaikeaks", "eivät antaneet rahaa", mutta kokonaisuus ratkaisee noissakin. Miten tekivät elämän vaikeaksi? Miksi eivät antaneet rahaa? Aiemmin joku mainitsi, että "olisi pitänyt syödä kaikki mitä omistaa ensin", mikä kuulostaa siltä kuin olisi halunnut pitää (ulkomailta?) kerätyn omaisuuden tallessa ja sossulta rahaa elämiseen, mikä on aivan uskomaton vaatimus. Jos suomalalisella on omaisuutta jonka voi pistää "lihoiksi" hätätapauksessa, ja somaliperheellä ei ole mitään, totta helvetissä somaliperheen kuuluu saada apua ensin. Tarpeen mukaan, ei ihonvärin.
Lopuksi vielä, ketjun aloittaja mainitsee että on perhettä tukena, joka on jo itsessään todella suuri etu. Minulla on sama tilanne - olen lapseni kanssa yksin täällä muilla mailla, ja Suomessa on koko suku. Vaikkei valtio auttaisi mitenkään, on tukiverkoston läsnäolo jo muuton arvoinen, esim. tällä hetkellä maksan järjettömät summat lapsen iltapäivähoidosta koulun jälkeen, kun ei ole ketään joka edes joskus auttaisi, enkä saa avustuksia hoidon maksamiseen mistään.
Onkohan tilanne se, että minun valitsemani "ulkomaa" vaan sattuu olemaan vielä huonompi vaihtoehto kuin kovin parjattu Suomi? Aina ei ollut näin. Kun muutin tänne, täällä oli mahdollisuuksia, apua löytyi tarvitsevalle. Ei enää. Nykyinen hallitus on muuttanut kaiken huonompaan suuntaan. :(- 10717
Muissa maissa, ei edes nykyisessä UKssa, tarvitse syödä omaa kotiaan ensin. Suomessa näin vaaditaan. Jos omistat asunno, se on ensin syötävä ennen kuin saat tukia, lapsi tai ei. Siihen vain viittasin. Tuntuu aika järjettömältä että pitäisi myydä tappiolla kiinteistö, ja maksaa 30% verot, sitten maksaa vuokraa ja kun kaikki on lopulta syöty, raahautua sinne sosiaalitanttojen syyntäätväksi. Olen myös monessa maassa asuneena sitä mieltä että Suomessa ei työpaikat menevät suhteilla, ei pätevyyden tai motivaation mukaan.
Odotamme mielenkiinnolla miten paluumuuttosi sujuu. Kaikkea hyvää ! - Sosiaalitoimisto FIN
Suomen Kansalainen on aina tervetullut takaisin kotimaahansa. Työtä täällä ei ole tarjolla. Työttömiä on 300000.
Työttömiä ja ammattitaidottomia ulkomaalaisia (=ei Suomen Kansalaisia) ei Suomessa tarvita yhtään enempää. He eivät ole tervetulleita ja sen näkee kansalaisten katseista ja asenteista. Tätä seikkaa valtiovalta ruusunpunaisten monikulttuurilasiensa takaa eivät erota.
Ammattitaidottomet työttömät ulkomaalaiset ovat ylimääräinen maatamme rasittava painolasti. Emme me tarvitse ulkomaalaisia joille me annamme ilmaisen asunnon, ruokimme ja annamme rahaa käteen. Miksi tarvitsisimme. Pysykööt muualla!
- uiyghuiojkl,
go west young lady... kanadassa olet eri asemassa ,kun englannissa..
jos sinulla on halua muuttoon.. eli siirtolaisveresi kuohuu viela ,,muuta kanadaan..- Mgnet
Eipä sinne Kanadaankaan ihan noin vain muuteta.... viisumin saanti voi olla vaikeaa ellei ole sukua siellä tai sopivaa ammattia.
- jhbjb n
gfhfjdghjgkgd
Minua kiinnostaisi kuulla, millaisia kapuloita Suomi rattaisiinne heitti. Siis ihan todella.
tuolla ulkosuomalaiset osastolla paljon vastauksia kysymyksiisisi- fdgdfgfhft
Kiitos, olen lukenut ulkosuomalaispalstaa kauan. Kysyin vain tämän nimenomaisen paluumuuttajan kokemista kapuloista. Yksilöt kiinnostavat. Minullekin on heitelty kapuloita, mutta olen päättänyt jäädä tänne ja muuttaa yhteiskuntaa, jos suinkin voin. Minulla ehkä on jonkin verran aineksia siihen. Minusta Suomella on suuri voimavara ulkosuomalaisissa ja paluumuuttajissa, ymmärretäänpä se täällä tai ei.
- 141933
fdgdgdfhff, ainakin kaksi eri henkilö kertoi samoja kokemuksia kapuloista rattaisiin, niitä samoja yksittäistapauksia löytyy ulkosuomalaisten palstalta. ketähän etsit?
- fsjdkghfksdfgh
Ketä etisn? En etsi ketään, vaan ihmisten kokemukset kiinnostavat. "Kapula rattaissa" ei kerro paljon. Olen iloinen, että joku kertoo tarkemmin. Täällä on kiinnostavaa vertailla kokemuksiaan ja niiden, jotka vielä harkitsevat muuttoa, pohtia, mitä kannattaisi tehdä ennen muuttoa tai muuttaako ollenkaan.
- muuttanut 2x ertaa
tai muuttaako ollenkaan. //// tuossa on pointti...ja jos muuttaa ..jata portit auki taaksepain..
- camaan!
wow.
Halusimpa vain sanoa, että itse olen muuttanut puoli vuotta sitten takaisin Suomeen. (Asuin n. 10 vuotta ulkomailla). Olen työtön ja liikuttunut suuresti siitä avusta jonka Kela on minulle antanut! Menin Kelaan vain ilmoittautumaan, että haluan palata Suomen sosiaalipiiriin ja siellä ystävällinen vastaanottovirkailija kehotti heti menemään työvoimatoimistoon ilmoittautumaan työttömäksi työnhakijaksi ja hakemaan tukea. Kun sinne työvoimatoimistoon sitten vihdoinkin menin, niin asiat kävivät todella helposti. Nyt saan työttömyystukea, asumistukea ja tulen täysin toimeen! Rahaa jää vielä säästöönkin! En voi ymmärtää, että kuinka paljon ihminen muka sitten tarvitsee rahaa ollakseen tyytyväinen? Itse en voisi olla kiitollisempi saamistani tuista! Ne eivät pelkästään mahdollista toimeentuloani, vaan myös sen, että olen voinut keskittyä yrittämään luoda suhteita ja tekemään omia projekteja, jotka voivat edesauttaa minua saamaan palkallista työtä tulevaisuudessa. Työkkärissäkin sanottiin, että minun tulee etsiä vain oman alan töitä (olen taide-alalla, joten erittäin vaikea saada töitä joista maksettaisiin/jalkaa oven väliin kun en siis täällä vielä tunne alani- ihmisiä), sillä he ymmärtävät psykologisen merkityksen joka oman alan töiden tekemisellä on. Minua on työkkärissä vain kannustettu ja otettu avosylin vastaan, vaikka jopa koulutukseni on myös ulkomailta. Ulkomaalaista koulutustani pidettiiin työkkärissä hienona asiana, sekä kielitaitoani!
Eli toivotan kaikkea hyvää viestiketjun aloittajalle paluumuuton kanssa, ja että et anna negatiivisten kommenttien vaikuttaa itseesi. Kun tulet takaisin, mene heti Kelaan ja työkkäriin (itselläni kesti pari kuukautta mennä) ja he auttavat kyllä! (Heti kun allekirjoitat vuokrasopimuksen, niin toimita tiedot Kelaan ja saat korvauksen jälkeenpäin ensimmäiseltä kuukaudelta. )
Pysy positiivisena ja kyllä Suomi on niin outo, karismaattinen paikka, että ihan mieletön kokemus on palata tänne ja kokea elämää täälläkin! :) ja aina voi taas lähteä, eli miksi pitäisi päättää loppuelämästä?- avoimin mielin ja elämä edessä! Ihansamahan se on missä sitä asuu, kunhan on onnellinen! Kaikkea hyvää jatkossa,- saraovass
Hei! Huomaan, että ketju on jo vanha, mutta päätin kuitenkin kirjoittaa... minua kiinnostaisi tietää, miten olet sopeutunut Suomeen näiden vuosien aikana ja oletko jo löytänyt töitä. Itsekin olen asunut ulkomailla melkein 10 vuotta ja olen myös taidealalla. Muutin perheeni kanssa Suomeen 7kk sitten ja nyt olen vielä lasten kanssa kotona. Sopeutuminen ainakin omalla kohdalla on ollut vaikeaa, vaikka itsekin tunnen kiitollisuutta kaikista tuista, niitä kun ei lähtömaassa ollut nimeksikään.
- Anonyymi
Hyvä joku kirjoitti paluumutosta oikein.Jos henkilö itse menee kasvotusten Kelaan ja kysyy,ei kuvitele ei luule vain kysyy.Saa asianmukaista neuvoa ja hänet ohjeistetaan työvoimatoimisto.Josta myös virkailia antaa kaiken neuvon Kun Kysyt Kasvotusten. Myös tilaat ajan kaupunkisi tai kuntasi sosiaalityöntekijälle heti kun sairavakutuskortti on.Saat ehkäisevänä toimeentulotukena asuntoosi: 1 henkilö: vuoteen,pöydän ,2 tuolia. 1 tyynyn,1 patjan ,1peiton.2 alulakanaan.2 pussilakanaa.2 tyynylinaa.2 pyyhettä. 2.katilaa,2lautasita,2 lasia jne.Kysyvä ei koskaan eksy.Ei pidä luulla ei kuvitella ettei Suomen kansalainen saa yhtään mitään.Paluumuttoa tuetaan.Eikä pidä netti lukea nekatiivisia komentteja me suomalaiset emme saa mitään.Menkää aina kasvotusten kela,sosiaalivirasto,työvoimatoimisto; Kaikista saate tiedon avun.miten arki lähtee Suomi rulla,ettet Syrjäydy.
- kerran vain erehdyin
jep--tuon allekirjoitan,,suomeen muuttaneena ja taas pois lahteneena---// Suomi on niin outo, karismaattinen paikka, että ihan mieletön kokemus on palata tänne //
oli se ihan mieletön kokemus,,en halua kokea uudestaan..
http://www.youtube.com/watch?v=dsX6B2eB6R8 - dfgdfgfhgfh
Minustakin Suomeen paluu on ollut mieletön kokemus, kahdenkymmenen vuoden jälkeen ulkomailla. Jään tänne suomalaisista viranomaisista huolimatta. Huolimatta siitä, että maa on pilattu niin monella tavalla, kiitos poliitikkojen. Minulla on mielipuolisen megalonaaminen kuvitelma, että voin jotenkin auttaa korjaamaan Suomen viat ja muuttamaan tämän ihanaksi maaksi asua. Hullua, tiedän, mutta tältä minusta tuntuu.
Kyllä täällä olo vaan tuntuu niin kotoiselta. Suomen kieli ja se, ettei ole pakko harrastaa smalltalkkia. Kadut täynnä minunnäköisiäni ihmisiä, jotka pukeutuvatkin samalla tavalla ja ilmekin samanlainen. Ja tämä ihana kieli. Olen kuin olisin päässyt leikkikoulusta ja astunut aikuiseen elämään, kun pystyn ilmaisemaan itseäni täsmällisemmin kuin vieraalla kielellä koskaan osasin.
Suomen talous on siis hunningolla, EU:sta eroaminen toivottavasti tapahtuu pian (olen allekirjoittanut sitä koskevan lakialoitteen ja kehotan muitakin samaan).
Luonto, suomen kieli ja kulttuuri ovat asioita, jotka lämmittävät mieltäni. - jhgfvhvvbmkhguykhj
. Minulla on mielipuolisen megalonaaminen kuvitelma, että voin jotenkin auttaa korjaamaan Suomen viat ja muuttamaan tämän ihanaksi maaksi asua. Hullua, tiedän, mutta tältä minusta tuntuu//
jep saattaa tuntuu,,mutta joidenkin vuosien jalkeen alkaa tuntuumaan,etta-- ajanhukkaa kaikki tuntumiset-ja enegian tuhlausta asioihin,joita ei voi muuttaa,,koska yhteiskunta ei halua muuttua.
//Kadut täynnä minunnäköisiäni ihmisiä, jotka pukeutuvatkin samalla tavalla ja ilmekin samanlainen.// ja mustatkin haastaa savvoo ihan kun alkuperaisetkin..
ja ilmekin alkaa sinullakin olla --alistunut- joidenkin vuosien paasta.. ja toivot,etta joku puhuisi sinulle 'smaall talkkia' ihan niinkuin ennen siella missa asuit..
mutta symppista vaan sinulle--siihen muutos unelmaasi,,ja muista,etta ainakin sinua on varoitettu.. - homo erektus
Eräs asia hieman ihmetyttää?
Jos muutatte ulkomaille, onko teillä heti tarve muuttaa kohdemaan yhteiskuntaa oman mielenne mukaan? Aivan samoin, kun palaatte Suomeen onko ex-kotimaanne muutettava mieleiseksenne ?
Toki jokainen huomaa asiat jotka ovat toisin kun lähtömaassanne, eiväthän kaikki yhteiskunnat ole samanalaisia. Aina voi puuttua epäkohtiin ja toivoa niiden muuttuvan, tai osallistua ja vaikuttaa aktiivisuudellaan yhteiskunnan rakentamiseen.
Toisinpäin, olisiko mahdollista teidän muuttua - en halua muuttua yhteiskunnan on muututtava ympärilläni ! Olisiko tuossa itsekkyyttä, omaan napaan tuijottamista, muille kelpaa mutta sinulle ei.
Kuhunkin yhteiskuntaan sopeutuminen edellyttää tervettä nöyryyttä, kuitenkin siten, että ette menetä omanarvon tuntoanne. Niin metsä vastaa kun sinne hutaa pätee kaikissa yhteiskunnissa. Erakoitua, katkeroitua voi kaikissa yhteiskunnissa, sehän on teistä itsestänne kiinni.
*- dfdgfdshsfh
Ei toki ole erakoitumista ja katkeroitumista se, että palaa, huomaa epäkohdat tarkemmin kuin ollessaan vielä joukkohypnoosin mukana, ja tekee parhaansa epäkohtien korjaamiseksi. Käypä tutustumassa siihen, miten työnhakijoita kohdellaan Suomessa, miten jotkut pankit toimivat, ja millaista kähmintää on joissakin kunnanvaltuustoissa ja eduskunnassa, ja mieti sitten, haluatko nöyrästi sopeutua vai korjata asioita. Minä haluan korjata. Onneksi on tämä netti, voi levittää sanaa tehokkaammin kuin ilman sitä voisi.
Erakoituminen ja katkeroituminen tapahtuu niille, jotka kuvittelevat olevansa täysin voimattomia kasvottoman virkamieskoneiston kynsissä. Se on vain illuusio. Siitä voi herätä. Suomea on ravisteltava. Kukapa sen paremmin voisi tehdä kuin paluumuuttaja? Tai maahanmuuttaja. - Anonyymi
Nyt vuonna 2023 nimimerkki "Homo Erektus" varmaan huomasi olleensa väärässä ja tajusi pelin olevan menetetty.
Ei ole enää maita mihin paeta. Ei ole jäljellä kuin kurjuutta ja orjuutta. Ei ole hyvin kellään.
Nykyinen pahoinvointi valtiomme ei ole kuitenkaan se ainoa vaihtoehto. Aina voi muuttaa "metsään" ja jättää tän. Suomi on vielä "autiotupien" luvattu maa.
Hylättyjä taloja ja torppia piisaa. Mut jos ei nyt satu olemaan erämaassa selviytymisen mestari niin kannattaa hakeutua porukkaan. Helpompaa kun yksi hanskaa aurinkopaneelit ja toinen vedenpuhdistuksen, kolmas osaa paikata katon ja neljäs metsästää.
Jos hakeudut porukkaan niin hakeudu päiväsaikaan. Älä koskaan lähesty öisin. Kysy ja sut löydetään.
Terveisin
Kansalaisuudeton kantasuomalainen
- olipa kerran
Aivan samoin, kun palaatte Suomeen onko ex-kotimaanne muutettava mieleiseksenne ?
ehei sinne painkaan,,mutta olisin toivonut palatessani ,etta ei olisi tarvinnut taistella itsestaanselvyyksien puolesta..mutta niin vaan oli..
loytyi hienoa ja hyvaa virastopalvelua,mutta taas toisaalla ihan ala-arvoista ja havettavaa-- se se nurjaa onkin,etta asiakas hapeaa virkailijan puolesta..kun virkailija ei ymmarra sita tehda.. - no camaan tosiaan
Onko toi camaan joku provo vai sarkastinen heitto? Tais olla joku aikainen aprilli pili..pila.
Työttömänä takaisin Suomeen..? Ehkä maailman typerin teko/valinta. SIITÄKIN HUOLIMATTA, että ei juuri nyt olisikaan töitä siellä missä ikinä asuukaan Suomen ulkopuolella. Syy? Noh. Ei raha, vaan kaikki muu. Joo kyllä, saat -jos oikein penäät perus- ja ihmisoikeuksiasi- valtiolta tukea sen verran, että jossakin peräkylällä pärjäät. Mutta todellisuudessa saat tukea MIHIN? Passivoitumiseen. Jarrutteluun. Erakoitumiseen. Pikkuhiljaa alistumiseen. Ja ulos et pääse, kun et enää näe tietä pois ja olet jo sitäpaitsi niin lannistettu, ettet edes jaksa yrittää. Sillä nimenomaan se yrittäminen on täällä tehty mahdottomaksi. YHTÄÄN MINKÄÄN yrittäminen, ei vain ammatillinen yrittäminen. Edes palkattomilla vapaaehtoistöillä et saa itseäsi aktivoida, ilman, että menetät te-toimiston johdosta toimeentulosi. Toimet on suunniteltu siten, että vain te-keskus saa sinut "aktivoida" kursseillaan ja tasan silloin kuin heille sopii. Jos itse menet aktivoimaan itsesi, heti keppi heilahtaa. Ja kun kansa on tarpeeksi tiukassa nuorassa ja alistettu, voi valtiovalta sanella ihan mitä tahansa.
Demokratiassa valtiovalta ei ole mitään muuta kuin heijastuma kyseisen maan kansalaisista. Katsokaa hallitukseen, niin näette minkälaisia olemme itse. Itse olemme omassa passiivisuudessamme, erakoitumisessamme, jarruttamisessamme jne. luoneet tähän maahan kyseisen järjestelmän. Ja kyllä aika pihalla saa asioista olla, jos ulkomailta työttömäksi haluaa tänne muuttaa. Mutta kuten tässäkin tapauksessa: kysehän olikin vain tukien saamisesta, ei työn perässä muuttamisesta, saati työn tekemisestä. Tämä maa ei kelpaa enää mihinkään muuhun kuin rahan jakajaksi, eikä siitä voi syyttää rahan pyytäjää. Ei omia, eikä muiden maiden kansalaisia. Ei tyhmä ole se joka pyytää...
Mahtaisi työttömyys ja pakolaisvirta katketa siihen paikkaan, jos rahahanat menisi tässä maassa kiinni. Ja sitähän ne te-keskuksissa juuri nyt tekevät: kovia karensseja saa vähäisestäkin oma-aloitteisuudesta, jolloin saadaan seulottua joukosta ne jotka selvästikin ovat aktiivisia ja todennäköisesti myös itsensä karenssin aikana työllistämiseen pystyviä eli toisinsanoen eivät todellisuudessa edes tarvitsisi toimeentuloonsa avustusta. Ja sitten taas ne leikisti passiiviset eli ne, jotka vain näyttelevät ja tekeytyvät sairaiksi tai muuten passiivisiksi viranomaisen silmissä eivät halua/uskalla/voi/pysty systeemiä muuksi muuttaa. Näin pyörä pyörii.
Ja ennen kuin joku taas takertuu lillukan varsiin: en tarkoita, että KAIKKI työttömät tekisivät niin. Ei tarvitse avautua siitä aiheesta.
Että nim. camaan, kun joskus vuoden parin päästä siitä kulttuurishokistasi (mikä tulee myös takaisin kotimaahan muutettuasi) selviät ja silmäsi olet saanut auki, kerroppa sitten uudestaan kokemuksesi tämän maan tilanteesta. Voin taata, ettei ole samat jutut enää kellossa kuin mitä nyt kirjoitat. - Alphorn
Asuin yli kymmenen vuotta ulkomailla ja palasin Suomeen, koska vanhempani sairastuivat. En ole katunut päivääkään. Asuin EU-maassa, joten pääsin heti Suomen työttömyysturvan piiriin. Ensin piti laittaa itseni kirjoille Suomeen, jotta sain takaisin KELA-korttini, jonka olin menettänyt. Sitten marssin Espoon työkkäriin, missä olivat todella ystävällisiä ja minulle tarjottiin heti kursseja ja koulutuksia. Aloitinkin heti erään vuoden kestävän koulutuksen ja kun koulutus päättyi löysin 2kk:n päästä siitä vakityöpaikan valtiolta. Ikää minulla on 40 .
- Kanada paras
juu olihan sita koulutusta,,,minullakin vuodesta toiseen,,jotta en olisi nakynyt tyottomien luvuissa..vaan tyota ei tullut hakemisesta huolimatta..so..koulutusta jatkettiin,,ja olisi kai jatkettu elakeikaan saakka ,,mutta kyllastyin ja muutin takaisin,,
ja hyva niin.. - JNCAHN
Nyt on viimeisestä viestistä kulunut 9 kuukautta, onkohan mihinkään mahtanut tulla mitään muutoksia?
Uusia kokemuskia, kenelläkään?
Monissa keskusteluissa tällä palstalla on paljon negatiivisia mielipiteitä avun saannista, töykeydestä, paperihommien hankaluuksista jne Suomessa.
Mietin kanssa että mahtaakohan se johtua omista (epärealistisista?) odotuksista?
Koska lukemani mukaan nämä asiat Suomessa kyllä menee hyvin samaa rataa kuin Ruotsissa.
Paitsi että sossusta taitaa saada Suomessa enemmän kuin Ruotsissa, mutta vaikea tietää varmasti kun en tunne kumpaakaan systeemiä tarkemmin.
Kyllä täälä Ruotsissa ainakin ihmiset tekevät itsemurhia kun eivät pärjää eivätkä jaksa, ja myös asuvat kaduilla menetettyään asuntonsa, perheensä ja kaikki. Eli en ole vakuuttunut että ainakaan näiden kahden maan välillä olisi suuri ero.
En tiedä, mutta en pidä mahdottomana tänä ylikulutuksen aikakautena, että ihmiset ovat kadottaneet todellisuudentajunsa siitä mitä tarkoittaa perustarve, eivätkä ehkä tiedä asioista niin paljon kuin luulevat.
En lainkaan tahdo provosoida, vaan ihan tosissani pohdin ja yritän hahmottaa että mistä on kyse. - kotiinpäin
26 vuoden ulkomailla asumisen jälkeen olen halukas palaamaan takaisin synnyinmaahani. Juuret, äidinkieli ja se oikea kotimaa houkuttelevat. Mutta onkohan se oikesti järkevää. Maassa, jossa tällä hetkellä asun, minulla on loistavaa työpaikka ja toimeentulo. Mutta eikö meillä paluumuuttajilla ole mitään mahdollisuutta saada töitä tai sopautua. Näiden kirjoitusten perusteella ei.
- mhmhmp
Ei kannata tulla takaisin! Itse muutin 2 kk sitten takaisin Suomeen vajaan viiden vuoden ulkomailla asumisen jälkeen, eikä minulla ole vielä edes asuntoa. Perheen ja kavereiden nurkissa joudun pyörimään. Työtäkin on hankala saada; ulkomaista työkokemusta ei juurikaan arvosteta. Joten jos noin pitkään on ollut poissa, niin varmasti olet onnellisempi siellä. Suomeen on (lyhyenkin poissaolon jälkeen) todella hankala sopeutua.
- MsAnnie
Kertoisitko enemman? olen itse miettinyt samaa, olen talla hetkella tosi pahassa jamassa amerikassa. mielessa jopa itsemurha kaynyt. En saa mitaan tukea ja tyo on sporadista. Mutta enemman hairitsee se miten hullua kaikki on, joku kay asunnossani, jota pystyn tuskin maksamaan, kun olen poissa ja jattaa jotain jalkeen etta tiedan etta on kayty. Ja vahingoitti kissaa niin etta piti lopettaa. Mutta kun yksin asut millas todistat Etta oli joku toinen, et itse. Mutta muistan kylla Suomen tyokkari asiat 15 vuoden takaa... Mutta ei siis asuntoa saa Jos rahattomana takaisin tulee?
- Pieleenmeni
MsAnnie,
otan osaa ja ymmarran kauan Jenkeissa asuneena. Muutin Suomeen 2v sitten ja on ollut monenlaista ongelmaa, eniten KELAn toykeiden ja epapatevien virkailijoien kanssa. Samoin Tyokkarista ei saa kuin p,,,kaa niskaan.
Mutta, ei asiasi ole huonosti jos menet maalle, entiseen asuinkuntaasi. Heidan on pakko antaa asunto ja tukea kunnes paaset Suomen sosiaaliturvan piiriin 3kk kuluttua muutosta. Sosiaaliturvalla just ja just pystyy elamaan. Ei kannata rakentaa elamaa sen varaan.
Itse en tarvinnut, onneksi, mitaan taloudellista tukea ja siltikin oli vaikeaa asioida KELAssa. Kela ja Tyokkari tykkaa kyykyttaa! Ehka enemman viela paluumuuttajia, katkeruus ja kateus kavi selvasti ilmi heidan asenoitumisessa.
Tyota saa helposti jos esim siivous kelpaa. Ja miksi ei kelpaisi, hankkivat hyvin esim SOLilla.
Olin poissa Suomesta 30 vuotta ja se ruusuinen kuva joka minulla oli oli haavetta. Nyt rakennan uutta elamaan etsimalla Espanjasta tai muualta uuden kotimaan. Virokin on parempi mun kirjoissa! Elintasokustannus 30-40% alempi ja esim ruoka parempaa.
Onnea sinulle ja muille jotka palaavat! Ymmarran, etta se on meidan kaikkien "evakkoon menneiden" haave, etta joskus palataan rakkaaseen kotimaahan. Se vaan ei enaa mene niin kaytannossa... - oliunelma
Tässä sulle hyvä idea, katumuusikoksi. säästyy sos.luukku.
http://mvlehti.net/2016/02/18/paivan-video-ranskalainen-hiljensi-katusoittajan/ - Rosaposa
Onko kenellään kokomusta palata Suomeen Englannista sosiaalityön Maisterina? Ymmärrän että pitää tehdä hakemus opintolautakunnalle tutkimuksen pätevyydestä Suomessa. Onko kukaan tehnyt tälläista tai saanut työpaikkaa ennen muuttoa Suomeen. Kyllä myös ymmärrän että lisä opiskeluja on luvassa. Kiitos etukäteen.
Mielenkiintoisia kokomuksia takaisinmuuttajilta.. - omamaamustikkamuumaamans
pieleenmeni///Onnea sinulle ja muille jotka palaavat! Ymmarran, etta se on meidan kaikkien "evakkoon menneiden" haave, etta joskus palataan rakkaaseen kotimaahan. Se vaan ei enaa mene niin kaytannossa//
ah kuinka minun kokemukseni olivat ihan samat..jopa niin,etta muutimme takaisin kanadaan,,2v kestimme suomea..eika koskaan takaisin enaan,,paitsi lomalle..
nyt tiedamme minne kuulumme... - Anonyymi
Suomeen ovat muuttaneet ne pakolaiset joilla on ollut rahaa maksaa lentoliput ja välittäjien palkkiot. Suomen sosiaaliturva maksaa heille kaiken elämisen. Ei ole mikään ihme että perussuomalaiset ovatkin suurin puolue, entiset SMP:n porukka.
- Anonyymi
Muutan takaisin Suomeen syksyn tietämillä. Töitäkin on jo tiedusteltu, mutta eihän niiden suhteen heti tärppää.
Olen asunut pois Suomesta reilu viisi vuotta. Onneksi olen tänä aikana käynyt kotimaassani useamman kerran, jotta takaisin muutosta ei tulisi niin isoa muutosta. Paitsi kyllähän siitä tulee, tietysti.
Aika kovia tarinoita täällä on takaisinmuutosta. Onko tilanne edelleen tämä, kun muutat takaisin omaan kotimaahasi? Synkkiä aikoja on tulossa.- Anonyymi
On tilanne pahentunut ja huononee yhä nopeammin. Jos olet muualla kuin Suomessa jää sinne. Oikeasti.
- Anonyymi
Mitenkäs olisi paluumuutto eläkeiässä? Oma eläkkeeni jää ainakin niin pieneksi, ettei se riittäne asumamaani pilviä hipoviin asumiskuluihin. Ratkaisu voisi löytyä jostakin suomalaisesta muuttotappiokunnasta, josta elementtikaksio ehkä vielä silloinkin löytyy sopuhintaan.
- Anonyymi
Anonyymi eläkeläinen.
Taloyhtiöt muuttotappiokunnissa ajautuvat nyt helposti konkurssiin.
Vuokrat nousevat tonteilla ja asumiskustannukset myös. Vaikka ostaja saa tänään halvalla elementtikaksion, niin se voi olla huomenna arvoton.
Ei kannata hankkia.
Pysykää suomalaiset pois täältä.
- Anonyymi
Mitkä tuli asiat, ei kai sellaisilla perusteilla voi suunnitella elämäänsä , soittele Suomeen ja hae jo sieltä päin työtä Suomesta että sinulla on työpaikka odottamassa.
Ne sosiaaliturvatkin maksetaan veronmaksajien pussista , siksi on törkeää että olet jo etukäteen hommannut työpaikan joka sinua odottaa , suom3ssa on tukia leikattu , joten se kertoo siitä että jokainen joka kynnelle kykenee menee töihin .äen käsitä edes ajatusta että odotellaan tukia jotenkin. Itse olen muuttanut elämäni aikana niin maasta kuten puolilla maata , ja aina ollut työpaikka odottamassa . Ei ole tarvittu mitään turvia koskaan ..
Soittele eri työpaikkoihin Suomessa. Kyllä avonaisia työpaikkoja on . Niin että sinulla on omat tulot joilla elät .
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1631483Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä261328Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701298Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2151164- 1271096
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3201031Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2261023- 42959
Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että280938IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel303926