Heipsan! Haluisin kokemuksia ja mielipiteitä kanien ja koiran yhteiselosta.
Minulla on kaksi puolivuotiasta kääpiökania. Olemme harkinneet koiran (pienen sylikoiran) hankkimista, mutta eläinten yhteiselo mietityttää.
Meillä on iso asunto, jossa kanit ovat tottuneet juoksentelemaan vapaan ja saavat oleskella omassa rauhassaan. Yöt pariskunta viettää häkissään.
Olisin hyvin kiitollinen, jos jollakin olisi kokemuksia jaettavana kyseisestä asiasta. Saanko kanit tottumaan koiraan ja koiranpennun kaneihin?
Olemme tuttavien koirien avulla testanneet kanien käyttäytymistä. Pieni chiahua ei kanien mielenrauhaa paljon hetkauttanut, mutta mäyräkoira sai ne pois tolaltaan.
Kanit ja koirat yhdessä
14
1693
Vastaukset
- Pong
Kyllä meillä oli aikoinaan kanit ja saksanpaimenkoirat kavereita keskenää:))
- ruusa ja tahvo
hei!meille muutti keväällä luppakorvakani ja ennestään meillä oli kaksi koiraa,toinen sylikoira ja toinen keskikokoinen.kani tottui koiriin tosi nopesti ja nyt ne menevät lattialla perätysten.tuskin siitä mitään ongelmaa tulee ja varsinkin jos on tilaa pitää eläimiä.
- kultsu
meille on ollut kani ja koira n.10kk saman katon alla kani aina vapaana...mutta kyllä koira välillä sitä jahtaa vaikka muuten ovat kyllä aika hyvin tottuneet toisiinsa välillä koira roikottaa kania korvista mutta ei se sille ainakaan tarkoituksella mitään pahaa tee vähän turhan rajua leikkiä kyllä välillä
- Minde
Me otettiin koira pari kuukautta sitten. Kani oli talossa jo sillon. Kani sai aluksi kauheita sätkyjä kun koira tuli lähelle..koira ois vaan halunnut leikkiä kanin kanssa. Ei siinä sitten kauan kestänyt kun ne jo olivat nokat vastakkain haistelemassa toisiaan. aika nopeesti tottuivat..kun oli pakko.
- kaniliini
Useimmiten koirat ja kanit tulevat toimeen, mutta täysin en luottaisi koskaan. Meillä kaikki on ok kun olen kotona. Mutta keskenään en voi jättää ilman valvontaa... valitettavasti vuosi sitten yhdeltä kanilta henki lähti. Vaikka KOSKAAN ei ollut mitään kun olin kotona, mutta kun jäivät yksin...
Mutta meillä onkin paimenkoiria joilla siis myös saalisviettiä. Niinkuin melkein joka koiralla. Puhtaasti seurakoirilla ei ehkä niin kovin. Aina pitää muistaa että luonnossa kanit ovat koirien saalis, mutta lemmikkeinä tulevat varmasti toimeen jos ne totuttaa. Mutta meillä on sääntönä että keskenään samaan huoneeseen ei koskaan jätetä valvomatta... siitä kehoittaisin muidenkin pitävän kiinni. Varmuudeksi... minustakin ennentuntui ettei meidän koirat koskaan tekisi kaneille mitään, kun ei merkkiäkään siit ollut, toisin kävi... - yks vaa
Meidän koira tulee tosi hyvin kanin kanssa toimeen. Ulkona olen joskus koira toisessa narussa ja kani toisessa kun kävellään ulkona. Niillä ei ole ollut koskaan mitään ongelmia vaikka kani hankittiin meille 2-vuoden ikäisenä perheestä jolla ei ollut koiria.
- koirahankkija
nii meillä on nyt 7kk kääpiöluppa ja olen hartaasti koira-allerginen. mutta olin tänään 3-4 tuntia kääpiövillakoiran kanssa, ei mitään oireita. nii ajateltiin tässä noita koirahankkimisjuttuja. miten he pärjäis yhdessä??
- smigley
allergia ei välttämättä ehdi puhjeta muutamassa tunnissa...kun koira tulee taloon, ja on elänyt esim. pari kuukautta, voi allergia puhjeta ja koirasta on ikävä luopua...
kani ja koira ei välttämättä tule toimeen. eläimetkin on yksilöitä ja niiden sopeutumiskyky toisiin eläimiin on erilainen. ja muistattehan, että koira on peto siinä missä kissa tai fretti, eikä siihen voi ihan 100% luottaa
- ppiucyv
Asun kimppakämpässä, missä on muutama koira. Ei tule toimeen. Kanit pelkää haukkumista ja saavat kauhean sätkyn jos koirat pääsee livahtamaan huoneeseeni
- Kuusenoksiakaneille
Yllättäviä ja ikäviä tilanteita voi seurata kanin ja koiran yhdessäelosta samassa asunnossa.
Se, että koira on pieni ei välttämättä tarkoita sitä, ettei kani pelkäisi sitä. Usein juuri pienet koirat saattavat olla hyvinkin aggressiivisia (ja ennalta arvaamattomia).
Koira on petoeläin eikä osaa/kykene kaikissa tilanteissa hallitsemaan saalistusviettiään.
Kani saaliseläimenä puolestaan koettaa kaikin tavoin suojautua pedoilta. Joskus jopa koiran läsnäolo samassa asunnossa hajuineen voi kehittyä kanille niin stressaavaksi, että kani pelkää ja on koko ajan varuillaan. Siis, vaikka konkreettista vaaraa ei olisikaan (eli jos ihminen pitää koiraa ja kania eri huoneissa). Tuo ei todellakaan ole kanille hyvää elämää!
Koira voi tottua/opetella kanin läsnäoloon, koska se on viisaampi ja ihmiseen mukautuvampi kuin kani. Kaikkia yllättäviä vaaratilanteita ei ihminenkään voi ennakoida tai opettaa niistä selviytymistä koiralle.
Kanikin on kyllä viisas omalla tavallaan, mutta koiraa heikompana ei ole hyvä, jos sen pitää olla koko ajan varuillaan ja pelätä.
Joten perusteltu mielipiteeni on se, ettei koiraa ja kania tulsi pitää samassa asunnossa. Eikä mielellään kissaakaan kanin "kaveriksi." - gerdal
Meillä on koira ja kääpiöluppakorvakani eläneet sopusoinnussa usean vuoden ajan, vaikka kani tuli meille aikuisena samaan talouteen koiran kanssa. Ovat vapaina eikä koskaan ole tullut mitään vaaratilanteita.
Kesäisin ovat myös kahdestaan vapaina takapihalla, jossa aita ja "tikattu" kananverkolla, ettei kani pääse karkuun.
Koira pitää harakat ja muut poissa kanin kimpusta.
Heillä täys rakkaus-suhde toisiinsa. Syövät samasta kiposta vierivieressä aamupuuronkin :-) - Bandagirlx3
Meillä on kääpiöluppakorvakani ja chihuahua, todella hyvin tulevat toimeen ovat ihan kavereita keskenään:)
- Koiranomistaja
Haluaisin tietää että miten voi totuttaa kanin ja koiran toisiinsa?
- outoooooo
Moi,meillä on 2kania kummatkin on leijonanharjaskaneja.ja mekään ei voida jättää keskenään koirien kanssa koska meidän toinen koira juurikin metsästää jäniksiä mutta ihme kyllä ei ole tehnyt kanille mitään vaikka vierekkäinkin ovat olleet.mutta meidän sekarotuinen taas on normaali kotikoira ja se voi purra tai jopa syödä kanin
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399230Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748074Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625850William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542409Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62127Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821769Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201710Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921486Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71458Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401393