Opintotuki poistettava

kohta tapahtuu

Opintotuki olisi poistettava kokonaan ja samoin opintotuen asumislisä. On naurettavaa että opiskelijoille maksetaan ilmaista rahaa sen lisäksi että itse opetus on ilmaista. Miksi ihmeessä opiskelijoiden elämä tulisi kustantaa verovaroista. Opiskelu hyödyttää yksilöä itseään ja sen vuoksi on oikeus ja kohtuus että opiskelija kustantaa elmänsä itse. Tähän tarkoitukseen voi saada valtion tukemaa opintolainaa. Vielä naurettavampaa on opsikelijoiden ruikutus siitä että nykysysteemissä heidän pitäisi saada ansaita niin paljon kuin haluavat ja silti saada opintotukea. Samalla periaattellahan joku 10 tuhatta kuussa ansaitseva henkilö voisi vaatia että hänen pitää saada sosiaaliavustusta. Tähän on siis tultu, opsikelijat haluavat että yhteiskunta maksaa heidän kaikki kulunsa, muualla euroopassa Suomen kaltaista systeemiä ei tunneta ja hyvästä syystä. Monessa maaassa ei ole mahdollista viettää kymmentä vuotta opsikelemassa ja thedä kursseja silloin kun haluaa vaan opinnot on suoritettava esim neljässä vuodessa tai sitten pitää anoa välivuotta opppilaitoksesta. Onneksi nykyinen systeemi tullaan romuttamaan, se on täysin varmaa, maksajia ei riitä systeemin ylläpitoon jaj veroja ei voi nostaa loputtomiin.

336

8084

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • siis mitä??!!!

      Mä järkytyin tota tekstiä lukiessani, ja voisin nyt kertoa sulle vähän faktoja. Itse olen ammattikoulussa, en saa perheeltäni rahaa ja kuljen joka päivä 30km (yksi suunta) kouluun. Jos en saisi kelalta rahaa nii mitenkähän sä luulet että mulla olis varaa ajella sinne kouluun. Nii otetaan kaikki pienekki rahat pois, nii meillä on suomi täynnä epäpäteviä ihmisiä koska heillä ei ollut rahaa opiskella,, niinniin mietippä ny kaks kertaa enneku kirjotat tollasta PASKAA!!! Ja niin olisko se hyvä että suaki hoitaas epäpätevä lääkäri, olisko kivaa jos epäpätevä hammaslääkäri poraas sun hampaita, ja luullekko sä tosiaan että kaikki haluaa ottaa jotaki opintolainaa kun ei ole tietoa tulevaisuudesta että saako ikinä ees töitä, nii hei kato ku kyllä laina pitää maksaa takasinki joskus. Ja sanon vielä että eiköhä kuitenki aloteta siitä että eniten rahaa menee noiden turhien päättäjien palkkoihin, voi että jos mäki joskus tienaan kuussa 4 kertaa yli keskipalkan, mutta luulenpa että valmistuttuani istun sielä kaupan kassalla seuraavat kuuskyt vuatta tienaten n. 1800 egee kuussa... Kiitos ja ylistys sulle ja hanki aivot..

      • Max Martin

        Oikeassa olet. Rahapulan vuoksi opintonsa keskeyttäneitä on maailma täynnä, mutta ne eivät olekaan suomalaisia.


      • Kokoomusnuorten jäse

        Kokoomuksen nuorisojärjestö on ottanut aiemmin kantaa tähän valtion rahanjakoon ja kirjelmöinyt puoluetta että ilmainen rahanjako olisi suitsittava.Nyt Kokoomus on ottanut kantaa esittämäämme asiaan ja toteuttaa opintojen rahoituksen lainapohjalta.Se nopeuttaa opiskelijoiden opintoja ja samalla aikaistaa työhönsiirtymisikää.


      • Ei onnistunut.
        Max Martin kirjoitti:

        Oikeassa olet. Rahapulan vuoksi opintonsa keskeyttäneitä on maailma täynnä, mutta ne eivät olekaan suomalaisia.

        Itse olen joutunut lopettamaan rahapulan takia, lainaa ei herunut ja koulu maksoi 350 kuussa ja opintotuki oli paljon pienempi kuin tarvittava summa. Taisi olla opintotuki 283 euroa kuussa.

        Töitä tein samalla ja yritin jaksaa, kestin 5 kuukautta.


      • Ja niin sinusta
        Ei onnistunut. kirjoitti:

        Itse olen joutunut lopettamaan rahapulan takia, lainaa ei herunut ja koulu maksoi 350 kuussa ja opintotuki oli paljon pienempi kuin tarvittava summa. Taisi olla opintotuki 283 euroa kuussa.

        Töitä tein samalla ja yritin jaksaa, kestin 5 kuukautta.

        tuli sitten luuseri jonka on turha toivoa edes normaalin ihmisen elintasoa loppuelämässään.


      • Mikä koulu
        Ei onnistunut. kirjoitti:

        Itse olen joutunut lopettamaan rahapulan takia, lainaa ei herunut ja koulu maksoi 350 kuussa ja opintotuki oli paljon pienempi kuin tarvittava summa. Taisi olla opintotuki 283 euroa kuussa.

        Töitä tein samalla ja yritin jaksaa, kestin 5 kuukautta.

        maksoi 350€/kk? Jos opintolainaa ei saa, siihen on jokin konkreettinen syy. Kerropas se ensin niin jatketaan. Muuten sinua ei tulla täällä uskomaan.


      • Ei ääniä kokoomuksel
        Kokoomusnuorten jäse kirjoitti:

        Kokoomuksen nuorisojärjestö on ottanut aiemmin kantaa tähän valtion rahanjakoon ja kirjelmöinyt puoluetta että ilmainen rahanjako olisi suitsittava.Nyt Kokoomus on ottanut kantaa esittämäämme asiaan ja toteuttaa opintojen rahoituksen lainapohjalta.Se nopeuttaa opiskelijoiden opintoja ja samalla aikaistaa työhönsiirtymisikää.

        Mistä näitä kokoomusnuoria riittääkin? Joka kuukausi on jokin häpeä riehkaisu aikuisten kokoomuksen selvitettävänä. Taidatte olla sangen tyhmiä tämänkin mielipiteen kanssa kaikilla ei pappa betala. Onko seksikästä kuulua kokoomusnuoriin? Näillä toimilla tulette vähentämään emopuolueen äänisaalista. Se jos mikä on varmaa.


      • mek
        Mikä koulu kirjoitti:

        maksoi 350€/kk? Jos opintolainaa ei saa, siihen on jokin konkreettinen syy. Kerropas se ensin niin jatketaan. Muuten sinua ei tulla täällä uskomaan.

        Eihän se koulu maksa mutta kirjat ja syöminen siellä koulussa ja pitää olaa vaatteetkin päällä että sileen. Itse opiskelin -80 luvulla ja minulta meni 36000mk lainaa ja opintotuki siihen päälle ja veilä olin hyvissä kesähommissa ja kumpanakin syksyna oli 10000mk tilillä ja silti meinasi keväällä rahat loppua että silleen. LAkeskelin että minulla opiskelu maksoi noin 100000 markkaa vaikka teknikoksi valmistuin että silleen. Eihän se koulu maksa vaan se eläminen koulun aikana että silleen. Kouluts keski 3 vuotta että silleen.


      • 09090=)öä
        Mikä koulu kirjoitti:

        maksoi 350€/kk? Jos opintolainaa ei saa, siihen on jokin konkreettinen syy. Kerropas se ensin niin jatketaan. Muuten sinua ei tulla täällä uskomaan.

        Helpostikin, jos laskee mukaan esim. koulumatkoista aiheutuvat kulut sekä tenttikirjat ja muut materiaalit. Lisäksi kannattaa muistaa, että meillä on Suomessa myös yksityisiä kouluja esim. kampaamokoulu, joka on oppilaalle maksullista.


      • puolueton
        Kokoomusnuorten jäse kirjoitti:

        Kokoomuksen nuorisojärjestö on ottanut aiemmin kantaa tähän valtion rahanjakoon ja kirjelmöinyt puoluetta että ilmainen rahanjako olisi suitsittava.Nyt Kokoomus on ottanut kantaa esittämäämme asiaan ja toteuttaa opintojen rahoituksen lainapohjalta.Se nopeuttaa opiskelijoiden opintoja ja samalla aikaistaa työhönsiirtymisikää.

        Opintotuet ok,
        mutta miksi mitään tekemättömiä sosiaalipummeja elätetään veronmaksajien rahoilla? Omalla työpaikallani on ollut ns. pakkotyöllistettyjä, jotka vain odottavat seuraavat työttömyysjaksoa; tuet silloin paljon parempia.
        Jotain sairasta on yhteiskunnassa, jos työttömänä loisiminen on ihmiselle kannattavampaa kuin työnteko tai opiskelu?


      • jaanaTM

        Sulla on hauska kirjoitus: jos ei ole varaa opiskella niin sitten valmistuu epäpäteväksi hammaslääkäriksi. Ei valmistu, ei valmistu hammaslääkäriksi ollenkaan, ei edes epäpäteväksi.

        Mutta noin asiaan, pidän itsekin tärkeänä, että opiskelua tuetaan. Se on ollut yksi tämän maan parhaita juttuja, että kaikilla on suhteellisen hyvät mahdollisuudet kouluttautua ja tulevaisuudessa tulee olemaan vieläkin tärkeämpää. Kaikkea hyvää kun nyt ajetaan alas niin ehkäpä otetaan tässäkin mallia jostain Usa:sta ja jatkossa vain varakkaat pystyvät kouluttautumaan tai kouluttamaan lapsensa.


      • luulisin näin

        Vaikuttaapa trollilta tämä. Tuskin kukaan täysjärkinen nyt vaatisi opintotuen poistamista kun opiskelijoilla tuntuu muutenkin olevan rahapula


      • Ok-Loordi

        "luullekko sä tosiaan että kaikki haluaa ottaa jotaki opintolainaa kun ei ole tietoa tulevaisuudesta että saako ikinä ees töitä, nii hei kato ku kyllä laina pitää maksaa takasinki joskus"

        Itse asiassa tähän pieni tarkennus:

        opintolainaa ei tarvitse maksaa takaisin jos ei saa töitä eikä pysty lainaa sen takia itse takaisin maksamaan. Valtio takaa opintolainan pankille, se on valtion takaamaa lainaa juuri sen takia että sitä saa kuka vain ilman takaajia (esim. omia vanhempia ei tarvita takaamaan), valtio takaa lainan ja jos et kykene maksamaan sitä takaisin koskaan eli et saakaan töitä valmistuttuasi niin valtio maksaa sen opintolainan pankille pois puolestasi sitten (ja itse saat sitten sosiaaliavustusta elämiseen tietysti jos olet työtön etkä saa palkkaa eikä ole tuloja).

        Se se opintolainan idea nimenomaan on että se on riskitöntä lainaa ja sitä saavat kaikki: opintolainajärjestelmällä taataan että kaikki voivat opiskella riippumatta taloudellisista taustoista ja perheen asemasta ja jos sitä lainaa ei pystykään maksamaan takaisin niin ei itse joudu "kuseen" eli valtio maksaa lainan puolestasui etkä menetä esim. luottotietoja yms. kuten tavallisissa lainoissa käy jos et niitä pystykään maksamaan.


      • surunveri
        Ei onnistunut. kirjoitti:

        Itse olen joutunut lopettamaan rahapulan takia, lainaa ei herunut ja koulu maksoi 350 kuussa ja opintotuki oli paljon pienempi kuin tarvittava summa. Taisi olla opintotuki 283 euroa kuussa.

        Töitä tein samalla ja yritin jaksaa, kestin 5 kuukautta.

        Kyllä se on kylmä fakta että opintotuki on surkeasti suunniteltu suhteessa muuhun byrokraattiseen järjestelmään.

        Esimerkiksi työttömän tukiasiat ovat paremmin. Onko siinä järkeä? ei ole. Opiskelija joutuu tekemään töitä koulun ohella, jotta elintaso olisi kunnollinen. Onko se järkevää? No ei ole. Ja kun näin toimii, tuet perintään takaisin. Onko siinä järkeä? No ei ole. Opiskelijan on pakko ottaa lainaa jotta saa samat tuet, joita työttömät saa muutenkin, onko siinäkään järkeä? No ei ole järkeä.

        Luulis olevan fiksua maksaa sitä opintotukea sen mukaan miten opinnot etenee ihan riippumattomasti muista tuloista, näin ollen kun opiskelijat tekevät töitä koulun ohella niin maksavat samalla veroja saadusta palkasta - vai onko jonkun mielestä järkevää, että töitä koulun ohella tekevä opiskelija lopettaa työnteon KOSKA opintotuen tuloraja tulee vastaan? (eikä esim sen takia että haluaa käyttää enemmän aikaa opiskeluihin)

        Mut turhaa se on tänne kirjoitella.


      • surunveri
        puolueton kirjoitti:

        Opintotuet ok,
        mutta miksi mitään tekemättömiä sosiaalipummeja elätetään veronmaksajien rahoilla? Omalla työpaikallani on ollut ns. pakkotyöllistettyjä, jotka vain odottavat seuraavat työttömyysjaksoa; tuet silloin paljon parempia.
        Jotain sairasta on yhteiskunnassa, jos työttömänä loisiminen on ihmiselle kannattavampaa kuin työnteko tai opiskelu?

        Näinpä se on typerää että opiskelijan asema on käytännössä huonompi kuin työttömän, kyllä sen systeemin pitäisi olla täsmälleen sellainen että työttömällä on huonoimmat tulot, ja siinä vaihtoehtoja tarjolla, ja kun niihin tarttuu niin tulotilannekin paranee. Eli esimerkiksi menemällä kouluun. Eikä niin että kun menee kouluun niin tulot tippuu sekä on pakko ottaa velkaa siihen päälle vielä. Ja nämä pakkotyöpaikat tms kuntouttavat työtoiminnat joissa itsekin olen tällä hetkellä niin ovat ihan mukavia, mutta minusta ne ovat valtion verorahojen täydellistä haaskausta kun niiden järkevä toteutus on ihan paikkakohtaista. Esimerkiksi se missä nyt olen on sellainen että olen juonut siellä kahvia aamusta iltaan, ja täysin valehtelematta ajasta alle 5% kuluu mikäänlaiseen työntekoon. Tämän vetelehtimisen ohjaamiseen sitten on palkattu joku oikea työntekijä, eikä mitään pitkäaikaistyötöntä, näin ollen on keinotekoisesti luotu työpaikka, joka ei käytännössä tuota mitään, ja joka maksaa valtiolle pirusti rahaa. Mutta kontrastina se edellinen paikka jossa olin niin oli hyvinkin tuottava ja hommia oli kokopäivän. Oma käsitys on että suunnileen puolet näistä paikoista on semmosia missä rahat menee hukkaan. Erittäin ikävää on myös ettei näissä paikoissa yleensä ole mitään jatkotyöllistymisen mahdollisuutta, tms, ja monet voi olla esim 3 vuotta jossain tommosessa nypläyspajassa tai virkkauskurssilla, eikä se mitenkään helpota työnlöytämistä jatkossa.


      • 69ava
        Mikä koulu kirjoitti:

        maksoi 350€/kk? Jos opintolainaa ei saa, siihen on jokin konkreettinen syy. Kerropas se ensin niin jatketaan. Muuten sinua ei tulla täällä uskomaan.

        Ootkos tullu ajateelleeksi tai kuullu että jos on luttotiedoissa häiriö niin pankki ei anna lainaa vaikka takaajana on valtio?


      • entisaikaa
        jaanaTM kirjoitti:

        Sulla on hauska kirjoitus: jos ei ole varaa opiskella niin sitten valmistuu epäpäteväksi hammaslääkäriksi. Ei valmistu, ei valmistu hammaslääkäriksi ollenkaan, ei edes epäpäteväksi.

        Mutta noin asiaan, pidän itsekin tärkeänä, että opiskelua tuetaan. Se on ollut yksi tämän maan parhaita juttuja, että kaikilla on suhteellisen hyvät mahdollisuudet kouluttautua ja tulevaisuudessa tulee olemaan vieläkin tärkeämpää. Kaikkea hyvää kun nyt ajetaan alas niin ehkäpä otetaan tässäkin mallia jostain Usa:sta ja jatkossa vain varakkaat pystyvät kouluttautumaan tai kouluttamaan lapsensa.

        Suomessakin oli noin 50-60 vuotta sitten tilanne, että vain rikkaiden lapsilla oli varaa opiskella ja nousta ammattien eliittiin eli johtopaikoille.Silloin kylän rikkaan miehen vähän tyhmempikin poika pääsi helposti ns. vihreälle oksalle, kun kilpailu ei ollut kovaa kuten nyt, kun suurempi massa jakaa rajallisia opiskelupaikkoja. Kokoomusnuoret siis "kykypuolue" luonnollisesti ajaa samaa systeemiä takas, koska he siitä hyötyisivät.


      • asdasdasasdadsadadad
        Ok-Loordi kirjoitti:

        "luullekko sä tosiaan että kaikki haluaa ottaa jotaki opintolainaa kun ei ole tietoa tulevaisuudesta että saako ikinä ees töitä, nii hei kato ku kyllä laina pitää maksaa takasinki joskus"

        Itse asiassa tähän pieni tarkennus:

        opintolainaa ei tarvitse maksaa takaisin jos ei saa töitä eikä pysty lainaa sen takia itse takaisin maksamaan. Valtio takaa opintolainan pankille, se on valtion takaamaa lainaa juuri sen takia että sitä saa kuka vain ilman takaajia (esim. omia vanhempia ei tarvita takaamaan), valtio takaa lainan ja jos et kykene maksamaan sitä takaisin koskaan eli et saakaan töitä valmistuttuasi niin valtio maksaa sen opintolainan pankille pois puolestasi sitten (ja itse saat sitten sosiaaliavustusta elämiseen tietysti jos olet työtön etkä saa palkkaa eikä ole tuloja).

        Se se opintolainan idea nimenomaan on että se on riskitöntä lainaa ja sitä saavat kaikki: opintolainajärjestelmällä taataan että kaikki voivat opiskella riippumatta taloudellisista taustoista ja perheen asemasta ja jos sitä lainaa ei pystykään maksamaan takaisin niin ei itse joudu "kuseen" eli valtio maksaa lainan puolestasui etkä menetä esim. luottotietoja yms. kuten tavallisissa lainoissa käy jos et niitä pystykään maksamaan.

        Mutta, niin kuin itsekin taidat tietää, se valtion takaus on omanlaisensa hirttosilmukka sekin.

        Jos vaikka opiskelet yliopistossa, keräät 30k€ velkaa ja et saakaan alasi töitä, niin kiva on laitossiivoojan palkasta alkaa tuota maksamaan takaisin. Sitten pitää tehdä niin kuin kuvasit, eli maata selällään ja pieriä. Sillä se Suomi nousee.


      • ,,,,,,,,,,,,
        Ok-Loordi kirjoitti:

        "luullekko sä tosiaan että kaikki haluaa ottaa jotaki opintolainaa kun ei ole tietoa tulevaisuudesta että saako ikinä ees töitä, nii hei kato ku kyllä laina pitää maksaa takasinki joskus"

        Itse asiassa tähän pieni tarkennus:

        opintolainaa ei tarvitse maksaa takaisin jos ei saa töitä eikä pysty lainaa sen takia itse takaisin maksamaan. Valtio takaa opintolainan pankille, se on valtion takaamaa lainaa juuri sen takia että sitä saa kuka vain ilman takaajia (esim. omia vanhempia ei tarvita takaamaan), valtio takaa lainan ja jos et kykene maksamaan sitä takaisin koskaan eli et saakaan töitä valmistuttuasi niin valtio maksaa sen opintolainan pankille pois puolestasi sitten (ja itse saat sitten sosiaaliavustusta elämiseen tietysti jos olet työtön etkä saa palkkaa eikä ole tuloja).

        Se se opintolainan idea nimenomaan on että se on riskitöntä lainaa ja sitä saavat kaikki: opintolainajärjestelmällä taataan että kaikki voivat opiskella riippumatta taloudellisista taustoista ja perheen asemasta ja jos sitä lainaa ei pystykään maksamaan takaisin niin ei itse joudu "kuseen" eli valtio maksaa lainan puolestasui etkä menetä esim. luottotietoja yms. kuten tavallisissa lainoissa käy jos et niitä pystykään maksamaan.

        Mietipäs uudestaan. Tokihan valtio maksaa sen lainan pankille. Näin ollen se lainan ottaja onkin velkaa pankin sijasta valtiolle ja jos ei pysty maksamaan sitä valtiollekaan, niin se kasvaa korkoa ja laina vain suurenee. Sitten kun ehkä joskus töihin pääsee, niin onkin suoraan jo ulosotossa, mistä tulee taas lisää kuluja maksettavaksi. Lopputuloksena isostakaan palkasta ei jää käteen yhtään enempää kuin ulosotot suojarajat ja siltikään se laina ei välttämättä kauheasti lyhene, kun ne korot ja uo-kulut tulevat siihen päälle. Minusta on ihan luonnollista, ettei halua olla ulosotossa minkään opintolainan takia. Ei se valtio sitä rahaa lahjoita kenellekään.

        Eikö muuten olisi aika epäreilua taas rankaista niitä, jotka hoitavat asiansa kunnolla ja saavat töitä ja maksavat veroja, jos he joutuvat maksamaan opiskelujensa ajalta elämänsä lainarahalla, mutta ne, jotka eivät saa hoidettua kouluaan sen verran hyvin, että edes töihin pääsisivät, saisivat opintolainan valtiolta lahjaksi?


      • Näin on
        ,,,,,,,,,,,, kirjoitti:

        Mietipäs uudestaan. Tokihan valtio maksaa sen lainan pankille. Näin ollen se lainan ottaja onkin velkaa pankin sijasta valtiolle ja jos ei pysty maksamaan sitä valtiollekaan, niin se kasvaa korkoa ja laina vain suurenee. Sitten kun ehkä joskus töihin pääsee, niin onkin suoraan jo ulosotossa, mistä tulee taas lisää kuluja maksettavaksi. Lopputuloksena isostakaan palkasta ei jää käteen yhtään enempää kuin ulosotot suojarajat ja siltikään se laina ei välttämättä kauheasti lyhene, kun ne korot ja uo-kulut tulevat siihen päälle. Minusta on ihan luonnollista, ettei halua olla ulosotossa minkään opintolainan takia. Ei se valtio sitä rahaa lahjoita kenellekään.

        Eikö muuten olisi aika epäreilua taas rankaista niitä, jotka hoitavat asiansa kunnolla ja saavat töitä ja maksavat veroja, jos he joutuvat maksamaan opiskelujensa ajalta elämänsä lainarahalla, mutta ne, jotka eivät saa hoidettua kouluaan sen verran hyvin, että edes töihin pääsisivät, saisivat opintolainan valtiolta lahjaksi?

        lainoja ei saa anteeksi. Maksat jos sovit takaisinmaksusta ja pystyt sen hoitamaan mutta jos et maksa, lainasi menee ulosottoon ja luottotietoihin tulee merkintä.


      • 11+9
        surunveri kirjoitti:

        Näinpä se on typerää että opiskelijan asema on käytännössä huonompi kuin työttömän, kyllä sen systeemin pitäisi olla täsmälleen sellainen että työttömällä on huonoimmat tulot, ja siinä vaihtoehtoja tarjolla, ja kun niihin tarttuu niin tulotilannekin paranee. Eli esimerkiksi menemällä kouluun. Eikä niin että kun menee kouluun niin tulot tippuu sekä on pakko ottaa velkaa siihen päälle vielä. Ja nämä pakkotyöpaikat tms kuntouttavat työtoiminnat joissa itsekin olen tällä hetkellä niin ovat ihan mukavia, mutta minusta ne ovat valtion verorahojen täydellistä haaskausta kun niiden järkevä toteutus on ihan paikkakohtaista. Esimerkiksi se missä nyt olen on sellainen että olen juonut siellä kahvia aamusta iltaan, ja täysin valehtelematta ajasta alle 5% kuluu mikäänlaiseen työntekoon. Tämän vetelehtimisen ohjaamiseen sitten on palkattu joku oikea työntekijä, eikä mitään pitkäaikaistyötöntä, näin ollen on keinotekoisesti luotu työpaikka, joka ei käytännössä tuota mitään, ja joka maksaa valtiolle pirusti rahaa. Mutta kontrastina se edellinen paikka jossa olin niin oli hyvinkin tuottava ja hommia oli kokopäivän. Oma käsitys on että suunnileen puolet näistä paikoista on semmosia missä rahat menee hukkaan. Erittäin ikävää on myös ettei näissä paikoissa yleensä ole mitään jatkotyöllistymisen mahdollisuutta, tms, ja monet voi olla esim 3 vuotta jossain tommosessa nypläyspajassa tai virkkauskurssilla, eikä se mitenkään helpota työnlöytämistä jatkossa.

        Jep, poikaystävä eleli tosi mukavasti työttömänä, sai kivasti rahaa. Hetiku alotti opiskelut tossa tammikuussa nii tippu tulot, nyt ei jää paljoa ylimääräistä.


      • liituraitapiltit
        Ei ääniä kokoomuksel kirjoitti:

        Mistä näitä kokoomusnuoria riittääkin? Joka kuukausi on jokin häpeä riehkaisu aikuisten kokoomuksen selvitettävänä. Taidatte olla sangen tyhmiä tämänkin mielipiteen kanssa kaikilla ei pappa betala. Onko seksikästä kuulua kokoomusnuoriin? Näillä toimilla tulette vähentämään emopuolueen äänisaalista. Se jos mikä on varmaa.

        Kokoomusnuoret ovat iso osa pukukakaroita ja kermaperseitä jotka perheen asema on nostanut yhteiskunnan yläportaalle. Sieltä on kiva syleksiä köyhien päälle. Omia ansioita ei ollenkaan. Ovatko tehneet ikinä mitään työtä? Kukas heidän loisimisensa maksaa ellei veronmaksajat.


      • Ei dramatisoida

      • Toivottava tulevaisu
        Ja niin sinusta kirjoitti:

        tuli sitten luuseri jonka on turha toivoa edes normaalin ihmisen elintasoa loppuelämässään.

        tai elämänkoulun käynyt ja realisti, joka tajusi mikä on kaikkein tärkeintä. Koulu ei tuo eikä luo onnea, koulun opetussuunnitelmaan ei kuulu parisuhteiden luominen tai elinikäisten ystävä- ja kaveriyhteisön synnyttäminen tai ylläpitäminen...

        Koulu-uskovainen kuvittelee, että koulunkäynti ja opiskelu tuo automaattisesti yhteiskuntakelpoisen ja halutun ihmisen roolit. Monet kyllä käyvät koulua, opiskelevat ja kasvattavat sitä koulutusyhteiskunnan luomaa egoa, mutta sitten kun eteen tuleekin sairaus, työttömyys, mielenterveysongelmat, talousongelmat jne. soppa on valmis. Jos ei pärjää, sanotaan että ihminen on rakentanut itselleen egon, joka romahtaa, ja sitten on edessä pillerit, hoidot ja syrjäytyminen, ja ihminen itse on siihen syyllinen.

        ihminen joko ei hyväksy ja kohtaa haastetta vaan väkisin yrittää päteä tohtorin, insinöörin tai merkonomin papereilla, perustetaan maistereille ja tohtoreille verorahoin tuettuja projekteja ja instituutioita, yritetään kaikin keinoin tukea koulutusyhteiskunnan egoa, niinkauan kuin saadaan uutta tuoretta verta koulutusyhteiskunnan egon rakennusaineeksi, on yleisesti hyväksyttyä antaa osan kansasta potea syrjäytymistä ja hoitoja.

        Olkoot eläkkeellä ja poissa toisten tieltä, tai uudistukoot tukemaan yhteiskunnanegoa. Ei mitään puhetta siitä, ettei välttämättä tarvitsisi eläkettä tai hoitoja vaan perustaisi oman yrityksen ja aloittaisi uudelta pohjalta. Tuet loppuisi eikä välttämättä starttitukiakaan saisi. Sossusta kyllä, tai eläkkeestä, mutta jos ei suostu rakentamaan yhteiskunnan egoa niin olkoon ulkopuolella. Niinpä.


      • Ok-Loordi
        Näin on kirjoitti:

        lainoja ei saa anteeksi. Maksat jos sovit takaisinmaksusta ja pystyt sen hoitamaan mutta jos et maksa, lainasi menee ulosottoon ja luottotietoihin tulee merkintä.

        Nyt olet ymmärtänyt väärin: tiedätkö mitä tarkoittaa lainan takaus? Se tarkoittaa sitä, että jos lainan ottaja ei pysty maksamaan lainaansa niin lainan takaaja joutuu maksamaan sen lainan. Sitten kun se laina on maksettu niin se on maksettu, eikä lainaa siis anneta "anteeksi" vaan takaaja joutuu sen maksamaan suostuessaan takaajaksi. Opintolainassa on ideana nimenomaan se että valtio takaa sen lainan, koska pankki ei muuten antaisi sitä lainaa jos pankki ei saisi takuita sille että joku sen lainan maksaa jos ei lainan ottaja itse pystykään sitä maksamaan. Opintolainalla on valtion takaus ja jos lainaa ei kykene maksamaan niin sitten valtio maksaa sen lainan pankille. Ei valtio sitten peri enää lainan ottajalta sitä maksamaansa takausta pois, ei lainan takauksessa ole sellaista ehtoa että takaaja perii sitten maksamansa takauksen lainan ottajalta taas vuorostaan aikaan, mikäs lainan takaus se sellainen oikein olisi?

        Lukekaa faktoja lainan takauksesta ennen kuin kirjoitatte höpöjä tänne:

        linkki:

        http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/NET/060601125122IL

        "Opintolaina

        Opintolaina on valtion takaama laina, joka pitää maksaa takaisin. Jos sinulle on myönnetty opintolainan valtiontakaus, voit hakea lainan valitsemastasi pankista. Koska valtio takaa opintolainasi, et tarvitse lainalle muuta vakuutta. Valtiontakaus on voimassa enintään 30 vuotta ensimmäisen lainaerän nostamisesta.

        Velan takaisinmaksusta on opintotukilain mukaan mahdollista saada täysimääräinen maksuvapautus, jos olet pysyvästi työkyvytön tai työkyvyttömyytesi on kestänyt yhteensä vähintään viisi vuotta. Täysimääräisen maksuvapautuksen edellytyksenä on lisäksi, että täysimääräistä takaisinperintää olisi taloudellinen tilanteesi ja muut olosuhteesi huomioon ottaen pidettävä kohtuuttomana. Täysimääräinen maksuvapautus voidaan myöntää velasta, jonka Kela on valtiontakauksen perusteella maksanut pankille."

        Eli jos opintojen jälkeen jäätkin työttömäksi eikä sinulla ole tuloja muuta kuin sossusta saatavat välttämättömään elämiseen saatavat tulot niin sitten saat täysimääräisen maksuvapautuksen koko lainasta. Tietenkin sitten jos saatkin töitä niin tilanne on eri ja maksat lainasi mutta takaisinm aksusta voidaan sopia pankin kanssa ja Kela auttaa ja tukee ja saat vaikka korkoavustustakin kelasta jos tulosi ovat pienet eli jos työllistyt pienipalkkaiselle alalle.


      • oman onnen herra
        mek kirjoitti:

        Eihän se koulu maksa mutta kirjat ja syöminen siellä koulussa ja pitää olaa vaatteetkin päällä että sileen. Itse opiskelin -80 luvulla ja minulta meni 36000mk lainaa ja opintotuki siihen päälle ja veilä olin hyvissä kesähommissa ja kumpanakin syksyna oli 10000mk tilillä ja silti meinasi keväällä rahat loppua että silleen. LAkeskelin että minulla opiskelu maksoi noin 100000 markkaa vaikka teknikoksi valmistuin että silleen. Eihän se koulu maksa vaan se eläminen koulun aikana että silleen. Kouluts keski 3 vuotta että silleen.

        Samanlaiset oli tunnelmat jo 70-luvun puolella. lainaa piti ottaa jonkin verran että sai hommattua pakolliset hankinnat, syomiset ja matkat.
        Huono aika oli -77 kun valmistuin. Maassa oli 100.000 työtöntä ja Kekkonen julisti hätätilan. Minkään en saanut ammattia vastaavia töitä, vaan olin työttömänä ja tein hanttihommia. Koetin maksella pois niitä opintolainoja. Hankkiuduin toiseen (valtion) ammattiin. missä ansaitsee vähemmän, mutta työpaikka on varma. Vielä kului 3-4 vuotta että sain lainat maksettua ja olin vihdoin omillani. Vasta sitten pääsi suunnittelemaan asunnon hankintaa ja keräämään siihen alkupääomaa. Niinpä sitä ehti sivuuttaa jo 30 vuoden ikäpylvään, kujn vasta sai hommattua ekan omistusasunnon. Monet tuntemani duunarikaverit oli tehneet sen jo 10 vuotta aikaisemmin.
        Ei se mitään. Kyllä tuolla lyhyemmälläkin työuralla sai hommattua asunnon, auton ja harrastukseen tarvittavat välineet ja lomailuunkin on jäänyt rahaa. Se vaan edellyttää hallittua/kurinalaista budgettia.
        Kun kaikki on aikanaan maksettu, niin nyt pärjää eläkkeenkin turvin oikein mukavasti, kun on ollut riittävän pitkä työura.
        Noille "paskaduunien" välttelijöille sanoisin, että loppupelissä kaikki työ on arvokasta, sillä ne kartuttavat sitä lopullista eläkettä ja luovat pohjan elämänikäiselle hyvinvoinnille. Älkää alentuko sossuluukulle.


      • asdfghjkldsfd
        mek kirjoitti:

        Eihän se koulu maksa mutta kirjat ja syöminen siellä koulussa ja pitää olaa vaatteetkin päällä että sileen. Itse opiskelin -80 luvulla ja minulta meni 36000mk lainaa ja opintotuki siihen päälle ja veilä olin hyvissä kesähommissa ja kumpanakin syksyna oli 10000mk tilillä ja silti meinasi keväällä rahat loppua että silleen. LAkeskelin että minulla opiskelu maksoi noin 100000 markkaa vaikka teknikoksi valmistuin että silleen. Eihän se koulu maksa vaan se eläminen koulun aikana että silleen. Kouluts keski 3 vuotta että silleen.

        "että silleen" viisi kertaa :D anteeks... jotenki poppaa vaan silmille :D kaikki tollaset "noniin. että silleen. että näin." jne. Muuten asiaa. Peukku. :)


      • syntikaatti
        Kokoomusnuorten jäse kirjoitti:

        Kokoomuksen nuorisojärjestö on ottanut aiemmin kantaa tähän valtion rahanjakoon ja kirjelmöinyt puoluetta että ilmainen rahanjako olisi suitsittava.Nyt Kokoomus on ottanut kantaa esittämäämme asiaan ja toteuttaa opintojen rahoituksen lainapohjalta.Se nopeuttaa opiskelijoiden opintoja ja samalla aikaistaa työhönsiirtymisikää.

        Sehän tässä ihmetyttää,että on köyhiä ihmisiä jotka äänestävät kokoomusta ?
        Sinä taidat olla yksi heistä.Ei se kuule ole viisasta,vaikka ilmeisesti niin ajattelet .
        Omaa oksaa sahaat.


      • !!!
        Ok-Loordi kirjoitti:

        "luullekko sä tosiaan että kaikki haluaa ottaa jotaki opintolainaa kun ei ole tietoa tulevaisuudesta että saako ikinä ees töitä, nii hei kato ku kyllä laina pitää maksaa takasinki joskus"

        Itse asiassa tähän pieni tarkennus:

        opintolainaa ei tarvitse maksaa takaisin jos ei saa töitä eikä pysty lainaa sen takia itse takaisin maksamaan. Valtio takaa opintolainan pankille, se on valtion takaamaa lainaa juuri sen takia että sitä saa kuka vain ilman takaajia (esim. omia vanhempia ei tarvita takaamaan), valtio takaa lainan ja jos et kykene maksamaan sitä takaisin koskaan eli et saakaan töitä valmistuttuasi niin valtio maksaa sen opintolainan pankille pois puolestasi sitten (ja itse saat sitten sosiaaliavustusta elämiseen tietysti jos olet työtön etkä saa palkkaa eikä ole tuloja).

        Se se opintolainan idea nimenomaan on että se on riskitöntä lainaa ja sitä saavat kaikki: opintolainajärjestelmällä taataan että kaikki voivat opiskella riippumatta taloudellisista taustoista ja perheen asemasta ja jos sitä lainaa ei pystykään maksamaan takaisin niin ei itse joudu "kuseen" eli valtio maksaa lainan puolestasui etkä menetä esim. luottotietoja yms. kuten tavallisissa lainoissa käy jos et niitä pystykään maksamaan.

        Ei kannata puhua potaskaa. Miniällä on opintolainaa jota ei työttömyyden / pätkätöiden tähden ole saanut maksettua. Nyt sai vihdoin vakityön ja heti alettiin lainaa karhuta.


      • mieg1
        Ok-Loordi kirjoitti:

        "luullekko sä tosiaan että kaikki haluaa ottaa jotaki opintolainaa kun ei ole tietoa tulevaisuudesta että saako ikinä ees töitä, nii hei kato ku kyllä laina pitää maksaa takasinki joskus"

        Itse asiassa tähän pieni tarkennus:

        opintolainaa ei tarvitse maksaa takaisin jos ei saa töitä eikä pysty lainaa sen takia itse takaisin maksamaan. Valtio takaa opintolainan pankille, se on valtion takaamaa lainaa juuri sen takia että sitä saa kuka vain ilman takaajia (esim. omia vanhempia ei tarvita takaamaan), valtio takaa lainan ja jos et kykene maksamaan sitä takaisin koskaan eli et saakaan töitä valmistuttuasi niin valtio maksaa sen opintolainan pankille pois puolestasi sitten (ja itse saat sitten sosiaaliavustusta elämiseen tietysti jos olet työtön etkä saa palkkaa eikä ole tuloja).

        Se se opintolainan idea nimenomaan on että se on riskitöntä lainaa ja sitä saavat kaikki: opintolainajärjestelmällä taataan että kaikki voivat opiskella riippumatta taloudellisista taustoista ja perheen asemasta ja jos sitä lainaa ei pystykään maksamaan takaisin niin ei itse joudu "kuseen" eli valtio maksaa lainan puolestasui etkä menetä esim. luottotietoja yms. kuten tavallisissa lainoissa käy jos et niitä pystykään maksamaan.

        Vaikka valtio sun lainas takaisikin, joudut sen maksaaman aikanaan heti kun töihin menet ja se on varma.


      • kouluttaudu itsekin

        Ellet ole katkera eläkeläinen. Mutta vitun kateellinen suomalainen paska olet sinä aloittaja jokatapauksessa.
        Opintotuki pitäisi nostaa sille tasolle, että ihmiset pystyy opiskelemaan ja elämään täällä maailman kalleimmassa maailman maassa ja kylmimmässä.
        Itse aloittaja ei eläisi 200 kk, millään ja todennäköisesti on itse joku kyyninen työtön luuseri itse, joka on kateellinen korkeasti koulutetuille, jotka ovat jaksaneet pienellä elintasolla kouluttautua hyvään ammattiin.


    • Lainaa vain

      Olen samaa mieltä aloittajan kanssa. Meille 70-luvun lopulla opiskelleille oli itsestään selvää, että opintojen ajaksi otettiin opintolainaa. Siihenhän sai valtion takauksen ja korkokin oli senaikaista normaalia korkotasoa edullisempi (n. 3 % p.a.). Lukukausimaksu kuului myös maksaa, ainakin yliopistossa. Kannusti muuten opiskelemaan mahdollisimman nopeassa tahdissa.

      En ymmärrä miksi veronmaksajien pitäisi tukea, ainakaan kovin paljoa, opiskelua yliopistossa ja ammattikouluissa ? Peruskoulu ja lukio on ihan OK tuettuna, mutta siitä eteenpäin pitäisi kyllä itse vastata opintoajan elämisestä, pääsääntöisesti. Vähävaraisille ja vanhempien tulot huomioonottaen voisi tukea harkitusti antaa.

      Ja eikös sitä saa myös jotain asumistukea ? En tiedä, kun en itse ole koskaan mitään tukea saanut tai edes anonut ?

      Ja kannatan lukukausimaksuja ja aivan ehdottomasti ulkomaisille opiskelijoille. Miksi Suomi on niin tyhmä, että kouluttaa ilmaiseksi muunmaalaisia, jotka häipyvät sitten maailmalle ?

      Aivan älytönta, että tuetaan näin paljon veronmaksajien varoilla, etenkin näinä aikoina.

      • nuoret tallotaan

        Tuet ovat olemattomia ja perus AMK opiskelija joutuu ottamaan 5-numeroisen lainan. Opiskelu ei ole nykysuomessa ollut koskaan näin kallista kuin nyt.


      • Kiinnostunut

        Kuinka suuri osa sen ajan lainoista meni asumiseen, oliko lähellä 100%?


      • Max Martin

        Suomi kouluttaa muunmaalaisille sitä kuuluisaa menestystä eli suomalaisuutta. Opiskelijavaihto on osa ulkopolitiikkaa.


      • Opintotukikituutus

        Teillä oli myös melko varma työllistyminen valmistumisen jälkeen, mutta katsopa nyt nuorisotyöttömyyslukuja. Kuka hullu ottaa lainaa, jos valmistumisen jälkeisestä työllistymisestä ei ole mitään takeita! Peruskouluun ei opintotukea saa ja lukioonkin hyvin rajoitetusti. Asumistukea ei opiskelijat saa, opintotuen asumislisä on korkeintaan 200e ja korkeintaan 80% kiinteistä asumiskuluista. Opiskelija-asuntoja ei todellakaan riitä kaikille. Opiskelija saa tienata alle 12000 euroa vuodessa, jos hän saa opintotukea. Se on alle 1000 euroa kuukaudessa. Miinus verot. Yritäpä elää sillä, käydä töissä ja opiskella täysipäiväisesti, jotta edes saat opintotukea. Suosittelen lämpimästi, kokeile, niin huomaat ettei opiskelijat todellakaan valita turhasta. Onneksi olen jo valmistunut, sitä kituuttamista ei ole ikävä!


      • Tradenomi/ kaupankas
        nuoret tallotaan kirjoitti:

        Tuet ovat olemattomia ja perus AMK opiskelija joutuu ottamaan 5-numeroisen lainan. Opiskelu ei ole nykysuomessa ollut koskaan näin kallista kuin nyt.

        ISO OSA nimenomaan AMK-opiskelijoista opiskelee omalla paikkakunnalla.
        Kotona asutaan,syödään jne.


      • Ja meille kaikille

        60- ja 70-lukujen kahta puolta opiskelleille oli ajat vieläkin tiukemmat. Onneksi 70-luvun puolivälissä suhdanteet paranivat niin että opiskelijakin sai töitä ja ylitöitä sekä viikonloppuja tekemällä sai kunnon palkan. Se helpotti kummasti tekniikan opiskelijan taloudellista asemaa. Siihen aikaan ei muutenkaan ollut kovin paljoa "ikuisia opiskelijoita" millään tasolla ja nekin vähät olivat jotain kommareita. Agitaatiota kyllä oli vasemmalta mutta jos oli joitain Chilen tai Kuuban kommaritaiteilijoita paikallisten kutsumana niin marssittiin koko luokka jossain vaiheessa kesken esityksen mielenosoituksellisesti pois. Meillä oli silloin muutamia vanhoja patuja opettajina ja huomattiin kyllä että pitivät tempauksistamme. No nyt tämä juttu jo vähän karkasi kun noita jää muistelemaan.


      • Ok-loordi
        nuoret tallotaan kirjoitti:

        Tuet ovat olemattomia ja perus AMK opiskelija joutuu ottamaan 5-numeroisen lainan. Opiskelu ei ole nykysuomessa ollut koskaan näin kallista kuin nyt.

        Itse asiassa se opiskelu on ilmaista (vain pieni oppilaskunnan jäsenmaksu AMK:ssa tai ylioppilaskunnan pakollinen jäsenmaksu ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön jäsenmaksu yliopistoissa) eli lukukausimaksuja tms. ei Suomessa ole suomalaisille oppilaille tai ylioppilaille mutta se eläminen ja asuminen tietenkin maksaa, itse opiskelu on sinänsä ilmaista. Maksaahan se eläminen joka tapauksessa opiskeli tai ei. Jos ei muuten saa asuntoa ja ruokaa niin sossusta sitten voi hakea sekä opiskelija että sellainen joka ei tee mitään.


      • Ok-Loordi

        "Lukukausimaksu kuului myös maksaa, ainakin yliopistossa. Kannusti muuten opiskelemaan mahdollisimman nopeassa tahdissa."

        Ei Suomessa ole ollut yliopistoissa koskaan käytössä mitään lukukausimaksuja, opiskelu on Suomessa ollut aina ilmaista aina yliopistoa myöten.

        Muistat nyt maksaneesi aikanaan ylioppilaskunnan jäsenmaksun, se on edelleen pakko maksaa koska yliopiston opiskelijan on pakko kuulua ylioppilaskuntaan, ylioppilaskunnan jäsenmaksun maksamalla samalla ilmoittaudutaan yliopistoon nykyään vuosittain.

        Se ylioppilaskunnan jäsenmaksu vaihtelee vähän, yleensä isommissa yliopistoissa se on pienempi ja pienemmissa suurempi.

        Esim. Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan jäsenmaksu taitaa olla n. 80-100 euroa vuodessa eli ei taida kenenkään opiskelut siihen kaatua nykyäänkään sentään.

        Suomessa on toki aikanaan ollut myös yksityisiä kouluja, esim. yksityisiä oppikouluja ja niissä on ollut toki lukukausimaksut käytössä. Tosin eivät nekään maksaneet niin paljon kuin oikeat kulut olivat, valtio tuki näitä yksityisiä kouluja. Opettajat taisivat olla näissä keskimäärin parempia ja paremmin palkattuja kuin julkisissa valtion oppikouluissa kuitenkin. Sosialismi sitten lopetti tämän Suomesta ja tuli peruskoulu ja kaikki koulut julkisiksi muuttuivat.


      • 70-luvun nuori

        Kyllä sitä lainaa tuli otettua 70-luvulla opiskellessa. Ja kun jäi työttömäksi silloisen laman aikana, ei se paljoa huvittanut. Olen todella tyytyväinen nykyiseen opinto- ja asumistukeen. Lapsien ei ole tarvinnut mennä lainaa hakemaan, kun ovat vielä onnistuneet saamaan kunnon kesätöitä. Onneksi eivät ole joutuneet velkakierteeseen.


    • VIISASTA PUHETTA

      Olen aloittajan kanssa samaa mieltä! Köyhät eivät saisi opiskella.

      • cygjhg

        Eli haluat että Suomen työttömien lukumäärä nousee roimasti parissa vuodessa?


      • VIISASTA PUHETTA
        cygjhg kirjoitti:

        Eli haluat että Suomen työttömien lukumäärä nousee roimasti parissa vuodessa?

        Ei vaan teemme duunareille lisää paskaduunipaikkoja. Osaavia kilpailukykyisiä ja koulutettuja saamme muualtakin kuin suomalaisista pullamössöistä!


    • öbö

      Miksi kukaan opiskelisi mitään, jos sen tähden täytyisi ihan välttämättä hommata itselleen tolkuttomasti velkaa (tai työ, jonka veisi oikeasti työn tarpeessa olevalta eikä opiskeluun ehtisi panostaa)?

      Ihan hanurista kyllä tämmöiset kokoomuskökkiäiset.

      • voijestastaas

        No juuri näin minä opiskelin ja kaikki muut aikalaiseni joskus 1980 luvulla

        Ei kai oltu niin ahneita. Lainaa tuli ja lainat on maksettu.

        Jos opiskelu ei kiinnosta ilman taloudellisia tavoitteita, kannattaa jättää koko rasittava lukubuisines ja ryhtyä liikemieheksi


      • plåpplåpplåp
        voijestastaas kirjoitti:

        No juuri näin minä opiskelin ja kaikki muut aikalaiseni joskus 1980 luvulla

        Ei kai oltu niin ahneita. Lainaa tuli ja lainat on maksettu.

        Jos opiskelu ei kiinnosta ilman taloudellisia tavoitteita, kannattaa jättää koko rasittava lukubuisines ja ryhtyä liikemieheksi

        Ei se ole ahneudesta kiinni, että halutaan tukiverkko perustoimeentulolle. Itse en ole päässyt töihin, vaikka kuinka olen hakenut - ja sama tilanne on monilla muillakin opiskelijoilla - tai työ ja koulu menee pahasti päällekäin ettei kummastakaan vältämättä selviä hiuksia repimättä. Naurettavaa, että jotkut asiasta tietämättömät tulevat sanomaan mitä nykynuoriso ei tarvitse tai tarvitsee. Omasta mielestäni pulleat pukuhemmot saisivat leikata omia palkkojaan, niin aivan varmasti Suomessa olisi asiat vähän paremmin. Liikaa palkkaa salissa istumisesta tai kynän pyörittelystä kädessä.. ppft.. fuck 'em and fuck you.


    • köyhäää

      Ei opintotukia pois voi ottaa!! Opiskelut loppuisivat samantien. Itselleni jää niistä vähäisistä tuista käteen n. 100e/kk. Eikä opiskelut ilmaisia ole, koulukirjoihin menee reilu 300 euroa!!

    • Max Martin

      Se on osoitus suomalaisten suhtautumisesta koulutukseen, että jo opiskeluajoista lähtien maksetaan pientä palkkaa toimeentulon turvaamiseksi. Tarkoituksena olisikin se, että pystyy keskittymään opintoihin ja syventymään opiskeltavaan aiheeseen. Sillä on suuri merkitys koulutuksen tason parantamisessa. Jos joutuu rahoittamaan opintonsa esimerkiksi työtä tekemällä vaikka nyt esimerkiksi siivoustöitä tekemällä, niin sitten se kaikki aika on opiskelusta pois. Kokopäiväiseen opiskeluun ei pysty keskittymään vuosien ajan ilman rahaa. Suomalaisuuteen siis kuuluu se, että opiskelukin on kokopäivätyötä.

    • -Unski-

      Jos ei raha riitä, niin sosiaalitoimistosta saa lisää tai tehdä osa-aikatöitä. Minä yritän sinnitellä n.1500€:n opintotuella...

      • Jos raha ei riitä

        ........... sossusta ei tipu yhtään rahaa .Sanovat että ota opintolainaa. Vuodessa saat tienata sen n 12000 ekua josta verot pois Jos haluaa kouluttautua niin pakko tehdä niitä töitä siinä sivussa ja siitäkin vielä verotetaan. Kyllä on vittumaista opiskella kun jotkut työttömät ja mamut... mitkä eivät ole opiskelleet saavat vaikka mitä sossusta. Pistää miettimään löisikö itsekin hanskat tiskiin ja nostaisi jalat pöydälle.


    • näinon

      Ei suinkaan nykyistä järjestelmää täysin romuteta. Sen tilalle tulee oikeudenmukaisempi perusturva, jota myös kansalaispalkaksi kutsutaan. Tämä kattaa kaiken tuen ja samalla lakkautetaan tarpeettomat byrokraattien virat. Samalla rahalla voit sitten opiskella niin paljon kuin haluat. Lainaa saa tarvittaessa lisäksi.

      • Max Martin

        Kansalaispalkka olisikin ihan hyvä asia, sillä suomalaiset joutuvat aina mukaan jos jonkinlaisiin projekteihin ja innovaatioihin ja yleensä kaikki lähtee liikkeelle harrastustoiminnasta. Tosin Euroopan Unioni toimii monarkististen sääntöjen mukaisesti, joten se ei oikein sovi EU:n viralliseen politiikkaan.


      • 6v Suomeen muuttanut

        Naapurissa Venäjällä on juuri sellainen käytäntö että jokainen kustantaa opiskelunsa itse,vanhempien tuella tai pankista lainaamalla.Tosin lainan korko on 16% ja suurempi.Opinnoista joutuu maksamaan minimissään tuhannen euron lukukausimaksut ja muut kulut vielä lisäksi päälle.Koulutus on rokahtanut kun kukaan ei halua tai voi opiskella.Se karsii köyhemmät pois koulutuksesta.Köyhät mutta älykkäät pärjää rikollisella toiminnalla ja tyhmät ja rikkaat voivat opiskella.Nyt voimme nähdä minkälainen yhteiskunta silloin muodostuu.Haluammeko sellaisen tänne?


      • tila-iita

        Älä usko tuohon satuun. Kansalaispalkkaa ei tulla ikinä saamaan. Niitä maksajia ei riitä. Suunnaton rahanhimo on johtanut siihen että kaikki olemassaoleva työ pitäisi saada teettää mahdollisimman halvalla, joten kaikki yritykset ulkoistavat työn halpamaihin. Kohta Suomessa ei ole työtä kenellekään joten verovaroja ei kerty valtiolle. Kun ei valtiolla ole rahaa karsitaan ihan ensimmäisenä jo olemassa olevista etuuksista ja palveluista. Uusia etuuksia on turha haaveilla.
        Opintotuessa pitäisi ottaa vanhempien varallisuus huomioon olipa opiskelija minkä ikäinen tahansa. Ahneet rikkaat kitupiikit kouluttavat kakaransa veronmaksajien rahoilla. Jos kaikilta poistuisi opintotuki ei köyhien vanhempien lapsilla olisi mitään mahdollisuutta opiskella ja palattaisiin takaisin siihen mistä lähdettiin. Köyhien kakarat töihin tai kortistoon suoraan peruskoulusta.
        Ulkomaalaisten ilmainen koulutus pitää heti lopettaa koska sellaista ei ole missään muussa maassa kuin Suomessa.
        Monella nuorella on luottotiedot menneet joten lainaa ei saa eikä asuntoa.


      • toka-liita
        tila-iita kirjoitti:

        Älä usko tuohon satuun. Kansalaispalkkaa ei tulla ikinä saamaan. Niitä maksajia ei riitä. Suunnaton rahanhimo on johtanut siihen että kaikki olemassaoleva työ pitäisi saada teettää mahdollisimman halvalla, joten kaikki yritykset ulkoistavat työn halpamaihin. Kohta Suomessa ei ole työtä kenellekään joten verovaroja ei kerty valtiolle. Kun ei valtiolla ole rahaa karsitaan ihan ensimmäisenä jo olemassa olevista etuuksista ja palveluista. Uusia etuuksia on turha haaveilla.
        Opintotuessa pitäisi ottaa vanhempien varallisuus huomioon olipa opiskelija minkä ikäinen tahansa. Ahneet rikkaat kitupiikit kouluttavat kakaransa veronmaksajien rahoilla. Jos kaikilta poistuisi opintotuki ei köyhien vanhempien lapsilla olisi mitään mahdollisuutta opiskella ja palattaisiin takaisin siihen mistä lähdettiin. Köyhien kakarat töihin tai kortistoon suoraan peruskoulusta.
        Ulkomaalaisten ilmainen koulutus pitää heti lopettaa koska sellaista ei ole missään muussa maassa kuin Suomessa.
        Monella nuorella on luottotiedot menneet joten lainaa ei saa eikä asuntoa.

        "Ahneet rikkaat kitupiikit kouluttavat kakaransa veronmaksajien varoilla". Raha kuuluu kaikille. Mikähän sitten olisi raja jonka ylimenevä osa olisi ahneita rikkaita kitupiikkejä. Ja mihin ihmeeseen tarvitaan yhteiskunnassa kaikkia niitä byrokraatteja, jotka määräävät toisten puolesta opintorahan, työttömyyspäivärahan, sosiaalituen jne saannista. Kaikkia näitä byrokraatteja elätetään veronmaksajien varoilla. Jos kaikki nämä tarpeettomat suojatyöpaikat lakkautettaisiin, siitä jäisi rahaa myös sitä eniten tarvitseville.


      • Kokoomus-fanipoika
        6v Suomeen muuttanut kirjoitti:

        Naapurissa Venäjällä on juuri sellainen käytäntö että jokainen kustantaa opiskelunsa itse,vanhempien tuella tai pankista lainaamalla.Tosin lainan korko on 16% ja suurempi.Opinnoista joutuu maksamaan minimissään tuhannen euron lukukausimaksut ja muut kulut vielä lisäksi päälle.Koulutus on rokahtanut kun kukaan ei halua tai voi opiskella.Se karsii köyhemmät pois koulutuksesta.Köyhät mutta älykkäät pärjää rikollisella toiminnalla ja tyhmät ja rikkaat voivat opiskella.Nyt voimme nähdä minkälainen yhteiskunta silloin muodostuu.Haluammeko sellaisen tänne?

        Tottakai, sehän olisi fantastista.


    • Kysyn vaan?

      Osa opiskelijoista käyttää edelleen näitä kaikkia asioita hyväksi, mutta toisaalta on mahdollista saada yksilö pois työttömänä kortistosta.

      Osalta opiskelijoista löytyy intoa (aikoinaan itselläkin olisi ollut intoa jatkaa), mutta raha ratkaisee.... Meillä on jo tarpeeksi työttömiä ja "vähemmän kehittyneitä yksilöitä", jotka ovat syrjäytyneet...

      Opiskelijoiden pitäisi tosiaan antaa opiskella, nyt kun kaikki maksaa enemmän niin pääkaupunkiseudullahan joutuisi ottamaan opintolainaakin vuokriin... halvimmillaan kimppakämpätkin 500 euroo/kk (ehkä enemmänkin). Milläs ne opiskelijat maksavat ne kalliit vuokrat? Ja kun on noi ansiorajatkin niin hankala sit tienatakaan sitä omaa rahaa ja jos teet töitä niin fakta on et opiskleut hidastuu...

      Kummallas tää Suomi pyörii; koulutetuilla työssäkäyvillä vai työttömillä syrjäytyneillä sosiaalipummeilla?

      • Max Martin

        Ne teidän tilastojen työttömät ja syrjäytyneet ovat nyt EU:n selvityksen mukaan paljastuneet omistajiksi, jotka elävät omilla säästöillään ja tekevät töitä kotona.


    • opiskelija

      Eiköhän se oo ihan kiva, että me opiskelijat saadaan ne tuet sieltä verovaroista. Pystytään opiskelemaan ammatit, ehkä jopa hyvä palkkaiset. Sitten kun tienataan oikeasti jotain ja elätetään itsemme, niin maksetaan varmasti "itsemme takaisin" sitten valtiolle, kun maksetaan vuorostamme veroja!

      • Tulevahoitajasi

        Samaa mieltä! Itse opiskelen lähihoitajaksi ja valmistun 2 kk päästä. Saan opintotukea noin 450e/kk ja opintolainakin on. Asun omassa asunnossa ja molemmat vanhempani ovat kuoleet, joten minulla ei ole enää niitä "ahneita kitupiikkeja" auttamassa. Vain valtio.Olen tehnyt keikkatöitä koko opiskelu aikani ja silti olen elänyt kädestä suuhun, kun tuki ei riitä edes vuokraan. Aion opiskella itseni vielä sairaanhoitajaksi ja joo VALTION RAHOILLA!! Koksa olen siihen mielestäni oikeutettu, huomioon ottaen ne tulevat vuosikymmenet jolloin tulen ehkä muutaman veroeuron maksamaan. Ja maksan oikein mielelläni, tietäen että rahani menevät opiskelijoiden tukemiseen.

        Ketkä ne niitä ahneita kitupiikkejä ovat loppujenlopuksi? Katsokaa itseänne peiliin.


    • turha valittaA

      70-luvulla koulujaan käyneillä on turha tulla tänne ruikuttamaan. Silloin käytiin pari vuotta koulua ja mentiin heti töihin tehtaalle ja homma pelitti vuosikymmeniä. Nyt on ihan eri meininki...

    • Järjetön idea...

      Ei kukaan menisi opiskelemaan jos opintotuki poistettaisiin! Korkeakoulutettujen määrä laskisi radikaalisti kun opiskelijoita ei enää olisi. Jokainen voi sitten miettiä että mitä tämä aiheuttaisi esimerkiksi työttömyystilanteelle tai kilpailukyvylle...

      Ihmiset eivät haluaisi ottaa taakakseen opintolainaa ja maksaa jatkuvasti sitä. Ja jo nykyään monet opiskelijat joutuvat tekemään samalla palkkatyötä tukien pienuuden vuoksi. Jokainen voi sitten miettiä että millainen tilanne olisi jos tukia ei olisi lainkaan.

      Lisäksi opintotuen poisto aiheuttaisi myös sen, että opiskelusta tulisi yhä enemmän rikkaiden yksinoikeus. Ne jotka saisivat vanhemmiltaan rahallista tukea menisivät opiskelemaan, köyhemmät eivät.

      • jessusteitö

        Jos opiskelu ei sinänsä kiinnosta niin jääkää kotiin. Korkeakoulutettuja on ollut aina, jopa silloin kun opiskeltiin lainarahoilla.

        Otettiin taakaksi opintolaina,

        Ehkä tämä rajaisi opiskelijoista vain ne nerokkaat, ahkerimmat ja määrätietoisimmat. Sosiaalipummit voisivat jäädä metsätöihin kerämään mustikoita


    • Järjetöntä scheissea

      Tämähän on aivan järjetön konsepti, jos opintotuki otettaisiin pois. On ihmisiä, joilla voi olla luottotiedot poissa, niin millähän nekin eläisi. "Töihin niiden pitäisi mennä *mäkämäkä* niinkuin minäkin tein nuorempana!".. jooh, töitä jotkut mielellään tekisin jos löytyisi sopiva osa-aikainen työ, mutta joillakin voi mennä myös koulumatkoihin sen verran aikaa että eipä sitten sekään auta, ja mielellään haluisi pitää viikonloput vapaina. Itte elän opinto - ja asumislisällä, sekään ei riitä sitten millään. Keskustelun aloittajan kannattaisi tehä pitkä lenkki vaikka... ja tukeva solmu siihen.

    • kunkupää

      Kaikki tuet pois? Kannatetaan, kunhan ne otetaan sitten ihan jokaiselta. Myös työttömiltä ym. vemppaajilta. Meinaako aloittaja, että häneen ei ole laitettu yhteiskunnan varoja kymmeniä tuhansia euroja, HAH! :D Sä oot vähän tyhmä.

      • ääripää niin

        Joo, kannatetaan! Kaikki tuet pois, myös esimerkiksi ne jättiläismäiset yritystuet, puoluetuet ja maataloustuet! Ei mitään tukia enää kenellekään, eikä mihinkään, eikö olisikin reilu meininki! Kyllä se mulle käy!


    • Hirvimies4

      Kun itse aloitin yliopistossa v 1964 , marssimme isän kanssa osuuspankkiin. Opintolainan korko oli 9 %. Isä takaajana. Tämä nykyinen nuoriso taitaa olla pulla mössö porukkaa.

      • just joo...

        Isä takaajana? Pappa betalar? Hyvä sulle, vanhus!

        Nykyään ei noin vaa saa opintolainaa tai iskää takaamaan sitä. monessa mielessä nykyiset nuoret joutuvat tekemään enemmän työtä opiskelujen eteen ja ajat ovat epävarmemmat myös taloudellisesti.

        Joten kukakohan kuuluu siihen "pullämössösukupolveen"?


      • Kannustuksentarve

        Tuuppa sanomaan tänne, niin saat mössöstä päin näköä. Itsellä oli yritys ja työnantajia 5 eri puolilla suomea ja silti ei onnistunut opiskelu rahallisesti muiden menojen ohessa.

        Että jos on 6 eri työpaikkaa yhteensä ja pyytää avustusta silti, niin eikö sitä kuulu saada, silloinkun ei satukkaan itse pystymään maksuihin!

        Jos ei oikeasti kykene kaikkea maksamaan, mutta haluaa oppia uutta töiden ohessa, silloin kaipaa apua ja kannustusta.

        Tiedän monia jotka käyvät, koulua ja ovat töissä yhtäaikaa ja se ei onnistu niin! Väsyttää ja vituttaa vain koulussa ja illalla vielä joku asiakas mussuttaa vuoden vanhoista asioista firman puolella, niin ei helvetti.

        Semmoset on omat kokemukset ja lopetin tosiaan koulun, ei pystynyt.


      • Luuseri ja
        Kannustuksentarve kirjoitti:

        Tuuppa sanomaan tänne, niin saat mössöstä päin näköä. Itsellä oli yritys ja työnantajia 5 eri puolilla suomea ja silti ei onnistunut opiskelu rahallisesti muiden menojen ohessa.

        Että jos on 6 eri työpaikkaa yhteensä ja pyytää avustusta silti, niin eikö sitä kuulu saada, silloinkun ei satukkaan itse pystymään maksuihin!

        Jos ei oikeasti kykene kaikkea maksamaan, mutta haluaa oppia uutta töiden ohessa, silloin kaipaa apua ja kannustusta.

        Tiedän monia jotka käyvät, koulua ja ovat töissä yhtäaikaa ja se ei onnistu niin! Väsyttää ja vituttaa vain koulussa ja illalla vielä joku asiakas mussuttaa vuoden vanhoista asioista firman puolella, niin ei helvetti.

        Semmoset on omat kokemukset ja lopetin tosiaan koulun, ei pystynyt.

        ja tyhjästä valittaja taidat olla, taas kerran. Olet juuri sitä pullamössöä jolla ei suksi luista eikä ole koskaan luistanut. Suurista puheista ja luuloista huolimatta tulos pelkkää pskaa, sekä töissä että koulussa. Vai ei muka pystynyt kun asiakkaat mussuttaa "vanhoista asioista". Olet siis töppäillytkin vielä. Noilla näytöillä et ansaitse opiskelupaikkaa tai rahaa.


      • Pullamössöporukkaa

        Mutta sinäpä, Hirvimies4, et oppinut edes kirjoittamaan oikein kalliilla opinnoillasi.


      • Ylin Rakas Johtaja

        Ilmeisesti yliopistossakaan et sitten oppinut kirjoittamaan. "--pulla mössö porukkaa." Missä alkeelliset tavat? Yhdyssanat edes jos osaisi kirjoittaa oikein.


      • joopa joo

        Oikeinko yliopiston käynyt tyhjäntoimittaja, joka ei osaa edes kirjoittaa oikein (vuosiluvun esitysmuoto sekä tuo pulla mössö, joka on kylläkin yhdyssana).


      • Rikkaat rikastuu
        Luuseri ja kirjoitti:

        ja tyhjästä valittaja taidat olla, taas kerran. Olet juuri sitä pullamössöä jolla ei suksi luista eikä ole koskaan luistanut. Suurista puheista ja luuloista huolimatta tulos pelkkää pskaa, sekä töissä että koulussa. Vai ei muka pystynyt kun asiakkaat mussuttaa "vanhoista asioista". Olet siis töppäillytkin vielä. Noilla näytöillä et ansaitse opiskelupaikkaa tai rahaa.

        Näin on. Harva pystyy kumpaankin ja sitä töppäilyä tulee sitten kummassakin. Parempi pistää tuokin kaveri työttömäksi ja maksaa hänelle ENEMMÄN rahaa jota työttömät saavat. 500e/kk siitä ettei tee mitään vai vähän yli 300e/kk siitä että opiskelee.


      • Ok-loordi
        just joo... kirjoitti:

        Isä takaajana? Pappa betalar? Hyvä sulle, vanhus!

        Nykyään ei noin vaa saa opintolainaa tai iskää takaamaan sitä. monessa mielessä nykyiset nuoret joutuvat tekemään enemmän työtä opiskelujen eteen ja ajat ovat epävarmemmat myös taloudellisesti.

        Joten kukakohan kuuluu siihen "pullämössösukupolveen"?

        "Nykyään ei noin vaa saa opintolainaa tai iskää takaamaan sitä."

        Saahan. Valtio takaa opintolainan ja sitä saavat kaikki ketkä opiskelevat. Ja jos sitä lainaa ei pysty maksamaan takaisin eli jos jää työttömäksi niin valtio maksaa sen lainan puolestasi pois sitten aikanaan, sitä se valtion takaus tarkoittaa.

        Kyllä varmaan monenkin vanhemmat nykyäänkin suostuvat takaamaan ylimääräistäkin lainaa, takaavat monen vanhemmat esim. ausntolainojakin nykyään.
        Enemmänkin varmaan kuin ennen.


      • Elvis Presli

        "Kun itse aloitin yliopistossa v 1964 , marssimme isän kanssa osuuspankkiin. Opintolainan korko oli 9 %. Isä takaajana. Tämä nykyinen nuoriso taitaa olla pulla mössö porukkaa. "

        Näytät pudonneen aika pitkälti kärryiltä nykymenosta, eikö vain?


      • Yks rengasmies vaan.

        Muista mikä inflaatio oli siihen aikaan,olisko ollu VÄHINTÄÄN 10% vuodes. Nykyään maksetaan reaali velkaa takasi.Muistakaa tää, jotka ootte opiskellu 30-50v sitten....


    • vänä

      Maahanmuuttajilta ne rahat pitäisi saada pois!!
      Annetaan nekin pennoset opiskelijoille ja pistetään rajat pysyvästi kiinni mahmuteilta niin menee ainakin paljon parempaan tarkoitukseen!!

      • Max Martin

        Ensinnäkin maahanmuuttajat tuovat erilaista kulttuuria kaupunkeihimme ja meidän suomalaisten kansallisylpeyshän on fitness, joka siis on edelleen koko ajan kehittyvä kulttuuri. Niin maahanmuuttajat tuovat uutta inspiraatiota fitnekseen ja muuhun taiteeseen. Siispä heidän merkitys on olla osa eurooppalaisuutta.

        Zumbakin tehdään täällä Suomessa, mutta perusperiaatteena on, että monikulttuurisuus näkyisi siinä. Täällä Suomessa itseasiassa tapahtuu aika paljonkin asioita zumban takia ja zumban ympärillä, että tuollainen ekonomityyppinen rahojen laskeskelu on ihan naurettavaa. Että oletteko koskaan ajatelleet kuinka paljon zumbasta sitten Suomeen saadaan rahaa? Zumba on ulkomailla erittäin suosittu ja taloudellisesti kannattava. Zumba on alunperin suomalainen keksintö, mutta tänä päivänä se toteutetaan monikulttuurisessa Euroopassa ja tavoitteena on tietysti mahdollisimman tasokas zumba.


      • Zumba^10
        Max Martin kirjoitti:

        Ensinnäkin maahanmuuttajat tuovat erilaista kulttuuria kaupunkeihimme ja meidän suomalaisten kansallisylpeyshän on fitness, joka siis on edelleen koko ajan kehittyvä kulttuuri. Niin maahanmuuttajat tuovat uutta inspiraatiota fitnekseen ja muuhun taiteeseen. Siispä heidän merkitys on olla osa eurooppalaisuutta.

        Zumbakin tehdään täällä Suomessa, mutta perusperiaatteena on, että monikulttuurisuus näkyisi siinä. Täällä Suomessa itseasiassa tapahtuu aika paljonkin asioita zumban takia ja zumban ympärillä, että tuollainen ekonomityyppinen rahojen laskeskelu on ihan naurettavaa. Että oletteko koskaan ajatelleet kuinka paljon zumbasta sitten Suomeen saadaan rahaa? Zumba on ulkomailla erittäin suosittu ja taloudellisesti kannattava. Zumba on alunperin suomalainen keksintö, mutta tänä päivänä se toteutetaan monikulttuurisessa Euroopassa ja tavoitteena on tietysti mahdollisimman tasokas zumba.

        ZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumbaZumba

        Ei jumalauta...


    • Keskustelun aloittaja on joko saamarin typerä puupää tai erittäin ovelasti provosoiva trolli :D

      • thade 2

        Keskustelun aloittaja on joko saamarin typerä puupää tai erittäin ovelasti provosoiva trolli :D


    • Rahhoo rahhoo

      Ihan hyvä, että opiskelijoita tuetaan. Kirjoittajaa olisi voitu tukea myös opetuksessa ja kirjoittamisessa. Hirveää luettavaa on. Rauhoitus vähän ja laita ne bensalta haisevat lenkkarit pesuun ja lue vaikka jotain kivaa kirjaa, jossa on mielellään jotain muutakin kuin kuvia. Pus pus.

    • Suomessa hyvin

      Onneksi asutte sentäs suomessa jossa opiskelua tuetaan verorahoista. Jenkeissä monet perheet aloittavat lapsensa opiskelurahan säästämisen jo heti kun lapsi syntynyt ja jos lapsia useampi niin huh huh sitä säästämistä ja kun ei riitäkään laitetaan talo vakuudeksi moneen kertaan.

      • ValtionVihollinen1

        Samanlailla se suomessaki tapahtuu paitsi sitä opiskelurahaa lapsille aletaan keräämään jo ennen lapsen syntymistä, helvetin moisilla veroilla joita me maksetaan valtiolle joka perkeleen asiasta !


      • No ei
        ValtionVihollinen1 kirjoitti:

        Samanlailla se suomessaki tapahtuu paitsi sitä opiskelurahaa lapsille aletaan keräämään jo ennen lapsen syntymistä, helvetin moisilla veroilla joita me maksetaan valtiolle joka perkeleen asiasta !

        Täällä sentäs opiskelu ilmaista peruskoulusta yliopistoihin ja maksetaan vielä siitä, kun jenkeissä pääse edes lukioon jos ei ole vanhemmilla varaa maksaa lukukausimaksuja. Peruskoulu siellä sentäs ei vielä maksa mitään. Moneen muuhun maahan verrattuna meillä on asiat vielä hyvin opiskelujen kannatlta, onneksi näin.


      • Väärin...
        No ei kirjoitti:

        Täällä sentäs opiskelu ilmaista peruskoulusta yliopistoihin ja maksetaan vielä siitä, kun jenkeissä pääse edes lukioon jos ei ole vanhemmilla varaa maksaa lukukausimaksuja. Peruskoulu siellä sentäs ei vielä maksa mitään. Moneen muuhun maahan verrattuna meillä on asiat vielä hyvin opiskelujen kannatlta, onneksi näin.

        Lukio on jenkeissä ilmainen.


      • asdasasdasdadaddadsa

        Niin tuetaan Jenkeissäkin monissa osavaltioissa. Onhan siellä kallista, jos haluaa kalliiseen yliopistoon, mutta ei siellä kaikki opiskelu ole mitenkään ihmeellisen arvokasta.


    • lhlkfhdsl

      Joo siis minusta opiskelijoiden pitäisi saada opiskella rauhassa. Kuitenkin jokainen opiskelija tekee jossaki vaiheessa opiskelun ohessa töitä pärjätäkseen taloudellisesti, tuista välittämättä. Monen opinnot voivat kärsiä osa-aikatöistä ja moni putoaa koulun listoilta pois jatkuvan työssä käymisensä vuoksi... Työssä käyminen ja opiskelu ovat yhdessä hyvin rasittava ja stressaava kokemus ja minusta nuoria pitäisi kannustaa juuri opiskelemaan. Siksi tukien pitäis olla riittävän suuret että nuori(tai miksi ei vanhakin) pärjää ne muutamat vuodet ja pystyy todella keskittymään opintoihinsa, kyllä sitä työtä ehtii sitten tehdä ihan riittävästi elämänsä aikana... No mutta takaisin asiaan: Vähintä mitä voi tehdä on antaa opiskelijoiden pitää vähäiset tienaama rahansa palkkioksi ahkeruudestaan. ovathan he jaksaneet juosta koulun ja työpaikan välillä.

    • Uskomatonta settiä

      En suostu uskomaan että aloittaja on vakavissaan, noin niinkun miljardin erinäisen syyn takia. Mikä on parempi sijoituskohde valtion budjetista kuin tulevaisuuden osaaminen ja ammattitaito kansalaisilleen? Halutaan uutta Nokiaa ja Roviota ja innovaatioita, milläs helvetillä se tehdään, viemällä opiskelijoilta ne viimeisetkin pennit joilla jengi odottelee kiviä syöden kuun neljättä?

      Aloitus on pohjustettu äärettömän yksisilmäisesti.

    • ValtionVihollinen1

      Nyt on kyllä mielenkiintoinen aihe, vai että pitäisi opintotuki lakkauttaa ? pelkällä asumistuellako opiskelijan pitäisi elää valtiossa jossa hinnat ovat nousseet 270% viimeisen 12 vuoden aikana ? Kirjoittaja ei taida itse olla perillä kyseisestä asiasta, sillä uskon että n.85% opiskelijoista joutuu ottamaan opintolainaa jo nyt pienen opintotuen vuoksi ! Pitäisikö opiskelijan tehdä töitä opiskelujen ohella ? Vastaus on EI ! opiskelun ohella tehtävä työ vaikuttaa opiskeluiden etenemiseen negatiivisesti. Ne tulot mitä opiskelija tekee kesälomalla ei saisi vaikuttaa opintotuen saamiseen. Se on hemmetti "kesäloma" milloin opiskelija tekee niitä töitä ja nämä kyseiset työt eivät vaikuta opintoihin muutoin kuin positiivisesti ( rahaa tulevalle opintojaksoille, kokemusta työmaailmasta ja erilaisista työpaikoista) Eli opiskelujen ohella tehtävät työt vaikuttaisivat opintotuen saantiin mutta kesälomalla saadut ansiotulot voitaisiin jättää pois kyseisestä laskennasta !

      • näin.

        Totta puhut, ei töitä ja koulua voi yhtä aikaa suorittaa. Ja koitappas hankkia rahaa koulun aikana, niin tuet tippuu ja se on -0 sitten.

        Mitään et tienaa käytännössä ja paremmin ei opiskelu onnistu, kun tuet tipahtaa.


    • seppei11

      Niin kauan kuin yhteiskunnassa on rahaa, kannattaa sen satsata koulutukseen. Minusta ei enempää kannata tukea ja opiskelijalla voi olla itselläkin velvoite lainan ottoon, mutta kyllä nykyinen järjestelmä on hyvä, jos ei ajat vielä tiukkene ihan katastrofaalisiksi.

    • mummeli

      Maksetaankohan maassamme kenennekään muulle "ilmaista rahaa"?.Opiskelijoista ainakin suurin osa tekee töitä eli opiskelee samansa rahan vastineeksi, he ovat tulevia veromaksajia ja yhteiskunnan pyörittäjiä. Sen sijaan on paljon "oleilijoita" (elävät mielestään oikeutetusti "oleilu yhteiskunnassa") , jotka käytävät kaikki tarjolla olevat ilmaiset rahat haluamattakaan tehdä töitä(tämä ei tarkoita tahtomattaan ilman töitä olevia). Aika monessa maassa on Suomen kaltainen oleskelukin melko mahdotonta..

    • Ville verovihaaja

      VEROT PITÄISI POISTAA, ON TYPERÄÄ MAKSAA VALTIOLLE VEROJA, KUN NIILLÄ EI MITÄÄN SAA, NEKIN MENEE ULKOMAIDEN PANKKIEN AVUSTAMISEEN YM.

      VALTIO OTTAA ILMASTA RAHAA IHMISILTÄ JOTKA TEKEE SITÄ DUUNIA LHES ILMATTTEEKS.

      VEROT POIS JA JOKAINEN MAKSAA SIITÄ MITÄ KÄYTTÄÄ.

      • Max Martin

        Näin on ja pankkilainojen määräkin oli jotain 500 miljardia euroa, niin eihän palkkatuloista kerättävillä verorahoilla edes makseta niiden korkoja. Suomen valtion talous on niin pahasti miinuksella ollut jo vuosia, että kerätyt verot ovat jo ihan vitsikästä ja sitten vielä joku oikein toteaa, että veroja maksamalla sitten kustannetaan tässä maassa jotakin. Ne on ne ulkomaiset pankit, jotka maksaa kaiken ja todennäköisesti jopa omat korkonsakin joutuvat maksamaan, jos oikein tilannetta alkaa laskemaan.


    • EiEnääNuori

      KYLLÄ!!!

      Opintotuki pitäisi poistaa! Samoin asumistuet, työttömyystuet, sairastuet sekä muut muka hyvinvointia ylläpitävät tuet. Ja ennen kaikkea sosiaalituki (toimeentulotuki) pitäisi ehdottomasti poistaa.

      Niin, ja lisäksi verotusta pitäisi tiukentaa! Jokaiselle Suomen kansalaiselle yhteinäinen verotus 80%, köyhimmät eläköön ja asukoon missä huvittaa, rikkaat siellä missä haluavat.

      Lisäksi jokaiselle Suomessa asuvalle tai oleskevalle, myös tilapäisesti oleville kuten matkailijat, pitäisi ikään katsomatta langettaa 1000 euron suuruinen kansalaismaksu per kuukausi. Tästä maksusta selvitäkseen köyhimmät joutunevat valtiolle töihin, kuten teiden kunnostukseen, mutta tuleepahan samalla tehdyksi jotain yleishyödyllistä.
      ______________________________

      Kyllä maksuja voi laittaa kansan maksettavaksi, eikä suomalainen sano mitään vastaan vaikka jalkaa häneltä maksuksi irti leikattaisiin.
      Mutta haluammeko, että nuoret pysyvät jatkossakin Suomessa? Emme halua, jos vain kiristämme heidän olotilaansa. Haluatteko vanhoina olla eläkkeellä ja nauttia työelämän jälkeisestä vapaudesta? Ette halua, sillä nuoret eivät ole kustantamassa teidän "vapauttanne".

      Lisää maksuja kiitos ja tuet pois - siinä on kaikki mitä tarvitsemme.

    • Itsekin vielä opisk.

      Ei se opiskelu tosiaan kaikkien kohdalla mitään lusmuamista ja verovarojen hyväksikäyttöä ole. Toiset kyllä käyttää todella vähintäänkin 8h/vrk opiskeluun, usein vielä enemmän. Fakta on, että jos joutuu käymään samaan aikaan töissä, niin opiskelut kärsii: joko ei ehdi oppia kaikkea mitä pitäisi -> osaamisen taso laskee, tai vaihtoehtoisesti opiskeluajat pitenee. Pienemmät tuet ei siis tosiaan kannusta valmistumaan nopeammin, päinvastoin.

      Omasta mielestäni paras ratkaisu olisi tiukentaa opiskelun määräaikoja ja tukien saamiseen tarvittavia opintopistemääriä. (Opintorahaa voisi myös nostaa, tai painottaa asuinpaikkakunnan mukaan, pk-seutu kun on huomattavasti kalliimpi.) Näin tukea saisivat vain ne, jotka aikansa todella käyttävät opiskeluun. Max. 5 vuotta tukea maisterin tutkintoon. Jos käyt vaihdossa tai jostain muusta syystä olet pois -> ilmoittaudu poissaolevaksi ja peru etukäteen tukesi.

      Mielestäni opiskelijalla on myös velvollisuus opiskella täyspainotteisesti (lue: ei mennä kursseista vain läpi rimaa hipoen), jos opintorahaa yms. tukia nostaa.

      Niin, ja kyllä useimmat opiskelijat valmistuvat, saavat kohtuu hyväpalkkaisen ammatin ja maksavat sitten itsekin niitä veroja, monesti vielä enemmän kuin ne, jotka eivät opiskelleet ollenkaan. Aina pitäisi ajatella näissä asioissa eteenpäin, eikä vain sitä hetkeä tässä ja nyt.

    • DSR

      Eikö te 70-luvun opiskelijat tajuaa se, että jos nyt poistetaan opintotuet, joudutte itse kustantamaan lapsenne vaikkapa yliopistoon asti?? En kyllä tajua miksi haluatte vaan maksaa liikaa. Naurattavaa...

    • Näin.

      Puuttus ennemmin työttömien rahoihin. Kotona makaajalle 100 euroa ja edes työkokeilussa olevalle 1000. Alkas olemaan aktiivista porukkaa.

      Niin monelle maksetaan se reipas 600 euroa kuussa ja ne ei edes aio hakee töitä.

      • turhempiakin on

        Turhempiakin etuisuuksia esm. puoluetuki jota maksetaan kaikille puolueille ja puoluelehdille, onko oikein,että jotkut kokoomus nuoret matkustelee maailmalla ryyppäämässä verovaroin.
        Toinen tuki jonka vois poistaa on kodinhoidontuki ihan turha myös, äidit takas työhön äitiyspäivärahan 1v, jälkeen ja kersa päiväkotiin.


    • Selvä vajakki.

      AP on vajakki.

    • örkki666

      ei opintotukea pidä poistaa vaan se typerä opintolaina. se se vasta onkin typerä.

      • Hahhaha.

        Se opintolainakin on vaan jokun vitun tonnin, vai saako joku enemmän muka? Mitä vittua tekee tonnilla? Huvittavaa.


    • ..........

      Opiskelu hyödyttää yksilöä itseään?? Eikös siitä ennemminkin hyödy yhteiskunta kun saa töihin osaavaa väkeä?

    • Lukiolainen

      Minä käyn lukiota. Asun yksin ja rahat menee yli 90 % vuokraan ja ruokaan. Kaikki on mahdollista opintotuen ansiosta. Opintotuestani yli 40 % on valtion takaamaa lainaa. Elän ilman televisiota 19 neliön sisällä yksin enkä ikinä juhli missään. Nekin rahat mitkä jää yli, pitää säästää, koska kesällä ei saa tukia ja vuokrakin pitää maksaa silloin. Että kyllä tässä ilman opintotukea oltais kadulla.

    • kok kokkoon

      Tämä on juuri sitä kokoomuslaista politiikkaa. Kohtahan ei kouluja käy kuin rikkaiden lapset. Demokratia antaa kaikille tasaarvoiset mahdollisuudet opiskeluun.

    • EI MITÄÄN JÄRKEÄ

      On paljon naurettavampaa, että ihmiset kuten aloittaja ajattelevat, että eläminen on ilmaista. Opiskelijoita hoputetaan valmistumaan aina vain nopeammin, joka johtaa siihen, ettei aikaa jää työn teolle opiskelujen ohessa. Myös on se naurettava tuloraja opintotukien saajilla. Kuussa saa tienata noin 500-600e menettämättä tukiaan. Ja tähän kaikkeen päälle vielä se, että tukia leikataan. Ja ruoankin hinta nousee kokoajan.
      Opiskelijoille, joista tulee veroja maksavia työssäkäyviä kansalaisia ei tietenkään kannata antaa tukia. Tottakai ne pitää antaa spurguille, jotka törsää sen viinaan, tai työttömille, jotka pelaavat kotonaan X-boxia, tai boheemeille "taiteilijoille" apurahana. Henkilökohtainen suosikki oli kuitenkin se Guggenheim -hanke, jota luojan kiitos ei rakenneta.
      EI MITÄÄN JÄRKEÄ!!!

    • get life

      On tainu suomi24 röllit taas käymässä kirjottelemassa provotekstejä ja naureskelevat kuinka monta maailmanpelastajaa nyt on tarttumassa alkuperäisen tekstin kirjoittajan kurkkuun.

      Tai peräti suomi24 oma henkilökunta? Sen verran laadukas postaus kuitenkin...

      • get life 2

        On tainu suomi24 röllit taas käymässä kirjottelemassa provotekstejä ja naureskelevat kuinka monta maailmanpelastajaa nyt on tarttumassa alkuperäisen tekstin kirjoittajan kurkkuun.

        Tai peräti suomi24 oma henkilökunta? Sen verran laadukas postaus kuitenkin...


    • Max Martin

      Ei yhteiskunta ole taloudellisesti hyötynyt työntekijöistään enää 20 vuoteen, vaan pyörii kokonaan pankkilainojen rahoittamana. Minäkin olen työelämässä ollessani istuskellut siellä monissakin kokouksissa ja sitten mulla on myös hyvät suhteet liike-elämään. Niin esimerkiksi K-kauppa teki suuren linjanmuutoksen noin 7 vuotta sitten ja K-kauppa konsultoi siitä terveyskeskuslääkäriä, että miten sovelletaan uusimpien tutkimusten tulokset kansanterveyteen väestötasolle.

      Niin ilmaiseksihan sen ohjeen sieltä sai, kun ollaan niin kommaria, ettei huolita edes pikkulaskuja mistään suuryrityksiltä, kun siellä pelätään sitten kai lahjontaa. Niinkai sen kuuluukin olla, kun kansanterveyttä edistetään, mutta sitten sama lääkäri pitää myös yksityisvastaanottoa iltaisin. Ei noita sosialisteja kyllä pysty millään ymmärtämään, kun raha ei edes kelpaa, kun pitäisi päästä ryöstämään vaan.

    • Trollollolloo

      Hieno trolli :D

      Tolla samalla periaatteella vois lopettaa myös lapsilisät ja elatusmaksut, yh-lisät ja muut :) Jos on varaa vetää paljaalla, on myös varaa maksaa ne seuraukset :D

      Ite en ees oo opiskelija, joten mulle se nyt on periaatteessa ihan sama, mut itelle oli iso apu noista tuista, ku opiskelin, koska mun vanhemmat ei ollu mitään porvareita :)

    • JULLIJALMARI

      HULLU

    • köyhimys ennen

      Opintotuki mahdollistaa myös köyhempien opiskelun. Jos tuki loppuu, palataan siihen vanhaan, jossa vain rikas eliitti pystyy kouluttamaan lapsensa. Olisin itse halunnut aikoinaan käydä koulua, mutta kun ei vanhemmilla ollut rahaa, niin olin tehtaassa töissä, kunnes kyllästyin vaihetyöhän ja koulutin itseni. Opiskelujeni aikana mieheni elätti perheemme. Minä en saanut lainaa, enkä opintotukea sittenkään, koska olin kuulemma liian vanha (45-vuotiaana valmistuin)

      Työuraa on tehty jo yli 20 vuotta ja eläkeikä häämöttää. Olen syntynyt 1950, jolloin opiskelu ei ollut mitenkään itsestään selvyys. Toivottavasti opiskelijoita tuetaan vastaisuudessakin. Tukeen pitää vain saada kontrolli, että se menee tarpeeseen, eikä hummaamiseen. Ehkä tuki voisi ollakin ruokakortti, kirjakortti, matkustuslippu jne. Siis ei rahaa, vaan se aine tai tavara mihin tuki on tarkoitettukin.

    • tsagadaga

      Ymmärrän keskustelun aloittajan pointin,siitä että meille opiskelijoille jaetaan ihan ilmaista rahaa mutta toisaalta olen nyt huomannut viime vuoden aikana kuinka vaikeaa on työskennellä ja opiskellla samaa aikaan kun kelan mielestä vanhempani tienaavat niin hyvin,etten saa tukia. Samalla he olettavat näköjään että saisin osuuteni vanhempieni rahoista joka on niin ärsyttävää.
      Toisin on ja täälläkin kärsitään. Olen kumminkin kovan kiitoksen velkaa niistä ajoista kun vielä sain rahaa valtiolta,tiedänpähän ainakin mihin ne rahat laittaa mitä jaksaa tienata opintojen ohella: vuokra,ruoka,auto..

    • Opiskelevan isä

      PROVO TROLLI

      Osta hei elämä ja trollaa vaikka ittes köyden jatkoksi :-)

      • Opiskelevan isä 2

        PROVO TROLLI

        Osta hei elämä ja trollaa vaikka ittes köyden jatkoksi :-)


    • MoiXXDDDD879

      Annan esimerkin miksi tämä ei kannata:

      Matti on 20v hän on juuri päässyt amk/yliopistoon/amikseen. Hän aloittaa koulut syksyllä jolloin tulee maksu lukukaudesta/koko tutkinnosta/tutkinnon ensimmäisen lukukauden ensimmäinen maksuerä se on hinnaltaan 10 000-100 000 riippuen siitä miten asian maksaa, mutta kuitenkin niin että hintaa tutkinnolle tulee 50 000-200 000. Hän tarvitsee elääkseen lainaa jonka korkoprosentti on 3% hän nostaa sitä 10 000- 12 000 per lukukausi valmistuessaan 3-5 vuodessa hänellä on velkaa 30 000- 250 000 riippuen nostaako tutkintoon menevän rahan pankista velalla vai kustantavatko vanhemmat/suku/ saako stidenpin edellisestä oppilaitoksesta.Nyt hän lähtee hakemaan töitä, että saisi elämänsä aisoihin ja velkansa maksettua.

      Hän käy muutamassa haastattelussa tulos on: et saa töitä, koska sinulla ei ole työkokemusta vastaavasta työstä eikä harjoittelujaksot/päättö/näyttötyöt ole avanneet uraa valmistumiseen mennessä, joko huonon taloustilanteen tai paskan valinnan takia tai sen takia että hän ei vain ole osannut riittävästi tai muuta sellaista. Syy miksi työnantaja ei voi palkata johtuu siitä, että työpaikan on vienyt vanhempi kokeneempi/sukulainen/puskaradion kautta joku toinen tai työnantaja haluaa vain kokeneita tai hän ei pysty kouluttamaan työntekijäänsä tehtävään. Joten koulutus on valunut hukkaan. Matti punnitsee vaihtoehtoja hän menee mäkkäriin ja maksaa 7e tuntipalkasta seuraavat 45v tuota velkaansa ja syö kynsiä jos hän vain pääsee sinne.Jos hän jää työttömäksi eli ei pääse töihin minnekkään niin tilanne on kokolailla sama.

      Se, että sinä yksinäinen hyvin toimeentuleva yli 6000egee kuukaudessa nostava maksat kuussa veroja 10-200e(siis tuo summa menee kaikille opiskelijoille yhteensä sinulta tai jotain sinne päin), ettei näin pääse käymään on hyvä asia ei mene aivan pilalle yhden ihmisen elämä siksi, koska on valmistunut väärään aikaan tai muuta vastaavaa.Meillä suomessa MONET asiat ovat todella hyvin verrattuna muihin maihin ja heistä EI TARVITSE OTTAA MALLIA jotta sinä saisit tuon 10-200e jonka pistät alkoholiin.

    • hulluus pois

      Aloittaja on trolli ja spammaaja. Itse kouluttamaton ja katkera siitä. Turha tulla tänne tuollaista soopaa kirjoittamaan. Opintotukea maksetaan tietty aika ja jos se ylittyy niin sitten on elettävä muuten. 10v opiskelua ei kela tue. Lisäksi on suoriuduttava riittävästä määrästä opintoja / lukukausi että opintoja tuetaan edelleen. Saksassa, USA:ssa jne on eri järjestelmä mutta samalla enemmän mahdollisuuksiakin. Suomi takaa opiskelumahdollisuuden rikkaalle ja köyhälle. JA monesti nämä huonoista oloista ponnistavat ovat sitä parasta antia yhteiskunnalle sillä he haluavat pärjätä. Jos nyt opintotuet poistettaisi niin vain rikkaat ja helpon elämän eläneet pääsevät opiskelemaan. Taso laskisi.

      ps. Olen kokoomukselainen

    • Pari faktaa...

      1) Kela perii opintotukia takaisin jos opiskelija ei suorita tiettyä opintopistemäärää lukuvuoden aikana. Eli mikäli opiskelija kävisi päivät pitkät töissä sen sijaan että istuisi koulun penkillä, ei hän hyötyisi opintotuista millään tavoin.
      2) Useimmat opiskelijat joutuvat ottavat opintolainaa, koska Suomessa eläminen on sattumoisin nykyään sen verran kallista, ettei 420€-460€ riitä kattamaan vuokraa, vesi- ja sähkölaskuja, bussikorttia (koulut saattavat sijaita yli 20km päässä), puhelin- ja nettilaskuja (kyllä, nykyään monet koulut edellyttävät opiskelijoilta Internetissä suoritettavia kursseja, oppikirjoja, jne.
      3) Mikäli opintotuet vietäisiin opiskelijoilta, opiskelijoiden määrä romahtaisi ja samaten tulevien ammattilaisten määrä eri ammattialoilla. Tällöin luultavasti jouduttaisiin palkkaamaan ulkomaista työvoimaa lisää Suomeen.
      4) Vain kultalusikka per*eessä syntyneillä olisi varaa opiskella. Köyhyys ei ole sama asia kuin tyhmyys. Köyhillä on monesti suurempi motivaatio menestyä urallaan, kuin rikkaan perheen jälkeläisillä.

    • jumalautaturpakiinni

      Minä olen lopen uupunut näihin itsekkäisiin takapajulan juntteihin jotka uhoavat asioista joista eivät mitään tiedä. Onhan se ihan saatanan paska juttu että Suomessa täytyy veroa maksaa. Mutta kysytäänpä näin päin; kumpaan mieluummin verorahaa soisitte, Euroopan tuhoon tuomittujen maiden tukipaketteihin vain oman maan nuorten kouluttamiseen? Olipa tyhmä kysymys, niihin Euroopan tukipaketteihin tietty. Suomessa on sellainen paska juttu kuin opiskelijat, työttömät ja tuoreet äidit joille on tukia joskus annettu mutta kun näitä ihmisryhmiä kohtaan asennoituminen on sama kuin Hitler ja holokausti niin on se ylipäänsä ihme että Suomessa nykyään edes on sosiaaliturva. Ei täällä mitään saatanan sosiaaliturvaa tarvita. Miksei jopa liitytä niihin Euroopan tukipakettimaihin missä asiat on vielä himpun verran paskemmin kuin täällä Suomessa.
      Oletteko myös sitä mieltä että esimerkiksi Kelan vähennys lääkkeistä tulisi poistaa? Miten sitten suu pannaan kun sairastutte siihen saatanan haimasyöpään.

      Lopettakaa nyt tämä vastenmielinen ja ahdas vinkuminen Suomen sosiaaliturvan olemassa olosta. Tai vielä parempaa, jos teitä noin paljon ahdistaa täällä asua verojen ja sosiaaliturvan keskellä niin muuttakaa johonkin toiseen maahan missä asiat ovat "paremmin".

    • Noh..

      Samalla voidaan varmaan muuttaa kaikki lapsilisät, työttömyyskorvaukset ja muut ilmaiset rahat lainoiksi.. Vanhemmat saavat siis ottaa lainaa lapsen kasvattamiseksi. Ei taida kuulostaa järkevältä.

    • Opiskelija

      Ettekö te ihmiset tajua mitä te täällä oikein kirjoitatte kun ei siis meillä opiskelijoilla kannata ottaa mitään vittun paskaa lainaa kun joutuu sitten korkojen kanssa maksamaan monta vuotta sitä samaa paskaa lainaan minkä ottaa opiskelujen aikana. Ja minä en kyl pidä yhtään siitä että meiltä otettas opintotuki pois, Koska itellä on 200kilsaa kotia asti niin ois oikein kivaa alkaa ottaa lainaa kun joudut sitten koulun jälkeen maksaa kaiken lainan korkoina....

    • hmm.

      Opintotuki on liian pieni, joutuvat ottamaan lainaa - moniko kykenee maksamaan sen takaisin jos sairastuu? Lainalla ja rahalla ei pärjää hyvin. Opetus on ilmaista useimmiten, mutta opiskelijan työpanos on tulevaisuudessa verotuloja valtiolle. Maksaa itsensä takaisin. Moni maksaa silti lukukausimaksuja esim aikuiskoulutuksessa. Ja kirjat! Matkat bussilla.

      Kaikki aikuiset eivät pääse opiskelemaan sinne minne pitäisi päästä. Sekin on ongelma. Paikkoja ei ole.

      • hmm.

        Tai pääsykoe karsii suuren osan.


    • opintotuet pois

      sanoo muutamat itse opintotukia aikoinaan saaneet jästipäät.
      Mutta se on varmaan unohtunu jo että itsekkin on aikoinaan saanu opintotukea,enkä minä sitä epäile etteikö se olis silti kelvannu niillekkin,jotka sitä vastustaa.

    • Ei eu

      Jälleen kerran pankit näyttävät valtansa, luovat rahan tyhjästä, perivät siitä vielä koron, ja pakottavat jo opiskelijatkin velkaantumaan. Milloinkohan on peruskoululaisten ja eskarilaisten vuoro ottaa opintolainaa?

      No, jos ei kukaan lainaisi niin ei meillä kohta rahaa olisikaan, kiitos velkapohjaisen rahajärjestelmän.

    • Max Martin

      Totuushan on se, että perussuomalaisten jälkeen on enää ihan turha puhua mistään EU:n muista elättimaista. Että noin holtitonta talouden romahdusta ei varmaan ole koskaan missään tapahtunut näin nopeasti. Ja eihän Suomi mitään EU:n tukipaketteja saa tietenkään, kun suhteet EU:n kanssa ovat sitä luokkaa mitä sitten ovat. Että EU päinvastoin joutuu kokoajan laskuttamaan Suomen valtiota erilaisista EU:ta kuormittavista asioista. Ei Suomen valtio maksumieheksi sen vuoksi joudu, että olisi jotenkin vakavaraisen maineessa, vaan siksi että on EU:n virallinen häirikkö.

      Suomen valtio sen sijaan on saanut lainaa EU:lta tähän saakka, mutta nyt on sekin katkolla. Meni muuten lainaneuvottelut taas täysin pieleen, että jos minä saisin päättää, niin koko Suomen valtio on konkurssinsa ansainnut.

    • keskeytin opinnot

      Minä jouduin keskeyttämään opinnot AMK:ssa siksi, että opintotuki ei riitä mihinkään, edes asumiseen ja ruokaan kunnolla vaikka asumistuen sainkin. Töissä en periaatteen vuoksi suostu opiskeluaikana käymään, katson, että se on rikkaiden velvollisuus maksaa opiskelijan elämä, koska opiskelijan homma on opiskella. Se pitäisi vaan yrittäjille ja rikkaille lätkäistä yli 90% verotus ja raha uusjakoon köyhemmille.

      Muutenkin ahneet yrittäjät, kerätkää kamanne ja häipykää Suomesta jos ei kiinnosta osallistua yhteiskunnan kustannuksiin. Viekää vittuun ne yrityksenne sitten. Tässä maassa eletään sosialidemokratian säännöillä, miellytti se teitä kokoomus mulkeroita tai ei.
      Tervemenoa veroparatiiseihin senkin saatanan rahanahneet talousnero persereijät. Kukaan ei jää kaipaamaan. No antaa heittää saatana!

    • opiskelija

      Että laitto suututtaan tää keskustelu! Jos opintotuki pitää lopettaa niin miksei sitten samantien myös kaikki lapsilisä-, työttömyys-, ja eläketuet! Sitä vartenhan tässä opiskellaan, ettei tarvis loppuelämäänsä elää sossun rahoilla herranjumala!

      Ja tosiaankin on nykyaikana pikkasen eri asia kun joskus 70-luvulla: KAIKKI maksaa, lähes kaikki yli 20-vuotiaat asuu omillaan jne. Jos koulupäivä on 9-17, kuka jaksaa sen jälkeen mennä vielä töihin tienaamaan kun luentojen ulkopuolisetkin koulujutut pitää hoitaa?

      Ja miettikää sitä, että opintolainaa ei edes SAA enempää kuin 300e/kk. Tämän ketjun aloittaja voisi koittaa elää sillä rahalla kuukauden ja vikistä sen jälkeen uudestaan.

    • Vangit elää parempi

      http://www.iltalehti.fi/uutiset/201204230131328_uu.shtml
      Ainakin mä oon joskus asunut huonommassa asunnossa kuin uutisen vankilassa, ja tuista meni noin 90% vuokraan ja itse maksoin ruat jne. MIKSI S*AATANAN VANKIT ELÄÄ PAREMPI KUIN OPISKELIJAT????? Nehän syö paljon enemmän veroa kuin opiskelijat!!!!

    • osakkaaksi tuleva

      Suosittelen kaikille opiskelijoille opintojen lopettamista ja siirtymistä sosiaalitoimiston asiakkaaksi. Sieltä saa lähes joka kuukausi vastikkeetonta rahaa. Hankkikaa siinä sivussa taidot tarvittavalle alalle itsepiskelijoina. Pomot eivät papereita katsele jos taitoa riittää.

    • Opiskelu on työtä

      Voidaan samalla logiikalla ottaa työntekijöiltä palkat pois ja korvata palkanmaksu yrityksen myöntemällä lainalla.

      • Max Martin

        Se on korvattu jo. Teidän politiikonne päättivät, että he lainaavat palkkarahat pankeilta ja monet yrityksen ovat pankkien kanssa samassa omistuksessa. Ei firmojen ole tarvinnut enää vuosikausiin maksaa palkkoja. Firman ulkopuolinen työnantaja jakaa palkkarahat oikeudenmukaisesti itse valitsemilleen työntekijöille ja pääsee siihen väliin valikoimaan hyvät tyypit oikeisiin töihin.

        Tähän ratkaisuun päädyttiin, kun firmat eivät itse olleet kykeneviä palkkaamaan oikeanlaisia työntekijöitä Suomen valtion arvion mukaan. Oli kuulemma väärännäköisiä ja väärin käyttäytyviä. Jostain järjettömästä syystä työnantaminen sitten ulkoistettiin ja palkan maksu myös ja työnantajan yritystoiminta toimii lainarahalla ja ilman taloudellista voittoa pelkästään tappiota tehden.


    • montunreuna

      Seuraus: Tyhmätkin opiskelijat pärjäävät jos vanhemmat ovat rikkaita.
      Jos on köyhien lapsi, pitää olla hyvin älykäs jotta saa mahdollisesti rikkailta tai valtiolta stipendin, jolla voi opiskella.
      Täysin paska systeemi, USA:ssa ei ole mitään hyvää. Nyt sitä paskaa haluat tännekin.

    • Max Martin

      Tässä maassa sosiaalidemokraatit on perinteisesti toivotettu takaisin Amerikkaan linja-autoihin paskomaan. Toi sosiaalidemokraattinen Suomen valtio kun ei ole vallassa, vaan tämä maa on oikeasti Euroopan Unioni. Siellä Suomen valtion konttoreissa saatte kaikessa rauhassa fantasioida lainarahoitteisesta elämästä, joka realiteeteissa on täysi utopia.

      Eikä toi verotus ole mikään ratkaisu ongelmiin, kun Suomen valtion velka on noussut 500 miljardiin euroon. Teillä on johdossa jotain harhaista oppineisuutta. Eikä EU:n pankkia pysty edes ryöstämään, sillä siitä pitää huolen Al Qaida ja rahatkin vain katoavat savuna ilmaan, kun oikein kunnon pommin laittaa.

    • 7890öö

      Helppohan se on hirnua kun ei itse opiskele.
      Omaa hyvää tilannettaan itsestäänselvänä pitävä on 100% idiootti ihminen.

    • vihainen_

      Aloittaja kirjoittaa täyttä p***aa.

    • OPISKELIJA_

      HEI! Tämä teksti järkytti minua, aivan suunnattomasti! Asun omillani, olen 18 vuotias ja opiskelen ammattikoulussa. Töitä ei ole, näin pienellä paikkakunnalla kuin kajaani. Eikä vanhemmat maksa minulle mitään, vuokraan menee 415€/kk, opintotuki on vanhempieni vuosituloista riippuvainen, saan 400€/kk, miten maksan vuokran, ilman opintolainaa? EN MITENKÄÄN! KEHTAAT TULLA VÄITTÄMÄÄN, ETTÄ OPISKELIJA PÄRJÄÄ ILMAN OPINTOTUKEA!! Jos kerta työtä ei oo saatavilla, niin mitä sitten? Entä jos on huonot välit vanhempiin, mitä sitten. Voisimpa sanoa että haista huilu!

    • BULLSHITT

      Siis ihan naurettavaa luettavaa, hyvin helppoa huomata suomalaisten ahdasmielisyys. Aloittaja ei taida tietää mitään opiskelijan elämästä.. Kaikilla kun ei ole mahdollisuutta asua vanhemipien luona tai heidän omistamassaan asunnossa :D Onko se sitten oikein, käydänkeen koulunsa loppuun, maksaa ylihinnoiteltu vuokra, saadakseen ruokaa ja perustarpeet, joutuu ottamaan opintolaina, joka on pankin tekemään rahaa, joka ei ole ilmaista vaan siinäkin on korko jota joudut maksamaan, kuten muissakin lainoissa..

      Sanoisin ennenmmin, että opiskelijoita joilla menee koulussa hyvin ja joilla on motivaatiota, tuettaisi paremmin. Terveisin, monia vuosia nuudelilla ja näkkärälinjalla elänyt

      • kiinnostunutasiasta

        Anteeksi mutta mistä lähtien opintolainassa on ollut korko? Tai otatko jotain muuta lainaa opiskeluun kuin tuota "opintolaina" nimellä kulkevaa. Siskoni opiskelee tällä hetkellä Tampereen AMK:ssa ja on saanut korotonta opintolainaa.


      • Tiedä älä luule
        kiinnostunutasiasta kirjoitti:

        Anteeksi mutta mistä lähtien opintolainassa on ollut korko? Tai otatko jotain muuta lainaa opiskeluun kuin tuota "opintolaina" nimellä kulkevaa. Siskoni opiskelee tällä hetkellä Tampereen AMK:ssa ja on saanut korotonta opintolainaa.

        Kyllä, opintolainassa on korko. asiaan voi tutustua vaikka KELAn sivuilla. Korotonta velkaa saa vain vanhemmilta.


    • jipjjppjpoj

      Pitäiskö siis alottajan puheiden perusteella työttömiltä evätä myös korvaukset ja lähettää lappu kotio että koita hommata itelles lainaksi rahaa siksi aikaa kunnes löydät uuden työpaikan???

    • Näpit irti tuesta!
    • Terve.

      Ainakin minulla olisi jäänyt opiskelut opiskelematta, jos opintotukea ei olisi lainkaan.

    • frozenillusion

      Pakko olla provo. Jos opiskelijoilta otetaaan tuet pois, niin kukaan ei kohta opiskele mitään ja työttömyys vaan lisääntyy. Ongelma siirtyy silloin kuntien sosiaalihuoltoon, sillä jostainhan nuorten on saatava rahaa elämiseen ja asumiseen. Ei voida olettaa että 18-25v opiskelija asuu koko ajan vanhempiensa luona.

      • Näin.

        Eipäs nyt unohdeta, että se vanhempikin voi olla opiskelija, oma äiti kävi vielä koulua uudelleen 50 vuotiaana! :)


      • frozenillusion 2

        Pakko olla provo. Jos opiskelijoilta otetaaan tuet pois, niin kukaan ei kohta opiskele mitään ja työttömyys vaan lisääntyy. Ongelma siirtyy silloin kuntien sosiaalihuoltoon, sillä jostainhan nuorten on saatava rahaa elämiseen ja asumiseen. Ei voida olettaa että 18-25v opiskelija asuu koko ajan vanhempiensa luona.


    • AMK-opiskelija

      Voin sanoa, että vaikka asuisikin vanhempien luona, niin opintotuki ei riitä pakollisiin menoihin. Vanhemmathan toki maksavat kotona syötävät ruuat yms. kuluja, eikä vuokraa tarvitse maksaa, mutta ei tämä silti aivan ilmaista ole. Tottakai yksinasuvat ovat vielä tiukemmilla, koska kaikki on kustannettava itse. Mutta ihan vaan siihen kommentoidakseni, että "kotona asutaan, vanhempien ruokia syödään ja silti otetaan ilmaista rahaa vastaan".

      Opintotukeni on siis 122€. Siitä maksan mm. bussikortin, kouluruokailut välillä jotain kotiin, puhelin lasku, joskus koulukirjoja (jotka on kalliita jos ei käytettynä saa!), vaatteet, lääkkeet, jnejne. Pelkkiin matkoihin ja kouluruokiin menee noin 2/3 opintotuesta.

      Eli kyllä kotonakin asuessa se opintotuki menee näihin pakollisiin menoihin. Toki jos töissä ehtii käydä, niin elämä on rahan suhteen helpompaa, mutta minulla koulu ja harrastus vie niin paljon aikaa ja varsinkin voimia, että en pysty koko ajan koulun ohessa töitä tekemään. Toki harrastuksen voisi aina lopettaa, mutta mielummin pidän mielenterveyteni, kuin teen vaan töitä ja opiskelen.

    • käteinen

      Annetakoon heille työssä käynti mahdollisuus---nyt kokkarit polkee itsensä pask....käymällä nuorison kimppuun ja samalla mutiaset hoidetaan ilmaiseksi ja maksettan jopa kymmenien tuhansien korvaukset. Heille on autokuljetukset, jopa joululahjat jaetaan valmiiski koteihin ja kaikenlaiset avustaja joukot hoitaa nheidämn etujsaan .ja valvo0o kaikki tuet tulee hyväksi käytettyä---sen lisksi jopa ministeri maksaa heille pimiestä palkaa ja saavat valtion tuet sen lisksi. Todella kiero maa---äänestäkää vain kokkareita niin hyvä tulle jos vielä mistä tulla . Tämä käteimnen on koko maan petturi--tuhionnut oikesulaitoksen --verotuksen--kaiken omamn kansan hyvinvoinnin ja hymyilee leveästi--tämä on mummojen mieleen ja nytkin seurustelee poikaystävänsä kansaa Saarisellä vbaltion kustannuksella

    • LUKIOLAINEN

      Tälläkään hetkellä opintotuki sen asumislisä ei riitä kuin asumiskustannuksiin.
      Eli omasta pussista täytyy kaikki kouluun liittyvä pistää eikä se ole opiskelijan budjetilla aina helppoa. Töitä on siis täytynyt tehdä koko ajan että ns. taloudellinen tasapaino on kunnossa.

    • Et oo selvästi miettiny tota ihan loppuun. Kaikkien vanhemmilla ei oo välttämättä rahaa kustantaa lastensa opiskelua (LUKIOKIRJATKIN MAKSAVAT)

      T. Ammattilukiolainen

    • Opiskelija

      Mä en myöskään kannata tota tukien poistamista sitten yhtään! Eihän siitä tulis yhtään mitään jos opiskelijat ei saisi mistään rahaa asumiseen ja elämiseen, kun ei kaikki yhtä aikaa sinne töhinkään mahdu :O

      Itsellänikin tilanne, että lainaa on nyt otettu jo kaksi vuotta (hirvittää kertynyt summa sen verran että ei enää!) ja lisäksi vielä korkeinta mahdollista asumislisää ja opintorahaa. Ei niillä elä kun vuokrakustannukset on pilvissä, ruoka maksaa, tulee laskuja ja muita kuluja. Sitä varten Kelalla on ne kaikki rajat siellä, että kaikilla olisi mahdollisuus saada tukea, ja sitä vastoin liikaa tienaavilta takaisinmaksua.

      Ilomielin menisin töihin opiskelujeni lisäksi, mutta ei sellasta rumbaa vaan jaksa kauaa! Ensin olet vähintään sen 8h koulussa, siitä suoraan pitäisi sitten loppupäiväksi mennä vielä töihinkin? Hallelujaa ja ylistys kaikille Suomen mielenterveyskeskuksille, taitaa olla pian ruuhkaa.

    • Annalt91

      Ammattikoulussa ainakin on pääasiassa 3 vuoden tutkintoja.. eli kolmessa vuodessa tulis valmistua..lukio on oma asiansa.. ja nykyään työvaatteet ja koulukirjat maksaa.. ruokailu on ilmanen..ja jos ei asuta enää kotona, niin se eläminen tosiaan maksaa.. vuokra, sähkö, ruoka jne.. ite opiskellu kaikenkaikkiaan ammattikoulussa n. 5 vuotta.. kaikki alat opiskeltu putkeen ja ilman asumistukea ja opintotukea olis ollu hieman hankalaa tuo opiskelu, kun tosiaan tuli asuttua omassa kämpässä.. nyt miulla on kaksi ammattitutkintoa ja olen töissä :)
      Itse olen kiitollinen siitä että minulla on ollut tämä mahdollisuus opiskella ilmaiseksi ammatti haluamaltani alalta, jonka avulla voin saada työpaikan..
      onko tuolla muualla maailmassa, missä ei ole tälläistä koulutusjärjestelmää asiat paremmin? Meillä jokaisella on mahdollisuus valita haluamamme ala jota opiskella..
      Entä kun joskus saat itse lapsia..millaisen koulutuksen heille silloin haluat.? Vai haluatko että he jäävätkin ilman koulutusta, kun ei olekaan varaa itse kaikkea maksaa?
      Itse toivoisin omille lapsilleni (joita ei vielä todellakaan ole) samanlaista koulua kuin itselleni. Kun olin ala-asteella, (pieni kylä-koulu) meille opetettiin elämiseen liittyviä asioita, kuten käytöstapoja ( miten käyttäytyä muualla kuin kotona tai toisessa koulussa) ja koulussa oli kuria! Mutta sekin on nykyään päin honkia, kun eihän opettaja saa edes nostaa sormeaan oppilasta vastaan. Minun ala-aste aikoinani menimme jonoihin välitunnin loputtua, ennen kuin menimme sisälle jne.. Ja koulussa opin kiittämään bussikuskia autosta poistuessani ja sanomaan aamulla huomenta. Opin hyvät tavat, ja en väitä etteikö se kuuluisi myös kotona opetettavasksi, mutta on koulullakin vastuu opettaa lapsille tapoja ja neuvoa mikä on oikein ja mikä väärin jne..
      Tämä taisi hieman karata aiheesta ja innostuin hieman. Mutta pakko oli purkaa mieltä edes jossakin..

    • ghjffghfgjh

      Tämän ketjun aloittajalla ei ole kaikki kotona..

    • fhygkjfghkgjjk

      No itsehän juuri sanoit ettei veroa voi loputtomiin nostaa? Mitä sitten parkua vikiset kun tiedät että verolla tulee olemana yläraja. Ja mitä se sinua ylipäänsä niin paljoa liikuttaa mihin sinun maksamasi vero käytetään, opiskelijoiden vai työttömien tukiin. Ole tyytyväinen ettei sitä kaikkea syynätä ulkomaille.
      Jää sinulle itsellesi kuitenki valtaosa palkasta omaan kätöseen. Itse olen, täytyy myöntää pienituloinen mutta vero prosenttini on 7,5 verokortin mukaan. Viime vuonna se oli 7% SIIS VOI JESSUNDEERU jopa puoli prosenttia noussut. Maksan tänä vuonna tulojeni määrän mukaan siis röyhkeät 5 euroa per kuukausi enemmän veroa kuin viime vuonna.

      Ota myös huomioon että sosiaaliturva on olemassa myös sinua varten.

    • zaazs

      Jäiköhän minulta jotakin huomaamatta...

      Tässä on nyt kohtalaisen laajan yhteiskunnallisen keskustelun paikka. Jos nuoret pakotetaan opiskelemaan, heille kaiketi pitää tarjota kohtuullinen elanto. Eikä se elanto saa olla laina, koska tämä laina olisi käytännössä tulonsiirtoa pankeille. Lainastahan maksetaan korkoa, joka on tuloa pankille. Jo nyt tilanne on se, että jotkut pankit eivät salli opintolainojen maksua maksusuunnitelmaan nopeammin, koska se vähentäisi pankin korkotuloja.

      Koko homma on poskellaan. Ei tässä nyt pelkästään opintotuista ja -lainoista kränääminen auta. Täällähän ollaan kuin palokunta, joka kiistelee siitä, sytytettiinkö palo tulitikuilla vai sytkäreillä, vaikka talo yhä palaa. Jos valtio ei halua maksaa opintotukia, sen on tarjottava jokin vaihtoehto. Jos valtio haluaa yhtäältä ylläpitää kuvaa suomesta teknologian ja sivistyksen ihmemaana, väkeä todellakin pitää kouluttaa. Opiskelun pitää myös sujua ja siirtymisen koulun penkiltä työelämään pitäisi olla sujuvaa.

      Karu tosiasia on myös se, että joillakin aloilla on tarjolla työtilanteeseen nähden järjetön määrä koulutusta. Mihin ihmeeseen Suomessa tarvitaan esimerksi 5 vai (6) musiikkitiedettä opettavaa laitosta - Sibelius - Aketemian lisäksi? Alalla on muutama virka, joita muutamat vanhat pierut vaihtelevat keskenään. Valmistuneet valmistuvat kortistoon tai opiskelevat jonkin oikean ammatin. Sama koskee koko joukkoa muita aloja, eikä yksin humanistisia.

      Valtion varat ovat rajalliset ja kaikilla on hyviä perusteita sille, miksi juuri omalle viiteryhmälle pitäisi saada lisää tukea. Opiskelijat, lapsiperheet, eläkeläiset, yrittäjät, työttömät, kaikki ovat kerjäämässä samalla kukkarolla ja harva näemmä on valmis kaatamaan mitään lisää sinne kukkaroon.

      Vanhat ja raihnaiset raatavat, koska heidän eläkkeensä ovat maksajilleen kalliita. Nuoret poltetaan loppuun jo ennen kuin he oikeastaan edes pääsevät työelämään. Ja kun he viimein joskus 25 ikävuoden tuolla puolen valmistuvat, pitäisi samalla perustaa perhettä. Kärjistäen: Aikuisuus on puolivälissä, ennen kuin alkaa olla mahdollisuus todelliseen, vastuulliseen aikuisen elämään.

      En tiedä mikä aate ja kuka johtaja saisi tilanteeseen tolkkua, mutta tämä meno näyttää pahalta. Pettyneiden syrjäytyneiden määrä vaivihkaa nousee eikä tempputyöllistäminen tuo mitään hyvää. Jos emme vähitellen oivalla tarjota kepin sijasta porkkanaa ja jakaa hyvää, käytettävissämme oleva hyvä kuluu lähinnä oman perseen suojeluun, ei mihinkään rakentavaan.

      Jatkakaa riitelemistä pikkuasioista. Sillähän on helppo kätkeä pääasiat.

    • Eiköhän sitä rahaa laiteta paljon turhempaankin kuin tulevaisuuden rakentajiemme ja tulevien veron- ja eläkkeenmaksajiemme ammattitaitoon. Milläs luulet tämän maan pystyssä pysyvän. Toki on näitä ikuisuusopiskelijoita, mutta heille pitää asettaa sanktiot, eikä rangaista muita. Olisiko niin, että olet itse syntynyt kultalusikka suussa ja mamma ja pappa maksaneet opintosi. Tämä kirjoitus kyllä vaikuttaa siltä, että niitä opintoja ei ole ollut tai ovat menneet totaalisesti hukkaan. Itse olen yhden ammattiin valmistuneen ja työssä käyvän veronmaksajan äiti.

    • mur mur mur

      Ehkäpä ne tarvittavat eurot opiskelijoita varten voitaisi kerätä esimerkiksi niiltä pummeilta, joita työnteko eikä opiskelu kiinnosta, vaan makaavat vaan kotonaan yhteiskunnan elätteinä. Jos alennettaisi työttömyysturvaa ja asumistukea työttömiltä, mutta kuitenkin vielä työkuntoisilta ihmisiltä, niin ehkäpä hekin sen jälkeen lähtisivät mieluummin tekemään töitä vaikka vähän pienemmälläkin palkalla tai vaikka opiskelemaan jotakin sellaista ammattia, joka auttaa työllistymään.

      Oma poikani opiskelee toisen asteen tutkintoa ja saa peräti 60 euroa kuukaudessa opintorahaa. Sillä ei kauheasti juhlita puhumattakaan siitä, että voisi muuttaa minun helmoista pois. Itsellänikin tosi pienet tulot, mutta sinnitellä yritetään, että ei hänen tarvitsisi ottaa opintolainaa, koska työllistyminen on vähän epävarmaa. Toistaiseksi kuitenkin on kesätyöpaikkoja löytynyt joka kesälle, joka parantaa kunnolla rahatilannetta.

      • viha32

        MItäpä jos juuri sinun palkkaasi alennettaisiin vaikka 10 %, että vapautuisi varoja työttömien työllistämiseen? Miksi esität vaatimuksia muille muttet ole itse valmis mihinkään? Kaikilla täällä on liian pienet tulot, vaikka tienaisi kuinka paljon.

        Että osaatte olla tyhmiä. Juuri tästä syrjäytymisessä on kyse: ei jousteta vaan sälytetään taakat heikoimmille. Ja sitten vielä vaaditaan, että jo kerran syrjäytetyt tekisivät työtä halvemmalla. Hävetkää!


      • rtuuyouyiyiuiouioui

        Otitko huomioon että tuolla logiikalla KAIKILTA työttömiltä evätään tuki, myös niiltä jotka vasten tahtoaan laitettiin pihalle kun ei ole työnantajalla kaikkia varaa työllistää, ja sitä uutta työpaikkaa ei sitten heti löytynytkään. Sitten vielä samassa tekstissä vetoat että kotona majaileva poikasi saa vain 60 euroa tukea mutta sinnitellä pitää ettei tarvitse lainaa ottaa kun työllistyminen epävarmaa. Palatkaamme takaisin ehdotukseesi lakkauttaa työttömyysturva mikä sitten kolahtaa sinunkin poikaasi kun "työllistyminen on epävarmaa" eikä hän töitä saisikaan. Sitten katoaa sekin 60 euroa. Opintotukea kun ei voi enää saada jos ei opiskele.


    • eläke vai opintotuki

      Vuodessa valtion kassasta menee eläkkeisiin 4200 miljoona euroa, opiskelijat saavat opintotukea 800 miljoonaa euroa. Oliskohan noissa osin ylisuurissa eläkkeissä varaa hieman leikata?

    • Niin sitä vaan että,

      Aloittajan viestiin ja kaikille muille tuen poistoa kannattaville: siitä rahasta, mikä me Kelasta saadaan, menee ihan samalla tavalla veroa kuin teidänkin palkoistanne. Valtaosan tuki ei riitä edes vuokraan. Opintolainaa saa 2700 € vuodessa eli sillä olisi elettävä koko vuosi; maksaa asuminen, syöminen, hoitaa koulunkäynti kustannukset jne. On myös syytä muistaa, ettei kesällä edes tule opintotukea, jolloin myös kesätöiden palkasta (jos sellaisen nykyaikana onnistuu saamaan) menee iso osa näihin em. perustarpeisiin.

      "kohta tapahtuu" ei ole meidän opiskelijoiden vika, että sinä
      a) et ole päättänyt opiskella
      b) et ole päässyt opiskelemaan
      tai
      c) olet päättänyt ryhtyä kokopäiväiseksi Suomi24 keskusteluiden trollaajaksi, joka paraikaa nostaa omaa tukeaan siitä, ettei tee mitään ja ihmettelee omien tukiensa pienuutta.

      Jatkossa, jos on paha olo, mene ulos raittiiseen ilmaan ja mieti hetki ennen kuin tulet avautumaan netin keskustelupalstoille.

    • prooobo

      provo

      • prooobo 2

        provo


    • *****

      Mulla meni hermot tota aloitusta lukiessa..ei riitä ees sanat kuvailemaan kuinka paljon ottaa päähän! Voisivat itse kokeilla elää niin, että vuokraan menee enemmän kun opintotukea tulee..

    • yxsvaan

      Ei missään nimessä saa poistaa opintotukea nykyisiltä opiskelioilta. Vanhempi ikäluokkakin on saanut nauttia niistä niin nytkö tehtäs kiusaa uusille opiskelioille. Hävetkää hyvät ihmiset kun tuoolaista meinaatte tehdä. Tukea pitäs koroittaa jotta opiskelu sujuisi nopeammin ja paremmin se olisi parasta kaikille. Olen nyt kyllä opiskelioitten puolella !

    • Mene kouluun!

      Onpa tökerö provo...
      opiskelun ansiosta tämä maa pyörii ja kehittyy, ja useimmat ihmiset oppivat jopa kirjoittamaan oikein , mutta sossun asiakkailta voisi ottaa ansiottoman tuen pois ;)

      • Mene kouluun!

        Onpa tökerö provo...
        opiskelun ansiosta tämä maa pyörii ja kehittyy, ja useimmat ihmiset oppivat jopa kirjoittamaan oikein , mutta sossun asiakkailta voisi ottaa ansiottoman tuen pois ;)


    • opiskelija

      Itse AMK-opiskelijana en kannata opintotuen nostamista, mutta en myöskään lakkauttamista. Itseäni huolestuttaa millaiseen taloudelliseen jamaan Suomea ollaan ajamassa. Otetaan velkaa miljardeja vuodessa ja ajaudutaan pikkuhiljaa samaan jamaan kuin etelä-Euroopan maat. Politiikot eivät saa kovia ja välttämättömiä ratkaisuja tehtyä verotuksen ja tukien suhteen ja ay-liikkeet eivät suostu palkankorotusten jäädyttämiseen.

      Me suomalaiset olemme kaikki niin pirun ahneita ja oman ahneutemme johdosta olemme ajautumassa samaan tilanteeseen kuin etelä-Euroopassa, jolloin sitä Suomellekin tulevaisuudessa väistämätöntä elintason laskua ei voida välttää vaan se tulee äkillisesti.

      Minä voin ilomielin antaa opintotuestani pois vaikka 20 % ja kattaa sen lainarahalla, jos työläiset antavat omasta palkastaan esim. 3-4 % ja yritysjohtajat ja päättäjät enemmän.

      Itseäni opiskelijana huolettaa paljon enemmän tämän maan tulevaisuus kuin se jos joudun muutaman satasen enemmän ottamaan opintolainaa opintojeni aikana.

      Viime vuosien suomalainen elintaso on kohta vaan kaunis muisto, siitä kiitos meidän kaikkien ahneudelle ja itsekkyydelle.

    • Tunkilla..

      ..päähän kirjoittajaa ja saunan taakse samaan pinoon muitten idioottien kanssa. Ajatteleppa nyt ihan ite mitä puhut. Monilla menee opinto asumistuki pelkästään vuokraan eli asumiseen. Siinä sitten pitäisi päälle vielä syödäkin jotain, ja pukea vielä jotain päälle. Itsellä jää tuista 50e käteen kk:ssa. Tankkaan sillä kerran auton ja pääsen käymään porukoilla. Se siitä sitten..

    • No huh

      Saman voi sanoa työttömistä. Sosiaalituella elävistä. Miksi heille pitäisi maksaa?
      Opiskelijat sentään tekevät jotain, opinnot ovat täyttä työtä ja tuloksena on valmis työntekijä ja veronmaksaja yhteiskunnalle. Mielestäni on täysin älytöntä, ettei opiskelemaan halukasta ja kykenevää saisi auttaa. Näille opinnoille on vain laitettava tiukat rajat joiden ylityksen jälkeen opinnot muuttuvat omakustannukselle, niin yksinkertaista se on. Ei meillä muutenkaan olla kuin monessa muussa maassa, vaan hyvinvoivassa pohjolassa jossa ei oikeasti rutiköyhiä ole (vaikka köyhiä kyllä, kiitos kaltaistesi joilla ei ole tervettä järkeä). Kateus kyllä vie kalatkin vesista, eiks niin.

    • Vihervasurisivari

      Miettippäs omalle kohdalles. Korkeakouluopiskelija saa kelalta tukea kuukaudessa 450€ ja option nostaa valtion takaamaa opintolainaa 300€/kk. Lukuvuodessa opintokuukausia on tutkinnosta riippuen luokkaa 8-9. Opintotuen edellytys on jatkuva opinnoissa menestyminen ja AMK-opiskelijan on suoritettava 4,8 opintopistettä kuukaudessa, ettei jo maksettua opintotukea peritä takaisin.

      Parisuhteessa elävä ruokatalous maksaa opiskelija-asuntoyhdistyksen tarjoamasta kaksiosta Turussa tällä haavaa 660€/kk. Tämän lisäksi olen laskenut ruokatalouden käyttävän jokapäiväiseen elämiseen ja asumiseen noin 10€/pvä. Tämä sisältää pakolliset hankinnat, liikkumisen bussilla ja automatkan töihin ja takaisin. Tähän päälle tulee vielä muut kiinteät kustannukset vaatetuksesta, vapaa-ajasta, vakuutuksista ja auton huollosta/korjauksista. Kysynkin mitä sinä saisit itsesi ja puolisosi kanssa aikaiseksi, jos käytettävissäsi olisi 70€/vko? Vaatii huomattavaa sopeutumista, eikö?

      Kuten olet varmaan huomannut on ihmisen sosiaalinen hyväksyntä muuttanut muotoaan kummasti. Näin ollen ulkonäkö myös vie rahaa, halusit tai ei. Näinä aikoina ihmiset ovat ilkeitä ja vaarana on tutkinnon keskeyttäminen tai jopa muut henkiset traumat ja edelleen komplikaatiot. Tätä Sinun on ehkä vaikea ymmärtää.

      Myöskään jokainen opiskelija ei ole vanhempiensa kanssa hyvissä väleissä, osalla ei niitä edes ole. Keneltä sitten ruinaat lisää rahaa? Tällä hetkellä pariskunnan kuukausibudjetti on 900€ - (660€ 280€ = 940€) = -40€/kk. Yksi ihminen käy töissä ~50h/kk ja tuo verottomana lisäansiota noin 380€/kk. Tässä vaiheessa käyttövaraa on 340€/kk kahdelle ihmiselle. 42,5€/hlö/vko. Tästä summasta pitää repiä vaateostokset, vakuutukset, hankinnat, vapaa-aika ja jos vaikka haluat syödä hieman parempaa ruokaa tai hieman juhlia. Käytännössä opiskelijan on pakko nostaa opintolainaa selvitäkseen.

      Voidaan myös miettiä, mitä opintotuen poisto aiheuttaisi; Kasvavaa työttömyyttä -> rikollisuutta, kasvua sosiaaliavustusten ja/tai muiden tukien nostajissa, ammattitaidottomuutta ja ammattilaisten puututtuessa kasvukyvyn heikentymistä. Myös opintotuen lakkauttaminen vaikuttaisi veronmaksajien määrään - et ehkä tällä hetkellä ole riippuvainen veronmaksajista (esim. sosiaaliavustukset), mutta oletko koskaan miettinyt jos vaikka olisitkin?

      • Max Martin

        Kyllähän se asia on niin, että jos rahaa on vähän, niin sitten myös pienet menot. eli tällaiset ulkonäön huoltoon tarkoitetut kulut ovat täysin turhia ja niistä on helppo karsia. Ulkonäkö ei vie rahaa, sen saa ilmaiseksi. Opiskelijat ovat perinteisesti olleet supersuosittuja ihan sen vuoksi, että ovat nuoria ja nättejä.


    • Maukka27

      Ihme juttuja tännekki ihmiset kirjottaa.. Sitä voi miettiä kumpi tulee kalliimmaks valtiolle. Maksetaan 3-6v opintukee vai että maksetaan 50v työttömyys korvauksia ihmisille jotka eivät saa/halua töitä. Muutenki eikö suomessa ole pakko ottaa opintolainaa että voi ees saada opintotukea?

      • Max Martin

        Kaikki opiskelijoiksi kirjautuneet saavat opintotukea. Se ei välttämättä riitä ja loppu eläminen maksetaan joko omilla tai vanhempien rahoilla. Opintolaina on lisäkustannuksia varten, jos ei muuten pärjää.


    • Sinut pitäisi poistaa kokonaan. Mutta huomaa kirjoitus virheistä ettet ole käynyt peruskoulua pitemmälle...
      Itse olen onnellinen että nytten olen vielä iltatöissä (teen 13h vuorokaudessa sisältäen koulun) JOTTA pystyn maksamaan edes vuokran. 410 23 vesimaksua.
      Siihen sitten auto, netti, puhelin, vakuutukset, verot, ja muita juoksevia tärkeitä menoja päälle. Asumistuki on huimat 201€ ja opintotuet 226€. Noillahan eletään...
      Se opintolainakin on peräti 300€/kk joten ei silläkään pitkälle pötkitä.

      Mutta onneksi on meitä hyvin kouluttautuneita ja ahkeria ihmisiä maksamassa tommosten toistaitoisten pällien eläkkeet ja työttömyysturvamaksut (ei pahalla työttömille, olen itsekin ollut työtön 5 vuotta :))

      Joten jos et tiiä mistään mitään niin pidä turpasi kiinni, kasvata karvat ja opettele kirjottaan suomea jos edes olet Suomalainen.

      • opiskelija täälläkin

        niinpä. alkaa veetuttamaan tämmöset idioottien tekstit. huoh. olla nyt sitten välittämättä :DD


        mutta siis asiaa puhut. tähän joku tulee huuteleen varmaan että "onko v..ttu pakko pitää autoo onko pakko olla netti yms" p...skaa. mutta sama tilanne täällä myös.

        juu on pakko pitää autoa koska en muuten pääsis 100 km matkaa kouluun kun ei ollut mahdollisuutta vaihtaa toiseen oppilaitokseen. niin tosiaan, ei ollut varaa pitää kahta asuntoa kun yhdessäkin on melkein 700€ /kk maksettavaa....

        töissäkin täytyy joskus olla koulun jälkeen ja ennen koulua.. joskus jopa koulupäivän aikana. :)

        elämä on. en valita. mutta älkää nyt ainakaan opintotukea leikelkö!!!!!


    • Tulla tupsahtaa

      Sulla ap. ulosannistasi päätellen on koulu jäänyt pahasti kesken. Et hallitse edes peruskoulun oppimäärää äikässä. Tuollaista yhteenkirjoituspötköä ilman kappalejakoa ja noinkin runsasta kirjoitusvirhesekasotkua ei hyväksytä edes peruskoulun yläasteella.

      Tuosta voimme päätellä, että olet katkera ja jatko-opiskelupaikka on jäänyt saamatta. Enkä sitä kyllä yhtään ihmettele. Kertaahan pari kertaa peruskoulun oppimäärä, niin ehkäpä se pieni opintotukiherkku sullekin joskus tulla tupsahtaa.

      Kerrohan meille, että mikä yhteiskuntaryhmä Suomessa joutuu elääkseen ottamaan lainaa? Opiskelijat niin joutuvat menettelemään. Olisiko mielestäsi oikein, että myös työttömät, eläkeläiset, sairaat, äitiyslomalla yms. olevien pitäisi rahoittaa elämisensä lainarahalla? Silloinhan sinäkin joutuisit hakemaan lainaa elämiseesi.

      • Max Martin

        Suomessa on hyväksyttyä ottaa vain asuntolainaa ja korkeintaan autoa varten. Mikään yhteiskuntaryhmä ei ota lainaa elääkseen. Vaan lainaa otetaan kalliden ostosten rahoittamista varten.


      • Tulla tupsahtaa
        Max Martin kirjoitti:

        Suomessa on hyväksyttyä ottaa vain asuntolainaa ja korkeintaan autoa varten. Mikään yhteiskuntaryhmä ei ota lainaa elääkseen. Vaan lainaa otetaan kalliden ostosten rahoittamista varten.

        Miksi sitten opiskelijat ainoana yhteiskuntaryhmänä joutuvat elättämään itsensä lainarahalla? Kotiinko sitä pitäisi jäädä loisimaan yhteiskunnan elätettäväksi? Se on yksinkertaisesti niin, että sillä opintotuella opiskelijan asumislisällä ei elä. Pakko se on lainaa ottaa, jos meinaa pärjätä.

        Työttömillekin tungetaan rahaa kotisohvalle ja ei heidänkään tarvitse jokapäiväiseen elämiseen ottaa lainaa. Opiskelija sentään tekee jotain saamansa tuen eteen opiskelemalla ja valmistuttuaan tulla jossain vaiheessa yhteiskuntaa hyödyttäväksi tekijäksi.


    • Max Martin

      Peräkammariin vaan kaikki ja koulut kesken ja niin päin eteenpäin. Onhan se tietysti niinkin, että jos kerran täällä Internetissä roikkuu ja retkuilee, niin opistojen opetukset voivat ollakin jo täysin vanhanaikaisia tai turhanpäiväisiä ainakin. Ammattia opettava koulutus on sitten erikseen, mutta senkin EU pyrki 90-luvulla siirtämään enemmän oppisopimustyyppiseksi.

      On taas ongelma tämä koulutuskin. Suomalaisuus siis katosi noin 6 vuotta sitten ja siihenhän liittyi se korkeatasoinen kouluopetus. Nyt nykyajan vihreät eivät pärjää oppilaitoksissa ja muutenkin siellä opetetaan vanhentuneita oppeja, kun tuli se täysydinsotakin jo tässä välissä ja ilmaston lämpeneminenkin muuttui ydintalveksi. Ja sitten amerikkalainen koulu opettaa asioista täysin väärin, kun kerran Suomessa ollaan. Koko Amerikan akateemisuus perustuu harhaiseen psykoosiin aiheesta nimeltä Suomi ja suomalaisuus, että on opinnot kriisissä. Pelitauko...

    • lukiolainen.

      Mitä helvettiä, mistä lähiten esim. kirjat on ollu ilmasia? Heti kun kerrotte mistä näitä ihmeellisiä ilmaisia kirjoja ja linja-automatkoja saa niin meen heti ja hommaan sellaisia.

      • Max Martin

        Kirjastot ja yliopistojen kirjastot.


      • järkyttynyt
        Max Martin kirjoitti:

        Kirjastot ja yliopistojen kirjastot.

        sinä joka kirjotit että -80 luvulla on ite otettu opintolainat ja muut niin nimimerkillä saman tehnyt, on ollut opintolainat mutta silti jostain kumman syystä rahaa jäänyt kuussa laskujen jälkeen 150e josta vielä pitänyt maksaa dösäkortti (53e) niin mä en nyt kyllä ihan ymmärrä, että mikä sun pointti oli moisessa kirjotuksessa? ei auta vaikka ottaa lainan.


    • kukuluu

      ei se opiskelukaan aina loppujen lopuksi niin ilmaista ole.. Hyvä tietysti että lähtökohtaisesti suomessa on koska näin ei karsita rahan takia pois niitä joilla olisi motivaatiota ja lahjoja kuten muualla maailmassa.

      Itse aloitin jatko-opinnot viime syksynä, ja yllätys on ollut suuri kustannusten suhteen! Joudun maksamaan lähes jokaisesta kurssistani materiaalimaksuja per kurssi 50-150e ja kun mietit että kursseja on vuodessa 60opintopisteen edestä saa tuon summan maksaa monesti!

      Tähän päälle tietysti kouluruokailu maksaa, ja itselläni bensat, koska kuljen joka päivä tunnin matkan suuntaansa. Toki kulkeminen sinänsä oma valintani, ainahan voisi muuttaa opiskelupaikkakunnalle, mutta kun on avomies täällä matkan päässä, jonka kanssa siis oltu yhdessä yli 6 vuotta ja asuttu yhdessä se 4 vuotta jo niin ei erilleen muuttokaan enää hyvältä tuntuisi, ja kahta kämppää ei ole opintotuella ja asumislisillä varaa maksella. Työn/kesätöidenkään vuoksi ei ole järkevää muuttaa opiskelupaikkakunnalleni, koska paikka on niin pieni, ettei miehelläni olisi siellä opiskelu(kuten nyt) tai valmistuttuuaan keväällä työllistymis mahdollisuuksia opiskelupaikkakunnallani.

      että tilanteesta kiinni paljon tämäkin asia

      Niin ja opiskelijoiden puolesta voisi sanoa:

      Söisitkö sinä lainarahalla? -opiskelijat syövät

    • medicated-

      Tee c'mon duunias äläkä jauha netissä paskaa. Siitä kai sullekki maksetaan! Ja mun enskuun opintotuki tuleekin sit vaikkapa sun veroistas tälläkertaa! ;)

    • Mars kouluun!

      Et näytä tietävän yhtään mistä puhut. Mene Kelan sivuilla ja katsele sieltä, että paljonko opiskelija voi tienata vuoden/opintotukikuukausien aikana ilman, että menettää opintotukensa. Jos tienaat enemmän, niin takaisinperintä käynnistyy hyvin nopeasti.

      Tuollaiset 10.000 €uron haamutulot kuukaudessa ovat sinun omia harhojasi.

      Mene kouluun kertaamaan peruskoulun oppimäärä. Edes kappalejakoja et osaa. Kait ymmärrät itsekin, että tuollaista siansaksaa yhteen pötköön kirjoitettuna on hyvin hankala lukea ja kertoo kirjoittajan sivistystasosta paljon.

    • sopii3

      Niih, jos ruvetaan miettimään, niin opintotuki on vaan hyväksi!
      itse opiskelen lukiossa. Koulukirjat on pakko maksaa joka jaksoon itse ja jos yksi koulukirja maksaa keskimäärin 27€ ja jaksossa tuo kerrotaan kahdeksalla, jossen opintotukea saisi, en pystyisi maksamaan yhtään kirjaa! Niin ja matkat maksaa myös, 40€ kuukaudessa linja-autokorttiin....

      Että sopii kuule miettiä tämänkin aloittaja että köyhemmillä perheillä ei oo varmaa maksaa yhtään mitään! Ja jos halutaan että Suomen yhteiskunta pysyy edes globaalisesti missään jamassa niiin tukea on maksettava, vai haluatko että kaikki rupeavat ryyppäämään kaduilla ja lopettavat opiskelun???

    • Aikuisopiskelija1

      Pakolliset kulut, kuten vuokra, syöminen, sähkö ym ovat tänä päivänä todella korkeat, eikä opintotuki kata kuin välttämättömimmät perus-menot. Itse opiskelin yo-pohjaisella linjalla pari vuotta ilman opintolainaa, enkä todellakaan tehnyt sinä aikana MITÄÄN ylimääräistä, kuten harrastanut, käynyt ulkona kahvilla/syömässä, kulkenut bussilla tms. Ilman lainaa selvisin juuri tuolla älyttömällä pihistelyllä, eli opintotuella pystyin juuri ja juuri kattamaan perusmenot, -mahdollista se siis on, mutta vaatii kuria ja sitkeyttä! En kuitenkaan joutunut olemaan koskaan ilman ruokaa ja laskutkin pystyin aina hoitamaan.

      Olen kyllä nähnyt myös niitä tapauksia, mitkä elävät yli varojensa: saattaa olla useampi harrastus, tilataan lehtiä ja vaatteita, ostetaan kallista ruokaa, jolloin rahat loppuvat jo puolessa välissä. Rahaa käytetään myös juhlimiseen ja päivät kuluu vetelehtimiseen, kun ei jakseta opiskella. Totta hemmetissä ne rahat loppuu, jos on pakko päästä joka kuukaus kampaajalle, kulkee joka paikkaan bussilla ym.

      Sitten on olemassa niitä ikuisia opiskelijoita, kenellä on tarkoituksena opiskella mahdollisimman monta tutkintoa itselleen, mutta eivät koskaan halua todella työllistyä. Sellaisten tapauksien takia tulee ärsytys siitä, että miten kaikki saa saman rahan, riippumatta siitä, miten tehokkaasti opiskelee tai että miksi yksi ihminen voi hankkia montakin tutkintoa samaan aikaan, kun joku toinen syrjäytyy, kun ei saa paikkaa mistään koulusta. En kajoaisi itse opintorahan määrään, mutta vetelehtijät, juhlijat ja tutkintojen hamstraajat ärsyttävät.

    • näin on täääääääääää

      Se kun meillä opiselijoita kaikin tavoin hyysätään ja heille syydetään ilmaista rahaa aiheuttaa vain sen, että opiskelijat keskittyvät bailaamiseen ja pitkittävät teinielämääsä eivätkä edes halua mihinkään ammattiin valmistua.

      • heh3

        NIin ja työttömät keskittyvät lorvimiseen kun heille syydetään ilmaista rahaa. He eivät edes halua mihinkään töihin mennä.


    • jonsku6

      Olis kannattanut sunkin vähän opiskella, niin ei olis noin kamalasti kirjotusvirheitä. Saatais tosta sun täysin turhasta jupinasta edes paremmin selvää.

    • kaikkisossupummeiks

      kandeiskoha herätä tähän päivään! Nykyään töitä on mahoton saada ilman koulutusta ja sitten jos opiskelusta ei maksettaisi penniäkään niin ketä enään huvittaisi mennäkään opiskelemaan, kaikki vaa jäisi lorvimaan kotio ja elelis sossunrahoilla eli verorahoillas! Niiiinn olisko tosta sun ehotuksestas sitte yhtään mitää hyötyä. Sosupummitki saa enemmän rahaa ku opiskelijat ni siinä vasta verorahoja meniski viel puolt enempi!!!

    • opiskelija

      YKsi asia on tainnut jäädä aloittajalta huomaamatta. Nykyisin tutkintonsa aloittavista ei tule ikuisuus opiskelijoita. Tukea saa korkeakouluopintoihin seitsemän vuoden ajan. Jos menee pidempään, on anottava lisäkuukausia ja niitä ei ilman hyvää syytä saa. Ja se niin kutsuttu opintotuki on jo nyt niin pieni, että sillä eläminen on opiskelijan kannalta kituuttamista. Vuokran ynnä muiden kiinteiden laskujen jälkeen käteen jää itselläni kuussa reilu satanen. Siitä satasesta menee 50 euroa /kk koulussa syömiseen. Siitä lopusta, reilusta 50, pitäisi sitten ostaa ilta- ja aamupalat, viikonlopun ruuat, luentomonisteet (joita ilman moni kurssi ei onnistu) ja olisihan välillä mukava käydä katsomassa mummoa tai muuta sukua, tai vaikka juhlia kaverin syntymäpäiviä. Ja eräs asia tuli itselleni yllätyksenä kun aloitin opinnot. Kesältähän ei saa tukia. Kesäkuukausille pitäisi siis onnistua säästämään (siitä "ylijääneestä" 50 e) reilu 1000 euroa kesän vuokrin ja syömiseen, kun töitä ei ensimmäistä vuotta opiskelevalle, täysin ilman ammatillista tutkintoa olevalle ole tarjolla (vaikka sitä kassa kokemusta jo löytyykin). Haastaisin siis kaikki, jotka väittävät opiskelijoiden mässäilevän ja elävän herroiksi tuilla, kokeilevan vaikkapa muutaman kuukauden ajan elää sillä 100 kuussa. Taitaisi tulla aika pian äitiä ikävä. ja mitään lomaahan opiskelu ei ole. JOs luentoja on viikossa 14 tuntia, menee muuhun opiskeluun (harjoitustehtävät, kurssikirjojen luku yms) 20 tuntia vähintäänkin. Ja tuolla määrällä ei taida edes saada tarpeeksi opintopisteitä täyteen.

      • alfred 7

        "Kesäkuukausille pitäisi siis onnistua säästämään (siitä "ylijääneestä" 50 e) reilu 1000 euroa kesän vuokrin ja syömiseen, kun töitä ei ensimmäistä vuotta opiskelevalle, täysin ilman ammatillista tutkintoa olevalle ole tarjolla (vaikka sitä kassa kokemusta jo löytyykin)."

        Tässä viestissä se totuus paljastuu nyt täysin. Jos opiskelet lääkäriksi, et hae ekaksi kesäksi kirurgin virkaa. Jos opiskelet lentäjäksi, et hae lentokapteenin tuuraajaksi, jos opiskelet lakimieheksi ensimmäinen paikka ei ole kihlakunnan syyttäjä.
        Itse olin opiskeluaikaan hesarin jakajana kesällä.

        Onko ehdotuksesi mikä? Tuet myös kesän ajalta kun ei ole mieluisia töitä tarjolla??


    • NO MITÄ HELEVETTIÄ

      Ei kai sitä nyt saatana voida edes ajatella mitään opintotuen poistoja, menee rahaa kirjoihin ja usein myös asunnon vuokraan, kun ei ole asuntolaa missä olla. Mitä helvettiä se semmonen puhe on että opintotuki pois, kun ei kaikilla vanhemmilla ole varaa elättää ja maksaa melkein aikuista ihmistä omassa kämpässä. Mietippä ketjun aloittaja asioita seuraavan kerran ennenkuin suollat paskaa ihmisten silmille!!

    • medicated-

      Sä teet duunii just sitävarten, et mä voin syödä ees ranskalaisia koulusta tullessa, ja samalla takaat sillä sen, et joku vaivautuu joskus vaihtamaan sun vaippaa vanhaintalossa.

    • Töissä 11 v.

      Opintorahan ja asumislisän tarkoitus on se, että opiskelija pystyy maksamaan opiskelun ja osan elämisestään, koska muuten hänellä ei olisi siihen varaa. Näin hän hankkii itselleen ammattitaidon ja ammatin, jolla hän vie omaa ja läheistensä elämää eteenpäin ja on osana yhteiskuntaa.

      Opiskelijoiden vanhemmat (suurin osa) tekevät töitä ja maksavat veroja, joilla kustannetaan mm. opiskelua. Minunkin vanhemmat ovat paiskineet itsensä kipeiksi töistä ja niillä verovaroilla on moneen kertaan maksettu meidän lapsien opiskelut.

      Opintotukijärjestelmä ärsyttää esim. yrittäjiä, koska he ovat sitä mieltä, että vaan työn kautta oppii ja he joutuvat kaikkien opiskelijalorvailijoiden maksumiehiksi. Yrittäjien näkökanta on yksioikoista, koska ei kaikista voi tulla "kulta- ja kukkakauppiasta".

      Itselläni on vielä hyvässä muistissa opiskeluaika ja se oli todella köyhää aikaa. Muistan pitkät piinaavat kaalikeitto- ja näkkileipäviikot ja puurtamisen, joka oli harjoitustyötä harjoitustyön perään. Viikonloppubiletyksestä ei ollut tietoakaan, koska ei meillä joillakin raukoilla ollut varaa lähteä minnekään.

      Jos jotain pitäisi kehittää, niin opetussuunnitelmista pitäisi poistaa kaikki "höttö", että siellä ei olisi turhia kursseja. Kaikenlainen paperien pyöritys vie monen opiskelijan voimia. Esimerkiksi sellainen yksinkertainen pieni asia kuin opintosuoritusten ylös kirjaaminen voi ollaa niin hankalaa, että kestää kaksi vuotta, kun käyt opintotoimistossa ruinaamassa, että voisiko näitä asioita pikuhiljaa päivittää.

      Itse vedin ammattikorkeakoulun nopeassa tahdissa läpi hieman mutkia suoristaen ja lopputuloksen näki ammattitaidossa, että se ei ollut niin hyvä kuin muilla. Lisäksi valitsin väärän alan, että sekin harmitti, mutta onneksi minulla on niin rautainen työmotivaatio ja sitkeys, etten ihan heti anna periksi.

    • Selevä!

      kyllä ton kirjotuksen jälkee pikkasen pudistelen päätä! Ite AMK- opiskelija, tuet tosiaa sen 463€/kk, vuokra itsessään on 550€/kk. siihen laskut, bussikortit, eläminen ylipäätään päälle, ni ei kuule riitä mihinkää! Koulussa on monilla ihan tarpeeks tekemistä. Pitää istua koulunpenkillä tehdä vielä älyttömiä määriä tehtäviä koulun ulkopuolella. Työharjotteluita tulee, ja jos todella kuvittelet, että joku siinä ohella tekee vielä palkkatöitä, ni käväseppä kokeilemassa! Jos opiskelija tekisi töitä niin paljon kuin mahdollista, ettei tarvitse tukikuukausia maksaa takaisin Kelalle, niin elämme siltikin köyhyysrajan alapuolella! Toisin sanoen, mielestäni opiskelijoita sorretaan aikalailla! Ite oon painanu duunii koulun ohella minkä kerenny ja lopputulos on se, että oon ihan äärettömän väsyny, sosiaalinen elämä on ihan tiessään ja en tosiaa tiedä miten kauan tätä jaksaa!

      Ottakaa ny hemmetti vielä noi vähäisetki rahat pois, ni katotaa mihin häviää opiskelijat tästä valtiosta!

    • NO MITÄ HELEVETTIÄ

      Ei kukaan normaali ihminen jaksa työskennellä kymmentä, kahtatoista tuntia päivässä, eli jos lasketaan koulupäivä lukiossa tai ammattikoulussa, noin 6-7h. Sitten pitäisi vielä joidenkin mielestä iltatyö, joka korvaisi opintotuen saannin. On siinäkin muutama tunti. Ja vielä läksyt. Jos todella meinaa tulla joksikin niin on vain luettava, ei siinä auta itku. Eli lyhykäisyydessään opintotuen poisto vain lisäisi pahoinvointia.

      Ennemmin voitaisiin karsia mm. juoppojen ja rikollisten päivärahoista, vankien elättämisestä ja yritystuista. Helppo se on jollakin tuulitakkitaunolla sieltä kotikoneen ääreltä laukoa helppoja ratkaisuja vaikeisiin kysymyksiin, kun ei ole tietämystä asiasta. Juuri tällaiset ihmiset luulevat olevansa väärinymmärrettyjä taiteiljoita, kaikkitietäviä.

    • no huh huh

      No mutta onkos se itse Saul taas äänessä, vai joku muu jutkusika?

    • ei osaamista ei työt

      Opintotuki on luonut systeemin, missä oppilaitokset haluavat vain lukukausimaksut ja sitten päästä eroon oppilaista keinolla millä hyvänsä. Koulutus on maailman hunointa, eikä vastaa kehittyneen työelämän tarpeita. Paskaa saa ilmaiseksi!

      • Ei työtä

        Suomessa on maailman huipputasoa oleva koulutusjärjestelmä.
        Se vain ei auta kun kokoomus on vienyt työpaikat pois suomesta.


    • mikko1a

      Aivan oikei, nopeuttaa valmistumista ja työhön hakeutumista.Ei kaikkea saa ilmattex edes suomessa!pieni opintolaina motivoi nyky kaikki löysäilijät tekee jotai.

    • HankiElämä

      No onpas säälittävin provo pitkään aikaan. :)

      • HankiElämä 2

        No onpas säälittävin provo pitkään aikaan. :)


    • Namusuu

      Minulla on ripulit suussa.

    • vuodatus2

      En voi olla kommentoimatta tähän keskusteluun..
      Opiskelen täysipäiväisesti ammattikorkeakoulussa ammattin, jossa tulevaisuudessa on töitä.. Näkymä on siis valoisa..

      Täysipäiväisenä opiskelijana suoritan opinnot 3,5vuodessa. Tämä olisi mahdollista myös 3vuodessa, jos tekisit vielä tuplaten koulutöitä yhden talven. Tämä myös tarkoittaa sitä, että yhden talven ajan olisi lähes mahdotonta tehdä samaan aikaan työtä ja olisi nostettava lainaa..

      Tässä kerrottiin aiemmin, että Kokoomus tulee vetoamaan siihen, että ilman opintotukea opiskelijat nopeuttaisi opintojaan. Tätä ei varmasti tule tapahtumaan..Päin vastoin.

      Saan täyden opintotuen(sis. opintorahan ja asumislisän), käytän oman opintotuen vuokran maksamiseen ja käteen jää 50euroa. Tämän lisäksi tulisi maksaa nykyaikana lähes välttämättömät eli ruoat, bussikortit, sähkölaskut, puhelimet ja netit..

      Vaihtoehtona on tehdä töitä tai ottaa lainaa. Olen ottanut lainaa, mutta olen tehnyt myös töitä..Vaikka tulevaisuus näyttää hyvältä oman työni kautta, ei silti laina ole aina vaihtoehto.
      Nykyaikana opiskelevat ihmiset eivät ole edes varmoja, tulevatko he saamaan töitä heti valmistuttuaan ja sitten vielä pitäisi ottaa lainaa?
      Nopeasti laskettuna lainaa saisi 300x12= 3600euroa vuodessa... 3,5vuoden aikana lyhyellä matematiikalla saat jo näppärästi lähes 15000 valtion velan..
      Todella valoisalta näyttää tulevaisuus niillä, joilla ei ole tietoa, tuleeko töitä edes saamaan ja opintolainasta syntynyttä velkaa on lähes 15000..

      Tämän lisäksi koko ajatus on aivan naurettava.. Jos opiskelija nostaa opintolainaa kuukaudessa 300euroa kuussa, mutta tekee myös edelleen töitä Kelan asettamien rajojen mukaan, mikä tarkoittaa ennakonpidätyksen alaisena tulona 300euroa kuussa-verot JA HUOM TÄHÄN LASKETAAN MYÖS KESÄ!?! KESÄLLÄ ET VOI TIENATA YHTÄÄN ENEMPÄÄ, JOS TEET TÖITÄ TALVELLA..

      kuka HE***TTI elää tällasella rahalla suurimmissa kaupungeissa, joissa valitettavasti suurin osa opiskelijoita JOUTUU elämään, koska koulut ovat näissä kaupungeissa.. Helsingistä saat vuokrattua vaatehuoneen ja ehkä voit elää sillä Myllyn Paras-makaroonilla..

      Huvittavaa, kun täällä puhuu sellaset ihmiset, joilla ei todellakaan ole minkäänlaista tietoutta ja käsitystä oikeasti opiskelijoiden tilanteesta.. Kaikki eivät ole syntyneet kultalusikka suussa ja siinä ei ole kukaan rahallisesti auttamassa. Kaikesta vaan joutuu selviytymään itse ja miettimään jokaisen pennin, mihin käyttää..
      Välttämättä vanhemmat, mummot, kusikaiman kaverit eivät auta tai et voi heidän luonaan asua...
      Jotkut opiskelijoista todella joutuvat tekemään töitä sen eteen, että saa ostettua EDES jotain ruokaa..

      Ihan suoraan sanottuna nauroin ääneen lukiessani näitä juttuja ja vaan nyökkäilin jokaiselle kommentille, joka oli tätä koko keskustelun avausta vastaan.. kaikkea sitä näkee...

      Oikeasti, puuttukaa sellaisiin asioihin, joista oikeasti jotain tiedätte. Älkääkä katsoko asioita putkesta!

      Rahaa syötetään paljon naurettavimpiin asioihin ja en lähde niitä sen enempää selittämään, mutta totean vain sanat; maahanmuuttajat/pakolaiset, EU, työttömät ihmiset jotka eivät tee töitä sen takia, koska tienaavat paremmin olemalla työttömiä tai kokevat tekemättömyyden olevan parempi asia suhteutettuna työn tekoon ja valtiolta saatavien tukien riittävän turhanpäiväiseen laiskotteluun..

      Voisin jatkaa tätä saarnaamista loputtomiin, mutta valitettavasti ei ehdi.. Makaan Noroviruksessa tällä hetkellä ja joudun tekemään siitäkin huolimatta kouluhommia satalasissa...jos meinaan joskus haluta todella valmistua...Kämäiset työvuorotkin tälle kuulle kun on suunniteltu etukäteen niin kaikki on niin aikataulutettua vaikka ei uskoisi... vain niiden muutamien eurojen tähden..

    • Koiruus

      Valtiolle itselleen on fiksua kustantaa sen tuleva työvoima pitämällä huolta siitä kaikin keinoin jo toisen asteen koulutuksesta lähtien. Työntekijä maksaa velkansa takaisin työstä saaduilla veroilla, vaikkakin se kestäisikin useampia vuosikymmeniä. Suhde on todettu hyvinvointivaltiolle kestäväksi ja kannattavakjsi kaupaksi, jossa molemmat osapuolet hyötyvät vuorotellen.

      Mieti, olethan itsekin käyttänyt opintotukea jossakin vaiheessa elämääsi. Toinen vaihtoehto on, että olet kateellinen sisarenpoikiesi korkeaan koulutukseen, joka nettoaa kolme kertaa kuussa sen, mitä saat haaviin vuodessa.

    • kohta tapahtuu

      Ja lapsilisät pois sama peruste!

      toivoen, KoT

    • htghj

      Tyhmin provo ikinä

      • htghj 2

        Tyhmin provo ikinä


    • talouskriisi

      Opintotuki on kansantaloudelle helvetin haitallista, koska opintotuki mahdollistaa opiskelun vaikka ei kiinnosta paskaakaan tai muuten vain kokeilumielessä.

      • säälittävää

        Jokaisella mulkulla on takataskussa muutama 40 000 euron tutkinto, eikä tästä huolimatta oman alan työtä.


      • vitun köyhät
        säälittävää kirjoitti:

        Jokaisella mulkulla on takataskussa muutama 40 000 euron tutkinto, eikä tästä huolimatta oman alan työtä.

        Koulutuksen määrärahat 11 mrd euroa noin 35 mrd euroa liikevaihtoa ja inflaatiota siis hintatasoa. Maksatte koulutuksen määrärahoista vähäosaisuudella.


    • alfred 7

      Olen itse opiskeluni opiskellut jo ja valmistuin vuosi sitten. Tää on kova päätös, jos tukia lähdetään leikkaamaan ja ohjaamaan velkapainotteiseksi. Tämän hetken Kelan takausmäärät on muutamaa tuhatta per lukukausi ja ne eivät riitä.
      Mutta ymmärtäähän toivottavasti jokainen sen että näin ei voida IHAN OIKEESTI jatkaa. Meillä loppuu rahat kesken.
      Muutama vuosi sitten puhuttiin lukukausimaksuista. Se oli kamalaa ja kansa valitti.
      Muutama kuukausi sitten väläytettiin lapsilisän poistamisella ja se vasta kamalaa olikin.
      Säästöjä haetaan kunta uudistuksilla ja se vasta aivan hirveetä onkin, jos vaikka kunnan nimi vaihtuu. Me asutaan liian levällään ja se on käsittämätöntä. Miten 5 miljoonaa ihmistä on näin levällään. Pikku kyliä ympäriinsä ja sit valitetaan kun ei ole palveluja. Jokaiselle ei voi olla omaa postia ja kirjastoa ja koulua.
      Meitä on 5 miljoonaa ihmistä suomessa, joista n. puolet töissä käyviä ja näistä noin puolet saa palkkansa veroista. Eli meitä on suomessa n. alle 1,5 miljoonaa jotka eivät ole verosta palkkaa saavia.

      Muutokset ovat aina kovia. Minullekin maistuu toki elämä, jossa minun ei tarvii maksaa mitään yhtään mistään, mutta se ei ole mahdollista.

      Aika monessa viestissä oli, että tulee työttymyyttä sekä ammattitaidottomuutta??
      Meinaatteko tosiaan että kansa ei mene enää kouluun??

      Mulla valmistuu tuttu nyt historia maantieteilijäksi. Kestänyt 6v, ei tiedä mitä voi alkaa tekemään. Yksi valmistui yliopistosta musiikkitieteilijäksi, ei oikein ole kuulemma töitä. Molempien tyttöjen koulut maksaneet ehkä sen muutaman kymppitonnin valtiolle.
      Vielä kun päätyy verosta palkkaa saavaksi ei maksa KOSKAAN ei KOSKAAN kulujaan takas.

      Tokassa viestissä kirjoitettiin, "mutta luulenpa että valmistuttuani istun sielä kaupan kassalla seuraavat kuuskyt vuatta tienaten n. 1800 egee kuussa... Kiitos ja ylistys sulle ja hanki aivot.."
      Hyvä hetki pysähtyä miettimään. Tuleeko valtion maksaa tuhansia euroja vuodessa, että kauppaan päädytään kassaan????

    • jaha..

      Idioottimainen idea... Jos opiskelutuki poistettaisiin niin taviksilla ei olisi varaa opiskella. Tai nojaa olis mutta se tarkoittaisi että olis pakko tehdä töitä opiskelujen ohella mikä tarkoittaa vähemmän aikaa itse opiskeluun. Mikä näkyisi sitten työelämässä. Itse olin kokopäiväsesti töissä 1½v ennen kuin aloitin opiskeluni AMKssa. Siinä ajassa tienasin just ja just sen verran että selviäisin 4v opiskelijana jos tukia ei sais. Mutta kaikilla ei ole se mahdollisuus siihen, joten niiden ainoa mahdollisuus saada korkeamman tason koulutus on saamalla opintotukea. Kelalta tulee tilille 468 €/kk ja kun vuokra on maksettu tilille jää 68€. Ei sillä pitkälle pötkitä...

      • hyväksikäytetyt

        Miksi kuvittelet ettei tule toimeen vaikka tekisi työtä? Koska opintotuki nostaa inflaatiota ja rahat menevät toisten taskuun ei sinun. Ilman opintotukea eläisit ilman koulutusta hanttihommia tekemällä ja raha riittäisi helposti elämiseen alhaisen hintason takia.


    • opiskelkaaaa

      Nuoret laitettu taas asialle levittämään tällä kertaa tietämättään propagandaa opintotuen puolesta.

      • Nuoriopiskelija

        Propagandaa opintotuen puolesta? Nämä nuoret tietävät kyllä mistä puhuu, ne puhuu niitten arkipäivistä ja tietävät millaista on elää opiskelija elämää. Jos tuet otetaan pois, veikkaan että aika monelta jää opinnot kesken. Että vaan nillä joilla on isä joka maksaa on mahdollisuus hankkia itselleen korkeamman luokan koulutuksen.


    • Jepjep aloittaja

      Voi jumalauta että ihmiset on tyhmiä, te ja teidän 70 ja 80 lukunne. Suomi on mennu vuosikymmen kerrallaan huonompaan suuntaan. Että turpa kiinni. Kiinnittäkää huomionne ja energianne vaikka MAAHAN MUUTTAJIIN jotka NOSTAVAT Tukia n.1500e-2000e/kk?!?!?!! Että Miettikää sitä. Itse olen opiskellut 2000 luvun puolella myös, tarkempi ajankohta ei kuulu teille, joten pitäkää päänne kiinni ja keskittykää tärkeimpiin asioihin, Kuten maahanmuuttajat, Muuten vain mitään aikaan saamattomat ihmiset (sossusta rahaa noin 500e vuokran maksu, tiedän muutaman henkilön.) Ja kansan 'EDUSTAJIEN'' Palkkoihin, jne jne. Ja kaiken aikaa nouseviin veroihin ( Auto, Asunnot, jne) Bensan hinnat, diesel autoverotus, kaikki. Ruoan hinta. Että älkää ny vittu jaksako. T. Ep Jalasjärvi

      • jep jep aloittaja

        Lisäyksenä vielä, Maahanmuuttajiin, Jotka Nostavat rikollisuus taulukkoja, jne. Nostavat parempaa palkkaa kuin muutaman vuoden töissä ollut Lvi asentaja Tekemättä mitään HYVÄÄ Ainakaan, Vitun urvelot.


    • No, kyllähän se opintotuki voitaisiin poistaa, vaihdetaan se vaikka sitten sellaiseen menetelmään, että oppilaille jaettaisiin ilmaiset ruoat, ilmaiset matkat, ilmaiset koulutarvikkeet, ilmaiset vaatteet ja ilmainen asutus,

      kyllähän se noinkin toimisi.

      • jepjep

        ambulo, pidä sinäki ny vittu se pääs kii. JA keskity johonki vähä tärkeempää


      • jepjep kirjoitti:

        ambulo, pidä sinäki ny vittu se pääs kii. JA keskity johonki vähä tärkeempää

        Esimerkiksi Suomi24 palstalla muiden haukkumiseen ja riehumiseen?

        Fag.


    • taulapäät ry

      Opintotuki on kusetusta!

      • kusetus

        Koulutuksen määrärahat menevät esim. asuntoihin. Sitten kun valmistut 4 -6 vuoden päästä niin maksat asunnosta 20 prosenttia enemmän, koska koulutuksen määrahat on laitettu asuntoihin. Sinä saat opintotukea 300 euroa!!


      • kusetus1

        Koulutuksen määrärahat menevät esim. asuntoihin. Sitten kun valmistut 4 -6 vuoden päästä niin maksat asunnosta 20 prosenttia enemmän, koska koulutuksen määrahat on laitettu asuntoihin. Sinä saat opintotukea 300 euroa!!


    • aloittaja sekosi

      Jaa, haluaako aloittaja tukea ULKOMAALAISIA paskiaisia enemmän, jotka saavat heti työpaikan suomesta??? KESKITY VAKAVIMPIIN ASIOIHIN, VITUN VAJAKKI!

    • tuskurapesme<3

      Apua! Tuksu raiskaa minut!
      IIIIIII
      O.O
      UUU

      btw, säilyttäkää opintotuki.

    • kaksinaismoralismia

      Me suomalaiset voidaankin jäädä makkoomaan kottiin antaa ulkomaalaisten tehdä tulevaisuudessa kaikki työt.Suomessahan ei arvosteta koulutusta tai muutakaan osaamista vaan halvin halpistyöläinen otetaan.Perseelleen menee asiat tässäkin maassa.Pian saadaan käyttää eurot peräaukon pyyhintään.

    • realitodellisuus

      Onko nuorille opetettu koulussa inflaatiosta? Inflaatio on tällä hetkellä 2,8 prosenttia. Maksat tuelvan verona koulutuksen esim. a40 000 euro lukuvuosia kertaa neljä yhteensä 160 000 euroa. Summa on kymmenen vuoden päästä inflaation takia 28 prosenttia korkeampi. Tämän hetkinen inflaatio on pieni kasvaa yksistään inflaationkin takia.

    • lopettakaa pliis

      Nuorille opetetaan kaikenlaista, mutta nuoret eikä vanhemmatkaan osaa soveltaa oppimaansa todellisessa elämässä, koska ei ole todellista tietoa mihin soveltaa tietoa. Osataan kyllä teoreettisesti soveltaa ja seuraamuksena on teoreettisia tuloksia.

      • henkilöteoria

        Nuorissa ei ole tulevaisuutta, nuorissa on lopun alku.


    • paska eduskunta

      Suomen maailmanloppu, senhän me tiedetäänkin. Suomi tulee tuhoutumaan eduskunnan takia!

      • euro3

        Mikä maa mikä valuutta?


    • Provoa

      Onpa taas surkea provo.... tänne ei varmaankaan kukaan muuten osallistu keskusteluun... pitää tällaisia aivan pimeitä provoja heitellä. Suomessa saa toki olla tyhmäkin aivan vapaasti.

      Jos mielestäsi opiskelu ei hyödytä ketään muuta kuin yksilöä, niin samalla perusteella työmarkkinatuki, toimeentulotuki, asutotuki yms. pois, nehän hyödyttää vain yksilöä, vai eikö? Hekin vain ottamaan lainaa siksi aikaa kunnes saavat töitä ja tuloja.

      Eikö opiskelu tosiaan hyödytä ketään muuta kuin yksilöä itseään? Perustele jos tuollaista väität. Nähtävästi opiskelijoistakin suurin osa tulee maksamaan palkastaan veroa, joilla pyöritetään yhteiskuntaa.

      Saahan 10 tuhatta kuussa ansaitseva vaatia että saa sosiaaliavustusta, hänelle ei sitä vaan anneta. Ei missään laissa tai asetuksessa tms. kielletä mitään haluamasta, vai kielletäänkö? Jos kielletään niin sano ihmeessä missä niin muutan kantani.

      • Provoa 2

        Onpa taas surkea provo.... tänne ei varmaankaan kukaan muuten osallistu keskusteluun... pitää tällaisia aivan pimeitä provoja heitellä. Suomessa saa toki olla tyhmäkin aivan vapaasti.

        Jos mielestäsi opiskelu ei hyödytä ketään muuta kuin yksilöä, niin samalla perusteella työmarkkinatuki, toimeentulotuki, asutotuki yms. pois, nehän hyödyttää vain yksilöä, vai eikö? Hekin vain ottamaan lainaa siksi aikaa kunnes saavat töitä ja tuloja.

        Eikö opiskelu tosiaan hyödytä ketään muuta kuin yksilöä itseään? Perustele jos tuollaista väität. Nähtävästi opiskelijoistakin suurin osa tulee maksamaan palkastaan veroa, joilla pyöritetään yhteiskuntaa.

        Saahan 10 tuhatta kuussa ansaitseva vaatia että saa sosiaaliavustusta, hänelle ei sitä vaan anneta. Ei missään laissa tai asetuksessa tms. kielletä mitään haluamasta, vai kielletäänkö? Jos kielletään niin sano ihmeessä missä niin muutan kantani.


    • alfred 7

      "Nopeasti laskettuna lainaa saisi 300x12= 3600euroa vuodessa... 3,5vuoden aikana lyhyellä matematiikalla saat jo näppärästi lähes 15000 valtion velan..
      Todella valoisalta näyttää tulevaisuus niillä, joilla ei ole tietoa, tuleeko töitä edes saamaan ja opintolainasta syntynyttä velkaa on lähes 15000.."

      Yhdestä kommentista poimittu tuo teksti.
      Olet siis sitä mieltä että valtion tulee ottaa tuo riski, eli valtion varoilla tulee kouluttautua ja sitten ei ole niin vakavaa että ei saakaan työtä, eli valtio jää nuolemaan näppejään. Onko tämä yleinen kanta nyt moinen, että lainassa ei ole mitään järkeä kun en saa sitten työtäkään ja laina rästiytyy ja elämä pilalla?? Mutta jos valtio maksaa opiskeluni, ja tuet päälle niin sit on ihan sama...
      Eikö jokaisen yksilön ole fiksumpi miettiä mitä kannattaa opiskella ja miettiä mihin on varaa. Tehdä oma riskikartoitus sen suhteen. Nyt hyvin moni päätyy yliopistoon ja opiskellaan jotain aivan tyhjän päivästä tutkintoa. Jos tutkinto jää turhaksi niin eipä mennyt rahoja itseltä lainkaan. Sitten nämä samat valittaa tulevaisuudessa, kiinteistöverosta, varainsiirtoverosta, autoverosta... Miksiköhän, siksi että edelleen ne 1.5 miljoonaa työssäkäyvää yrittää pyörittää tämä kaiken..

    • kvaakkeli

      Opiskelu ei todellakaan ole ilmaista.. Alasta riippuen tarvikkeet ja kirjat maksavat, joissakin paikoissa pitää maksaa ruuasta jne. Sit vielä tarttee opiskelijakortin, että saa alennuksia julkisen liikenteen matkalipuista. Jos alottajan opiskelu on ollu ilmasta ni sillon varmaan mamma tai pappa betalar, porvaripentu!

    • .................

      Just niin OPINTOLAINA otetaan tulona huomioon, mutta ei maksettaessa menona!
      Eikä pelkällä opintuella pärjää.

    • henkilöihminen

      Nuoret ovat henkiolentoja, ei todellisuudentajua. Kaikki asiat on kirjasta kuviteltuja.

    • alfred 7

      "Ottakaa ny hemmetti vielä noi vähäisetki rahat pois, ni katotaa mihin häviää opiskelijat tästä valtiosta!"
      Nimimerkille Selevä!

      Kerrotko mihin nämä opiskelijat katoavat. Oletko sitä mieltä oikeesti että kukaan ei enää opiskele, jos se on maksullista. Nyt puhutaan tuen lakkauttamisesta, siis tuen joka ei muutenkaan nyt riitä mikäli näitä viestejä on uskominen. Näetkö järkevämpänä vaihtoehtona minkä? Lukukausimaksun esim 15000€/lukukausi?
      Muualla maailmassa ei käsittääkseni ole tällaista opintomahdollisuutta kuin meillä. Käsittääkseni muualla maailmassa on kuitenkin hyvinkin arvostettuja yliopistoja, miten se on mahdollista, kerta näkemyksesi mukaan opiskelut päättyvät tukien päättyessä.


      Tukien lakkauttaminen aiheuttaisi sen, että meillä olisi mahdollisesti vähemmän opiskelupaikkoja, tai vähemmän eri aloja. Nyt niitä on liiaksikin ja koulujen tuloperiaate perustuu valmistuvien opiskelijoiden mukaan.

    • Rölli Kalle

      Tuo sinun mielipiteesi opintotuesta on vähä samaa tasoa kuin tämä kommentti.
      Et se sinäkään omaa mahaas pitemmälle näe. Haista urpo vittu!

    • Opiskelija

      Kyllä tuota opintotukee pitäisi minun mielestä nostaa. Miettikää esimerkiksi stadissa opiskelevaa. Riittääkö opiskelijalla opinto- ja asusmistuet maailman kalleimmassa kaupungissa elämiseen? No ei!

      Yläasteen jälkeen muutin Helsinkiin kun sain opiskelupaikan mutta jouduin keväällä keskeyttämään kun rahat eivät riittäneet kalliiseen yksiöön. Vanhempani eivät suostuneet maksamaan vaikka raha olisi heillä riittänyt koska yhden kerran maksoivat. Päätin sitten jatkaa Outokummussa sosiaali- ja terveysalaa ja löysin halvemman asunnonkin sieltä; kaksion. Kyllä Pohjois-Karjala on halvempi asua kuin Uusimaa. Nyt pärjään paremmin kun on halpa asunto ja opintotuki ja asuntotuki riittää siihen mainiosti.

      Mutta siitä huolimatta opintotuen nostamista kannatan. Miettikääs, somali saa sohvalla löhöämisestä enemmän kuin suomalainen opiskelija. Nyt vittu oikeesti! Mikä ihmeen oikeus heillä on saada enemmän kuin suomalaisilla opiskelijoilla? Eihän se mikään ihme ole miksi somalit tänne tulee koska sossu maksaa ja sitten joudutaan maksaa heille tyhjästä. Vai pitäskö mennä itekkin Ruotsiin pakolaiseksi niin saisin ison kasan rahaa?

      • alman maleh

        Anteeksi vain mutta maahanmuuttaja saa enemmän ku perus duunari,ajokortit,autot ja auton vakuutukset maksetaan..Sitten vielä käteen vähintään se 1700€/kk ja mukuloille vielä isketään 400€/kk karkkirahaa..Ainakin näin on Pohjanmaalla...


    • Von Asbergus

      Kyllä vain rikkaan eliitin lapsilla olisi tällöin mahdollista opiskella ja muut köyhät sitten joutuisivat tekemään paskehommia. Jos elämässä sitten haluaisi opiskella niin köyhistä saataisiin hyviä velkaorjia kun he eläisivät velaksi koko opiskelujen ajan. Olen siis täysin samaa mieltä kanssasi ja minullakin on asbergerin syndrooma, olen narsisti ja isälläni on rahaa!

      • ffffffffffffffffffff

        asperiinia napaan vaan sano assenger!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!


    • Sairastuin

      Keskustelun aloitusteksti antoi minulle aivokasvaimen.

    • fuckyo

      niin, että opiskelijoilta pitäisi ottaa opintotuki pois, että maahanmuuttajat sais vähän lisää rahaa? eiköhän ne helvetin maahanmuuttajat saa sitä rahaa iha tarpeeks muutenkin, me sentää opiskellaan, maahanmuuttajat availee kymmeniä tilejä, että yhdelle saa sukulaisilta rahaa, muille sitten kelalta ja sossulta, keskustelijan alottajalle vois tunkee raketin perseeseen ja lähettää kuuhun ja toki kun kylpee ilmeisesti rahassa, voisi maksaa kaikkien opiskelijoiden opintolainat :-)

    • Alan pihata

      Hai ,mitäpä olisi yhteiskunta ilman veroja taikka herra ilman kirkkoa?Hmm,toisaalta kun verot ylittävät 50% kannattaa loputkin työtulosta lahjoittaa suosiolla valtionkonttoriin kansallisen vakavarallisuuden hoitokustannuksiin.

    • kossugaara

      komppaan täysin ensinmäistä kommentoijaa, sama tilanne, samat ajatukset. on sitä opintolainaakin joutunut tosin ottamaan, siitä syystä koska on auto jota pitää välillä korjata, ei oo opiskelijana rahaa ostaa uutta ja lainaa on hankala saada koska ei oo mitää millä maksaa sitä pois ja jos haluan syödä muutakin kun kerran päivässä kouluruokaa niin opintolaina jäi ainooks vaihtoehdoks. sossussa ne katto et mun tulot menee niin -0 pakollisiis menoihin, ei jää käteen ylimäärästä ollenkaan et ne voi max maksaa lääkärikustannukset ja lääkkeet kun niitä tulee, että kiitos ja ylistys kelalle opintotuesta, matkakorvauksista ja asumislisästä sen mitä niitä saa ja sille että tosiaan on valtion takaama opintolaina

    • 11222222222

      Totta, mutta tilalle pitäisi saads kansalaistulo missä jokaiselle suomen kansalaiselle maksettaisiin sama.

    • näino
      • näino

        Näkökulma aiheeseen.


    • opiskelija

      Viestiketjun aloittaja joku saatanan katkeroitunut urpo jolla ei ole elämää. Mene roskiin.

    • oot tyhmä

      Kannattaisikos perehtyä ensin opintotuen maksuperusteisiin ja kirjoitella vasta sitten, sillä rahalla ei todellakaan pääse rikastumaan, vaan sitä ei tiedä jos itse saa kaiken valmiina nenänsä eteen.

    • lukio krjat

      Poikaystävälläni menee per kks lukiossa100-300 e lukio KIRJOIHIN. Se kertaa n.9kk x 250 = 2250 EUROA LUKUVUOSI ja lukiota on noin 2,5-4 vuotta miinus yo ja lukuloma.

    • ,.,.,.

      Ja kukahan pelle tälläisen trollauksen on nostanut tuonne ylös.

    • ....

      Täsmälleen samaa mieltä aloittajan kanssa! Koulutusjärjestelmä on etenkin yliopistojen kohdalla pahasti vinksahtanut...Siellä sitä vaan vedetään 55kk ilmaista rahaa ja "opiskellaan" sivutoimena. Mitenköhän monta ikuista valmistumatonta on tälläkin hetkellä roikkumassa yliopistojen kirjoilla? 10000? 20000? Aivan naurettavaa ja ajastaan jäljessä olevaa toimintaa.

    • minä

      hei, oletpa sinä FIKSU , kun omat oppinut on suoritettu aikoja sitten, HALLO!!!!!


      Opintotuki ehdottomasti maksetaan, että tulee lisää koulutettuja ihmisia!!!!!!

      • minä

        edellinen viesti osoitettu sinulle KOHTA TAPAHTUU


    • Taija-Lii

      Mutta miettiks että opiskelijoiden pitää kituuttaapienellä opintotuelaja lainalla ja sitte kunta maksaa esim. kehitysvammaisille n. 100- 200€ /pv asumisen kuntaosuuden ja mahd. työtoiminnan tms. Plus he saavat vielä eläkkeen.

      Itse opiskelin ilman tukia amiksen ja ammattikorkean, eli homma sujui niin, että päivät koulussa ja illat,lomat ja viikonloput töissä.

      Nyt siis työskentelen sosiaalityössä ja rakastan työtäni, mutta joskus mietin, et miksi yhteiskunta satsaa niin paljon rahaa esim.kehitysvammaisille,narkkareiden vieroitukseen (joka kuukausittain tuhansia euroja per asiakas), alkoholisteille jne. Ja sitten opiskelijat, nuoret perheet jne. "tavalliset kansalaiset" joutuvat elämään tosi tiukoilla. VAikka he myös toisaalta tuovat tai tulevat tuomaan verotuloja kunnalle ja vain tarvitsevat hetken avun/tuen.

      • Taija-Lii

        ja pahoittelen puuttuvia kirjaimia, näppis temppuilee :)


    • Tuet lopetettava

      Opintotuki pois, tottakai. Ennenkin otettiin opintolaina, ei turhia biletetty....ja mentiin töihin, ja maksettiin laina pois. Niin se menee uitun luuserit Nykyisin opiskelijoilla on aikaa paskoa housuunsa Turun bussissa..äääh sehän olikin työnäyte. vappu kaarenoja johanna rämö, vai mitä...... aion loppuikäni seurata heidän etenemistään

    • Björn (Nalle) Wahlroos nostaa isoja maataloustukia, vaikka muutenkin rypee rahassa.

    • tappiollista

      Opiskeleminen maksaa Suomessa niin paljon ettei työllä tule enään toimeen. Koulutuksen määrärahat noin 11 miljardia euroa ja liikevaihtona noin 35 miljardia euroa. Kaupan alan liikevaihto 119 mrd euroa. Teollisuuden (lopputuotteet) bkt 32 mrd euroa. Nostaa yleistä hintatasoa (inflaatio). Ei ole kannattavaa opiskella nykyisellä koulutusmaksulla.

    • velkaaa

      Uutiskanavan CNBC:n mukaan Yhdysvalloissa 40 prosentilla 25-vuotiaista on opintolainaa keskimäärin 27 253 dollaria noin 10 000 euroa enemmän mitä kahdeksan vuotta sitten. Yhdysvaltojen opintolainan määrä on yhteensä 1 000 miljardia dollaria.

    • Eihyvääpäivää!

      Kun sanat ei riitä.. Käyttäsin voimasanoja, mutta empä jaksa tuhlata voimiani keskustelun aloittajan kaltaiseen ihmiseen. Onkohan sinulla käsitystä siitä mitä ne tuet ovat kuukaudessa? Opintotuki on ammattikorkekoulussa alle 260 euroa kuussa. Siis ilman asumislisää. Se on kuule nykyään sellainen raha, että siihen voi PYYHKIÄ PERSEENSÄ.
      Ammattikorkekoulu tutkintoon kuuluu myös harjoitteluja jotka ovat, ohhoh aivan täysiä työpäiviä. Kahdeksan tuntia. Vähintään viisi viikkoa kerrallaan ja siitäpäs ei edes makseta esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla palkkaa. Pyhällä hengelläkö tässä pitäisi elää? Entä miten SINÄ järjestäisit töissä käymisen, opiskelun ja harjoittelussa käymisen samaan aikaan? Ole hyvä ja näytä mallia. Äläkä myöskään vain nosta sitten sitä opintotukea, koska eihän opiskelija ruokaa tarvitse. Taidatpa olla itse jostakin katkera ja nyt täällä näet sitten vaivaa asiasta, josta et mitään ymmärrä. Naurettavaa käytöstä.

      Ehkäpä tässä sitten jätän kouluni kesken ja alan sossun tuilla oleskelemaan. Eipä tarvitse miettiä mistä maksan vuokran ja ruuat ensi kuussa, kun asian on itsestään hoidossa. Ja mikä parasta, eipähän tarvitse tehdä mitään muutakaan. Kunhan kiikutan laput oikealle luukulle niin hyvä tulee. Ja älkää nyt loukkaantuko, ymmärrän että elämässä on joskus tilanteita jolloin siellä sosiaalitoimistossakin on asioitava. Mutta mitähän maksan sitten silloin valtiolle vuodessa? Veikkaisin, että jonkun verran enemmän kuin sen mitä saan opintotukea.

      Toivotan sinulle kaikkea hyvää. Olet varmasti itsekeskeisen ja sortavan luonteesi kanssa rakastettu ihminen.

    • Halooooooooooooooooo

      Aika monella venyy opiskelu kun pitää tehdä töitä samanaikaisesti. Sitähän ei sellaset tajua ollenkaan jotka eivät opiskele eivätkä tee töitä.

      Mutta ei siinä mitään. Tuetaan vaan sellaista tilannetta, että maassamme on pelkän peruskoulun, lukion tai amiksen suorittaneita nuoria joilla ei ole mitään tulevaisuutta.

      Mitä muka on opintotuki-kustannukset verrattuna moniin valtion ja kuntien hankkeisiin joissa palaa vuosittain kymmeniä miljoonia aivan turhaan?

    • +TOTUUS+

      Se mikä on poistettava on opintolaina. Ei työttömällekään sanota että ota pankista lainaa ja maksa sitten kun olet taas työelämässä. Ei! Opintotuki ja asumislisä sen verran korkeaksi ettei lainaa tarvitse ainakaan nykyistä määrää, eli n. 9000 mikä kertyy kolmen vuoden opiskelusta. Se on oikeasti iso raha maksaa takaisin siitä ilosta että on saanut opiskella. Samaan aikaan työtön saa opiskeltua ilmaiseksi saman ammatin työvoimakoulutuksena, tulee työmarkkinatuki, asumistuki ja toimeentulotuki tilille.

    • Hitto mitä urpoilua!!

      Nykyinen systeemihän on parempi koska työttömät mieluusti kouluttautuu uudelle alalle koska se on nyt täysin ilmaista eikä tarvitse maksaa takaisin opintolainoja, jos nykyinen systeemi poistetaan niin sitten työttömät ei tule koskaan enää työllistymään koska he eivät mene enää kouluihin opiskelemaan uutta alaa koska joutuu ottamaan pakollisen opintolainan, tämä taas johtaa siihen että työttömyys ei laske, sen sijaan se voi nousta vieläkin korkeammalle koska kukaan täysjärkinen ei tule menemään kouluihin enää opintolainan pakon takia.

      • Ja ennemmin olen sitten työttömänä himassa koska käteen jää yli 800e/kk verojen jälkeen, pakko se nyt sitten on himmaan jäädä koska kouluja en tule koskaan käymään jos ilmainen koulutus poistetaan Suomessa, mää jämähdän sohvalle ja nukun 24/7, välillä voin kylkeä kääntää ja heittää hyvän leijan jonka jälkeen jatkan nukkumista, en tule koskaan menemään huonosti palkattuun työhön (mistä jää käteen 1000e/kk miinus verot), ennemmin olen sitten himassa tekemättä yhtään mitään, pakko se on, koska ilmainen koulutus poistettiin, miten peruskoulun käynyt saa yli 1200e/kk verojenkin jälkeen? Ei ole mahdollista enää nyky Suomessa, huonosti palkattuun työhön en ole menossa, en nyt enkä koskaan, koska työttömänä saan saman rahan kun töissä 40h/vko...onko tässä järkeä? No ei ole vittu!

        Työttömät ei ole menossa mihinkään kouluun jos se tulee olemaan jatkossa maksullista, he ottavat ennemmin karenssin ja menevät Sossun luukulta hakemaan saman rahan minkä he saisivat Kelasta ilman karenssia (mulla on kokemusta tästä).

        Itekkin olen odottanut tätä uudistusta jo 4 vuotta, nyt kun ilmaisen koulutuksen mahdollisuus avautui niin hain välittömästi yhteishaussa, sitä aiemmin en edes avannut yhteishaun nettisivua, miksi turhaan?

        Ja jos joudun joskus ottamaan opintolainaa, niin ei tule mieleenikään maksaa sitä takaisin, laitan sen ulosottoon välittömästi, ja jos minulla menee senttikin ulosottoon en tule koskaan hakemaan töitä.

        Että senkus lopetatte ilmaisen koulutuksen Suomessa, tässä on yksi kaveri kuka ei tule enää koskaan sen jälkeen hakemaan kouluun taikka töihin, musta tulee sen jälkeen täyspäiväinen lorvi! Ihan vitun sama mitä työkkäri sanoo siihen, musta tulee sen jälkeen juoppo ja haen Sossusta lisää rahaa viinaan! Piste!


      • Delain kirjoitti:

        Ja ennemmin olen sitten työttömänä himassa koska käteen jää yli 800e/kk verojen jälkeen, pakko se nyt sitten on himmaan jäädä koska kouluja en tule koskaan käymään jos ilmainen koulutus poistetaan Suomessa, mää jämähdän sohvalle ja nukun 24/7, välillä voin kylkeä kääntää ja heittää hyvän leijan jonka jälkeen jatkan nukkumista, en tule koskaan menemään huonosti palkattuun työhön (mistä jää käteen 1000e/kk miinus verot), ennemmin olen sitten himassa tekemättä yhtään mitään, pakko se on, koska ilmainen koulutus poistettiin, miten peruskoulun käynyt saa yli 1200e/kk verojenkin jälkeen? Ei ole mahdollista enää nyky Suomessa, huonosti palkattuun työhön en ole menossa, en nyt enkä koskaan, koska työttömänä saan saman rahan kun töissä 40h/vko...onko tässä järkeä? No ei ole vittu!

        Työttömät ei ole menossa mihinkään kouluun jos se tulee olemaan jatkossa maksullista, he ottavat ennemmin karenssin ja menevät Sossun luukulta hakemaan saman rahan minkä he saisivat Kelasta ilman karenssia (mulla on kokemusta tästä).

        Itekkin olen odottanut tätä uudistusta jo 4 vuotta, nyt kun ilmaisen koulutuksen mahdollisuus avautui niin hain välittömästi yhteishaussa, sitä aiemmin en edes avannut yhteishaun nettisivua, miksi turhaan?

        Ja jos joudun joskus ottamaan opintolainaa, niin ei tule mieleenikään maksaa sitä takaisin, laitan sen ulosottoon välittömästi, ja jos minulla menee senttikin ulosottoon en tule koskaan hakemaan töitä.

        Että senkus lopetatte ilmaisen koulutuksen Suomessa, tässä on yksi kaveri kuka ei tule enää koskaan sen jälkeen hakemaan kouluun taikka töihin, musta tulee sen jälkeen täyspäiväinen lorvi! Ihan vitun sama mitä työkkäri sanoo siihen, musta tulee sen jälkeen juoppo ja haen Sossusta lisää rahaa viinaan! Piste!

        Ja sori unohdin mainita semmosen kivan seikan mikä TAAS vittuilee köyhille ja työttömille:

        Nykyisen ilmainen opiskelun mahdollisuus kattaa vain ekat 2 vuotta, jos ilmainen opiskeli venyy sen yli, sitten on PAKKO ottaa opintolainaa, että on tässä ilmaisessakin opiskelussa porsaanreikiä, jos aloitat ilmaisen opiskelun, ja tiedät että saat tutkinnon 2 vuoden sisällä, sinun on todella syytä panostaa koulun käyntiin jotta tosiaan saat sen tutkinnon 2 vuoden sisällä, jos oot laiska yms. ja käyt koulua miten sattuu, OHO! Mites tässä näin pääsikään käymään, ilmainen koulu muuttuikin maksulliseksi koska et saanutkaan tutkintoa 2 vuoden sisällä, joudut ottamaan opintolainaa siihen asti kunnes saat tutkinnon.

        Eli lopettakaa nyt see vitun paskan jauhanta, tää ilmainen koulutus on vieläkin ihan tarpeeksi vittumaista joka ihmiselle!!


      • Delain kirjoitti:

        Ja sori unohdin mainita semmosen kivan seikan mikä TAAS vittuilee köyhille ja työttömille:

        Nykyisen ilmainen opiskelun mahdollisuus kattaa vain ekat 2 vuotta, jos ilmainen opiskeli venyy sen yli, sitten on PAKKO ottaa opintolainaa, että on tässä ilmaisessakin opiskelussa porsaanreikiä, jos aloitat ilmaisen opiskelun, ja tiedät että saat tutkinnon 2 vuoden sisällä, sinun on todella syytä panostaa koulun käyntiin jotta tosiaan saat sen tutkinnon 2 vuoden sisällä, jos oot laiska yms. ja käyt koulua miten sattuu, OHO! Mites tässä näin pääsikään käymään, ilmainen koulu muuttuikin maksulliseksi koska et saanutkaan tutkintoa 2 vuoden sisällä, joudut ottamaan opintolainaa siihen asti kunnes saat tutkinnon.

        Eli lopettakaa nyt see vitun paskan jauhanta, tää ilmainen koulutus on vieläkin ihan tarpeeksi vittumaista joka ihmiselle!!

        Ja vielä yksi asia:

        Ilmainen koulutus houkuttaa nuoria työttömiä kouluihin, ja kun opiskelet sinua ei lasketa enää työttömäksi, koska sinua ei enää lasketa työttömäksi see tarkoittaa sitä että nuorisotyöttömyys laskee.


    • smoronoo

      Alan valtion elätiksi, aivan naurettavaa alkaa maksumieheksi kun voi elää toisten rahoilla.

      Vittuun kaikki tuet ja pieni tasaraha kaikille.

    • eräs opiskelija

      Hei, opintotuen poisto olisi mainio idea. Silloinhan opiskelijat saisivat hakea toimeentulotukea ja sitä kautta selvästi paremman elintason. Eikä olisi edes sidonnainen opiskelumenestykseen.

    • JoKu14

      Huvittavaa sinänsä että, opiskelijoilta vaaditaan tuet pois. Mielestäni tukia voisi vähentää vaikkapa turvapaikan hakijalta, jonka tuet on noin 2200e kuussa....

    • Opintotuki

      Sidonnaiseksi päihteettömyyteen,jos saat et ota.

    • fiksu_opintorahoitus

      Olisihan tähän ongelmaan ratkaisukin, mutta poliitikot typeryydessään varmaan kaatavat ideani, vaikka siitä joku jaksaisi kansalaisaloitteen tehdäkin.

      Mutta lyhyesti, tässä ideani, jos kannatatte niin tehkääpä tästä kansalaisaloite !

      Siis, opintojen rahoitus pitäisi muuttaa näin: opintolaina kokonaan lakkautettava, sensijaan opintorahaa korotetaan niin paljon, että opiskelija saa saman toimeentulon tason kuin työtön. Tässä on laskettava työttömälle työttömyyspäivärahan lisäksi myös asumistuki ja toimeentulotuki.

      Mistäkö rahat tällaiseen uudistukseen?

      Tähän on olemassa hyvin helppo ratkaisu:

      Muutetaan opintojen rahoitus tutkintotyyppikohtaiseksi.

      Eli: diplomi-insinööriksi opiskeleville maksetaan opintoraha DI -kassasta, vastaavasti lääkäriksi opiskeleville maksetaan opintoraha lääkärikassasta jne.

      Kun sitten joku yritys palkkaa diplomi-insinöörin, pitää yrityksen maksaa DI:n palkan lisäksi määrättyy prosenttiosuus DI:n palkasta DI -kassaan koko työsuhteen kestoajalta.

      Vastaavasti, kun joku taho (olipa sitten yksityinen lääkäriasema tai kunnallinen terveysasema tai vaikka HUS:n sairaala) työllistää lääkärin, niin tämän tahon tulee maksaa määrättyy prosenttiosuus lääkärin palkasta lääkärikassaan koko työsuhteen kestoajalta.

      Maksujen prosenttiosuudet voivat vaihdella tutkintokohtaisesti.

      Niiden määrittäminen on hallinnollinen asia, jonka valtion virkamiehet voivat laskea, ja viime kädessä eduskunta hyväksyy laskelmat tai tekee niihin muutoksia ennen hyväksymistä.

      Periaatteessa niin, että esim. diplomi-insinöörien osalta lasketaan, paljonko menee opintorahaa siihen, että yksi opintonsa aloittava DI koulutetaan valmiiksi DI:ksi. Vastaavasti lasketaan, montako vuotta DI ehtii olla valmistumisensa jälkeen työssä koko elinaikanaan. Laskelmia tulee vielä korjata seuraavien tekijöiden mukaan:

      1. Kuolleisuus opintojen aikana. Jos DI:ksi opiskeleva kuolee ennen valmistumistaan, silloin hänen koulutukseensa käytetyt rahat menevät tavallaan hukkaan. Kun on mahdotonta ennustaa, kuka kuolee ja milloin, ainoa keino käsitellä asiaa on tilastollinen, eli mikä osuus kaikista DI-opiskelijoista kuolee opiskeluaikanaan ja korottaa DI:n työllistäjälle maksettavaksi tulevaa koulutusmaksua tämän mukaan.

      2. Kuolleisuus työssäolon aikana. Jos valmis DI kuolee, hän ehtii työskennellä, mutta työura jää lyhyemmäksi kuin eläkeikään saakka työssä olevalla. Vastaavasti tulee laskea tästä aiheutuva tulonmenetys DI -kassalle, ja korottaa DI:n työllistämismaksua tämän mukaisesti.

      jatkuu ...

      • fiksu_opintorahoitus

        3. Koulutettujen ihmisten työttömyys. Jos alalle ylikoulutetaan, osa valmistuneista jää ainakin ilman oman alansa työtä. esim. DI:en osalta tämän aiheuttama tulonmenetys DI -kassalle täytyy myös ottaa huomioon, ja korottaa DI:n työllistämismaksua tämän mukaisesti.

        4. Koulutettujen ihmisten muutto ulkomaille. Mikäli Suomen lain koura ei ulotu näihin muuten, niin tästäkin tulee työllistämismaksujen korotuspaineita. Vaihtoehtoisesti työntekijä itse velvoitetaan maksamaan tapauksessa jossa työnantajaa ei voida velvoittaa maksamaan esim. siksi, että työnantaja ei toimi Suomessa eikä siksi ole Suomen lakien alainen.

        5. Aloilla, joilla työvoiman tarve on kasvava, tämä nostaa ko. alan työllistämismaksuja. Siis jos jollekin alalle pitää kouluttaa enemmän ihmisiä kuin siellä on tällä hetkellä töissä, niin silloin yhtä työssäolevaa kohti on isompi määrä koulutettavia.

        Systeemistä voisi tietty tehdä ainakin osittain rahastoiva, eli opintorahaa voisi kattaa lainalla, joka myöhemmin maksetaan takaisin kun opiskelija valmistumisensa jälkeen työllistyy. Lainanottajana ei kuitenkaan olisi opiskelija vaan ko. alan alakohtainen opintoraharahasto.

        Jos opiskelija keskeyttää opinnot ilman pätevää syytä, tällaisessa tapauksessa ko. opiskelijalle voitaisiin määrätä korotettu veroprosentti, ja korotuksta vastaava osa voitaisiin ohjata ko. alan opintoraharahastoon ko. opiskelijan opinto rahan kattamiseksi jälkikäteen. Tätä tulee soveltaa vain ilman pätevää syytä keskeyttää opintonsa keskeyttäneille, sensijaan jos esim. siivousalalle opiskelija paljastuu vasta opintojen jo alettua allergiseksi siivouksessa käytetyille puhdistusaineille, tästä on kohtuutonta rangaista yksittäistä opiskelijaa, näissä tapauksissa tästä tulee korotuspainetta siivoojia työllistäville yrityksille.

        Tämä järjestelmä siis poistaisi yksittäiseltä opiskelijalta sen riskin, että opiskelija tietämättä asiaa opiskelee alalle, jolta ei saa työtä valmistuttuaan.

        Eli tavallaan opintolaina tämäkin, mutta kustannukset tulisi sille yritykselle, joka ottaa palvelukseensa nimenomaan koulutetun ihmisen. Eli jos yritys tarvitsee työtehtävään nimenomaan esim. diplomi-insinöön, niin silloin yritys joutuu maksamaan oman osuutensa diplomi-insinööksi koulutettavien koulutuskuluista.

        Tällöin toki valtion tulisi aina pyytää lausunto eri yrityksistä siitä, millä tavalla koulutettua työvoimaa he tarvitsevat a) nyt ja b) tulevaisuudessa, ja määrätä opintotukeen oikeuttavien koulutuspaikkojen määristä näin saadun tiedon mukaan.

        Siis jos jollekin alalle yritykset ilmoittavat, etteivät he tarvitse ko. alan työntekijöitä, niin silloin tälle alalle opiskelevat eivät ole lainkaan oikeutettuja opintorahaan. Eli joko et opiskele tällaiselle alalle tai jos välttämättä haluat, vastaat opintojesi aikaisesta elämäsi rahoittamisesta itse.

        Täysin toimiva ratkaisumalli, eikö? Siispä - tästä pitäisi tehdä kansalaisaloite.

        Otetaanpa vielä esimerkki:

        Jos koulutus kestää 5 vuotta (ikävuodet 20-25), ja työura kestää 40 vuotta (ikävuodet 25-65), niin yhtä opiskeluvuotta kohden tehdään 8 työvuotta. Ilman edellä lueteltuja korotusperusteita siis jos opiskelija saisi opintorahaa 1000 €/kk, niin samalla alalla työllistävältä yritykseltä perittäisiin koulutusmaksua 1000/8 = 125 €/kk työntekijää kohden. Jos katsotaan, että on kohtuutonta lisätä yritysten rasituksia 125 €/kk/työntekijä, niin silloin voisi toimia näin:

        esim. kaikkien DI:en palkan ja työnantajan työllistämiskulujen summaa alennetaan tuo 125 €/kk (varsinainen bruttopalkan alennus jää hieman tuota summaa pienemmäksi). Jatkossa yritys maksaa 125 €/kk DI-opintorahakassaan jokaista työllistämäänsä DI:ä kohti. Koska koulutus on koko yhteiskunnan kannalta hyödyllistä, valtio voisi myöntää näille opintorahakassoille täyden verovapauden.

        Valtion päättäjien kannattaa muistaa, että em. verovapaudesta huolimatta kun vaikkapa DI -opiskelija ostaa päivittäisiä ostoksiaan, jokaisesta ostoksesta kuitenkin kilahtaa alv valtiolle.

        Näin yksinkertaista olisi luoda maahan oikeasti toimiva rahoitusjärjestelmä opiskelijoille, jos siihen vain olisi poliittista tahtoa !


    • .....

      HEI, minkäs ihmiset sille voi kun tämä tukiBYROKRATIA on suunniteltu nykypäivänä päin per*****. Sen takia on opiskelijoille opintotuki, joilla he pystyvät opintonsa rahoittamaan.

    • hyysäys lopetettava

      Miksi täältä senuroitiin kommenttini ?

      Totesin vain omana mielipiteenäni että kaikkinainen opiskelijoiden hyysääminen ja heille ilmaisen rahan syytäminen aiheuttaa vain sen että ne eivät muuta kuin keskittyvät bailailemaan ja eivät edes halua valmistua mihinkään ammattiin eivätkä edes aikuistua halua vaan siis jatkavat teini-ikäänsä bailaillen.

      • Sitä saa mitä tilaa

        Toivottavasti sinun työttömyysturva ja työkyvyttömyyseläke sekä asuntotuet evätään koko loppuelämäksesi. Ja aivan turha tulla kerjäämään tai pyytää rahaa sukulaisilta. Älä kuitenkaan tee päätöksiä muiden puolesta.


    • Pöh...

      Kateellisten panettelua sanon minä.

      Kun opintotukia maksetaan, saadaan kaikista luokista myös köyhät ja vähävaraiset ne älykkäimmät ja ahkerimmat yksilöt vaativimpiin tehtäviin kouluttamalla. Tottakai koko yhteiskunta hyötyy siitä että on päteviä ammattilaisia niin tekniikan kuin terveydenhoidon ja myös kaupan alalla. Näin saadaan Suomi nousuun.

    • hullunhauskaa1

      "Uutiskanavan CNBC:n mukaan Yhdysvalloissa 40 prosentilla 25-vuotiaista on opintolainaa keskimäärin 27 253 dollaria noin 10 000 euroa enemmän mitä kahdeksan vuotta sitten. Yhdysvaltojen opintolainan määrä on yhteensä 1 000 miljardia dollaria. "

      Lainan korot ja inflaatio nostaa opintolainan kokonaissummaa. Opiskelijat ovat tehneet työntekemisen mahdottomaksi. Pitää päästä tuhansien dollarien kuukausipalkkaan kun kymmenien vuosia sitten palkaksi riitti elämiseen tiskaajan työ.

    • sanoppa muuta

      "mikko_n_1975
      Björn (Nalle) Wahlroos nostaa isoja maataloustukia, vaikka muutenkin rypee rahassa. "

      Maatalouden kokonaisliikevaihto noin 2 - 3 miljardia euroa mistä matkailu ja puutarhatalous 2/3 osa. Suomessa otetaan matalakorkoista lainaa ja sijoitetaan korkeakorkoiseen lainaan. Maatalouslaina on matalakorkoista lainaa ja lainaa saa 300 000 euroa vuodessa. Sama asia kuin pikavipit! Pikavippivirmat hakevat pankista lainaa ja lainaavat ihmisille joilla ei ole mahdollista saada pankista lainaa.

    • Expert.

      Opintotuki on välttämätön, jos halutaan tarjota jokaiselle kansalaiselle tasavertainen/yhdenmukainen mahdollisuus kouluttaua. Jos tämä ei sovi, niin kannattaa tarkastella esim. USA:n varallisuuteen ja suhteisiin perustuvaa koulutuspolitiikkaa ja miettiä, että siinäkö ihmiset sitten ovat onnellisia. Etenkin kannattaa tarkastella siitä näkökulmasta, kun nallekarkit eivät olisi omalle kohdalle sattuneet ihan tasan.

      Koulutuspoltiikkaa tosin voisi järkevöittää siten, että ei-tuottavista opinnoista jollain tavalla nipistettäisiin/rankaistaisiin, jotta niitä ei opiskeltaisi ilmaiseksi ihan huvinvuoksi. Sen sijaan korkean tuottavuuden ja tärkeän merkityksen omaaviin opintoihin (insinööritieteet, luonnontieteet, lääketiede, opettajakoulutus jne.) voisi kannustaa/ohjata kaikkia enemmän.

      • pääkoppa

        Teoreettisessa mielessä kyllä, mutta ei todellisuudessa. Voit luoda mielessä vaikka mitä teorioita, mutta se ei muuta toellisuutta miksikään.


      • entinen insinööri

        joo, kuulostaa ihan järkevältä, mutta mitä tapahtuu humanisteille. Ei maailma toimi ainoastaan insinöörien, lääkärien ja siivoojien avulla. tarvitaan vähän leipää ja sirkushuveja ja sen lisäksi älykästä ja viihdyttävää jutustelua.


    • ärsyttävää

      Haista sinä hevosen pitkä paska kun olet niin vitun väärässä. Kyllä opintotuki ja asumislisä ovat hienoja asioita ja hyvä että tuommoisia asioita on tarjolla.

      • paskahomma1

        Opiskelun kannala kyllä, mutta ei arkitodellisuuden. Opiskeleminen on synnyttänyt köyhällistön. Sinun pitää päästä opiskelemisen jälkeen yli kahden tuhannen euron kuukaisansioihin. Miten maksat 25 000 euron lukukaismaksua 1200 euron kuukaisupalkalla, joka kaiken lisäksi kasvaa korkoa. Sano ei opintotuelle ja kyllä 30 000 euron lukukausimaksulle. Ne jotka maksavat 30 000 euron lukukausimaksun niin maksakoon yli 2 000 euron kuukauspalkasta, jos kykenevät.


      • syökää....
        paskahomma1 kirjoitti:

        Opiskelun kannala kyllä, mutta ei arkitodellisuuden. Opiskeleminen on synnyttänyt köyhällistön. Sinun pitää päästä opiskelemisen jälkeen yli kahden tuhannen euron kuukaisansioihin. Miten maksat 25 000 euron lukukaismaksua 1200 euron kuukaisupalkalla, joka kaiken lisäksi kasvaa korkoa. Sano ei opintotuelle ja kyllä 30 000 euron lukukausimaksulle. Ne jotka maksavat 30 000 euron lukukausimaksun niin maksakoon yli 2 000 euron kuukauspalkasta, jos kykenevät.

        Miksi 1200 euroa kuukaudessa tienaava pitäisi maksaa korkeakoulujen lukukausimaksut yleisessä verotuksessa ja inflaatiossa tai ylipäätänsä lukukaismaksuja, jos opiskelijat eivät pääse työhön. Jokaisen pitäisi maksaa omasta pussista, jos kuvittelee koulutuksesta olevan jotakin hyötyä. Ei tarvitse pienipalkkaisten maksaa korkeasta inflaatiosta ym.


    • entinen opiskelija

      Kiva artikkeli, mutta otappas selvää vähän faktoista. 400 € kuukaudessa ei kyllä tee kenestäkään rikasta, ei maisteria eikä maalaria.

    • ulosottoon

      Eläminen ei ole ilmasta.. 8 tuntia koulussa ja läksyt päälle, aikaa ei hirveämmin riitä työhön. 300e/kk opintolainalla et maksa edes vuokraa jos asut yksin. Ruokaa ja kaikkea muutakin täytyy ostaa.. Eli jos tukea ei ole ja mennään lainalla.. Niin miten käy kun koulut loppuu.. velkaa hirveästi jota sitten maksat työllä, tai jos et saa töitä niin se siitä sit.

    • dfg

      2010 vuoden alusta on ollut mahdollisuus opiskella työmarkkinatuella yli 25-v henkilöt. Se asumistuki= noin 950 euroa käteen/kk, että repikää huumorinne siitä.

    • Kaikki pois opiskeli

      Niiiiin totta, opintotuki pitäisi poistaa. Ihan turha kulu valtiolle. Isit ja äitit maksaa kuitenkin opiskelut. Opiskelijat töihin!

      Kaikki tuet opiskelijoilta pois! Nekin tuet voisi siirtää maailman kehitysapuun tai lapsiperheiden tukemiseen :)

      • Kaikki tuet pois opiskelijoilta -> sossuun lisää porukkaa -> maksaa enemmän valtiolle
        Jep viisasta ;)
        Ehkä kannattais sossun luukku laittaa ekaksi kiinni jotta sais kaikki sossusta hakevat laiskurit töihin tai kouluun ;)


    • piparitassu

      Mun mieheni on tällä hetkellä työtön, mutta työvoimapoliittisessa koulutuksessa. Eli käy vähän niinkun ammattikoulua. Hänen kuukausitulonsa ovat huimat siihen nähden, että hän tosiasiassa on vain opiskelija. Minä itse sain sen nelisen sataa euroa opintotukea ja asumislisää opiskellessani, vuokrani solussa oli muistaakseni 270 euroa. kouluruoka maksoi muutaman euron joka päivä. Kun lopulta oli saanut ostettua kuukauden makaronit ja myslit ja ehjät sukat, joutuivat vanhempani maksamaan puhelinlaskuni ja netin, joka vielä silloin oli huiman hintainen. Mieheni saa taas tällä hetkellä työmarkkinatuen (500) ja siihen vielä päälle opinnoista aiheutuvat materiaalirahat, matkustusrahat, ruokarahat ja pienen korotuksen siitä hyvästä, että opiskelee. Tottakai on mukavaa, että rahaa tulee, mutta miksi hänen pitää saada kuukaudessa niin paljon enemmän, kuin muut maan opiskelijat? Jos hän olisi sinkkumies, niin hänelle maksettaisiin luultavasti vielä asuntokin.

      • jos opintosi olisi jäänyt jälkeen, jolloin olisit voinut mennä sossun piiriin, tällöin rahaa olisit saanut enemmän ja lainaa ei olisi tullut. Samalla olisit opiskellut ja sanonut sossuun että yrität parhaasi että pääset opintotuelle takaisin...
        Opintotuki on hyvin minimaalinen rahallisesti, se ei paljon auta opiskelijaa...kumma että jos et kävis kouluja niin sossusta saisit rahaa paljon enemmän (ei tulisi 20% vähennystäkään)

        No kai se jotenkin on että on tarpeeksi vanha niin voi saada työvoimapoliittista tukea..
        Muuten kannattaa olla varovainen jos on lapsi, koska kaupungit ei kato tuota "opiskelun tueksi" vaikka sitä saakin opintojen vuoksi ! ;)


    • Kirjoittaja ei oikein tajua :D
      No jos opintotuki poistettaisiin, niin mistä sitten opiskelijat saisivat rahaa: sossusta.
      Ja tämä tuen määrä on vielä suurempi kuin opintotuki ;) vaikka olisikin se 20% vähennys mitä tulee jos opinnot ei etene ja opintotuki loppuu...niin silti kummasti työttömät, ei opiskelijat, laiskurit ym saa enemmän rahaa kuin opiskelijat.
      Minusta taas tuo on väärin, opiskeluun pitäisi kannustaa juuri rahan avulla, ei ole järkeä opiskella jos rahaa saa kun istuu kotona tekemättä mitään..

    • työtä,-

      Koulutuksen määrärahalla 11 miljardilla eurolla voisi työllistää miljoona suomalaista 11 000 euron vuosipalkalla. Sama summa mitä saa 1,3 miljoona pätkätyöläistä keskimäärin.

      • järkevää

        Neljässä vuodessä työn oppii työpaikalla. Miksi pitää opiskella erikseen ja maksaa tästä kymmeniä tuhansia euroja. Laitetaan koulutuksen määrärahat työssoppimiseen. Ei tarvitse erikseen tehdä työtä opiskelun ohessa.


      • ei toistamista
        järkevää kirjoitti:

        Neljässä vuodessä työn oppii työpaikalla. Miksi pitää opiskella erikseen ja maksaa tästä kymmeniä tuhansia euroja. Laitetaan koulutuksen määrärahat työssoppimiseen. Ei tarvitse erikseen tehdä työtä opiskelun ohessa.

        Peruskoulu ja lukion antaa perustiedon muista asioista.


      • järkevää kirjoitti:

        Neljässä vuodessä työn oppii työpaikalla. Miksi pitää opiskella erikseen ja maksaa tästä kymmeniä tuhansia euroja. Laitetaan koulutuksen määrärahat työssoppimiseen. Ei tarvitse erikseen tehdä työtä opiskelun ohessa.

        No nii nyt päästiin asiaan :D
        tämä olisi viisasta. Itse kävin kouluja monta vuotta, sitten ku pääsin töihin alalleni, ei ollut kouluista kovin paljoa apua, sanotaan noin 1 vuoden opiskeluilla oli apuja, loput 4v turhia. Ja paljon enemmän oppinut töissä kuin koulussa.


      • kierätys
        järkevää kirjoitti:

        Neljässä vuodessä työn oppii työpaikalla. Miksi pitää opiskella erikseen ja maksaa tästä kymmeniä tuhansia euroja. Laitetaan koulutuksen määrärahat työssoppimiseen. Ei tarvitse erikseen tehdä työtä opiskelun ohessa.

        Hyvä ehdotus, mutta yritykset, kunnat ym. alkavat käyttämään hyväksi työssäoppijoita. Ei makseta palkkaa, tilalle otataan uusi työssäoppija.


      • kierätys kirjoitti:

        Hyvä ehdotus, mutta yritykset, kunnat ym. alkavat käyttämään hyväksi työssäoppijoita. Ei makseta palkkaa, tilalle otataan uusi työssäoppija.

        hmm no siinä pitäis olla jokin ehto silloin.
        ja tuskin nyt kaikilla aloilla tuota tulee tehtyä.
        Tämä koska koulutuskin maksaa, itselläni oli noin 1-2viikon pikainen perehdyttäminen yrityksessä, sitten parin kk jälkeen kunnolla opin työt. Jos yritys joka kerta ns opettaisi ja potkisi pois, ottais uuden ja kouluttais,,,siitä yritykselle ei olisi kuin haittaa koska jonkun aina pitää opettaa -> yritys menettää rahaa.
        Ja sellaisissa yrityksissä jossa tarvitaan henkilökuntaa niin tämä olisi toimiva ratkaisu.
        Koulutus työhön -> töihin.


      • systeemi1
        kierätys kirjoitti:

        Hyvä ehdotus, mutta yritykset, kunnat ym. alkavat käyttämään hyväksi työssäoppijoita. Ei makseta palkkaa, tilalle otataan uusi työssäoppija.

        Joka tapauksessa ulkomaalaiset tekevät työt, jos ei suomalaiset. Aivan sama oletko työssä 1 200 eurolla vai oletko työtön. Sinun pitää maksaa koulutuksesta lähemmäs sata tuhatta euroa, jotta pääset parempaan palkkatasoon. Ei ole merkitystä oppiiko työn koulussa tai työpaikalla. Maksamalla saat paremman tulotason.


      • työelämä
        systeemi1 kirjoitti:

        Joka tapauksessa ulkomaalaiset tekevät työt, jos ei suomalaiset. Aivan sama oletko työssä 1 200 eurolla vai oletko työtön. Sinun pitää maksaa koulutuksesta lähemmäs sata tuhatta euroa, jotta pääset parempaan palkkatasoon. Ei ole merkitystä oppiiko työn koulussa tai työpaikalla. Maksamalla saat paremman tulotason.

        Yhdysvalloissa oppilaitokset ovat tehneet yrityksien kanssa kahdenkeskeisiä sopimuksia työpaikoista. Oppilaitokset maksavat yrityksille osingon oppilaiden lukukausimaksuista. Oppilaat käytännössä maksavat oman palkan yrityksessä. Nykyään et saa enään työtä toisen palveluksessa maksamatta. Jos pääset yrityksen osakkaasi niin yritys voi maksaa osinkoa.


      • maksa, saat työtä
        työelämä kirjoitti:

        Yhdysvalloissa oppilaitokset ovat tehneet yrityksien kanssa kahdenkeskeisiä sopimuksia työpaikoista. Oppilaitokset maksavat yrityksille osingon oppilaiden lukukausimaksuista. Oppilaat käytännössä maksavat oman palkan yrityksessä. Nykyään et saa enään työtä toisen palveluksessa maksamatta. Jos pääset yrityksen osakkaasi niin yritys voi maksaa osinkoa.

        Useinmiten työntekijät rahoittavat elämistä lainalla. Tämän takia kotitlaouksilla on valtavasti lainaa. Palkka mahdollistaa lainan saamisen ja tämän takia ihmiset maksavat yrityksille työpaikasta.


    • hnadfagfd

      Niin, köyhiltä otetaan aina rahat pois ja annetaan rikkaille, jotka ei niitä edes tarvitse.
      Maailmaa ennallistetaan kovaa vauhtia 2000 vuoden takaiseen tilaan. Orjuuskin palautuu, kun kukaan ei maksa enää palkkaa. 12 tuntia työtä, minimi ruoka ja parakkimajoitus. Siinä tulevaisuus.

      Herätkää jo ruususen unesta.

    • Ruotsin malli

      Ruotsissa ei ole lainalle säädetty takaisinmaksun takarajaa, kuten Suomessa. Ruotsissa maksetaan pelkkiä korkoja. Tämä mahdollistaa Ruotsissa oman työn rahoittamisen paremmin mitä Suomessa.

    • syntikaatti

      Meinaat siis ett vain rikkaiden lapsilla on oikeus opiskella ?
      Haluaisinpa nähdä sen hallituksen joka opintotuen poistais.
      Se kyllä olis sen populan viimeinen päätös.

    • troll2

      Voisin veikata että alkuperäinen kirjoittaja on puhdas trolli MUTTA sanompa nyt kuitenkin oman ja varmasti monien tukevan mielipiteen.

      Suomi perustuu minusta siihen, että ketä tahansa voi olla mitätahansa. Tunnen ihmisen ketä on hyvin köyhistä olosuhteista vanhempien yritys meni nuorella iällä konkurssiin jne. Hänestä tosiaan valmistui lääkäri 2012. Eli jos joku tosiaan on sitä mieltä, että opintotuki tulisi poistaa hän samalla tukee sitä Amerikan mallia, että kyvyillä ei ole väliä tulevaisuuden opiskelujen kanssa vaan sillä onko sinun vanhemmilla ylim. rahaa sinulle.

      Itse pidän muutenkin tälläisiä väitöksiä raivostuttavana. En halua turhaan maksaa veroa jos edes tulevaisuuden lapseni siitä ei hyötyisi.

    • Perus-S-90

      Hyvä rikas ihminen.

      tässä minun asiani sinun näkökantaasi.
      Mikä toisen asteen koulutus on täysin ilmaista? aina maksaa kirjat, työvaatteet jne niitä ei saa koulusta niinkuin peruskoulussa. vaikka kuinka yrittäisit ostaa kirjasti käytettynä kyllä nekin maksavat aikapaljon ja työvaatteet jne muut tarpeelliset mitä nyt esimerkiksi ammattikouluissa vaaditaan maksavat ihan rutosti!

      Ja kyllä tuo on täysin totta ettei muussa maassa ole tälläistä hyysäämistä sosiaaliturvalle, mutta siellä maissa ei olekkaan näin helkkarin kallista, asuminen, ruoka jne. Hyvä että itse olet sen verran rikas ihminen ettet tarvitse sosiaalitukia ja olet varmasti asunut koko opiskeluaikasi vanhemmillasi jossa äiti ja isi makso kaiken puolestasi.

      Tuohon opintolainaan... sitä saa kolmen kuukauden välein tietty summa.. oliko muistaakseni 700e. maksa siitä sitten JOKA kuukausi 300-600euron vuokra, eläminen, koulukirjat, työvaatteet, koulukyyditykset jne. saat aina uskovainen olla ja jakaa leipäsikin kymmeneen osaan jos tuosta summasta pystyt elämään ilman kelan maksamia tukia.

      Ja kyllä minä mielummin maksaisin ja maksan veroistani tukia opiskelijoille kuin tänne tuleville turhanpäiväisille rättipäille jotka eivät edes halua opiskella saati tehdä töitäkään!

      mutta hyvä, sinä pellossa asunut äidin ja isin maksattama ihminen kun tiedät asioista näinkin paljon = et mitään!
      pitäisikö sinun mennä vähän jonnekkin kouluun oppimaan miten asiat oikeen tänäpäivänä onkaan? ei ole enään kultainen 70-luku... voivoi...

      • perus-S-90

        Niin ja se piti vielä sanoa.. ettei se opintolaina mitään ilmaista ole!!

        joudut maksamaan sen takaisin ja aivan ihan itse..
        3vuoden koulutuksesta tulee noin kymppitonni lainaa.
        aika pikkuraha eikö?? haha ainankin rikkaille kokoomuslaisille joo...


      • Diih just
        perus-S-90 kirjoitti:

        Niin ja se piti vielä sanoa.. ettei se opintolaina mitään ilmaista ole!!

        joudut maksamaan sen takaisin ja aivan ihan itse..
        3vuoden koulutuksesta tulee noin kymppitonni lainaa.
        aika pikkuraha eikö?? haha ainankin rikkaille kokoomuslaisille joo...

        NUORET JA LAPSET OVAT TÄMÄNKIN PASKA VALTION TULEVAISUUS KUN ETTE TE OLE KUOLEMATTOMIA.. EI MEISTÄ KUKAAN OLE.

        niin mitä jos kukaan ei kävisi enään kouluja ja opiskelisi.....

        no otettas rättipäät tilalle tietenkin! eikös niin hyvä kookomuslainen? tulee kalliimmaksi, mutta hei täytyy näyttää ulkomaille hyvää esimerkkiä ettei tänne vaan mitään ählien pommi-iskua tule sen takia..

        ps. en ole rasisti & suomessa on sananvapaus. (suomi on vapaa maa, me saadaan tehdä mitä me halutaan)


    • opiskelija

      Opintotukea ei saa, ellei huoltajien palkka ole alle tietyn rajan. Opintotuki siis yrittää antaa mahdollisuuden sille, että myös köyhempien perheiden lapset voisivat opiskella haluamansa ammatin. Nuoriin satsaaminen on kaukaa viisasta toimintaa, sillä ilman opiskelua on vaikeaa, ellei jopa mahdotonta, saada töitä, ja toitähän valtio haluaa meidän kansalaisten tekevän. Palkasta ne verorahat maksetaan. Kyllä pieni opintotuki tulee tulevaisuudessa monnkertaisesti takaisin. Mietippä vaikka lääkäriä, joka on saanut opiskelunsa ajan 22e kuussa (kesälomakuukausilta ei tukea saa). Kyllä hänen palkastaan menee työuran aikana veroa moninkertaisesti. Ja vaikka opiskelu onkin ilmaista suhteessa moniin muihin maihin, niin esim. oppikirjat ja matkat maksavat, ja kyllä yliopistossa on (pieni) lukukausimaksukin.

    • ???

      Rahan käyttö pitäisi kieltää kokonaan sillä se aiheuttaa tässä "sivistyneessä" yhteiskunnassa niin paljon murhetta ja harmia.

    • Sani******

      Mäkin lopetin aikoinani ammattikoulun sen takia koska RAHAT EIVÄT RIITTÄNEET!!!!! Opintotuki on aivan olematon, samoiten asumislisä. Opintolaina myös aivan p..erseestä revitty.

      Ei ollut rikkaita vanhempia auttamassa tai kustantamassa elämiseni kuten teillä joillakin kermaperseillä on...

      Elin niin tiukilla koko ajan ettei mitään järkee koko hommassa. Vippiä aloin ottamaan lopulta että sain edes vuokran maksettua.

      Minun tuloillani olisi pitänyt löytää kämppä jossa vuokra olisi korkeintaan ollut jonkun v..itun 200€..

      Lopetin opinnot, sen jälkeen aloin saamaan toimeentulotukea ja asumistukea, pärjäsin paljon paremmin.

      Siinäpähän ruikutatte. Jokainen valitsee oman tiensä.

      Ihan olemattomat noi opiskelijan tuet, sama ku p..ersettänsä pyyhkiis niillä rahoilla. Koitappa siinä sitten motivoitua opiskelemaan.

    • mieg1

      sosiaalipummiopiskelit vaan töihin ja opintotuki pois. ei sitä ennenkään tukia ollut.

      • Anonyymi

        sosiaalipummiopiskelit vaan töihin ja opintotuki pois. ei sitä ennenkään tukia ollut.
        Meinaatko todellakin, että töitä saa ilman mitään opintoja?
        Kerro mihin töihin ilman suoritettua opintoa?


    • hohhoijaa,kun elämä

      niistä verovaroista kustannetaan kaikkea muuta turhaa. Niin ja millä opiskelijat eläisivät,jos eivät saisi opintotukea? no joo sossu mutta,mutta sielä menee alkkikset edelle niille annetaan rahaa suoraan käteen. Ja toi opintolaina kuka sitä tahtoo ottaa kun ei tiedä saako tässä nykymaailmassa duunia, kun jokapaikasta potkitaan ihmisiä ulos! Juu mä kitkutan elää tolla minimaalisella opintotuella 200€/kk maksa sillä ruoka,vaatteet,kirjat,koulutavarat,hygieniatuotteet,laskut.....että näin! niin no mielummin olisin työtön saisin maata sohvalla ja raapia takamusta kaiketpäivät ja rahaa tulisi tilille. Naurettavaa!

    • hankkisit sivistystä

      Ellet ole katkera eläkeläinen. Mutta ***** kateellinen suomalainen ***** olet sinä aloittaja jokatapauksessa.
      Opintotuki pitäisi nostaa sille tasolle, että ihmiset pystyy opiskelemaan ja elämään täällä maailman kalleimmassa maailman maassa ja kylmimmässä.
      Itse aloittaja ei eläisi 200 kk, millään ja todennäköisesti on itse joku kyyninen työtön luuseri itse, joka on kateellinen korkeasti koulutetuille, jotka ovat jaksaneet pienellä elintasolla kouluttautua hyvään ammattiin.

      Ne 70 luvulla koulunsa käyneet vanhukset, jotka marisee täällä, että "mekin itse maksoimme", elivät aikakautta jolloin vuokrien ja asuntojen hinnat olivat vielä sitä tasoa, että normaali ihminen saattoi ihan hyvin jopa rakennuttaa oman talonsa ja maito litra maksoi 1 markan. Toista se on tänä päivänä. Lainat menee kreikkaan ja täällä jotku kateelliset marisee omille kansalaisilleen, kun ovat niin kateellisia siitä, että jotku saavat mahdollisussden hyvään koulutukseen.

      hoh hoi

    • opintotuki pois

      Valmistuin muutama vuosi sitten Helsingissä ammattikorkeakoulusta ja mielestäni opintotuki on jo nykyisellään liian suuri sillä se riitti minulle paremmin kuin hyvin vaikken tehnyt edes töitä tai ottanut opintolainaa. Suurin osa opiskelukavereistani käytti tukensa joka viikkoiseen bilettämiseen, mutta minä en osallistunut sillaisiin ja niinpä minun tukeni riittivät siinä määrin, että joka kuukausi jäi rahaa jopa säästöönkin. Valmistuin alle tavoiteajan, mutta tiedän että moni tukensa alkukuussa bilettämällä tuhlannut jatkaa yhä opiskeluaan tavoiteajankin jälkeen.

      Mielestäni nykyisen kaltainen opintotuki voitaisiin ihan hyvin poistaa kokonaan ja muuttaa lainapohjaiseksi, jotta opiskelemaan lähtisi jatkossa vain sillaiset henkilöt, jotka todella tahtovat valmistua eivätkä vain bilettää. Luultavasti näiden bilettäjien takia jopa jäi monia oikeasti opiskelemaan tahtoneita pois koulusta, koska opiskelupaikkoja ei riittänyt heille.

    • alfred 7

      "Mitä muka on opintotuki-kustannukset verrattuna moniin valtion ja kuntien hankkeisiin joissa palaa vuosittain kymmeniä miljoonia aivan turhaan?"

      Nimimerkille Haloooooooooooo.

      Toi on täysin totta, mutta oletko sattunut kiinnittämään mitä säästökaavailuja on ollut ja mikä mussutus siitä on alkanut. Kuntaliitokset eivät käy, lapsilisien leikkaus ei käy, varuskuntia ei saa sulkea. Jostain ne säästöt on nyt haettava. Se on kurjaa jos se on nyt sitten tämä vaihtoehto. Aika monta säästöä ollut tapetilla, mutta mikään ei ole ok. Jokaisen tulee ymmärtää että rahat eivät riitä ja vaihtoehtoja on haettava.

      Aika paljon täällä näkyy olevan lukioikäistä, jotka asuvat yksin. He ovat alaikäisiä ja heidän opintotuki on mielestäni aivan eri juttu kuin 30 v ikuisuusopiskelijan. Jonkun joka on tutkimassa vähän tutkimuksia yliopistossa. Nykyisen ammattini puolesta tapaan jonkin verran henkilöitä, joiden ei kannata kiiruhtaa valmistumistaan, koska saavat niin hyviä tukia. Upee järjestelmä!!!!!!!!!!!!!!!!!! Huom. he eivät ole 16v lukiolaisia, vaan 30v kahden lapsen vanhempia....

      Jos me kaikki vain 5 miljoonaa suomalaista asuttais uudellamaalla voitais puhua, että meillä ois kaupunkeja, nyt meitä ei ole edes yhden suurkaupungin verran ihmisiä koko maassa. Jos kaikki asuisimme tosiaan näin olisi koulut ja yliopistot lähellä kotejamme. Emme ajautuisi näin älyttömiin tilanteisiin, että alaikäinen joutuu muuttamaan kotoa lukion takia.
      Mutta moinen ei käy, Suomalainen haluaa asua yksin jossain pitäjässä ja valittaa kun ei ole posti enää naapurissa. Ei muuallakaan maailmassa ole landella mitään, ei mitään. Meillä sentään yleensä joku koulu tai kauppa.

      Me eletään jossain pilvilinna kuvitelmassa. Paljon huudetaan, että se on nyt hyvinvointivaltion tuho. Mikä on se hyvinvointivaltio?? Voiko joku kertoa. Se taitaa olla meidän suomalaisten luoma haavemaa.

    • alfred 7

      Vielä yksi juttu. Aika monessa viestissä oli mainittu inflaatio ja toki korko. Voiko joku kertoa mulle mikä haitta inflaatiosta aiheutuu. Esim. vaikka opintolaina 9 000€ ja inflaatio ois vaikka vuosittain 2,5%. Lyhentäminen alkaa vaikka 4v kuluttua. Mikä haitta on ollut?
      Ihan mielenkiinnosta, paljon on opintolainan korko tällä hetkellä?

    • kesäksitöihin

      Jos opiskelija ei saa tukea, on työttömien tuet poistettava kuin myös äitiyspäivärähät jne. Jokainen opiskelija maksaa työelämässä veroja, joilla katetaan mm. seuraavien opintotukia. Sinullakin on mahdollisuus ryhtyä opiskeliaksi ja saada ruhtinaallista opintotukea.

    • Anonyymi

      KAIKISSA muissa pohjoismaissa tuet ovat paremmat kuin Suomessa. Jos sinä olet niin tyhmä, ettet kykene opiskelemaan, sinulle riittää ne siivoojan työt.

      • Anonyymi

        Aloitus on tehty 2013 eli yli kymmenen vuotta sitten ja tilanne oli silloin aivan erilainen kuin nyt. Toisen asteen koulutus nykyään on maksutonta. Toki asuminen eri paikkakunnalla maksaa samaten matkat.


    • Anonyymi

      Just näin. Tällee vanhana "hater" konkarina voisin antaa muutaman tipsin. Ekaks, tekstissä on paljon enemmän painoa jos väliin heittää muutaman "vittu" pommin. Ehkä jopa kutsuu opiskelijoita muun muassa "rotiksi" ja "limanuljaskoiksi". Näin voit todella järisyttää lukijaa ja todella nostaa tunteita pintaan. Muuten ihan hyvä vihaviesti retu.

    • Anonyymi

      Kävin aikoinaan TAKK:ssa opiskeulun joka sisälisi paljon palkatonta työharjoittelua.
      Olisko minun siis ensin pitänyt harjoitella palkatta päivällä ja senjälkeen mennä vielä palkkatyöhön?

      Jos opintotuki poistetaisiin pitäisi opiskelun liittyvän työharjoittelun sitten olla palkallista jossa ko. friman yrittäjä maksaa jonkilaisen harjoittelijan palkan. Mitä sen ei nyt tarvitse maksaa lainkaan!

      Käy nyt sitten ensin palkattomassa harjoittelussa ja siinä samalla sitten vielä palkallisessa työssä. Mahdoton yhtälö.

    • Anonyymi

      Täällä on paljon vanhoja eläkeläsiä jotka eivät osaa elää tätä päivää.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      309
      7102
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2116
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1327
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1267
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1200
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1186
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1116
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1051
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe