Surullista mutta totta. Tuntuu että hän vie kaikki voimani ja ilon elämästä. Elämä hymyilee kun on poissa kotoa.
Tää nyt on tällainen purkaus mutta olkaa onnellisia kenellä suhde toimii. Meillä nyt on tällainen kriisi. V-tttaa.
Käytiin joskus parisuhdekurssilla eikä siitä ollut hyötyä. Keinoton olo. Miten keskusteluyhteyttä enää saa takaisin kun tuntuu että vihan tunne on molemminpuolista.. Pelkään että tässä vaan katkeroituu lisää. En jaksa sitä millaista kohtelua saan osakseni. Arvostus on aika tärkeää, mutta se on molemmilta hukassa.
Vihaan miestäni
Levotonsielu1
47
14095
Vastaukset
- jonon hännille
ei kun eroamaan.......
- Väsynyt vaimo....
Minä myös, siis omaa miestäni. En tiedä, miten eteenpäin. MInullakin on tunne, että elämä valuu hukkaan tässä liitossa. Olemme olleet vuosikymmeniä naimisissa ja vihdoinkin uskallan myöntää, ettei miehessäni ole mitään selaista, jota voisin arvostaa. Inhoan häntä. Ero tulee olemaan vaikeaa kuitenkin koska olemme niin pitkään yhdessä eläneet, on ihanat yhteiset lapset, kaunis koti jne. Lisäksi suurin osa ystävistämme ja sukulaisistamme pitää liittoamme ihanteellisena.
Mieheni on sitä ihmistyyppiä, joka selittelee olotilaansa, tilanteita ja kaikkea muutakin toisten tekemisillä. Minä tunnun olevan suurin syyllinen kaikkeen missä hän epäonnistuu.- aeöflaeöflae
Lähes kaikki tuo on kuin oman vaimoni suusta, tai kynästä. Ehket kuitenkaan ole vaimoni. Luoja meitä vastaavassa tilanteessa olevia auttakoon.
- jkjuykuikmjui
Miksi ihmeessä ette ole jo eronneet? Aivan käsittämätöntä. Tai ehkä olette sisimmässänne marttyyreja, jotka haluattekin kärsiä elämänne ja valittaa siitä sekä syyttää huonoa liittoa pahasta olostanne. Onhan siinäkin elämänsisältöä kerrakseen. Ei tuota muuten voi ymmärtää.
- Anonyymi
Samoin
- Anonyymi
Naisen syy on kaikki, koska mies ei alistu tunnustamaan virheitään vaan vyöryttää Kaiken heikomman syyksi. Näin ainakin meillä. Inhoan itsekin avomiestäni joka on kuin itse jäärä rautakanki. Hänessä ei ole mitään rempseyttä, varsinainen mietiskelijä , suunnitelmista ei tule mitään kun vikaa löytyy miksi ei voi toteuttaa niitä .
- Anonyymi
jkjuykuikmjui kirjoitti:
Miksi ihmeessä ette ole jo eronneet? Aivan käsittämätöntä. Tai ehkä olette sisimmässänne marttyyreja, jotka haluattekin kärsiä elämänne ja valittaa siitä sekä syyttää huonoa liittoa pahasta olostanne. Onhan siinäkin elämänsisältöä kerrakseen. Ei tuota muuten voi ymmärtää.
Toi ukko kirjoittaa muka toisen puolesta, kaks ukkoo!
- koettu ja helpottunu
HALOO.. Meillä ja teillä on YKSI elämä, jos mikään ei tuo parempaa huomista, niin EROTKAA. Sattuu aivan v.tusti, mutta helpottaa ja vapauttaa ajan kanssa.
- Itsekäs?
Selvisin vammoitta.
Mieheni oli työuransa loppupäässä 12-vuotta viikot komennuksilla.
Hän tuli kotiin perjatai iltaisin ja lähti maanantaisin aamuyöstä.
Alkuun lapseni asuivat kanssani mutta kirjoitusten jälkeen kumpikin lähti opiskelemaan.
Kotona ollessa lapset tekivät kaikki omat ja suuren osan yhteisistä askareista.
Kun mieheni palasi töihin kotipaikkakunnallemme hämmästyin miten paljon työmääräni lisääntyi.
Ruokaa piti kantaa kotiin selkä vääränä.
Astioita likaantui, paikat sotkeentuivat yms.
Olin tottunut siihen, että mieheni oli maanantai aamuina pois jolloin laitoin paikat kuntoon ja elin yksikseni perjantai iltaan.
Astioitakaan en liannut koska söin työpaikallani.
Toivuin järkytyksestä parissa kuukaudessa ja olisi elämä kai sitenkin edennyt mutta onneksi mieheni jäi työttömäksi loppuvuosiksi ennen työttömyyseläkeikää ja kiinnostui aidosti taloustöistä, paitsi tiskauksesta.
Hän hoiti ruokien hankinnan ja toimituksen kotiin.
Teki ruuat.
Hoiti siivouksista suurimman osan ja tietenkin omakotitalon perinteiset miesten työt.
Mutta tuo ylimenokausi uhkasi auvoista avio-onnea. - Kalteritango
Mietipä uudestaan. Jos vihaat, niin myös rakastat, tavalla tai toisella. Siten kun mitään tunteita ei enää ole jäljellä, sinä olet pelkästään ja ainoastaan välinpitämätön, asia ei merkitse sulle enää yyyhtäään mitään.
Sanoisin niinkin, että miehen tapa kohdella muuttuu ainakin viiveellä, jos sinä muutat tapasi toimia ja ajatella. Ja sitähän sinä et tee miehen takia - vaan itsesi.- En vihaa ketään
Hoh-hoijaa, miikka vaan osoittaa, että ymmärrys ei yllä. Aloittajan, niin kuin ei kenenkään muunkaan, elämässä tapahdu eikä muutu mikään, jos ei itse muutu - ensin.
- Anonyymi
Höpö,höpö!
- niintäynnätuota
Minuakin ärsyttää tuo mies tuossa. Ei tee yhtään mitään!
Kunhan lapset hieman kasvavat, niin heitän tuon rotjakkeen ulos!- kello käy
Toi on niin tyypillistä selittelyä " kunhan lapset kasvaa" ja vatut!!!
Samantien ero, mikäli siltä tuntuu. Miksi hukata yhtään enempää aikaa luuseriin. Lapset tottuu eroon hyvin, kunhan hoidatte eron aikusmaisesti ja huoltajuus vois olla vko / vko. - Cloetta...
kello käy kirjoitti:
Toi on niin tyypillistä selittelyä " kunhan lapset kasvaa" ja vatut!!!
Samantien ero, mikäli siltä tuntuu. Miksi hukata yhtään enempää aikaa luuseriin. Lapset tottuu eroon hyvin, kunhan hoidatte eron aikusmaisesti ja huoltajuus vois olla vko / vko.Eroaminen on nykyään todella helppoa ja niinpä monet eroavatkin heti kun siltä tuntuu. KUn lapset kasvaa on erittäin hyvä syy olla yhdessa, jos vain "ongelmana" on se, ettei toisen kanssa ole mukavaa.
Parisuhdetaidot on nykynuorilla ja hyvin monella aikuisellakin hukassa kun on niin helppoa lähteä ja niin hyväksyttävää ajatella vain omaa mukavuutta ja mennä sieltä, mistä aita on matalin, viis lapsista, perheestä ylipäätään tai parisuhteen ylämäistä.
Jos oikeasti rakastaa, ero ei ole helppoa. Ja oikeassa, hyvässä parisuhteessa kestetään myös ne vastoinkäymiset ja negatiiviset tunteet. Mikään parisuhde ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Parisuhteen laatu mitataankin sillä, miten puolisot sietävät vastoinkäymisiä ja miten esim. tukevat toisiaan; näin kehittyy myös itse. Parisuhteen mittari ei ole se, kuinka kivaa ja inspiroivaa on koko ajan; tai jos sitä haluaa on sitä syytä itse järjestää suhteeseen eikä odottaa, että tuo toinen on vastuussa siitä, että minä viihdyn tässä.
VIhantunteet ovat tuttuja minullekin, monen monta kertaa. Mutta tässä vain ollaan. Lapsetkin ovat jo lähteneet ja minäkin aikoinani ajattelin, että sitten kun lapset lähtee, lähden minäkin. Mutta niin ei käynyt. Miksi ihmeessä lähtisin avioliitosta, jossa olen elänyt saman miehen kanssa vuosikymmeniä. Olemme toisillemme tuttuja ja turvallisia, voimme luottaa toisiimme ja meillä on yhteinen menneisyys, yhteiset lapset ja hyvin todennäköisesti yhteinen vanhuus. VOin olla oma itseni ja mieheni myös, meillä molemmilla on toisia raivostuttavia piirteitä mutta niitähän on kaikille. Seksikin on usein hyvin tavallista mutta mukavaa. Ja arki usein tylsää mutta turvallista ja kivaakin. Mitään vuoristorataa ja ilotulistusta en elämältäni kaipaa ja se se vasta tylsää olisikin kun jatkuvasti pitäisi hakea parempaa ja parempaa elämystä.
Ero on harvoin hyvä ratkaisu, ainakaan pidemmän parisuhteen kannalta. Ihmisille, jotka ovat tottuneet lyhyiin instantsutheisiin, eroaminen on elämäntapa ja kehittymättömyys ihmisenä sen seuraus. En haluaisi tätä. - niintäynnätuota
kello käy kirjoitti:
Toi on niin tyypillistä selittelyä " kunhan lapset kasvaa" ja vatut!!!
Samantien ero, mikäli siltä tuntuu. Miksi hukata yhtään enempää aikaa luuseriin. Lapset tottuu eroon hyvin, kunhan hoidatte eron aikusmaisesti ja huoltajuus vois olla vko / vko.Otan varmasti eron, kunhan lapset kasvavat. Nyt en voi erota, koska en pärjäisi olosuhteiden takia lasten kanssa yksin. Ja minulla ei ole tukiverkkoa, joka auttaisi lasten kanssa.
Miestäni en arvosta lainkaan. Miten tuollaista ihmistä voi arvostaa, joka ei tee yhtään mitään.
Ja miten voisin arvostaa häntä sen jälkeenkään, kun lapset ovat muuttaneet pois pesästä? Ainoa ajatus silloin olisi, että kasvatin yksin MEIDÄN lapsemme. - kannattaa taistella
Cloetta... kirjoitti:
Eroaminen on nykyään todella helppoa ja niinpä monet eroavatkin heti kun siltä tuntuu. KUn lapset kasvaa on erittäin hyvä syy olla yhdessa, jos vain "ongelmana" on se, ettei toisen kanssa ole mukavaa.
Parisuhdetaidot on nykynuorilla ja hyvin monella aikuisellakin hukassa kun on niin helppoa lähteä ja niin hyväksyttävää ajatella vain omaa mukavuutta ja mennä sieltä, mistä aita on matalin, viis lapsista, perheestä ylipäätään tai parisuhteen ylämäistä.
Jos oikeasti rakastaa, ero ei ole helppoa. Ja oikeassa, hyvässä parisuhteessa kestetään myös ne vastoinkäymiset ja negatiiviset tunteet. Mikään parisuhde ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Parisuhteen laatu mitataankin sillä, miten puolisot sietävät vastoinkäymisiä ja miten esim. tukevat toisiaan; näin kehittyy myös itse. Parisuhteen mittari ei ole se, kuinka kivaa ja inspiroivaa on koko ajan; tai jos sitä haluaa on sitä syytä itse järjestää suhteeseen eikä odottaa, että tuo toinen on vastuussa siitä, että minä viihdyn tässä.
VIhantunteet ovat tuttuja minullekin, monen monta kertaa. Mutta tässä vain ollaan. Lapsetkin ovat jo lähteneet ja minäkin aikoinani ajattelin, että sitten kun lapset lähtee, lähden minäkin. Mutta niin ei käynyt. Miksi ihmeessä lähtisin avioliitosta, jossa olen elänyt saman miehen kanssa vuosikymmeniä. Olemme toisillemme tuttuja ja turvallisia, voimme luottaa toisiimme ja meillä on yhteinen menneisyys, yhteiset lapset ja hyvin todennäköisesti yhteinen vanhuus. VOin olla oma itseni ja mieheni myös, meillä molemmilla on toisia raivostuttavia piirteitä mutta niitähän on kaikille. Seksikin on usein hyvin tavallista mutta mukavaa. Ja arki usein tylsää mutta turvallista ja kivaakin. Mitään vuoristorataa ja ilotulistusta en elämältäni kaipaa ja se se vasta tylsää olisikin kun jatkuvasti pitäisi hakea parempaa ja parempaa elämystä.
Ero on harvoin hyvä ratkaisu, ainakaan pidemmän parisuhteen kannalta. Ihmisille, jotka ovat tottuneet lyhyiin instantsutheisiin, eroaminen on elämäntapa ja kehittymättömyys ihmisenä sen seuraus. En haluaisi tätä.Kyllä ero rikkoo...eikä se haava koskaan parane, vaikka rakkaus loppuisi. Kun mieheni lähti aikoinaan, niin maailma musertui...kaikki haaveet ja tulevaisuudensuunnitelmat musertuivat. Ja suurin arpi jäi lopulta siitä, että mies, johon oli luottanut, osoittautuikin pettäjäksi (kertoi eron jälkeen totuuden). Olen uudelleen naimisissa ja avioliittojen väliin on mahdunut sydänsuruja. Mutta yksi on toisin kuin ensimmäisessä liitossa: luottamus. On kauhean vaikea luottaa mieheeni. Ensimmäisessä liitossa en koskaan epäillyt pettämistä mutta nykyisin on vaikea luottaa...ja kuka siitä kärsii...mieheni, minä, avioliittomme. Mieheni pyysi minua lopettamaan nämä ajatukset ja luottamaan häneen. Aion todella yrittää meidän molempien tähden. Haluan avioliittoni kestävän...kuten sanon miehelleni...haluan nähdä meidät yhdessä vielä vanhuudessa. En halua tuhota liittoamme sydämeen jääneiden haavojen ja arpien vuoksi.
Minun mielestäni avioliitto on taistelemisen arvoinen, jos ongelmat eivät ole ylitsepääsemättömiä (esim väkivaltaa). Mieheni ei paljonkaan osallistu kodinhoitoon yms mutta sen takia en avioliittoa rikkoisi. Arvostan miestäni...miksi..sen takia, että hän on aviomieheni...itsehän hänet olen valinnut. Arvostan häntä, koska hän otti minut vaimokseen ja haluaa jakaa elämänsä juuri minun kanssani. Se paljonko teen kotitöitä...tai hän...ei se ole arvostuksen perusta. - Anonyymi
Cloetta... kirjoitti:
Eroaminen on nykyään todella helppoa ja niinpä monet eroavatkin heti kun siltä tuntuu. KUn lapset kasvaa on erittäin hyvä syy olla yhdessa, jos vain "ongelmana" on se, ettei toisen kanssa ole mukavaa.
Parisuhdetaidot on nykynuorilla ja hyvin monella aikuisellakin hukassa kun on niin helppoa lähteä ja niin hyväksyttävää ajatella vain omaa mukavuutta ja mennä sieltä, mistä aita on matalin, viis lapsista, perheestä ylipäätään tai parisuhteen ylämäistä.
Jos oikeasti rakastaa, ero ei ole helppoa. Ja oikeassa, hyvässä parisuhteessa kestetään myös ne vastoinkäymiset ja negatiiviset tunteet. Mikään parisuhde ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Parisuhteen laatu mitataankin sillä, miten puolisot sietävät vastoinkäymisiä ja miten esim. tukevat toisiaan; näin kehittyy myös itse. Parisuhteen mittari ei ole se, kuinka kivaa ja inspiroivaa on koko ajan; tai jos sitä haluaa on sitä syytä itse järjestää suhteeseen eikä odottaa, että tuo toinen on vastuussa siitä, että minä viihdyn tässä.
VIhantunteet ovat tuttuja minullekin, monen monta kertaa. Mutta tässä vain ollaan. Lapsetkin ovat jo lähteneet ja minäkin aikoinani ajattelin, että sitten kun lapset lähtee, lähden minäkin. Mutta niin ei käynyt. Miksi ihmeessä lähtisin avioliitosta, jossa olen elänyt saman miehen kanssa vuosikymmeniä. Olemme toisillemme tuttuja ja turvallisia, voimme luottaa toisiimme ja meillä on yhteinen menneisyys, yhteiset lapset ja hyvin todennäköisesti yhteinen vanhuus. VOin olla oma itseni ja mieheni myös, meillä molemmilla on toisia raivostuttavia piirteitä mutta niitähän on kaikille. Seksikin on usein hyvin tavallista mutta mukavaa. Ja arki usein tylsää mutta turvallista ja kivaakin. Mitään vuoristorataa ja ilotulistusta en elämältäni kaipaa ja se se vasta tylsää olisikin kun jatkuvasti pitäisi hakea parempaa ja parempaa elämystä.
Ero on harvoin hyvä ratkaisu, ainakaan pidemmän parisuhteen kannalta. Ihmisille, jotka ovat tottuneet lyhyiin instantsutheisiin, eroaminen on elämäntapa ja kehittymättömyys ihmisenä sen seuraus. En haluaisi tätä.Juurikin näin
- Anonyymi
niintäynnätuota kirjoitti:
Otan varmasti eron, kunhan lapset kasvavat. Nyt en voi erota, koska en pärjäisi olosuhteiden takia lasten kanssa yksin. Ja minulla ei ole tukiverkkoa, joka auttaisi lasten kanssa.
Miestäni en arvosta lainkaan. Miten tuollaista ihmistä voi arvostaa, joka ei tee yhtään mitään.
Ja miten voisin arvostaa häntä sen jälkeenkään, kun lapset ovat muuttaneet pois pesästä? Ainoa ajatus silloin olisi, että kasvatin yksin MEIDÄN lapsemme.Tämä on se syy miksi en ala suhteisiin, koska en tee enää mitään. Matkustelen vain maasta toiseen ja istun koneessa. Kesäisin tosin harrastan matoongintaa talvet olen poissa, koska en tee enää mitään.
- Anonyymi
Cloetta... kirjoitti:
Eroaminen on nykyään todella helppoa ja niinpä monet eroavatkin heti kun siltä tuntuu. KUn lapset kasvaa on erittäin hyvä syy olla yhdessa, jos vain "ongelmana" on se, ettei toisen kanssa ole mukavaa.
Parisuhdetaidot on nykynuorilla ja hyvin monella aikuisellakin hukassa kun on niin helppoa lähteä ja niin hyväksyttävää ajatella vain omaa mukavuutta ja mennä sieltä, mistä aita on matalin, viis lapsista, perheestä ylipäätään tai parisuhteen ylämäistä.
Jos oikeasti rakastaa, ero ei ole helppoa. Ja oikeassa, hyvässä parisuhteessa kestetään myös ne vastoinkäymiset ja negatiiviset tunteet. Mikään parisuhde ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Parisuhteen laatu mitataankin sillä, miten puolisot sietävät vastoinkäymisiä ja miten esim. tukevat toisiaan; näin kehittyy myös itse. Parisuhteen mittari ei ole se, kuinka kivaa ja inspiroivaa on koko ajan; tai jos sitä haluaa on sitä syytä itse järjestää suhteeseen eikä odottaa, että tuo toinen on vastuussa siitä, että minä viihdyn tässä.
VIhantunteet ovat tuttuja minullekin, monen monta kertaa. Mutta tässä vain ollaan. Lapsetkin ovat jo lähteneet ja minäkin aikoinani ajattelin, että sitten kun lapset lähtee, lähden minäkin. Mutta niin ei käynyt. Miksi ihmeessä lähtisin avioliitosta, jossa olen elänyt saman miehen kanssa vuosikymmeniä. Olemme toisillemme tuttuja ja turvallisia, voimme luottaa toisiimme ja meillä on yhteinen menneisyys, yhteiset lapset ja hyvin todennäköisesti yhteinen vanhuus. VOin olla oma itseni ja mieheni myös, meillä molemmilla on toisia raivostuttavia piirteitä mutta niitähän on kaikille. Seksikin on usein hyvin tavallista mutta mukavaa. Ja arki usein tylsää mutta turvallista ja kivaakin. Mitään vuoristorataa ja ilotulistusta en elämältäni kaipaa ja se se vasta tylsää olisikin kun jatkuvasti pitäisi hakea parempaa ja parempaa elämystä.
Ero on harvoin hyvä ratkaisu, ainakaan pidemmän parisuhteen kannalta. Ihmisille, jotka ovat tottuneet lyhyiin instantsutheisiin, eroaminen on elämäntapa ja kehittymättömyys ihmisenä sen seuraus. En haluaisi tätä.Cloetta...Mutta mitä sitten kun enää ei edes puhuta kun välttämätön. Mitä kaupasta, kuka mihinkin tänään menee ja sexiäkään ei ole ollut moneen vuoteen eikä kosketustakaan enää ainekaan vuoteen
- hmmm...
Mies vie ilon ja voimat....hmmm.
On sulla vahva mies kun pystyy moiseen. Itse ajattelen, että jo tässä vaiheessa aikuisuutta osaan pitää itsestäni sen verran huolta, että kukaan ei lupaa kysymättä vie minulta mitään. Ei se mies vie mitään, jos sinä et anna viedä. Tajuatko logiikan?
On niin kamalan helppo sanoa, että mies pilaa elämän, vie voimia, iloa, onnellisuutta. Joku osuus kai itselläkin on tähän? Siihen, että parisuhde on siinä jamassa, että kunnioitus toista ihmistä kohtaan uupuu ihan täysin.
Minä periaatteessa kunnioitan muita ihmisiä koska he ovat ihmisiä. En välttämättä pidä heistä, mutta se pitäminenkin on aika subjektiivinen määritelmä.
Jos suhteessa on asiat pielessä, niin kannattaa miettiä, mikä on oma osuus siitä ongelmasta. Ja keskittyä toisen puutteiden sijaan sen oman osuuden parantamiseen. Itseään on kuitenkin hieman helpompi muuttaa kuin toista... ja kun toista ei ole kauhean korrektia edes pyrkiä muuttamaan, niin....
Tosiasiassa paras tapa muuttaa toista, on muuttua itse, alkaa tehdä ja toimia toisin. Aluksi vaikka hampaat hieman irvessä ja verenmaku suussa. Se on meinaan aika vaikeaa. Ihmisillä on tapana toimia "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan"-periaatteella.
Jos kaikki keinot on käytetty, niin miksi et kokeilisi? Kääntäisit katseen itseesi? Vihakin saattaisi helpottaa kun et koko ajan syynäisi miehen tekemisiä, olemista, käytöstä ylikireänä ja valmiiksi ärsytettynä. Siinä tilassa ihanteellisinkin puoliso alkaa vaikuttaa ärsyttävältä ja vihaan on lyhyt matka.
Ja kun keskittyy itseensä, niin silloin se mieskään ei niin helposti "vie" niitä voimia ja iloa.
Varmaan sinussa itsessäsikin on jotain pikkasen epätäydellistä, syytä teidän parihteeseenne, johon hetkeksi suunnata energiasi? Ja jos ei ole, niin sieltä löytynee se perimmäinen syy ongelmiin.....
Ja jos itse muuttuu, eikä toinen seuraa mukana, niin aina voi avata oven ja poistua rauhallisin mielin ja kaikkensa yrittäneenä jatkamaan elämää toisessa osoitteessa.- VihanPyörteissä
Kerrassan loistavasti kirjoitettu. Koen jatkuvaa vihaa ja se syö voimia. Nyt sain ajateltavaa uudesta näkövinkkelistä. Kiitos sinulle =)
- Anonyymi
👍👍👍
- Onnenpillerit
Asiaa puhut, kiitos. Avasit ajatuksia. Jos elämänsäkin peilaa puolison kautta, alkaa vihankin tunteita tulemaan. Itse on vastuussa omasta onnellisuudestaan ja elämästään. Tietysti voi vihata puolison tekemisiä ja lopulta miestäkin kun odottaa hänen olevan jotakin muuta mitä hän on, tai tulevan paremmaksi, mutta mies on aina vain mies ei sen ihmeellisempää. Keskittykää naiset omaan onnellisuuteenne sitä kautta että teette sitä mikä teistä on kivaa ja piristävää! Mies ei ole onnenne tae, vaan onni on löydyttävä muista elämäänne kuuluvista asioista. Ehkä sillä tavalla ajatukset lakkaa pyörimästä miehen ympärillä liikaa.
- voimat loppumassa
Luulen, että jokainen tietää sen, että on itse vastuussa omasta onnestaan. Mutta entäpäs jos sinulla on muuten hyvä olla, mutta mies vie sinulta voimat ja sen onnellisuuden mennessään?
- kela2
Levoton sielu: Ero ei ratkaise omia ongelmiasi. Toki siitä suomessa saa aina hyvän tekosyyn jos itse on jostain syystä onneton. Yritäpä hoitaa itsesi kuntoon niin ehkäpä näet asiat toisin.
- joopajoojo
On niitäkin ihmisiä jotka lietsoo ympärilleen vihaa.. Tällaisen miehen kanssa varmasi on elämä hankalaa.. On monenlaista pettämistä, valehtelua ja muuta. Tottakai se tuottaa tunteen että vihaa tuota toista. Ihan hevonkukkua selittää siinä vaiheessa että mies on joku "peili" omillle tunteilleen jos muut asiat elämässä onkin hyvin. Kukaan ei voi olla onnellinen elämässään ns kuspien kanssa.. Silloin kannattaa vaihtaa mies tai olla ilman.
- ahdistunut mies
Mies voi olla ahdistavaa seuraa, koska näkee miten ahdistunut vaimo on. Ahdistunutihihminen luo ympärilleen ikävää tunnelmaa, joten ei ole ihmekään jos vaimoa ahdistaa.
Ap voisi alkaa olemaan onnellinen miehensä kanssa. Sen jälkeen mies muuttuu sellaiseksi, että hänen seura tekee onnelliseksi.
- Vastamäki
AP, se on kuule se vastamäki mistä pappikin puhui nyt saapunut teille, mutta kyllä se siitä, älä suotta hermostu.
Ihan aluksi riittää, kun muistat, että lupasit rakastaa miestäsi myös vastoinkäymisissä (kunnes kuolema teidät erottaa).
Sen jälkeen kipaiset kaupasta vähän paremmat pöperöt pöytään, siivoat kämpän ja lakkaat rutisemasta turhia. Kaalimatokaupasta vielä vähän vipinää peiton alle niin kyllä se siitä... lopussa kiitos seisoo (kunnes lerpahtaa:)) - raskastapaskaa
Ei kyllä onnettomaan suhteeseen on ihan turhaa jäädä.. Kun tätäkin pask.. tulee niskaan kokoajan että mies on samaton, laiska ja ärsyttää vuodesta toiseen, kannattaa pistää kiertoon. Ei se papin aamen ketään onnelliseksi välttämättä tee loppuelämäänsä. Mulla siis on usko tähän liittoon mennyt miehen jatkuvan valehtelun, puhumattomuuden ja henkisen väkivallan tähden. Laiskakin on kuin joku suolapatsas.. Eli kun hän on lomalla, mun pitäisi töiden ohella siivota kanssaan. Olen yrittäjä ja sitäkin pitää arvostella.. Yksiä peräreikiä suurin osa miehistä pidemmän päälle.. Voi olla naisetkin, mutta tää on mun näkökulmani. Koht vaihtuu kyllä mies. Samalla pääsen eroon sen suvusta jota vihaan. Eikä mua todellakaan kiinnosta jäädä ketään vihaamaan.
- onnellinenvaimo
Miksi ihmiset ylipäänsä menee naimisiin toisen kanssa, joka ei koskaan tee mitään, ei arvosta, ei muista, ei helli, on narsistinen, laiska ja välinpitämätön..?
Pakkohan noita ennusmerkkejä on olla olemassa jo ennen naimisiinmenoa?? En oikeasti yhtään ymmärrä.
Itse olen heittänyt mäkeen miehet, joista olen nähnyt juurikin noita piirteitä. Tiesin, ettei sellaisia ääliöitä voi muuttaa, enkä halunnut tuhlata elämääni huonossa suhteessa.
Nyt olen onnellisesti naimisissa miehen kanssa, jolta yhtäkään noista huonoista piirteistä ei löydy.- Ensitapaaminenkertoo
Itse mietin eilen samaa. Ystävättäreni valitti eilen samaa, miten mies ei tee mitään. Hokemalla hoki, miten miehestä oli tullut tuollainen. Ei ollut kuulemma ennen ollut tuollainen. Sitten kaivelin vanhoja sähköposteja ajoilta, jolloin ystävättäreni oli alkanut tapailemaan miestänsä. JOKAISESSA sähköpostissa nainen valittaa, miten mies ei tee mitään. En tiedä, olisiko pitänyt itkeä vai nauraa :D Rakkaus on todellakin sokea.
- jjjjjjjjjjjjjjjj
Ihmettelen kans mistä naiset noita kelvottomia turjakkeita löytää? Ja miksi semmoisen kanssa vielä perheen perustavat. Onko vain niin kiire kotia leikkimään, että kuka tahansa kelpaa. Sitten alkaa nurina. Vai, voisiko olla joskus niinkin, että nainen on omalla käytöksellään muuttanut ihan kelpo tyypin sohvalla makaavaks lotjakkeeks. Olen läheltä seurannut, kun naiselle ei mikään miehen tekemä kelpaa. Milloin on pyykit viikattu väärin ja astiat väärällä paikalla kaapissa. Ja lastahan ei miehen käsiin uskalleta antaa.... Ei ole ihme, jos mies lannistuu. Tuntuu joskus, että omimalla lapset avioliitossa naiset ikäänkuin jo etukäteen aloittavat vieraannuttamisen mahdollisen tulevan eron varalta.
- raskastapaskaa
Takana siis hyvin-hyvin pitkä liitto johon mahtuu 7-8 erittäin hyvää ensimmäistä vuotta, tuon jälkeen alamäkeä ja ylämäkeä ja nyt taas vaihtelevasti molempia. Miehellä toistuva masennus, eli kaippa pitäisi jaksaa ymmärtää. Aina ei jaksa.. No, odottakaa te kaikki " Vanhemmat??.. ja viisaammat" jossain vaiheessa tulee kyllä tunne että ette kestä enää.. ;)) Vaikka kuinka olisitte valinneet miehenne tarkoin kriteerein.. Sillä ihmiset muuttuvat vuosikymmenien saatossa.
- Anonyymi
Ymmärtäähän sen. Joskus mies (tässä ketjussa) tehnyt jotain myös mitä ei voi antaa anteeksi tai jos voikin niin se asia jää suhteessa nakertamaan. Kannattaa pistää hopeat jakoon. Ellei sit ole jokin asia joka pitää yhdessä. Esim. Lapset, rahallinen- tai muu omaisuus.
- Anonyymi
Mietiskelin täs. Juu kyllä miehet tekee, kun hänelle asian oikein sanoo. Ei siihen käskevään äiti tai armeija tyyliin. Voi vain kertoa et nää on sun työt tänään ja nää on mun työt.
Jos ei sittenkään suju niin se kuuluisa kissa pöydälle ja keskustelemaan.
Kyl se näin on et jos asut toisen kanssa saman katon alla, niin lapsen asemaa ei aikuisella siinä enää ole. Yhdessä kun kaiken tekee kotona se myös yhdistää.
Joo helppo sanoa mut varmaan joidenkin suhteen vaikea toteuttaa.
Totuus on kuitenkin se et tyytyväiset vanhemmat on tyytyväiset lapset.
- Anonyymi
Kuulehan ap, avoliitossa kokee ihan samaa miehenä.
- Anonyymi
Kuule ap, tulee vielä aika kun et tunne vihaa, et mitään. Se on paras aika erota, kun pystyt selkeesti järjellä toimimaan.
- Anonyymi
Minäkin vihaan miestäni. Yritin erota, mutta hän suuttui ja minä myönnyin takaisin. On olevinaan niin helvetin hyvä mies, joka haluaa tukea ja rakastaa minua. Valehtelija. Alkaa aina mököttää, kun teen omia hommia ja käyn omalla asunnolla. Apua.
- Anonyymi
Sama täällä. Takana tosin on 40 yhteistä vuotta. Alussa menetteli, vaikka ei silloinkaan ollut hyvä olla. En tiennyt miksi. Mies syytti minua, välillä uskoinkin hänen syytöksiinsä. Haastoin kuulemma jatkuvasti riitaa, valitin, vaadin puhumista, asioiden selvittelyä, kaivelin vanhoja.
Lapset syntyivät nopeaan tahtiin. Miehen suku riensi apuun, vaikka en olisi halunnut. Miehelle kaikki sopi, hän oli oikeastaan iloinen, että sai perheensä huomiota. Kuulemma aina perheen viisi naista oli järjestellyt hänen asioitaan. Minun tuli ymmärtää, kaikki he tarkoittivat pelkkää hyvää. Sisko otti huolekseen lasten vaatetuksen, vanhemmat ostivat pienistä eläkerahoistaan kankaat ja langat. Lapseton sisko koki saaneensa perheen ja iloitsi siitä. Mies ei ymmärtänyt miksi valitin, en kyennyt hyväksymään hänen perheensä suurta hyvyyttä. Minut leimattiin kateelliseksi ja
huonoksi miniäksi.
Aikani kipuiltua sanoin, että jompi kumpi lähtee, hänen siskonsa vanhempineen tai minä. Mies ei kyennyt asettumaan minun puolelleni, vaan vaati että minun pitää ymmärtää. En jaksanut ymmärtää, vaan siirsin suvun sivuun ja otin paikkani. Sitä on mieheni kostanut ja varmaan kostaa loppuun asti. Olin häpäissyt hänet.
Tänään - 40 vuotta myöhemmin - ymmärrän, että mieheni oli sukunsa puolella, koska ei halunnut pahoittaa omiensa mieltä. Minusta ei niin väliä, olin ulkopuolinen. Nyt myös koen, että mieheni yritti viimeinkin saada vanhempiensa arvostusta, sitä kiitosta, jota paitsi hän oli suurperheen nuorimpana jäänyt. Nyt kuuskymppisenä hän rohkenee viimeinkin tunnustaa, että isä ei koskaan arvostanut häntä kuten hän oli aina toivonut. Isoveli oli isän suosikki, tämän oikea käsi.
Heillä oli ollut kotona aina tyyntä, riitely oli ehdottomasti kielletty, myös pahaa sanaa oli pyritty kaikin keinoin välttämään. He eivät olleet kuten suku tai muut huonot ihmiset. Jos joku suuttui, hänen piti lähteä pois kotoa. Isällä oli tapana häipyä metsään, muut minne milloinkin, kotipesää ei ollut lupa riidoilla saastuttaa. Kotiin palatessa vanhoja ei sopinut kaivella. Hoettiin, että aika haavat parantaa. Näin oli hyvä. He olivat parempia kuin muut.
Kaikki edellä mainittu oli havaittavissa jo suhteen alussa, en vain ymmärtänyt, että mieheni tuo tullessaan kotinsa tavat. Mieheni oli ja on edelleen mammanpoika. Miltei 30 vuotta vanhempiensa hoivissa elettyään, hän ei enää kyennyt irrottautumaan kodistaan, vanhemmistaan, vaan halusi liittää minut ja lapset kiinteäksi osaksi heidän tynnyriperhettään. Hän salli äitinsä olla edelleen kanaemo, joka selitti läheisriippuvuutensa sillä, että halusi edelleen suojella lapsia perheineen pahalta ja kovalta maailmalta.
Vaikka kaiken tämän ymmärrän, vihaan ja halveksin miestäni, koska hän on uhrannut minut ja meidän perhe-elämän miellyttääkseen omiaan. Minun vikani ei ole hänen perheensä ja sukunsa ongelmat: sukupolvien ajan jatkuneet riidat ja häpeä. Eikä hän saa alistettua minua enää edes sillä, että hän uhkaa tappaa itsensä. Tänään tunnistan henkisen väkivallan. Osaan pitää puoleni. Liitosta en ole silti kyennyt lähtemään, valitettavasti. - Anonyymi
Mieti mihin hänessä aikoinaan rakastuit,vai rakastuitko ollenkaan häneen?
- Anonyymi
Hän hurmasi kuin mittatilausmies. Oli kyllä vähän tassukka, mutta oletin että kyllä hän terästäytyy, kun pääsee ulos peräkamaristaan. Niin ei käynyt, vanhemmat pitivät kiinni, itse hän ei kyennyt - ei ehkä halunnutkaan. Tärkeintä on olla hyvä, kiitoksenarvoinen poika. Minun tärkein tehtävä on ollut saattaa sukuun muutama lapsi, kaksi sukunimenjatkajaakin.
- Anonyymi
Ensimmäiset 20-30 vuotta meni todella sopuisasti. Aivan ihana liitto. Sitten mies haki jännitystä elämäänsä ja tunnelma muuttui ja on muuttunut viimeiset vuodet aivan järkyttävän huonoksi. Minun pitäisi antaa anteeksi, ymmärtää ja hoitaa terapiassa itseäni kuntoon isohkon pettymyksen jälkeen. Arvostin miestäni. Ja nyt voin todeta, ettei vaan enää onnistu.
- Anonyymi
Miehesi kuulostaa hyvin itsekkäältä. Entä hänen osuus? Osaako hän esimerkiksi pyytää anteeksi vai olettaako hän, että anteeksianto kuuluu hänelle automaattisesti. Ja eikö terapia olisi teidän yhteinen asia, varsinkin jos hän on ollut se loukkaava osapuoli. Lienet kertonut miehellesi, että et enää kykene arvostamaan häntä. Jos hän ei siihen välitä reagoida, voinet tehdä omat johtopäätöksesi.
- Anonyymi
Miehet tekee muutenkin isoa tuhoa omassa perheympäristössään hyvin helposti. Ammattini varjopuolissa se tulee esiin ja moni nainen ottaa tästä syystä kaikkensa antaneena eron, kun se mies oli niin ihana alkuun ja sitten vaikka mitä alkaa paljastua. Eli, papin aamenen jälkeen voi tulla ikävyyksiä enemmänkin perään. Harva mies on oikeasti mikään fiksu. Minun näkökulmastani katsottuna, joka voi toiselle olla ihan eri.
- Anonyymi
Huo. miksi mies ja nainen ei kommunikoi ? eikä tee yhteisiä suunnitelmia? ja tästä syystä ajatuvat omiin kupliinsa kuin poterooon ikään ja seuraukset näkyy, mm, tälläkin palstalla.
- Anonyymi
Viha on tunne siinä kuin mikä muukin tunne. Ei viha parisuhteessa hetkessä synny , kyllä siihen normaalisti vaaditaan aika paljon toisen puolison laiminlyöntejä, vastuuttomuutta , pettämistä ja ylipäänsä sitä, että toiseen ei enää voi luottaa. Tie rakkaudesta vihaan on usein pitkä . Itse olin 40 vuotta naimisissa miehen kanssa, joka teki kaikkea yllämainittua, jotta sai minut vihaamaan ajoittain itseään. Mitä siitä seurasi minulle? Kun olin saanut sanottua hänelle, että vihaan häntä, kaduin heti sanojani ja minusta tuli oikeutus kaikkeen mitä hän oli tehnyt. Jos avioliitto muuttuu sellaiseksi, että vihan tunteet nousevat esille, lähde..se ei enää ole avioliitto, se on kidutuskammio.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita
Pupuhuhdasta löytyi lähes sadan kilon miljoonalasti huumeita – neljä Jyväskylän Outlaws MC:n jäsentä vangittu: "Määrät p561826Persut petti kannattajansa, totaalisesti !
Peraujen fundamentalisteille, vaihtkaa saittia. Muille, näin sen näimme. On helppo luvata kehareille, eikä ne ymmärrä,461608- 521554
Nähtäiskö ylihuomenna taas siellä missä viimeksikin?
Otetaan ruokaöljyä, banaaneita ja tuorekurkkuja sinne messiin. Tehdään taas sitä meidän salakivaa.51497Sinäkö se olit...
Vai olitko? Jostain kumman syystä katse venyi.. Ajelin sitten miten sattuu ja sanoin ääneen siinä se nyt meni😅😅... Lis61485Housuvaippojen käyttö Suomi vs Ulkomaat
Suomessa housuvaippoja aletaan käyttämään vauvoilla heti, kun ne alkavat ryömiä. Tuntuu, että ulkomailla housuvaippoihin61395Hyvää yötä ja kauniita unia!
Täytyy alkaa taas nukkumaan, että jaksaa taas tämän päivän haasteet. Aikainen tipu madon löytää, vai miten se ärsyttävä81306Lepakot ja lepakkopönttö
Ajattelin tehdä lepakkopöntön. Tietääkö joku ovatko lepakot talvella lepakkopöntössä ´vai jossain muualla nukkumassa ta121271Revi siitä ja revi siitä
Enkä revi, ei kiinnosta hevon vittua teidän asiat ja elämä. Revi itte vaan sitä emborullaas istuessas Aamupaskalla41153Kello on puoliyö - aika lopettaa netin käyttö tältä päivältä
Kello on 12, on aika laittaa luurit pöydälle ja sallia yörauha kaupungin asukkaille ja työntekijöille. It is past midni41128