Adoptiovanhemmat joutuvat käymään aikamoisen mankelin läpi adoptioprosessissa ja odottamaan lasta useita vuosia. Eikä adoptointi ihan ilmaistakaan ole. Koskaan ei voi tietää, millainen tuo uusi tulokas lopulta on ja mitkä haasteet odottavat sen jälkeen, kun lapsi lopulta on saatu kotiin. Lapsi saattaa olla vammautunut psyykkisesti tai fyysisesti. Silloin 'kamppailu' lapsen puolesta jatkuu hamaan tulevaisuuteen asti.
Mikä vimma adoptiota toivovia siis ajaa tähän kaikkeen tuskaan ja surkeuteen?
Ottamaan hoitaakseen tuntemattomien ihmisten lapsen?
Olen käynyt läpi tuon mankelin ja helppoa ei ole ollut. Kadunko? En hetkeäkään. Rakkaus häneen on kasvanut vuosien kuluessa. Usein toteamme mieheni kanssa, että oikea elämä tuntuu alkaneen vasta siitä, kun saimme lapsemme kotiin.
Adoptoinnissa on omat erityispiirteensä, mutta loppujen lopuksi adoptioperheen elämä ei juurikaan eroa nk. tavallisen perheen elämästä. Perheen perustamistapa vain on ollut erilainen.
Adoptiolapsi tuo ilon ja rakkauden perheeseen
1
175
Vastaukset 1
- voisin adoptoida
Olen lukenut muutaman adoptiolapsen elämänkerran ja kyllähän se oma prosessi on purtava kun käynyt tuollisen lapuuden ja historian, mutta kukapa se ihan noin vain pääsee kasvukivuitta. Ihanne olisi jos lapsi saisi syntyä ja kasvaa siinä yhdessä perseessä ihan hedelmöityksestä itsenäsyyteen asti, mutta nii ei vain ole. Ja kuinka paljon saa lukea niitä tarinoita, kun lapsi syntyy vanhemmille joilla ei ole voimavaroja vanhemmuuteen ja kasvatukseen: milenterveysongelmat, alkoholismi, rikkinäisyys .....
Joten en yhtään syyllistä henkilöitä, jotka ovat adoptiovanhempia. Kun ihminen syntyy, niin kukaan ei voi mennä takuuseen mitä tulevat vuodet tuovat tulessaan matkan varrella ennen kuin vauva on aikuinen. Jokainen ihmisen tarina on historiansa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561