vieraissa

rouva

Tämä on tapahtunut minulle ja en ole siitä yhtään ylpeä mutta en myöskään häpeä. Harmittaa vaan että toisinaan olen liian helppo. ;) Tosin pettämistä tapahtuu,(jopa minulle ja joskus harvoin teen syrjähypyn vaan en tietenkään jatkuvasti) ja minulle tapahtui tosi seksikäs ihanan hirvee juttu. Vaikka toisinaan vaivaudun kun muistelen sitä.

Tämä tapahtui minulle tänä keväänä. Olin sopinut tyttöjen illasta jo pari viikkoa aikaisemmin. Tapasimme toisemme, mutta ilta vesittyi koska vain toinen ystävistäni pääsi tulemaan. Olen aviossa ja ystävättäreni sinkku. Tietysti juttelimme maailman asiat läpi, ja hauskaa oli... Nautimme hyvän aterian ja nautimme viiniä. Siis tosi railakas fiilis!

Illan tullen olimme baarissa, siellä ei ollut tanssia vaan normaali "irkku pubi" fiilis.
Tietty pari kaupparatsua alkoi jutella kanssamme. Ei mitään ihmeempiä ulkonäöltään, mutta juttu taidoiltaan "myyntimiehiä".

Ilta eteni ja aloin jo miettiä tanssipaikkaan lähtöä. Sinkku ystäväni Katri oli mielissään huomiosta, mutta itseäni vain huvitti toisen miehen iskemisyritys. Tosin ne drinkit hieman hellitti estoja ja välillä miehen reidelläni lepäävä käsi sai olla pitempäänkin ennenkuin työnsin pois. Katri ja toinen kaupparatsu jutteli siellä keskenään päät yhdessä sipisten ja kihisten. Itseäni se lähinnä huvitti, ja toisen bisnesmiehen lähentelu vai aiheutti ohimenevää kiinnostusta.

Katri pyysi minut naistenhuoneeseen "puuteroimaan nenää" ja siellä hän kertoi menevänsä jatkoille Karin huoneeseen. Kauhistelin ensin mutta toisaalta Katri oli menevä vapaa 30-kymppinen sinkku, kuten minä avoliiton 30-kymppinen varattu... ;)

Baaritiskillä jutut oli selvät bisnesmiehillä. Katri ja Kari katosivat hisseille... ja jäin Jorin kanssa kahden. Juttelelimme ja Jorin yritys oli sinnikästä. Työntelin jo vähän tiukemmin kättä pois reideltä ja hieman ärsyynnyin. Jori osasi puheet ja kuvaili pikkutuhmasti Katrin ja Karin rakastelua. Drinkit olivat tehonneet jo minuunkin ja välillä hihitin mukana jutuille.

Jori rohkaistui ja kehui kalunsa olevan paksu, kuin hänen käsivartensa ja pituuttakin riittävästi. Hihitin jutuille mutta Jori otti käteni ja painoi se etumukselleen. Henkäisin... tunsin sormien ja käsien alla tosi paksun ja kovan kalun. Jori näki ilmeeni ja naurahti. "Mitä luulet sen olevan aidosti". Huomautin vaan colisti että onhan noita nähty. Suutani kuivasi ja otin uuden drinkin, Jorin tarjoamana. "Lähde jatkoille mun huoneeseen, ei Katri mitään saa tietää" Jori maanitteli ja tunsin reittäni vasten Jorin kalun hierovan. Hän mukamas liikahteli sen verran, että paine tuntui reittä vasten. En voinut mitään mutta tulin märäksi, kiihottuneeksi ja tosi mmmm...... kait ne drinkit ja muut Jorin jutut, ja jotenkin koko tilanne kiihotti. Parasta ystävättäreni naitiin hotellihuoneessa, hänen estoton mukaan lähteminen vieraan miehen mukaan, vieressä kiimainen kolli joka hinkkasi kaluaan reittäni vasten. Oma kultani kotona nukkumassa ja odottamassa minua. Siis jotenkin tosi outo ja epäuskottava tilanne!

Jorin otti jotenkin tilanteen haltuunsa. Huomasin vain käveleväni hänen kanssaan ruuhkaisen baarin läpi hisseille... Hississä estot katosi, Jori työnsi minut vasten seinää... suuteli tiukasti... kouri vartaloani... vasta nyt tajusin kuinka kuumana Jori kävi minuun. Vastasin suudelmaan... kielemme painautuivat toisiaan vasten... kiihotuin vieraan miehen mausta, tuoksusta, kielen liikkeistä... levitin reisiäni ja työnsin lantioni vasten Jorin kovaa kyrpää. Jori hieroi lantiotaan vasten minua... tiukasti...huohotimme toistemme suuhun... "Älä kerro Katrille, ethän ethän..." Huohotin Jorin suuhun ja Jori mutisi jotain josta en saanut selvää. Hotellihuoneeseen kävelin Jorin edellä, talutettavana. Hotellihuoneessa Jori katsoi minua kuumeisena. Vastasin katseeseen ja riisuin hitaasti puseroni, heitin ne lattialle, hameeni valahti alas.

"Käänny ympäri" Jori kirahti...Käännyin paikallani. Oli tyytyväinen uusiin pikkareihini, avasin rintaliivini ja pudotin ne lattialle. Jori huohotti ja riisuutui siis silmieni edessä hitaan rauhallisesti. Tuijotin Jorin etumusta... Jori nautti katseestani...ja housujen etumus oli kuin yhtä pullotusta... Jori laski housunsa alas... ja kyrpä oli kooltaan kuin jonkin mahtisonnin... siis se kulli oli jotain kuin jostain pornoelokuvasta. Paksu kuin mikä vaikka pituutta ei niin hirveesti ollutkaan.

Huohotin ja Jori tuli luokseni ja veti sängylle... Jori naurahti katsettani ja veti hiuksistani kasvoni kyrvän eteen "Onko iso? Ime sitä kullia, lutkuta kunnolla" Jorin ääni oli tosi kiimaisen tyly ja käskevä ja nauttiva. Kaikkea samaanaikaan. Otin terskan suuhuni ja imin silmät kiinni, toisella kädellä runkkasin vartta. Jori seisoi polvien varassa sängyllä ja olin kontallaan hänen edessä. Jori mutisi ja piti hiuksistani tiukasti kiinni, lähes tukisti. Imin kyrpää, nautin siitä lutkamaisesta tunteesta. Puristin pusseja ja toisella kädellä Jorin pakaroita, silitin ja upotin kynteni ihoon, painelin kielellä terskan ympäri, supistin huuliani, tein kaiken sen mitä osasin. Jori huohotti "oot toooosi hyvä", käänsi mut selälleen ja levitti reiteni. Inisin kiimasta kun näin paksun mahtisonnin kyrvän kolmiotani vasten. "Laita kortsu" huohotin... Jori naurahti "ei ole tuollaiseen lutkaan tuhlattavaksi"... ällistyin tylyä sanontaa."Et nai ilman kortsua" ja tunsin kovan mahtisonnin kullin painuvan kiimaiseen pilluuni...inisin nautinnosta, voihkin. Jori nosti reiteni levälleen kyynärvarsiin... nousi ylemmäksi ja painoi kullinsa kiimasta litisevään pilluuni. Voihkaisin nautinnosta ja kynsin Jorin rintaa, " ei ei ei älä ilman kortsuaaaaaa..." Jori huohotti "halusit tätä narttu halusit kovaa vierasta kyrpää nyt saat" Voihkin Jorin alla katsoin kun Jorin kova mahtisonnikyrpä painui pilluuni, keinutin lanteitani, inisin ja nautin nainnista. Jori kiihdytti naimistaan lujemmin ja voimakkaamin, kova kyrpä tuntui ihanan taivaalliselta, voihkin ja valitin nautinnosta, aivan erillaiselta kuin oman kultani kanssa. Jori punoitti kasvoiltaan ja nautti "saat huora kyrpää" hän huohotti suoraan kasvoihini. En voinut kuin inista kiimasta, tunsin että saan pian jotain ihanaa... katsoin alas ja näin kuinka Jorin ihana kyrpä sousi edestakasin... inisin kiimasta suoraa huutoa, ihanan taivaallinen tunne. " Nyt tulee huora" Jori ärjähti ja tunsin samalla saavani... huusin ja roikuin Jorin kaulassa... Jori upotti hampaansa olkapäähäni ja nytki lanteitaan vasten kiimaista pilluani. Tunsin kuinka kova kyrpä sykki pilluuni spermaa, vieraan saaminen kiihotti tosi paljon, niin paljon että hävettää vieläkin.
Jori lysähti päälleni, huohotimme kaulatusten ja oikaisin itseni Jorin viereen. Makasimme siinä ja taisin nukahtaa, heräsin kun Jori puhui kännykkään ja lopetti puhelun. "Mitä nyt" kysyin heräillen. Jori naurahti... läimäytti leikkisästi pepulleni ja sanoi menevänsä suihkuun. Liuin peitteen alle ja käännyin vatsalleni. Jori vilkaisi ovelta kylpytakki päällä. Painauduin alas ja luulin kuulleeni kuinka ovi avautui.

Makasin hetken paikallani ja meinasin saada sätkyn kun Kari ilmaantui viereeni, pudotti kylpytakin pois ja luikahti alasti viereeni. "Jori meni Katria naimaan" Kari sanoi toteavasti ja suuteli niskaani, käsi puristi ujuttui rintaani vasten pusertaen ja tunsin kovan kullin peppuani vasten. " Ei näin, hei nyt riitti..." sain sanottua. Kari naurahti " Haluatko Katrin tietävän?" Hän kysyi. Kari työnsi reiteni levälleen... painoi kovan kullin vasten pakaroitani... hieroi sitä... huohotti korvaani "anna mun naida sua, annoit jo Jorille" ... Jotenkin kiihotuin. Olen avossa, ja jaan pilluani kuin mikäkin pikkulutka. Työnsin peppua ylös tyrkylle. Kari naurahti "hyvä pikku narttu " Tunsin kullin liukuvan pilluuni ja saavani uuden ihanan nainnin. Karilla oli pienempi mutta hän oli tosi ihanan kestävä... inisin pian kiimassa ja nautin estottomasti. Kari nussi nautinnolla "uuuuh ole tosi hyvä perseinen pikkurouva Jori kehui sinua"... Kari nai nopeammin ja keinutin peppuani... tunsin että saan uudestaan ja voihkin kiimasta. Kari huohotti korvaani "tuntuuko hyvältä tuntuuko?" Tunsin Karin kovan kyrvän pillussani ja voihkin äänekkäästi "tuntuu hyvältä tosi hyvältä!" ... Olin niin märkä että litisin nainnissa...Kari tärisi kiimassa "pikkuhuora saatana annat pillua nyt mulle" ... nautin ja inisin kiimassa "annan annan annan annan " Ihanan lutkamainen tunne. Olin kaikkea sitä mitä en normaalisti tekisi ja nyt olin kuin mikäkin... "Anna kunnolla tai kerron Katrille!" Kari tiuskaisi. Inahdin ja keinutin peppua vasten Karin kovaa kyrpää... "älä kerro Katrille älä kerro Katrille annan sulle Kari kulta nussi" uikutin Karin alla reidet levällään ja työntelin peppua tiukemmin vasten Karia...vatkasin lanteitani. Kari voihkaisi, nussi rajummin, nopeammin ja karjahti rajusti...
tunsin kuinka kulli sykki pillussani, Kari piti rinnoistani kiinni ja naulitsi minut vasten patjaa, inisin kiimasta alla ja tunsin ihanan lämmön lähtevän vatsanpohjasta ja tärisyttävän kehoani.

Makasin hetken Karin alla, nousin alta pois ja keräsin vaatteeni. Kylpyhuoneessa siistin itseni ja lähdin nopeasti hotellista pois.

Kotiin tultuani avomieheni nukkui rauhallisesti. Seuraavana päivänä tenttasin Katria pitään puhelimessa, mutta mitään ei minusta oltu kerrottu. Katri kertoi Karista ja Jorista kaiken... ;D

7

24966

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • täti

      Joo, ihan hyvin kirjoitettu, mutta kaikesta paistaa läpi, että kirjoittaja on mies. Kaurapuuroa lisää siis, sillä se lähtee.

    • Kaupparatsu

      Milloin tulette seuraavan kerran Hotelli Kajanukseen tansseihin?

    • Myyntitykki

      Saattaa olla että on miehen kirjoittama, mutta erittäin hyvin kirjoitettu!

      Mulla ainakin keuli kun luin....

    • Juhani

      Mihen kertomaksi ihan ok mutta naisen jutuksi ihan mänttiä tekstiä

    • totta

      Mulla on laivaristeilyiltä vastaavia hekuman hetkiä. En osaa niitä kuitenkaan kirjoittaa sanoiksi. Kait pelkään arvostelua liikaa täällä.
      Fiilis on kuitenkin sama ku tässä jutussa!

      • Vähän kokenut

        Oletko oikeasti saanut kahta miestä peräkkäin? Kerro ihmeessä milloin, miten ja millaista oli; minulla se ollut vain ikuinen haave. Emme me sinua teilaa, varsinkaan, jos tarina on tosi.


      • Kanki
        Vähän kokenut kirjoitti:

        Oletko oikeasti saanut kahta miestä peräkkäin? Kerro ihmeessä milloin, miten ja millaista oli; minulla se ollut vain ikuinen haave. Emme me sinua teilaa, varsinkaan, jos tarina on tosi.

        Juttu oli tosi kiihottava ja minulla on sellainen erektio, että nyt on pakko saada purkautua - alkoi panettaa vietävästi. Toivottavsti vähän kokenutkinsaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      459
      4950
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1762
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      94
      1488
    4. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      23
      1377
    5. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1369
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      53
      1258
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1085
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      1030
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      905
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      62
      904
    Aihe