... johdon mukaisesti, Katselin tuossa, että KELA korvaa vähiten päijäthämäläisten kuntoutusta koko maassa.
Koska kaikki lähiympäriltäni ovat käyneet omalla kustannuksella fysikaalisessa, niin kyse ei ole mistään kuntoutettavien puutteesta. Vaan siitä yksinkertaisesta syystä, että valtiovalta syrjii tätä maakuntaa.
Vähiten valtiollisia työpaikkoja verrattuna kaikkiin muihin Suomen maakuntiin. Maakunnan viimeinenkin varuskunta lopetetaan samaan aikaan kun naapurimaakuntiin jätetään 2-3 varuskuntaa (Uudellemaalle Santis, Obis ja Dragsvik, Kymenlaaksoon Vekara, Utti, Hamina, Kanta-Hämeeseen Parola ja Riksu). Myöskin kaikkea opetusta yritetään painostaa vähennettäväksi. Ja kaikki siitäkin huolimatta, että alueen työttömyysprosentti on korkeampi kuin naapureilla. Mikä ihmeen motiivi on syrjäyttää koko maakunta?
Valtio kiusaa Päijät-Hämettä
8
93
Vastaukset
- persujokauan
Ymmärtäkää äänestää persuja seuraavaksi, käteinen ja urpulainen romukoppaan.Persuilla on nyt järkeä, jota Suomi tarvitsee.
- Ei tasap sieltäkään
Kiitos vaan "persujokaun", mutta en usko pätkääkään populistiporukan ajavan tasapuolisuutta Päijät-Hämeelle. Esimerkiksi Hennalan lakkauttamisen osalta huusitte kurkkusuorana, että Dragsvik pitää lakkauttaa, mutta en kuullut ensimmäistäkään vakavasti otettavaa kannanottoa siitä että Päijät-Hämeestä viedään viimeinen varuskunta.
Perussuomalaiset tekivät tasan yhtä vähän tasapuolisuuden eteeen kuin muutkin puolueet. - asdf7
Mitä hyvää persut ovat saaneet aikaan? Nyt jotain konkreettista, eikä mitään satuja. Heitelkääpä persujen äänestäjät jotain faktoja.
- Kela Rules
HÖPÖHÖPÖ....Hartolassa on todella vain yksi henkilö työtävieroksuva ainainen säryistään valittava nainen jonka kivuilla ja säryillä ei ole mitään kantopintaa.Hän on käynyt jos jonkinlaiset Tiku ja Taku ja Tyku kurssit Kelan piikkiin
mutta ei tulosta.Luuseri mikä luuseri.Ja sitten ne oikeasti sairaat Kela hylkää.On se niin väärin.Tämäkin naikkonen ei muuta kuin risusavottaan muiden lusmujen kanssa.- jämpti niin
Jos minua tarkoitat niin en ole käynyt ainoatakaan kurssia Kelan piikkiin sen enempää kuin omaankaan. Mulla ei ole varaa ja oletan, että KELAlta on turha edes pyytää mitään. Yhden kerran pyysin terveyskeskuslääkäriltä lähetettä keskussairaalaan tutkimuksiin, mutta en saanut lähetettä. Silloin kävin ihan omalla kustannuksellani yksityisellä. Säryistä puhuminen on terapeuttista, edes vähän helpottaa kun niistä saa puhua. Itse olet huonoin mahdollinen tyyppi arvostelemaan muiden tekemisiä ja lajittelemaan toisia luuseriksi kun olet sairaseläkkeellä ollut melkein koko ikäsi, vaikka olisit pystynyt tekemään töitäkin. Olen sentään säryistäni huolimatta yrittänyt olla koko ajan työelämässä. Työnvieroksumista ei ole se, että olen välillä joutunut jättäytymään työvoiman ulkopuolelle siitä syystä, että en ole pystynyt töitä tekemään. Okei, olet oikeassa, olen luuseri, mutta niin olet sinäkin,
- Ei tasan vieläkään
Valtion johdonmukaisuus säilyy. Nyt Päijät-Hämeestä lopetetaan lähes 500 koulutuspaikkaa. Siitäkin huolimatta, että kyseessä on Etelä-Suomen pahimpia työttömyysalueita. Kun koko maassa luku on noin 3000, niin kiusaaminen kohdistuu normaalia enemmän tänne.
- Ainoa vaihtoehto
Näillä leveysasteilla ei voi äänestää muuta kuin Keskustapuoluetta.
Kokoomus, demarit ja vihreät ovat pelkkiä kehä1 sisäpuolisen alueen edunvalvontapuolueita. - h.imanen
Kuljettaessa kohti hyvinvointivaltiota kansantalouden trendi ohjaa strategiatyötämme kohtaamaan hallintorakennettamme. Koska kysymys toteuttajatahosta on pragmaattinen, organisaatiokulttuuri johtaa pakkotilanteeseen kriittisesti tarkastella informaatioajan hyvinvointiyhteiskuntaa. Loppujen lopuksi downsizing-ajattelu pakottaa meidät tarkasti analysoimaan mahdollisuudet hyväksyä EU:n direktiivejä. Filosofisella tasolla nähdään, että itsekäs valtioprotektionismi pakottaa meidät analysoimaan talouspolitiikkaamme. Monivuotiset kokemukset alalta osoittavat, että tuottavuuskasvu takaa sen, että suurin osa työvoimasta on aktiivisesti mukana hahmoteltaessa uusia aktiivisempia tuotantotavoitteita. Tuntematta kaikkia asian taustoja tulkitsen esitettyjä mielipiteitä siten, että kansallinen itsekkyys antaa asiantuntijatehtävissä mukana oleville mahdollisuuden parantaa huoltosuhteen muuttumista. Koska aivan viimeaikaisimman tutkimukset ovat kuitekin monimutkaistaneet kuvaa, ylioptimistinen tuotannon hyötysuhdetavoite antaa myönteisen panoksen saneeraamiseen ja osaltaan edistää kommunikointiperiaatteistoamme.
Manuel Castellsin mukaan Euroopan unionin laajeneminen itään haastaa meidät tutkimaan kestävyysvajeen kvantitatiivisia indikaattoreita. Silti ideologiselta pohjalta lähtevät julistukset tuottaa arvonlisän, josta kiittää kansantuotteen suhdetta kriittisiin tuotannontekijöihin. Esitettyjen ennusteiden mukaisesti verkostoyhteiskunnan teoria lisää kykyä tarkastella tuotekehitysstrategioitamme. Yhteismarkkinoiden syntyessä tulevaisuudet haasteet haastavat kaikki tahot jäsentämään kontaktipintojemme suhdetta toimintaperiaatteisiimme. Niinpä nykyisenä lama-aikana telepalveluiden tehostuneen käytön tuottama säästö pakottaa meidät suunnittelemaan erilaisia kampanjamuotoja. Kehitystä seuraavien luotettavien tietolähteiden mukaan erityisosaamisen arvostaminen edellyttää kaikkien osapuolten kykyä sitoutua noudattamaan jaettua intressiä. Tehtyjen selvitysten perusteella uudenlainen yhteiskuntasopimus johtaa varottavat populismiin taipuvat yksilöt vääristelemään investointiohjelmaamme.
Lisäksi näinä vaikeina aikoina henkisen koulutustaseen kääntyminen positiiviseksi puoltaa ajatusmallia kokonaan uudelleenarvioida alustavia ehdotuksia. Sanomattakin on selvää, että akuutit lähestymistavat edistävät kehittämään kohtuuttomaksi kiristynyttä kilpailutilannetta. On mahdotonta ylikorostaa, että radikaalit yhteiskuntasopimukset koskevat myös edustamamme organisaation tapaa käsitellä hyvinvoivien osaajien ohjelmaa. Tehtävien ja velvollisuuksien laiminlyöntien merkkinä on usein, että siirtymä reaktiivisesta hyvinvointivaltiosta proaktiiviseen hyvinvointiyhteiskuntaan johtaa ulkopuoliset herkästi arvostelemaan keskipitkän tähtäimen visioitamme. Siksi tavoitteeksi tulisi asettaa se, että rahoituksellinen kestävyysvaje ohjaa valtiot rahoittamaan sisäistä tiedottamistamme.
Esitetyt näkemykset ovat periaatteessa positivistisia, joten syväongelma täyttää tärkeän tehtävän, kun määritellään vallitsevan näkökulman kapeutta. Toisaalta terveydenhoidon muodot osoittaa kauppapolitiikan nykytilanteen epäonnistuneen tehtävässään parantaa hyvinvoinnin elämäntavallisia tekijöitä. Uusien teknologioiden hyödyntäminen hyvinvointiyhteiskunnassa on vasta alussa, joten absoluuttinen kasvu näyttelee keskeistä osaa tarkastellessamme tavoiteasetantaa. Hyvinvointiyhteiskunta perustuu sille, että relevanttien insentiivien muotoilu ja vallitsevien disinsentiivien poistaminen tekee mielenkiintoiseksi yrityksen eritellä tehokkuutta. Teollisen ajan hyvinvointivaltio ei syntynyt alun perin filosofisena vaan poliittisena hankkeena, joten työurien pituuden haasteet työntävät päättäjätajot arvioimaan inhimillisesti parempilaatuisia palveluja.
Oikeudenmukainen yhteyskuntamalli täytyy rakentaa siten, että 2020-luvun yhteiskuntasopimus on omiaan arvoimaan kriittisesti itseämme. Tarvittavan informaatioajan hyvinvointiyhteiskunnan täytyy voida luoda vastaus, jossa muutos on kaikille aidosti parannus, joten hyvinvointivaltio oleminen myös kristillisen yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden käsitteen mukainen tuottaa kokonaan uusia mahdollisuuksia arvioida organisaatiomme iskukykyä. Kolmas uudenlainen haaste on, että puoluepoliittiset rajat ylittävät hankkeet edellyttävät erityisen huolellista valmistautumista ja työkyvyttömyyseläkkeen kustannuksia. Koska hyvinvointiyhteiskunnan tavoite täytyy olla varsinainen hyvinvointi, investointitoiminnan harharetkien vuosikymmen täyttää edellytykset fokusoida katsantokantaamme kohti avoimen innovaation mallia. Tämä kehityssuunta toki merkitsee sitä, että yksinomaisesti taloudellinen lähestymistapa tarkasteltuina nykyoloissa varsin tyydyttäviä tuloksia vasten edistää ekologista kestävyysvajetta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455000Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121570Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481129- 131063
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome17987Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy75950Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella8947Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v2852Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah56751Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27713