Run

lähtemällä voi
karistaa kaiken
yltään

polttamalla sen
mitä oli ja
mitä ei ollut

tulen ja hulluuden
vaarallisen yhdistelmän

kraatterin kokoisen
tyhjyyden,
helpotuksen olla
voimaton

kuin jokin
olisi loppunut
voidakseen
olla oma itsensä

kuten sielu
kasvaa nukkuessa ja
ruumis kutistuu
unissaan

jakamalla elämän

jakamalla
päivän yöhön,
pimeän valoon

antaakseen sen
ainoan,
mikä on annettavissa,
itsensä

myrskyt, jotka
merkitsevät uppoamista,
koska sinussa
on syvyys

hehkuessasi
ranteissani
kaulassani

pohjaan asti

ja sitä seuraava
aurinkoinen taivas
ilman pilviä,
hikeä, jota
haihduttaa

koskettamatonta
poskisuudelmaa,
joka käyttää
kaiken hapen
esteettisessä tyhjyydessä

voimansa purkauksessa
saavasta tulivuoresta,
haistaessaan nälissään
sen mitä haluaa

kyvyn olla antamatta
minkään vetää
pintaa syvemmälle

laskea ajatukset
haluamaan lisää

tuntemaan
ettei mikään
oikeastaan ole
niin tyydyttävää
kuin toivoisi

edes maailmankuvan
muuttuminen
humalan yltyessä

kuten elämä
siirtyy
seuraavaan
nousevaan vaiheeseen

silkinpehmeisiin
sanakäänteisiin,
kiihkeisiin ja
savuttamattomiin
mysteereihin

vaihtuen nopeasti
nautinnon riistäviin
viileneviin huoneisiin,
pimeän
puolen pohjaan

virtauksen
padottuun tarpeeseen,
jota on
mahdoton tyydyttää

sanoja, joita
ei voi lukea,
unohduksia, joita
ei tohdi lähestyä

kaiken ollessa
vastakohtaisen
viettelevää

uhmaa pysyä
siellä minne
kuuluu

sinne missä
toiset ovat
kovempia ja
toiset vahvempia

vastaamalla rukouksiin,
antamalla jännitteen
liidellä epätoivoissaan

ja sitä ei olisi
pitänyt avata,
paluuta mahdottomaan

mahdollisuuteen, joka
jätetty tahtosi
armoille

ei kosketukseen
ei silmiin katsomiseen
ei huolenpitoon

kaikki liikkuu
vain ihmeellisellä
tavalla hitaasti

etsimättä heikkouksia,
halutessaan vain
paeta
hyväilyjen täsmällisyyttä

vasenmielisyyden tunnetta,
joka peittäisi liejun
lailla nykyhetken
kuten rakastamansa
naisen hahmon

kuvan, jota
oni varjellut aarteenaan,
siloisen ruumiin
perikuvana

sillä kaikki
on puhdasta
puhtaille ja
valkoinen ei
tunne syntiä

viattomuudesta
huorin tekemiseen
vaihtuvaa viivaa,
joka kiduttaa
kylmyydellään

korutonta yksinkertaisuutta
ja mutkatonta kohtaloa, joka
on muodoton ja
häipyvärajainen

uskottomuuden ja
uskollisuuden sekasorto,
jonka kukkulalla
kaipuun luomus,
abstraktio seisoo

aivan kuten leikki
ja elämä sulautuvat
yhteen ja
riisuutuessaan
riisuvat teeskentelyn
ja olemalla oma itsensä

kaksi toisiinsa
kietoutunutta
yhdeksi yhtynyttä
rakastavaista

toisilleen vierasta
ja tunteetonta

eläköön vapaus,
rakkauden epäloogisuus
ja tyydyttämättömien
tuoma onnettomuus

heittäytyä kuoleman
käsivarsille kuin rakastajan
syliin,
sukupuoliseen haasteeseen,
joka riisuu
puhuttelee ja

jumaloi enemmän
kuin rakastaa
olemalla pelon ja
kaipuun kompromissi

sielussa näkyvä
poltinmerkki,
juosta sietämättömän
tuskallisesti elämän
talutusnuorassa

tietämättä kumpaa
päätä kusetetaan

ja silti kun
juoksemme
elämää pakoon,
en kuule ääntäsi

http://www.youtube.com/watch?v=jqpAgMxhx30