Lasiaisen irtaumasta

Tarjuska

Onko sittenkään kyse ainoastaan lasiaisen irtaumasta, sillä sumentumat ja langanpätkät ovat lisääntyneet huomattavasti ja näkökykyni on heikentynyt entisestään varsinkin päätetyössä. Olen kärsinyt noin vuoden verran erilaisista sumentumista, nokisateesta, rengasmaisista valonvälähdyksistä. Silmäklinikan silmälääkäri pyysi käymään silmälääkärillä taas kahden kuukauden kuluttua, mutta onko se tosiaankin tarpeellista, tosin nyt vaiva on pahentunut. Silmälääkärimaksut ovat kalliita, mutta niin on näkeminenkin.

Onko tosiaan niin, että tuo lasiaisen irtautuminen voi kestää niin kauan. Pysyvät langanpätkät ymmärrän, mutta miksi niitä tulee lisää. Silmässä oli kasvainkin, mutta se ei ollut näköhermoalueella, eli sen ei pitäisi vaikuttaa asiaan millään lailla ja niitä kasvaimia kai oli joka kymmenennellä. Onko kellään vastaavia kokemuksia?

4

1464

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tarjuska

      Ehkä kirjoitin huolimattomasti, olen siis käynyt kolme kertaa viikon välein silmäklinikalla tutkimuksissa ja sitä ennen silmälääkärin tutkimuksissa kolme kertaa kuukauden välein. Ja kun tarkemmin silmäklinikan epikriisissä lukee, että jos oireet lisääntyvät, niin pitää ottaa yhteyttä silmäklinikalle ja muuten tarkastus taas silmälääkärillä. Onko näin tiheä tarkastus sittenkään aiheellista, jos kyseessä on yleinen harmiton vaiva. Verkkokalvon reikiintyminen saattaa tietysti tulla kyseeseen, mutta olisiko silloin nokisade kovin rajua aivan kuin verenvuotoa. Pieni vuotokohta silmästäni löydettiin, mutta ei merkittävä ja surkastuneita suonia. Toisaalta vaivani on jo kiusallinen, en näe niin hývin kuin aiemmin. Olen voimakkaasti likinäköinen (-10 diopteria) ja ikänäkökin vaivaa ja voimakas hajataisuus, lisäksi silmäni ovat hyvin valonarat. Ei toisaalta pitäisi valittaa, sillä monet eivät näe mitään tai näkevät huomattavasti huonommin, mutta työntekeminen on vaikeampaa ja ikää on vasta 40.

      • silmälääkäri

        Lasiaisen irtoaminen on sinänsä yleistä ja yleensä harmiton asia.
        Ongelmia tulee sitten, jos lasiainen aiheuttaa vetoa verkkokalvolle ja repäisee verkkokalvoon reiän, josta pääsee nestettä verkkokalvon alle, jolloin kyseessä on verkkokalvon irtauma.

        Mikäli lasiainen irtoaa kerralla verkkokalvolta eikä tule reikiä, loppuvat riskit siihen paikkaan (poislukien lasiaissamentumia, jotka toki voivat häiritä).

        Enemmän riskejä repeämille onkin sitten, jos lasiainen on tavallista voimakkaammin kiinni verkkokalvossa tai ei saa revittyä itseään irti verkkokalvolta. Tuolloin verkkokalvoon kohdistuu vetoa komplikaatiomahdollisuuksina on em. verkkokalvon repeämät (ja verkkokalvon irtauma) sekä lasiaisverenvuodot.

        Sinun tapauksessasi taitaa olla niin, että lasiainen ei ole vielä irronnut verkkokalvosta, vaan aiheuttaa vetoa ainakin jossakin kohtaa aiheuttaen pienen verenvuodon. Riski verkkokalvon repeämälle on siis niin kauan olemassa kunnes lasiainen repäisee itsensä irti.
        Usein tuo tapahtuu viikon tai parin kuluessa oireiden alkamisesta ja sinulla tuo kestää ilmeisesti pidempään.

        Lisäksi kuulut korkeamman riskin ryhmään verkkokalvoirtaumien suhteen likinäköisyytesi vuoksi.

        Eli suosittelisin silmätarkastuksia aivan niin kuin sinulle oli neuvottukin. Ja mikäli nokisadetta tulee lisää tai samentumat muuten lisääntyvät (varsinkin lyhyen ajan sisällä) niin mene viipymättä silmälääkäriin. Parempi häiritä meitä muutaman kerran "liikaa" kuin päätyä leikkauspöydälle verkkokalvoirtauman vuoksi (joka huonolla tuurilla voi kyllä sattua kohdalle, vaikka kävisikin tarkastuksissa).

        Sairaalassa lääkärit eivät tienaa penniäkään enempää vaikka siellä useammin kävisitkin (paitsi päivystysaikana) ja yksityinen silmälääkäri tietenkin tienaa joka käynnistäsi mutta sinun tapauksessasi kyse ei ole varmastikaan rahastuksesta vaan siitä, että sinulla on useampia vakavasti otettavia riskitekijöitä silmässä.

      • Tarjuska
        silmälääkäri kirjoitti:

        Kiitoksia vastauksestasi.

        On hassua, että silmälääkärissä/ tai lääkärissä käydessä ei osaa kysyä oikeita asioista, tai asia on niin uusi, että ei tiedä, mitä kyselisi, silti aina jokin jää vaivaamaan. Nyt kun selvensit asiaa, niin ymmärrän paremmin tapahtumien kulun omissa silmissäni. Ja toisaalta silmälääkärissä käydessäni, ainenkin itselläni on se ongelma, että en näe likinäköisyyden osalta(useasti pimeä huone muutenkin) mitään, sillä lasit otetaan pois; on hyvin epävarma olo. Yksityisellä silmälääkärillä (silmälääkärit ovat kyllä asiantuntevia) käynti on kallista, toisaalta halpaa, kun ajattelee, ettei siellä yleensä tarvitse käydä montaa kertaa elämässään, itse toki kuulun poikkeusryhmään. Silmäklinikkamaksut eivät olekaan niin kalliita ja palvelu ja tutkimukset ovat aina olleet hyvin asiallisia ja jos voisi sanoa, että ihan miellyttäviäkin , vaikka tutkimukset ovat monasti venyneet pitkäksikin.

        Mutta se raja, missä vaiheessa, pitää mennä silmälääkärille on joskus vaikea erottaa, ja siksi vähän on pelkoakin siitä, että häiritsee turhaan esim. silmäklinikan spesialisteja. Mutta aina on tietysti mukavampi kaikissa terveysasioissa kuulla hyviä uutisia, vaikka sitten silmäklinikan lääkäriltä.

        Vastauksesi ovat niin selkeitä, että kannattaisi pohtia sitä vastaanoton perustamista, vaimo kyllä oppii suomea.

        Oikeasti näkeminen on niin arvokasta, että 60€:n yksityislääkärin maksua ei pitäisi ajatellakaan.

      • silmälääkäri
        Tarjuska kirjoitti:

        Kiitos kommenteista!
        Täällä netissä on helppo vastata selkeästi ja siksi se on myös hauskaa. Ensinnäkin minulla ei ole vastatessani mitään kiirettä (koska voin vastata milloin huvittaa eikä ole "seuraavaa potilasta" odottamassa odotushuoneessa). Enkä minäkään kaikkitietävä ole, mutta jos en jotain tiedä niin voin (ihan salaa) selata kirjoja ja sitten antaa vastauksen.
        Lisäksi tutkimustilanteessa potilaana ollessa on vaikea kysyä niitä oikeita asioita, koska sitä aina enemmän tai vähemmän jännittää itse tutkimusta, silmälääkärillä usein vielä näkee huonosti laajennustippojen vuoksi ja sitten kun lääkäri jotain vastaa, ei sitä kotona enää aina muista, miten siellä sanottiin (tai mitä sanoilla tarkoitettiin).
        Kun saa vastauksen kirjallisena, voi sen lukea moneen kertaan ja sitten miettiä lisäkysymyksiä rauhassa. Se ei onnistu niin hyvin vastaanotolla.

        Eikä sitä lääkäriinmenoa pidä suinkaan pelätä, kuten jotkut tekevät. Jos on sellainen tilanne, että ei tiedä onko kyseessä vakava sairaus on parempi mennä kerran liikaa lääkäriin kuin liian myöhään. Jos sitten kyseessä onkin vaaraton vaiva, niin selviää yleensä nopealla käynnillä ja sittenpähän ei tarvitse olla turhaan huolissaan. Toisaalta jos vaiva ei ole kovin hankala kannattaa miettiä kannattaako lähteä sairaalaan klo 1:00 yöllä vai odottaa ensin aamuun... Keskellä yötä lääkäritkin voivat olla hieman unisia ja kärttyisiä.

        Hyvää yötä kaikille, minäpoika menenkin nyt nukkumaan :-)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9216
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8034
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5813
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2397
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2114
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1759
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1705
    8. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1470
    9. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1418
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1389
    Aihe