Meillä on uusperhe, meidän yhteinen lapsi joka on 1,5 vuotias ja miehen lapsi joka meillä joka toinen viikonloppu. Mies ei ole ikinä tykännyt yhdessäolomme aikana jos olen viikonloppuisin ollut esim, shoppailemassa kun hänen lapsena on meillä. ensimmäinen vuosi meni hyvin kun olin aina paikalla vaikken edes tehnyt hänen lapsen kanssa mitään, olin vain paikalla, vaikka he kävivät jossain, pysyin kotona.
Meillä menee hyvin kun olemme kolmestaan eikä mieheni suivaannu vaikka lapsemme kanssa käymme ostoksilla, mutta kun tulee se viikonloppu jolloinka mieheni toinen lapsi tulee niin silloin on mieheni aivan erilainen. Hän saattaa nälviä minua tämän toisen lapsen edessä ja mustamaalata minua. Mies ei tykkää jos käyn niinä viikonloppuina jossain, vaan minun ja meidän yhteisen lapsen pitäisi olla koko ajan kotona tai sitten tehdä KAIKKI yhdessä jotain, vaikkei muinakaan viikonloppuina juurikaan tehdä vaan ollaan vain, ellen käy sitten jossain tai päinvastoin.
Minua on mustamaalattu mieheni toimesta hänen lapselleen ja viimeksi kun lapsi oli täällä (ehti olla n.2h) kun mieheni alkoi meuhkaamaan pöydässä jossa yhteinen lapsemme istui ja en reagoinut hänen kiukkuunsa vaan keskityin lapseemme. HÄn suuttui siitä enemmän kun en vastannut tai reagoinut (en siis viitsinyt lähtä hänen ns.pelleilyyn mukaan ja ajattelin että oli viisainta olla hiljaa koska mitään riitoja en halunnut) Mies käski isompaa lastaan pakata kamat ja ilmoitti hänelle että ovat muualla viikonlopun. yritin rauhoitella häntä mutta töni vain pois ja oli raivoissaan.
Tätä ei ole siis aina kun mieheni lapsi on meillä, mutta mieheni on äärimmäisen herkkä tämän ko.lapsen suhteen. Lapsi on 11-vuotias ja mieheni on käytännössä ollut koko tämän ajan viikonloppuisä tälle lapselle. Mutta aina kun tämä lapsi tulee meille niin saan olla varpaillani etten vaan sano tai tee mitään väärää koska miehestäni näen ja kuulen että jo pienikin asia saa hänet hermostumaan. Olenkin useasti ollut ns. ilmaa täällä silloin. Mieheni mielestä silloin kun hänen toinen lapsensa on täällä niin meidän on oltava jatkuvasti yhdessä ja tehdä kaikki asiat yhdessä, myös vaateostoksille lähdöt, mitkä ei häntä juurikaan kiinnosta muuten.
No, nyt olemme taas yhteisen lapsemme kanssa kaksin kun mieheni lähti ja otti vanhemman lapsensa mukaan. Miehelle on ihan turha sanoa ettei minulla ole mitään vastaan hänen toista lastaan, ei usko. En ole ikinä mollannut hänen toista lastaan tms. Hän on kuvioissa ja that´s it. Mutta en kohtele häntä kuin omaa lastani, mutta kohtelen häntä lapsena.
Miksei hän voi hyväksyä jos käyn (ennen ja jälkeen ja lapsemme syntymän) vaikka niillä kaupoilla tai kaverilla , aivan kuten hänkin tekee, silloin kun hänen toinen lapsensa on täällä. HÄn sanoin minulle kerran että niinä viikonloppuina on tehtävä yhdessä jotain kun hänen vanhempi lapsensa on meillä. Sanoin että miksei me voida olla ihan normaalisti niinkuin muulloinkin, ei juurikaan tehdä mitään vaan ollaan kotosalla tai minä käyn lapsemme kanssa vaatteita ostelemassa tms ja hän saattaa käydä kavereillaan kun minä olen kotona eikä siinä ole ikinä mitään ongelmaa ikinä ollut. Ainoastaan silloin kun hänen toinen lapsensa on meillä. Olen sanonut hänelle että ei niistä viikonlopuista tarvitse tehdä mitään erityisviikonloppua, ollaan miten ollaan muulloinkin. Kyllä 1,5 vuotias on tossa kotona ilman että tarvitsee tehdä mitään ja hänen vanhempi lapsensa voi pitää seuraa tälle pienelle jos hän haluaa. Onko hänellä pakonomainen tarve touhuta kaikkea silloin kun tämä lapsi tulee vai mikä ihme siinä on? Lyhyt aikahan tuo viikonloppu on, mutta miksei silloin voisi viettää tätä tavallista meidän elämäämme ilman suurempia suunnitelmia. Sitten jos tehdään jotain niin sitten tehdään, mutta kun mieheni mielestä meidän kaikkien pitäisi olla koko viikonloppu samassa huoneessa koko ajan (lähestulkoon).
Olen tosi väsynyt tuohon touhuun, enkä oikeasti tiedä mitä tässä tekis. Olen pysynyt myös kotona näinä viikonloppuina,mutta ei sekään ole aina auttanut, mieheni saattaa silti olla suivaantunut. Meillä ei muutenkaan mitään ihmeellistä täällä tapahdu niinä aikoina kun olemme kolmestaan.Mutta mies tavallaan vaatii että nämä viikonloput jolloinka siis hänen toinen lapsensa on täällä niin silloin pitää olla actionia jota yhdessä tehdään.
Mies on joskus sanonut kun on oikein suivaantunut ollut että mielummin jättää minut ja yhteisen lapsemme jos ei joka toinen viikonloppu ala sujumaan kun hänen toinen lapsi on täällä. Minkä minä sille voin jos mieheni suuttuu ja käskee lapsensa pakata ja lähtevät muualle, mutta minä en ole se joka on suuttunut tai nälvinyt. Niinkuin viimeksi , mies alkoi meuhkaamaan eikä rauhoittunut , minä en korottanut missään vaiheessa edes ääntäni ja ihmettelin mieheni käytöstä (jälleen kerran)
Meillä menee hyvin kun olemme kolmestaan eikä mieheni suivaannu vaikka lapsemme kanssa käymme ostoksilla, mutta kun tulee se viikonloppu jolloinka mieheni toinen lapsi tulee niin silloin on mieheni aivan erilainen. Hän saattaa nälviä minua tämän toisen lapsen edessä ja mustamaalata minua. Mies ei tykkää jos käyn niinä viikonloppuina jossain, vaan minun ja meidän yhteisen lapsen pitäisi olla koko ajan kotona tai sitten tehdä KAIKKI yhdessä jotain, vaikkei muinakaan viikonloppuina juurikaan tehdä vaan ollaan vain, ellen käy sitten jossain tai päinvastoin.
Minua on mustamaalattu mieheni toimesta hänen lapselleen ja viimeksi kun lapsi oli täällä (ehti olla n.2h) kun mieheni alkoi meuhkaamaan pöydässä jossa yhteinen lapsemme istui ja en reagoinut hänen kiukkuunsa vaan keskityin lapseemme. HÄn suuttui siitä enemmän kun en vastannut tai reagoinut (en siis viitsinyt lähtä hänen ns.pelleilyyn mukaan ja ajattelin että oli viisainta olla hiljaa koska mitään riitoja en halunnut) Mies käski isompaa lastaan pakata kamat ja ilmoitti hänelle että ovat muualla viikonlopun. yritin rauhoitella häntä mutta töni vain pois ja oli raivoissaan.
Tätä ei ole siis aina kun mieheni lapsi on meillä, mutta mieheni on äärimmäisen herkkä tämän ko.lapsen suhteen. Lapsi on 11-vuotias ja mieheni on käytännössä ollut koko tämän ajan viikonloppuisä tälle lapselle. Mutta aina kun tämä lapsi tulee meille niin saan olla varpaillani etten vaan sano tai tee mitään väärää koska miehestäni näen ja kuulen että jo pienikin asia saa hänet hermostumaan. Olenkin useasti ollut ns. ilmaa täällä silloin. Mieheni mielestä silloin kun hänen toinen lapsensa on täällä niin meidän on oltava jatkuvasti yhdessä ja tehdä kaikki asiat yhdessä, myös vaateostoksille lähdöt, mitkä ei häntä juurikaan kiinnosta muuten.
No, nyt olemme taas yhteisen lapsemme kanssa kaksin kun mieheni lähti ja otti vanhemman lapsensa mukaan. Miehelle on ihan turha sanoa ettei minulla ole mitään vastaan hänen toista lastaan, ei usko. En ole ikinä mollannut hänen toista lastaan tms. Hän on kuvioissa ja that´s it. Mutta en kohtele häntä kuin omaa lastani, mutta kohtelen häntä lapsena.
Miksei hän voi hyväksyä jos käyn (ennen ja jälkeen ja lapsemme syntymän) vaikka niillä kaupoilla tai kaverilla , aivan kuten hänkin tekee, silloin kun hänen toinen lapsensa on täällä. HÄn sanoin minulle kerran että niinä viikonloppuina on tehtävä yhdessä jotain kun hänen vanhempi lapsensa on meillä. Sanoin että miksei me voida olla ihan normaalisti niinkuin muulloinkin, ei juurikaan tehdä mitään vaan ollaan kotosalla tai minä käyn lapsemme kanssa vaatteita ostelemassa tms ja hän saattaa käydä kavereillaan kun minä olen kotona eikä siinä ole ikinä mitään ongelmaa ikinä ollut. Ainoastaan silloin kun hänen toinen lapsensa on meillä. Olen sanonut hänelle että ei niistä viikonlopuista tarvitse tehdä mitään erityisviikonloppua, ollaan miten ollaan muulloinkin. Kyllä 1,5 vuotias on tossa kotona ilman että tarvitsee tehdä mitään ja hänen vanhempi lapsensa voi pitää seuraa tälle pienelle jos hän haluaa. Onko hänellä pakonomainen tarve touhuta kaikkea silloin kun tämä lapsi tulee vai mikä ihme siinä on? Lyhyt aikahan tuo viikonloppu on, mutta miksei silloin voisi viettää tätä tavallista meidän elämäämme ilman suurempia suunnitelmia. Sitten jos tehdään jotain niin sitten tehdään, mutta kun mieheni mielestä meidän kaikkien pitäisi olla koko viikonloppu samassa huoneessa koko ajan (lähestulkoon).
Olen tosi väsynyt tuohon touhuun, enkä oikeasti tiedä mitä tässä tekis. Olen pysynyt myös kotona näinä viikonloppuina,mutta ei sekään ole aina auttanut, mieheni saattaa silti olla suivaantunut. Meillä ei muutenkaan mitään ihmeellistä täällä tapahdu niinä aikoina kun olemme kolmestaan.Mutta mies tavallaan vaatii että nämä viikonloput jolloinka siis hänen toinen lapsensa on täällä niin silloin pitää olla actionia jota yhdessä tehdään.
Mies on joskus sanonut kun on oikein suivaantunut ollut että mielummin jättää minut ja yhteisen lapsemme jos ei joka toinen viikonloppu ala sujumaan kun hänen toinen lapsi on täällä. Minkä minä sille voin jos mieheni suuttuu ja käskee lapsensa pakata ja lähtevät muualle, mutta minä en ole se joka on suuttunut tai nälvinyt. Niinkuin viimeksi , mies alkoi meuhkaamaan eikä rauhoittunut , minä en korottanut missään vaiheessa edes ääntäni ja ihmettelin mieheni käytöstä (jälleen kerran)
Vastaukset 8
Vanhimmat
Se johtuu siitä, että miehelläsi on kroonisesti huono omatunto vanhemman lapsen laiminlyömisestä ja ne tunteet on ehkä tullut jälkijunassa sen jälkeen kun olette saaneet ensimmäisen yhteisen lapsenne. Hyvin luonnollisia ajatuksia kun huomaa miten toinen lapsista on jäänyt vailla isää arjessa. Sitä ei voi jälkikäteen paikata mitenkään, mutta voi yrittää olla mahdollisimman paljon läsnä silloin kun näkevät.
Ehkä sinäkin voisit olla sydämellinen ja olla miehesi tukena kun vanhempi lapsi tulee sinne ja järjestää teille kaikille koko perheelle jotain hauskaa. Uskon miesi kaipaavan tunnetta juuri tuosta pyyteettömästä, puhtaasta rakkaudesta jota toivoo sinun tuntevan edes osaksi myös toista asta kohtaan. Miehesi kunnioitus ja rakkaus sinuakin kohtaan kasvaa kun osoitat haluavasi tutustua hänen toiseen lapseensa, hän ei ole vain miehesi lapsi vaan osa teidän uusperhettä. Vanhempaa lasta ei pitäisi kohdella siis "vain lapsena" vaan perheenjäsenenä.
Vaikka olen lähiäiti ja kuvittelisin itseni miehesi asemaan, niin näkisin punaista jos naiseni lähtisi omille asioilleen aina kun lapseni tulisi luokseni. Silloin täytyy just olla entistä enemmän läsnä, vaikka ihan normijuttuja teettekin.
ei se läsnäolokaan auta. monesti ollaan lapsemme kanssa olleet kotosalla näinä viikonloppuina tai olin silloinkin kun meillä ei vielä yhteistä lasta ollut. Silti mieheni suivaantuu ihan pienistäkin asioista.
Ja kun kerroin että käymme ostoksilla lapsemme kanssa tai kävin ostoksilla yksin niin ei siinä koko päivää pois kotoonta oltu vaan ihan vaikka 3-4h. Mieheni käy itse aina vanhemman lapsensa kanssa viikonlopun aikana mummolassa jossa viettää aikaa vähintään 5 tuntia. Ja jos käytän tämän ajan hyväksi ja käyn itse silloin jossain kun ovat poissa mutta tulen vaikka tunnin päästä siitä kotiin kun he ovat tulleet niin hän saattaa siitäkin suuttua , aina ei sano asiasta mutta käytös kertoo.
Voin vain sanoa että on aika rankkaa kun ei ikinä tiedä mikä on väärin sanottu tai tehty. Jo se että jos lähden vaunulenkille (jota teen myös silloin kun olemme kolmestaan) yksin lapsemme kanssa saattaa olla liikaa ja useasti onkin. Eikä ne lenkit kestä kuin tunnin verran. Miestä ei kiinnosta lähteä lenkille niinä aikoina kun olemme vain kolmisin, aina tulee vastaus ettei jaksa. En ole sitten enää kysynytkään mukaan, en myöskään silloin jos tämä vanhempi lapsi on meillä. Kyllä siinä tulee itselle sellainen olo että miestä ei kiinnosta tehdä mitään tai viettää aikaa sen kummallisimmin minun ja lapsemme kanssa kuin vain silloin kun tämä vanhempi lapsi on meillä. Silloin pitäisi tehdä kaikki asiat yhdessä.
No jo on kummallista vääntämistä ja kääntämistä...Ja vielä pitäisi kiltisti istua kotona kädet ristissä ja unohtaa kaikki muu kun miehen lapsi tulee isänsä luo. Just.
Onneksi oma mieheni on järkevä ja tasapainoinen tyyppi, eikä vedä stressiä noin ihmeellisistä asioista ja uhkaile jättämisellä. Miksi ihmeessä olet miehen kanssa, joka uhkailee jättää sinut ja yhteisen lapsenne, jos et toimi niin kuin hän sanelee?? Uskomatonta. Onko hän aina ollut tuollainen?
Miehelläni on edellisestä avoliitosta 2 lasta, ja meille on myös siunaantunut 2 yhteistä lasta. Koskaan ei mieheni ole asettanut minulle mitään rajoituksia tai vaatimuksia, eikä ole sanellut mitään ehtoja eikä uhkaillut. Ehdimme asua yhdessä vuoden päivät ennen ensimmäisen yhteisen lapsemme syntymää, ja minä olin aivan vapaa tekemään mitä halusin kun miehen lapset olivat meillä. Toisinaan kävin kaverilla tai shoppailemassa tai harrastamassa, yleensä kuitenkin olin kotona ja vietimme aikaa porukalla. Ei ollut mitään paineita, että "nyt pitää käyttäytyä kuin perhe ja minnekään ei saa lähteä yksin", ja että väkisin olisi pitänyt olla ja keksiä mitään. Eihän minulla ollut mitään velvollisuuksia sellaiseen. Yhdessäolo tapahtui omasta tahdostani, ei pakottamalla, ja olisin kyllä ahdistunut jos minun elämääni olisi alettu rajoittamaan.
Nykyäänkin saatan yhteisten lastemme kanssa lähteä esim. omien vanhempieni luona käymään, kun miehen lapset ovat meillä. Tai sitten menemme porukalla. Tai sitten mies menee jonkun lapsen kanssa jonnekin. Tai sitten menen vain toisen yhteisen lapsemme kanssa kyläilemään ja shoppailemaan. Tai uimahalliin. Tai minne vain. Eihän ydinperheissäkään oteta paineita siitä, että kaikkien pitäisi tehdä kaikkea yhtä aikaa eikä porukka saa jakautua. Saattaahan hyvinkin esim. isä lähteä poikansa kanssa pelailemaan ja äiti tyttären kanssa ostarille.
Kyllä tuo ongelma on ihan miehesi omassa päässä, ja hänen pitäisi se omassa päässään opetella käsittelemään. Tuollainen rajoittaminen ja uhkailu on sairaalloista. Aivan sama vaikka hän tuntisi syyllisyyttä erosta ja tapaamisten vähyydestä, ne eivät ole sinun syytäsi, eikä sinun pitäisi joutua sen vuoksi kärsimään ja olemaan varpaillasi omassa kodissasi. Sinulla on oikeus mennä ja tehdä mitä haluat, kenen kanssa haluat, eikä sinua voi kukaan sitoa kotiin vaikka kuinka olisi miehen lapsi käymässä.
Voittehan te tehdä kyseisenä viikonloppuna jotain porukalla, mutta miksi siitä pitäisi repiä stressiä ja miksi sinun pitäisi pysyä kotona koko viikonloppu? En ymmärrä. Kyllähän sinä lapseen tutustut vaikka omaa elämääsi eläisitkin myös kyseisenä viikonloppuna. Ei se tutustuminen esty vaikka harrastamassa tai omissa jutuissasi kävisitkin. Me olemme jo vuosia ja vuosia eläneet uusperheenä, olemme perheytyneet, meillä kaikilla on hyvä ja helppo olla toistemme kanssa, eikä minun ole koskaan tarvinnut tuntea syyllisyyttä siitä että teen jotain omia juttuja, joko yksin tai biologisten lasteni kanssa, silloinkin kun miehen lapset ovat meillä. Meillä on yhteinen perhe-elämämme, ja lisäksi jokaisella omia juttuja, myös lapsilla.
Itse en katsoisi päivääkään miestä, joka latelisi minulle tuollaisia ehtoja, ja vielä huomauttaisi olevansa valmis jättämään minut ja yhteiset lapsemme edellisen liiton lapsen tähden. Ja kaikki vain sen vuoksi, ettei porukka tanssi hänen pillinsä mukaan...huh huh...
Sirkusisä. Haluaa näyttää exälleen lapsen kautta jotain kiiltokuvaa perheestä.
Tässä muutamia otteita sinun teksteistäsi:
"""Hän saattaa nälviä minua tämän toisen lapsen edessä ja mustamaalata minua...
minun ja meidän yhteisen lapsen pitäisi olla koko ajan kotona...
Minua on mustamaalattu mieheni toimesta hänen lapselleen...
mieheni alkoi meuhkaamaan pöydässä jossa yhteinen lapsemme istui...
HÄn suuttui siitä enemmän kun en vastannut tai reagoinut...
töni vain pois ja oli raivoissaan...
miehestäni näen ja kuulen että jo pienikin asia saa hänet hermostumaan...
Mies on joskus sanonut kun on oikein suivaantunut ollut että mielummin jättää minut ja yhteisen lapsemme jos ei joka toinen viikonloppu ala sujumaan kun hänen toinen lapsi on täällä...""""
Ja kyseinen mies on minkäikäinen? (ei kuulosta aikuiselta ihmiseltä)
Ja sinä olet sinua uhkailevan ja tyrannisoivan miehen kanssa yhdessä ja tehnyt lapsenkin, koska...?
Uskomatonta. Vaikka toisaalta itse olet miehesi valinnut, ovat sympatiani puolellasi. Miehelläsi on paha paha ongelma, ja olen samaa mieltä kuin nimimerkki "Weird..." tuossa edellä.
Toisessa tekstissäsi kertomasi asiat kuulostavat myös aikamoiselta lapselliselta saivartelulta ja manipuloinnilta miehesi taholta. Että et saa lähteä keskenään lapsesi kanssa edes vaunulenkille kun miehen lapsi on teillä, tunninkin lenkki on liikaa, mutta silti miestä ei kiinnosta lähteä lenkille. Eli koska hän ei halua, niin sinäkään et saa lähteä. Ja tuskinpa 11-vuotiastakaan hirveästi kiinnostaa vaunulenkkeilyt, eiköhän sen ikäisellä ole jo omat jutut ja tekemiset ja kaverit.
Ja että miehesi saattaa lähteä tunneiksi johonkin, mutta suuttuu jos sinä lähdet...voi jehna...
Kuulostaa ikävä kyllä aika samalta kuin mies, josta olen eronnut melkein 10 vuotta sitten - lopulta turvakodin kautta.
Outoja tilanteita oli hänen lasten käydessä jo seurusteluaikana, mutta pitkästä välimatkasta johtuen kävivät harvoin. Olin ymmälläni, mutta jotenkin unohdin sitten. Nuorikin olin itse tuossa vaiheessa.
Kun sitten yhteinen lapsemme syntyi, muuttuivat asiat synkeämmiksi. Ja kun äitiysloman ja hoitovapaan jälkeen sain hyvän työpaikan, sitten vasta helvetti irtosi. En tosin sitä jäänyt pitkäksi aikaa katselemaan.
Kirjoitit, että on rankkaa, kun et ikinä tiedä, mikä on väärin sanottu tai tehty. - Niin tuttua... Kun nyt taaksepäin katson omaa elämääni, niin olisinpa aiemmin saanut päässäni selväksi sen, että ongelma on täysin sen toisen ihmisen käytöksessä, enkä voi sitä omalla käytökselläni korjata. Itse yritin noudattaa mielivaltaisia sääntöjä ja mietin hiki päässä, että mitä tein taas väärin sekä yritin lepytelläkin. Sitten olin helpottunut, kun mies oli taas hyvällä tuulella.
Tuollainen käytös musertaa, varsinkin jos olet nuori, lapsen kanssa kotona ja on vähän muita aikuiskontakteja. Itse hahmotin meidän perheen tilannetta paremmin sitten, kun olin työelämässä ja sain siellä normaalia kohtelua osakseni. Tuntui älyttömältä, kun työpäivän päätteeksi tiesi, että kohta se oikuttelu ja löylytys ehkä taas alkaa.
Yritä pitää jäitä hatussa ja tarkkailla tilannetta kuin ulkopuolinen. - Jos tilanteessa olisi ystäväsi ja hänen mies, niin olisiko sinun mielestä ystävälläsi mitään syytä alistua ko. sääntöihin, miettiä mitä on tehnyt väärin, selitellä ja ehkä pyydellä anteeksi omaa käytöstään, olla tyytyväinen kun mies taas suostuu kohtelemaan ok... pysyä siinä liitossa?
(Joitakuita pariterapia voi ehkä auttaa. Meitä ei.)
Miehille on tyypillistä yrittää kontrolloida naisia, sekä perheessä että yhetiskunnassa, kautta aikojen . Tähän ei tarvii suostua, on parempi olla itsekseen kuin kontrolloivan miehen kanssa. Etenkin jos on fyysistä kiinnikäymistä niin hopihopi, pois sieltä.
" Itkettää." No älähän nyt, kaikki järjestyy, otetaanpa iisisti. Miehesi on luonteeltaan
epävarma sosiaalisessa mielessä. " Ensimmäinen vuosi meni hyvin, kun olin
aina paikalla, vaikka en tehnyt mitään."
Niin, olit läsnä, olit turvana. Lapsen saapuminen isänsä luokse stressaa miestä, kun hän ei osaa olla AHDISTUMATTA ja siinä ratkaisun avain. Hän ei osaa ottaa
rennosti, keskustella lapsen kanssa normaalisti, hän JÄNNITTÄÄ, ja siitä johtuu
tunteiden hallitsemattomuus ja impulssikontrollin puute.
Ei hän ole paha mies. Hän nälvii sinua, koska on niin heikoilla tilanteessa, ha-
luaa antaa jotain perheentapaista vaatimalla yhdessäoloa, osaamatta sitä kui-
tenkaan koska on vain vkl- isä ollut aina. Oma arkenne on jo rutiinia, mutta 11v.
tullessa pakka menee sekaisin.
Mies ei oikein hallitse tilannetta ko. vkl.-loppuina, auta häntä. Monet miehet eivät
osaa pukea sanoiksi tuntemuksiaan, pakahtuvat, äksyilevät, hermostuvat.
Miehen ja sinun valinen suhde tulisi olla ykkönen. Rakkautta, hellyyttä,täyttä
luottamusta, Se laukaisee jännityksen vkl-loppuina. Pikku-poikiahan miehet
ovat aina emotinaalisissa kriiseissään. Senhän todistaa jo se ruokapöytä-
meuhkaaminen, johon et reagoinut. Uhkailu ja kiristys on epätoivoa, kun halu-
aisi jotain itsekin antaa, mutta ei osaa fiksusti esittää.
Älä itke, vaan avaa keskustelu, viinipullon ääressä. 10:s kerta tuo ratkaisun.
Ainakin meillä toi. Nyt jo hymyilyttää oma avuttomuuteni konfliktitilanteissa,
kun tunteet meni järjen edelle. Heips, ja mukavaa kevättä !