Tahtoisi tietää jo kokeneilta että asteikolla 1-5, kuinka kivulias se punktio oikein on? Jos 1 on ei juuri yhtään satu ja 5 erittäin paljon?
Vastaukset 11
- Kolme takana
Kipukokemus on aika yksilöllinen. itselläni on korkeahko kipukynnys ja takana kolme punktiota. Kaksi ensimmäistä olivat mielestäni varsin kivuttomia, mutta nyt viimeksi viilteli inhottavasti, mutta punktio on onneksi nopeasti ohi. Punktion jälkeen olen toipunut aina nopeasti. Toimenpidepäivänä vatsaa on juiminut enemmään, mutta sitten olen jo hyvin pystynyt töissäkin touhuamaan.
- Koettu on
Myös kolme puktiota takana. Mikään niistä ei ole varsinaisesti sattunut. Pikkaisen pistää kun munasolut kerätään. Ensimmäisessä punktiossa kipu tuli jälkee päin. Myöhemmin selvisi, että verta oli päässyt vuotamaan munasarjoihin mistä kipu johtui. Viimeisessä punktiossa ei käytetty läheskään niin paljoa lääkkeitä kuin normaalisti.
- ei sattunut
Kaksi punktiota takana. Sanoisin, että tolla asteikolla ehkä 2. Sain molempiin puudutuksen emättimeen ja käteen laitettiin kanyyli, mistä sitten sain myös rauhottavaa/kipulääkettä. Eli ei sattunut paljoakaan. Toisen punktion jälkeen tosin aloin voimaan pahoin ja oksentelin klinikalla muutaman kerran ja loppuilta kotona olin vielä huonovointinen. Punktiot eivät ajallisesti kestäneet kauan ja toipuminen oli nopeaa. Tsemppiä aloittajalle :)
- Älä pelkää
Alkuun ei sattunut juuri ollenkaan, mutta loppu oli todella kivuliasta. Ilmeisesti siinä oli endometrioomaa tiellä ja osa soluista jäikin kivun vuoksi keräämättä. Ei toimenpidettä kivun vuoksi kannata pelätä, kipu menee kuitenkin ohi.Tuosta asteikosta en osaa sanoa, mutta kyllä se hoitoja seurannut synnytyskipu vei lopulta voiton! ;)
- InLove_
Mulla sattui puudutuspiikit eniten.
- Kevättäkohti1
Ei sattunut juuri ollenkaan, sanoisin numeroksi 2. Jännitti kyllä ihan mielettömästi mutta sain kunnon lääkityksen niin kaikki meni ok. Olin kuvitellut toimenpiteen paljon kivuliaammaksi kuin se todellisuudessa oli. Tsemppiä aloittajalle, hyvin se menee!!
- eka edessä
Kiitos kannustavista ja rehellisistä viesteistä vastanneille =)
- kolmasti punktioitu
Sattui, mutta enemmän henkisesti. Jännitti niin että oksetti. Lopulta punktiot ovat kaikki menneet helpommin kuin oletus oli. Ei se mukavaa todella ole, mutta kyllä sen kestää. On kuitenkin varmasti tosi tosi yksilöllistä. Puudutusta saa, samoin kipulääkettä ja rauhoittavia, kunhan pyytää. Itse menisin mieluummin neljännen kerran punktioon kun ihan vaan hammaslääkärin tarkastukseen paikkauksesta puhumattakaan. Joten niin vaan me ihmiset ollaan yksilöitä, toinen pelkää enemmän kun toinen, joku jännittää, jollakin on neulakammo, joku pyörtyy verestä ja toinen kokee verikokeen ottamisen jo kivuliaana. Jollekin kanyylin laitto kipulääkettä varten on pahin juttu koko punktiossa. Joten hyvin vaikeaa on sanoa etukäteen miten sinä ap tulet tuon kokemaan. Minusta sektion jälkeinen kipu sängystä noustessa oli 4. Punktio oli 2. Viisurin poisto ja sen jälkeinen olotila 5, tuntui että haluaisin vain vetää yliannostuksen kipulääkettä ihan sama mitkä olisi seuraukset. Paha krapula 2. Verikoe ja kanyylin laitto 0. Korvatulehdus 3. Katetri 4.
Kyllä siitä joka tapauksessa selviät =) Ajattelet vain, että ei se loputtomiin kestä ja et keskity tuntemaan joka nippaisua. Yritä ajatella jotain ihan muuta. Jos keskityt miettimään, että paljonkohan tämä sattuu niin sitten varmasti sattuu kun noteerat jokaisen liikkeen. Mitäs jos ottaisit vaikka kuulokkeet ja lempimusiikkia mukaan? Voisit saada rentouduttua helpommin =)- viidestipunktioitu
Täällä viidesti punktioitu. Ekat kerrat jännitti. Nyt menee jo ihan rennolla fiiliksellä. Hammaslääkärikin on pahempi. Kerran tuli huono olo kotimatkalla siitä morfiinista.
- Thea l.
Mulla ei ainakaan ollut kivulias 1. Nopeasti oli ohi eikä sattunut yhtään.
Mene levollisin mielin .- rohkeasti vaan
Kyllä synnytys teki paljon kipeämpää ja kesti kauemman aikaa. Lääkitystä annetaan ennen punktiota. En tiedä mitä teippejä sain siellä, kun oli niin hyvä fiilis kun etukäteen lääkittiin. Ja sitten sen jälkeen oli ihana saada aamupalaa ( sen toin itse kotoa).Sen jälkeen otin vähän rauhallisemmin kun on se pco. Tulin raskaaksi jo ensimmäisestä hoidosta ja käskettiin juomaan paljon vettä ettei tulisi ongelmia kun oli vähän nestettä siellä munasarjoissa, eikä mitään ongelmia tullut. Rohkeasti vaan punktioon, kyllä siellä osataan lääkitä. Eikä se synnytyskään kauheaa ollut, mielellään menisi uudelleen, mutta enempää ei lapsia olla saatu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092290Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???25920- 103896
- 71892
- 48845
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha564823- 82728
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik24612- 60581