Haluaisin kysyä milloin otitte pentunne? Mihin vuoden aikaan? Oliko teillä silloin lomaa ja kuinka paljon? Ehdittekö viettää pentunne kanssa tarpeeksi aikaa alussa, että se tottui teihin ja uuteen asuinpaikkaan. Ja ehditte totuttaa sen vähitellen yksinoloon?
Itse ajattelin ensin pennun ottoa kesälomalle.. nyt olen tullut toisiin ajatuksiin. Viime vuonna mulla ei ollut kesälomaa ollenkaan, tänä vuonnakin sitä on kertynyt noin viikon verran jonka lisäksi otan vähän palkatonta lomaa.. olisi mukava käyttää tämä loma esim. matkusteluun. Olisiko parempi hankkia pentu syksymmällä ja koittaasaada silloin järjestetty vapaata/lomaa?
Milloin otitte pentunne?
3
55
Vastaukset
- Pieni neuvo
Katsele mielummin suoraan loppuvuoden pentueita joita on kasvattajille tulossa. Sillon ainakin rauhassa matkusteltu yms. Tai voithan miettiä jo sisäsiistiä 6-12kk ikäistä nuorukaista joka olisi jo oppinut mahd. olemaan yksin, sisäsiisti ja perus koulukoulutus jo hieman alulla. Pennussa on paljon työtä: sisäsiiteyden ja yksinolon opettaminen, sosiaalistamisen alkeet, madotukset väh. 2kk välein kiivaimman maistelukauden aikaan. Pennut on ihania vaan valitettavasti ne eivät ole kaikkien juttu vaativuutensa vuoksi. Olethan myös miettinyt soveltuuko koira elämääsi seuraavaksi 10-18 vuodeksi koira on vähän kuin saisit lapsen: siitä ei voi irtisanoutua ensimmäisen alamäen aikana vaan se seisoo vierelläsi ilot ja surut, köyhyyden ja vaurauden AINA.
Kannattaa aluksi aloittaa vaikka kanista tai jyrsijästä ja katsoa miten jaksaa sen 2-5v. hoitaa sitä. Jos selviät pienestä lemmikistä selviät silloin koirastakin vastuuna.
http://www.koiranomistajanperuskurssi.fi/- 8-18v
vähintään 8v eteenpäin. Flätit elää vähintään 8v asti
- mmmm3
Kiitos neuvoistasi, mutta kyllä minä noita muita lemmikeitä olen jaksanut hoitaa.. kaneja ja muita jyrsijöitä ja kissoja on ollu aina..joten kokeiltu on.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15311655
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1485423Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p434397Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1323632Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska392718Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191926Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1071646Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3601596Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?951489Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1361431