Lähes pari vuotta on mennyt odotellessa ja suurin osa ajasta mukavasti mieli korkealla, ajatuksella " vielä se meidän aika koittaa, meistähän kun tulee niin hyvät vanhemmat!"
Tein sen virheen, että lueskelin aborteista ja vauvakuumeista tältä palstalta ja nyt alkoivat tunteet jyllätä. On niin surullinen olo... toiset meistä miettivät miten päästä pienestä lapsen alusta eroon ja toiset taas antaisivat lähes mitä vaan saadakseen kokea vanhemmaksi tulemisen onnen. Niin monesti se on sanottu, mutta sanonpa vielä kertaalleen : tasan eivät käy onnen lahjat.
Juuri nyt minusta tuntuu, että haluaisin jo sen pienokaisen syliini saadakseni rutistaa ja helliä häntä... haluan tuntea sen onnen ja ylpeyden, joka pienen lapsen vanhempia kohtaa!!!
Tein sen virheen, että lueskelin aborteista ja vauvakuumeista tältä palstalta ja nyt alkoivat tunteet jyllätä. On niin surullinen olo... toiset meistä miettivät miten päästä pienestä lapsen alusta eroon ja toiset taas antaisivat lähes mitä vaan saadakseen kokea vanhemmaksi tulemisen onnen. Niin monesti se on sanottu, mutta sanonpa vielä kertaalleen : tasan eivät käy onnen lahjat.
Juuri nyt minusta tuntuu, että haluaisin jo sen pienokaisen syliini saadakseni rutistaa ja helliä häntä... haluan tuntea sen onnen ja ylpeyden, joka pienen lapsen vanhempia kohtaa!!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
että pian saatte oman pienokaisen. Itselläni hoidot menossa ja olen myös hieman adoptioon perehtynyt.Mielenkiinnolla tässä kyselen että mistäs päin olette adoptoimassa lasta???
Kiitos... monia meitä on samassa tilanteessa. Olemme kotimaan adoptioprosessissa, Etelä-Suomessa. Luultavasti onnemme odotuttaa itseään vielä pari vuotta. Nyt vaan yritämme muistaa ottaa ilon irti tästä ajasta - onhan meillä toisemme ja se suuri (tuoreena pysynyt)rakkaus vielä 10kin vuoden jälkeen. Välillä vaan äidilliset tunteet ottavat vallan...
Onnea hoitoihin!!!!