Niin ihastuksissani oon katsottuani upeimman ohjelman Suomen erämaaluonnosta kuin koskaan ennen, että piti ihan tänne avaus tehdä. Oisin muuten jonkin muun sopivan jatkoks kirjottanut, muttei nyt oo. Kaipa tulee uusintana jossain vaiheessa, joten kehotan kattomaan. Niin hyvä mieli on, että ihan tohkeissani oon, kun tuon näin. Kaikki oli niin just nappiin tehty..
Nyt on puettava, tulee mullekin syömä´vieraita´, siis tuttuja..
Nyt on puettava, tulee mullekin syömä´vieraita´, siis tuttuja..
Vastaukset 50
Vanhimmat
Tuon ohjelman katsoin eilen illalla, e tuli nyt uusintana. Tämä oli ensimmäinen osa kuudesta tästä saksalaissarjasta, joka esittelee Pohjoisen Euroopan upeita maisemia ja eläimiä. Hienosti tehty tämä osa, joka Suomen erämaata eläimineen esitteli, karhu pääosassa.
Kyllä siinä kuvaajien on temppunsa tehtävä, että tuollaiseen tulokseen pääsevät. Oli se ylistys maamme kauneudesta, metsät ovat sydäntämme lähellä. Taatusti tulen katsomaan ne loput viisi osaakin.
Minäkin katsoin ohjelman eilen kuin lumoutuneena. Olemmeko liiankin tottuneita erämaaluontomme ainutlaatuisuuteen, pidämme itsestäänselvyytenä. Sinne kuuluvat karhut ja sudet, samalla ateriallakin sopivat välillä olemaan. Kuvaus oli niin kaunista, että melkein kyyneleet nousivat silmiin - ne valot , kajastukset, usvaharsot ja auringonlaskut, veden kuvajaiset ja kimallus pisaroissa. Toivottavasti ohjelma herättää kovimmassakin bisnessajattelijassa luonnonarvojen ymmärtäjän.
Hyvää Suomi-kuvaa myös maailmalle ! Nyt susikoira pyytää kunnon lenkille, metsään mennään, ainakin rusakoiden ja peurojen jälkiä nähdään. Merikotka nähtiin toissa viikolla.
Katsoin minäkin, oli hieno ja nautittava Kameran avulla pääsee tutustumaan luontoon paljon syvemmin kuin itse vaeltelemalla, kun on hyvä tiimi kameran takana.
Kaikki ollaan näköjään ihastuneita tuohon ihanaan luonnonkuvaukseen! Ramoona kuvasi sen niin elävästi, että silmissäni lipui vielä ne upeat murretut värit luonnon kasvustossa usvan kietoessa sen kauneuden harsovaippaansa.
Pienten nallekarhujen ilmeikkäät kasvot oli niin hellyttäviä, että syliinsä olisi ottanut vielä noin pienen taaperon,...miten ne pelkäsivätkään isoa vierasta karhua, ja painautuivat tiiviiksi rykelmäksi. Silmät vain pälyilivät mitä emo sanoo:)
On taas kotimaan kauneus ja luonto, saanut arvoisensa kuvaajan!
Vieraani on jo tulossa myös, äsken soittivat, mutta ei mitään kiirettä enää,..lihis tuoksuu koko kodissa ja lihaliemen keitän vasta kun palaavat.
Niin....ja vielä ne revontulet, susien suukkoset ja telkänpoikien rohkeasti maahanhyppäämiset, ainutlaatuista.
Tietysti tulivat mieleeni Itä-Suomen reissut isäni mukana hänen työmatkoillaan 10-11-vuotiaana. Ilomantsin Jorhonjärven susitaipaleella ihan rajan pinnassa soudin veneellä kapeaa jokea pitkin isän tietämälle autiotuvalle, isä koko matkan uisteli sillä vanhanaikaisella kelauistimella. Siellä levättiin paljaalla paljailla puulavitsoila ja sitten taas takasin. Kuikan ääni kuului tämän tästä, majavien tekemiä patoja, kyllä nekin reissut antoivat pohjan rakkaudelle erämaahan.
No, myös Koitere, jossa tukkikämpällä oltiin ja tietysti Lieksan Ruunaanjärvi ovat tarkasti vielä mielessä. Ruunaalla olikin erikoisen paljon kalasääksiä, joten tosi aikasin piti verkot käydä nostamassa järven matalanpuolen lahdelmasta, jos aikoi ehjinä siiat saada. Siikojen kyljet kun verkkojen yläosasta hohtivat kimmeltävinä sääksiä houkutellen.
Hieno oli minunkin mielestäni, ja tunnen ylpeyttä meidän karhusta. On se niin KARHU. Muiden maitten karhut ovat laihoja ja pitkäkuonoisia.
Maisemat olivat myös upeat. Sanoit, että on saksalaisen kuvaama. Vieras näkee maisemat uudemmin silmin kuin suomalainen, koska kuvissa nyt oli paljon enemmän koskemattoman erämaan tuntua kuin monissa suomalaisten kuvaamissa filmeissä.
Vaikka saahan erämetsän tuntua jokaiseen otokseen Suomessa, vaikka filmaisi omalla sauapolullaan metsään päin.
Luulisi, että luontofilmit ovat netissä katsottavissa pitemmän aikaa. Pitäisi muistaa katsoa uudestaan.
Itsekin aion katsoa tuon dokumentin, varmasti mielenkiintoinen.
http://areena.yle.fi/tv/1827446
Toinen ohjelma eiliseltä, jonka unohdin katsoa, tulee toki uusintana, mutta voi katsoa Areenasta, on Toisenlaiset frendit.
Olen seurannut sarjaa alusta asti, ja suositan muillekin.
Jotain todellista elämää ja mielenkiintoista katsoa.
Ihmettelen nykyisiä hikipäässätehtäviä ruokakilpailuja, joita on lähes jokisella kanavalla.
Jollain lailla ruo'an halveksimista. Mutta se on jo toinen asia.
Eipä taida Suomessa olla erämaita.
Itärajan takaa löytyvät lähimmät.
Mutta kyllähän meillä metsiä on.
Lähinnä talousmetsiä.
Ainakin sanoi, missä päin oli filmannut. Suomessa.
Gnädike Frau, uskallanko varovasti ilmoittaa, että toki on Suomessa erämaita, itsekin niissä useasti olleena sen tiedän.
Nikki ´Näköharhalle´vastaus.
Onhan meillä vielä paljon koskematonta luontoa. Googlelta näkyisi niden sijainnit ja pinta-alat. Lapista tulee mieleen Urho Kekkosen luonnonpuisto. Valtio on ostanut yksityisiltä maita luonnonsuojelutarkoitukseen.
Aito luonnon ääni säväyttää. palokärjen triplatus tai taivaanvuohen mäkätys tai suloinen käen kukunta. Taivalkoskella näimmen auton ikkunasta valtatielle tulleen komean suden komeassa kesäturkissaan. Oli keskikesä. Susi katseli lähestyvää autoamme ja askelsi metsän suojaan. Luonnossa voi aavistaa metsänhengen. Me suomalaiset koemme sen turvalliseksi.
Lapin erämaista voisi
käyttää nimitystä
autiomaa!
Miten paljon elämää sisältyykään uneliaan näköiseen erämaahan talvellakin, kevään ja kesän kuhinasta puhumattakaan.Voi niitä liito-oravan kirkkaita silmiä ja puuhakkaita palokärkiä poikasiaan ruokkimassa ja pesäkolon ponnekkaassa siivoamisessa, entäs metsojen soidinpuuhat ! Odotan innolla, mitä muista Villin Pohjolan maista nähdään kameran linssin läpi.
Saaristossa olen hylkeitä nähnyt , kuin yllätyslahjan saisi kun harvinaisemman eläimen näkee. Jäiden lähtöä täällä odotellaan, saa taas seurata riemullista ja äänekästä vesilintujen kevätmuuttoa. Haahka on usein ensimmäinen kevään merkki, vielä en ole nähnyt mainintaa, onhan jäätilanne vielä kovin talvinen.
Luin hauskan uutisen, että suomenpystykorvaa ehdotetaan Unescon maailmanperintölistalle . Omat listansa on aineettomalle kulttuurille, kuten juhlaperinteille ja tapakulttuurill, yhtään eläintä siinä ei kai vielä ole. Suomi on vasta liittymässä sopimuksen tähän osaan. Meillähän on 7 kulttuuriperintökohdetta, vain yksi niistä luontokohde. Luulisi, että Lounaissaaristo tai Järvi-Suomi olisivat luontolistalla.
http://www.suomenlinna.fi/linnoitus/maailmanperintokohde/maailmanperintokohteet_suomessa
Suomenpystykorvaa perustellaan siksi, että se edustaa ikiaikaista suomalaisuutta, liittyy jo suomalaisten esihistoriaan metsästysapurina ja kodin vahtina. Nimitys oli alunperin peni, siitähän tulee pituusmitta peninkulma, lyhenne peninkuulumasta eli miten pitkälle koiran haukku kuului tyynellä ilmalla. Eräässä jutussa suomalaista miestä verrataan suomenpystykorvaan :
"Me olemme molemmat itsepäisiä ja määrätietoisia. Emme mielistele muita, paitsi joskus tarvittaessa. Ja luottamuksen voi suomenpystykorvan kanssa menettää vain kerran."
Otsikko on niin laaja, joten muistutellaan mieleen Suomen kansalliseläin karhu, . -puu rauduskoivu, -lintu laulujoutsen ja -kukka kielo, kansalliskivikin on valittu, graniitti.
Mitenkähän tästä taas selviää !! Tänään onkin yks sekotuksen päivä. Lumouduin vielä katsomaan äsken ´Pahuksen tytär´ dokumenttielokuvan pianisti Martha Algerich´ista. Kun hurmaannun jostain, eläydyn niin täysin, se menee niin syvälle, että oon kuin muissa maailmoissa pitkän aikaa. Siksikin kai olis hyvä saada välillä hakata halkoja.
Siksi palaan viel vaikka pystykorvaan, meillähän on ollut tämä perhettään ylenmäärin puolustava ja rakastava koira. Kerran luultavasti loukkasin ´häntä´ (pystykorvasta voi sanoa hän, ei esimerkiksi dobermannista), niin niin hän oli loukkaantunut minulle monta päivää. En kyllä vertaisi suom. miestä pystykorvaan..
Graniitti on minulle jumalallinen sana, muistankohan oikein, että Suomenlahden pohjakin on graniittia, kerkiispä elää viel sen päivän, että junalla pääsee Viroon Suomenlahden ali. Pohjaa myöten ei kai olle mahdollista.
Olen suuri luonnon ystävä, tässä ketju kuin tilauksesta näin 'lomasen' jälkeen voi nauttia mukavista havainnosta.
Olenhan toki pannut merkille etten ole ainoa ja nyt on muistettava katsoa nuo loput jaksot.
Suomessa on paljon hoidettuja metsiä, rämeikköjä ja laajoja suoalueita joissa on oma eläinkanta saavat karhut ja sudet seikkailla vapaasti kun vain pysyisivät poissa asutuksien läheltä, aiheuttavat harmia ja vahinkoja maaseudulla.
Kaikki lapset, kuten eläinlapsetkin ovat hellyttäviä uteliaita, niin kuin me ihmiset halutaan katsella niitten kasvamista ja keskenäisiä kisailuja.
Hittolainen kun tähän näppäimistöön ei taida enää jaksaa keskittyä ja oppia sitä käyttämään, yritän yritän kuitenkin
Kyllä tässä nyt on hurmaantunut, tai oikeastaan liikuttunut yks' ja toinen tänään.
Pikku Juri Enzo vietti kanssani hurjan vilkkaan päivän, asiaa tuli, niin koulasiat, matematiikat ja kiusaamiset, ihan jäi piirustusinto toiseksi:D En ollut ymmärtänytkään miten paljon oli kerrottavaa kaikesta. Hellyttävintä oli kun söimme lounasta, niin hän leikitteli käsivarteni allilla, tiedättehän se on kuin hauen vatsa hieman ikääntyneillä.
Minä vaan annoin keinutella sitä, ja kerroin, että noin ne on kun vanhenee,...ja voi pientä hyväsydämistä poikaa, otti ja suukotteli käsivarttani spontaanisti!
On nuo etelän lämpimien maiden lapset tunteensa suoraan näyttäviä :) Lähtiessä taas suukkoja kaikkialle kasvoille, vielä suoraan silmiin hetkeksi katsominen lopuksi:D
Mikä mies pojasta isona tuleekaan, niin tunteensa osaa näyttää niille joita rakastaa.
Parhaillaan TV-1 näyttää dokumenttikuvaa erikoisesta kalasta nimeltään antennikrotti. Sillä on saalistuskeinona oma houkutusmato. Kuin animaatio-otus, antennikrotti myös kävelee meren pohjassa. Uimataito sillä on heikohko.
Aikoinaan olin hyvin kiinnostunut jääkausista, mitä ne esim.sulaessaan ja liikkuessaan tiettyyn suuntaan saivat aikaan maaperässä.
Suomen kallioperähän on hyvin vanhaa, muodostunut noin 300-400 miljoonaa vuotta sitten, graniitti on vakainta ja vahvinta Suomessa verrattuna muuhun Eurooppaan. Allamme on paikoitellen jopa 230 km kiinteää kivieä.
Jääkaudet mataloittivat Suomen vuoret, mutta näkyvissä ei ole paljonkaan peruskalliota.
Vanhimmat tutkitut kalliomme ovat noin 3500 miljoonan vuoden ikäisiä.
Jo lapsena kummastelin eri puolilla Suomea isoja kivenjärkäleitä, esim Kymenlaaaksossa oli paikoitellen paljon.Ja peltojen raivaajille kovaa työtä näitä kivijärkäleitä siirrellä, niitäkin eri tavalla eri puolella Suomea.
Ne ovat viimeisen jääkauden sulaessa jään mukanaan kuljettamia möhkäleitä, tiettyyn suuntaahan jää liikkui sulaessaan.
Tuosta Suomenlahden rautietunnelista Viroon on keskusteltu kai viimeksi 1995-96. Todettiin sen olevan mahdollista, Suomenlahden alla jatkuu graniittimaaperä osittain, mutta kysymyshän on rahasta. Nopea tie Eurooppaan se olisikin.
Vilkaisin wikipediaan, onhan tuolla jos kuinka paljon tietoa tästä tunnelin rakentamisesta, viimeks on puhuttu viime vuonna. Kyllä se näinollen joskus toteutuu tää Rail Baltica.
Jääkaudella mannerjää painoi armaan isänmaamme, tulevan Suomi-neidon, vartalon lommolle. Siitä kohoaminen jatkuu vieläkin.
Siitä maantiedon tunnilla kertoi rehtorimme Kurt Enkola, jokaitse teki tohtorin väitöskirjaansa silloin Merenkurkun maan kohoamisesta.
Wikipedian mukaan Merenkurkun kohdalla maapinta-ala kasvaa neliökilometrin verran ja koko maassa seitsämän neliökilometria.
Rannikolla muodostuu vesijättömaata, jolla on joissakin tapauksissa juridista merkitystä. Kotitilallani oli määräalalle rannankäyttöoikeus. Vesijättömaata seurattiin ja jossain vaiheessa se huomioitiin ja siirrettiin käyttöalan rajoja.
Hienosti näkyvillä on jään kulkusuunta kallioihin jääneet uurteet luode-kaakko suunnassa. Myös hiidenkirnut ovat hienoja.
lisäys
tuo maa-alan lisäys tapahtuu vuodessa.
Meillähän on pitkin poikin valtavia siirtolohkareita. Jääkausien liikuttelemat järkäleet. Ne ovat nyt arvossaan, sillä meidän lähelläkin moottoritielle piti tehdä mutka, että kivet säästyisivät. Vähän se kyllä ihmetytti, sillä kyllä Suomessa kiviä piisaa.
Toista on Virossa, jossa huomasimme, että kivet oli suojeltu ja tiet ihan aiheellisesti kiersivät ne muutamat, joita sillä täällä näkyy.
Mielenkiintoista on jääkauden aikaisen mannerjään iukuminen Suomen alueelta lounaan suuntaan. Järvisuomen vesialtaat ovat jäämassojen uurtamia.
Jäämassat veivät ruokamultamme Etelä-Venäjälle. Sinne muodostui paksu mustanmullan alue.
Sekin mielenkiintoista, että vanhimmat asumisen merkit löytyvät Suomussalmen seutuvilta, kas kun Etelä-Suomen alueet olivat jääjärvien peittämiä.
Jääkauden aikainen jäämassa oli vahvimmillaan perämeren alueella. Kun maankuori nousi, mm. Saimaakin pääsi virtaamaan Vuoksen kautta mereen.
Ensimmäisinä vuosituhansina jääkauden jälkeen Saimaan vedet virtasívat Kalajoen kautta Perämerelle.
Edellä kirjoittajan tiedoista johtuen muistui mieleeni Kolvananuuro Kontiolahdella Joensuun lähellä. Se on syvä rotkolaakso, muodostunut miljoonia vuosia sitten kallioperään.
Olen käynyt siellä nuorempana, ihan jännittävä paikka erikoisine kasvillisuuksineen.Sinne laskeudutaan hankalaa polkua, sillä seinämät ovat kymmeniä metrejä korkeat. Ei ois enää sinne menemistä näillä jaloilla!
Kolvananuuro on myyttinen paikka pohjois-karjalaisessa tarustossa. Lukekaapa kiinnostuneet Hikipediasta nimellään.
Olihan myyttinen tarina salaisesta piilopaikasta. Huvittavinta oli, jos joku poistaa sivustonsa internetistä, on hän laskeutunut Kolvananuuroon. On mennyt maan alle, jonka takana on toinen todellisuus.
!!! - No, juu....mukava siellä olikin olla rotkon pohjalla, kunpa olis silloin tiennyt tuon myyttisyydenkin. Oikeestaan jäi semmoinen tunne, että ´toinen todellisuus´ olikin.
Pohjois- Pohjanmaalla on ehkä vastaavanlainen rotkojärvi nimeltä Julmaölkky. Löytyy myös googlehaulla Olen käynyt siellä kauniina kesäpäivänä. Jyrkät kalliorinteet laskeutuvat veteen nin kuin Repovedelläkin Kymenlaaksossa.
Keski-Suomessa taitaa olla joku Helvetin Kolu, olisko Seitsemisen kansallispuistossa. Sekin viittaa ikivanhan vulkaanisen toiminnan aikaiseen maisemaan.
Kolvanauuro on paikka pohjois-Karjalassa muistaakseni Enossa, suuria luonnossa esiintyviä korkeuseroja, aivan uskomatonta.
Kiersin sen 10 km merkityn lenkin, olihan hyytelöinen olo huimausta potevalle ;-)).
Kirjoittamalla hakukoneeseen Kolvananuuro löytyy kuvia ja kertomuksia on hyvä valinta.
Pirunpellot.
Asuin joitakin vuosia Turussa Nunnavuoren pirunpeltoa lähellä. Se on erikoinen nähtävyys, joka on ollut paikallaan jo 7500 vuotta maaperägeologien mukaan. Se on hehtaarin laajuinen kivi"pelto", jossa on kolmemetrinen kivikerros. Viralliselta nimitykseltään se on muinaisranta. Siinä ei kasva muuta kuin jäkälää kivillä.
80- luvulla kansatieteilijä Keijo Parkkunen, toi paikalle kaivinkoneen ja ryhtyi siirtämään lohkareita syrjään. Kävin katsomassa sitä touhua, joka lopetettiin alkuunsa. Hän halusi todistaa että kivien alla on hiidenkirnuja. Parkkunen sai sakot tutkimuksistaan.
Se muinaisranta on nykyän 60 metriä merenpinnan yläpuolella. Vesi oli niin korkealla jääkauden jälkeen.
Mielenkiintoisia tietoja Itämeren alueelta löytyy googlelta. http://fi.wikipedia.org/wiki/Itämeri
Todeta piti jälleeen, että kyllä kotimaamme on upea maa luontonsa ja eläimiensä puolesta. Oli mahtavaa nähdä karhujen painivan ja ahdistelevan susilaumaa, vaikka sudet taisivat vetää pitemmän korren. Karhu on upea eläin. Taitaa niitä olla täällä Espoonkin metsissä. Olisi melkoinen elämys tulla vastakkain noin mahtavan eläimen kanssa.
Liikuttavaa oli nähdä, kuinka tavin poikaset yksi toisensa jälkeen ponnahtivat ulos koukkelostaan ja rohkeasti liitelivät pikku siivillään maahan, tietämättä mitä vastaan tulee. Se viimeisinkin pinkoi toisten perään sumeilematta.
Liito-oravakin oli vaaravyöhykkeessä poikasensa kanssa. Pöllö vaani oksallaan, mutta onneksi ehtivät pesäkoloonsa.
Kaiken kaikkiaan hieno luonto-ohjelma, jota katsoi intensiivisesti alusta loppuun.
Ihmettelin vain, että saksalaiset olivat tehneet filmin yhteistyönä suomalaisten kanssa. Eikö suomalaiset osaa tehdä vastaavanlaisia dogumenttejä kotimaastaan.
On mielenkiintoinen ja upea matkailumainos näytettäväksi ulkomailla. Luulisi, että tuollainen karu luonto kiinnostaisi keski-eurooppalaisia ja englantilaisia.
.
Avara luonto, Villi Pohjola
Ohjelmahan oli kuusiosaisen saksalaisdokumenttisarjan ensimmäinen osa. Meidän kunniaksemme saimme olla ensimmäisen osan esittelymaa.
Olihan mukana ollut lopputekstien mukaan vaikkapa kuuluisa luontovalokuvaajamme Haunnu Hautala.
On hyvin harmillista, että liki uhanalaisen liito-oravan pahin vihollinen on juuri pöllö. Ne kun ehtii huomata liito-oravan pesäkolon, niin eihän sillä pesyeellä ole mitään mahdollisuutta välttää pöllöjen hyökkäyksiä.
Juuri nyt tulee telkkarissa ykköseltä dokumentti Herko-karhu ja susityttö.
Aivan kuin olisi palannut samoihin maisemiin, niin voi varmaan osittain ollakin kuvauspaikan perusteella.
Tänään oli kaunis näky eräällä pellolla luulin jonkun koiran juoksevan mutta juoksija olikin kaunis tuuheahäntäinen kettu, hiljensin ja pysähdyin,niin pysähtyi kettukin jäin etujalka koukussa odottamaan mitä minulla oli mielessä.
Minuutin verran tuskin enempää katselin tuota kaunista eläintä, sitten se vain lähti sinne mistä oli tullutkin, onneksi koska tuo tie on vilkasliikenteinen, ainakin tälläkertaa pelastui tuo repolainen.
Puhtaalla lumella tuo näky oli suorastaan ihme, 'kauniine' kasvoineen ja puhtaine turkkeineen teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen.
Vaivatonta oli juoksu kantavalla hangella, pääsi metsänsuojaan ainakin tällä kertaa.
http://www.youtube.com/watch?v=Cxd4vAh2QCo&list=PL5D8A8FE0C8A0D21F&
index=6 kaunista aamua auringon peittämästä taivaasta kuunnellaan aamutuimaan laulua..
Parasta aikaa näkyy ohjelmasarjan toinen osa, joka kertoo Norjasta.
Laitoin tallennukseen ko. ohjelman, katson sen myöhemmin. Arvattavasti hieno esitys kuten ensimmäinenkin osa.
No niin, siinähän se Norjan osuus olikin. Katsoin, onko joku muu aloittanut kenties uudell otsikolla, ei tainnut olla.
Yhtä shokeeravan upea ei mielestäni ollut kuin Suomen osuus, mutta ovathan luonto ja eläinten olosuhteet niin tyystin erilaiset kuin meillä. Jääkaudella paljon huomattavampi merkitys maisemallisuudessa kuin muualla Pohjolassa. Golf-virran vaikutus vesistöihin tietysti myös melkoinen.
Alussa mainttiin ´Peikkojen Valtakunta´......kyllä mahtavan hyvin soi taustamusiikki mystisyyden lisääjänä.
Kansallispuistossa taidettiin enimmäkseen liikkua. Myskihärät ja linnusto pääosissa. Karhut ja sudet puuttuvat näköjään tyystin, talvi liian ankara niitten selviämiselle.
Maisemallisesti vaikuttavan upea oli ohjelma kyllä. Ei kuitenkaan vetänyt vertoja Suomen rajuudelle, enemmän meillä erämaa-käsitteen tuntua.
Aloittaa Norjalla, Suomi on otsikkona.
Oikeestaan Villi Pohjola- nimitys tuntuu osuvan juuri Suomeen, kyllä meillä sekä luonto, ihmiset että eläimet ovat niin ainutlaatuisen erilaisia kuin missään muualla.
Ei kylläkään yksin ylistysvirttä veisaten tää huomio, enemmän alkukantaisina ollaan kyllä säilytty, ihan ei ole vielä liiallisuuden elintason hurma meitä pilannut.
Voi millaiseen jylhän kauniiseen maahan ovatkaan norjalaiset juurtuneet. Ilmakuvaukset ovat helpoin keino siirtyä paikasta toiseen. Helokopteri ollut kovassa käytössä kuvausryhmällä. Ei ole ollut helppoa norjalaisten infrastruktuuria rakentaa tuonne tuntureiden (ovatko nuo vuoret tuntureita?) ja vuonojen maahan.
Sain uutta tietoa, en tiennyt Norjassa myskihärkiä olevan ja että härkänimityksestä huolimatta eläin kuuluu lampaiden ja vuohien sukuun.
Ihailla pitää luontokuvaajien hienoa kuvanlaatua, lähikuvat lumen keskeltä nousevista vuokoista ja ilveksestä kun se nappaa myyrän lumen alta. Laatukamaa on tämä sarja jota kyllä katselee uusintoinakin tulevaisuudessa.
Vastaan itse googelia tutkittuani.
"Fennoskandian kilven luoteisraja on näkyvissä Kilpisjärvellä. Sen voi havaita esimerkiksi Saanatunturin rinteessä. Ruotsissa ja Norjassa kilpialue rajoittuu sitä nuorempaan kaledoniseen vuorijonoon."
-siis tuntureita ovat, mutta nuorempia.
Anteeksi Sus --kun huomasin että olin kirjoittanut aivan väärän otsikon alle nämä sepustukseni --mutta en kai ole häirinnyt hienoa linkkiä .
Itsekkin olen luonnon ihailia ja matkustellut ympäri Suomea --sillon nuorena . Ja Norjassakin olen käynyt oli näin samaa vuodenaikaa kun nyt .
Omalla autolla mentiin Ensin Gootteporista Norjaan ja Stavangeriin -- sieltä pohjoisenkautta osloon ja sitten Ruotsinpuolelle
Ja kuinka pohjoisessa oli silloinkin paljon lunta . pienet mökit oli Katonharjaan asti lumessa --ja hiihtäjiä oli paljon .
Voi kun olis nuori sinne hiihteleen nytkin olis mieli .
Kiitos linkistä Toivottavasti näkyy ulkomaillakin --on monta ohjelmaa yle --areenalla kun kieltää EI ulkomaiia
Sitä olen miettinyt kun on näitä maahanmuuttajia tekemässä kotiavustuksia täälä meidänkin talon mummuille ja vaareille ja niitä hunnutettuja menee hississä joka päivä . Se onkin oikein -- en ole päässyt haastatteleen niitä vanhuksia kun heitä ei enään näy ulkona ja hississäkään .
Mutta miehiäkin on nyt ainaki yhden tutemani Suomalaiseen lähellä 90 jo ikää.
,Ennen hän ei ollut tyytyväinen kun oli ulkolainen joka ei osannut Ruotsiakaan ,nyt siellä käy niitä tummia , koko perhe perhe työssä joskus .
- Sama ihminen heittää leipää ja muutakin ruokaa ikkunasta , ja täälä on rotilla hyvät oltavat --juustojakin on ihan kilokaupalla . Ostavat mummulle paljon ylitarpeen
Ollaan siittä tehty valitus Taloyhtiölle , mutta he ovat aika voimattomia tällaiseen
Omaisia ei ole lähellä --säälittää kuinka tällaista kodinhoitoa täällä sallitaa.
Kyllä suomessa on varmaanki jonkinlainen kontrolli ihmisistä jotka tätäkin työtä pääsee tekemään.
En minä UM mitään linkkejä koskaan laita, missähän lienet seikkailemassa käynyt!
Kuten tuossa edellä jo sanoin, Villi Pohjola sopii Suomeen, voiha joku halutessaan aloitaa uudella otsikolla juttua tästä sarjasta, onha siitä näkemättä ainakin kolme osaa, vai miten lie.
vaan uusi aloitus, ei täällä monen aloituksiin paljon vastailla. Pitää olla tuollainen hyvä aloittaja ja muutenkin hyvä kirjoittaja.
Kyllähän näistä kirjoituksista näin vuosien varrelta jo aika hyvin huomaa jotain ihmisten persoonallisuuksista, JOS sillä silmällä tiirailemaan rupee. Omalta kohaltain voin vain sanoo, että puhtaasti omasta mielenkiinnosta kulloisenakin aamuna joko on inspiraatiota ite ottaa aihe tai vastata johonkin tai sitten ei huvita mikään. Kohteliaisuuskirjoittamista en harrasta, liekö sitten itsekkyyttäkin.Miks väen väkisin värkkäämään jotain, jos ei ole aiheeseen mitään mielenkiintoo.
Kyllä vaan kirjoittelen ns. yksinäisen suen mentaliteetilla, kiinnostakoon ketään tai ei.
Jos meikäläisen ikäiset eivät vaikkapa vain viikkoon mitään kirjoita, niin oikeinkirjoitus alkaa rapautumaan, eli tulee kirjoitusvirheitä. Näin kylmällä säällä on rankkaa olla pitkään ulkonakin.
Käy hengityksen päälle, kun sattuu olemaan syntymässä saadun hapensaantisysteemin vaje. Isosisko kertoi, että olin ensimmäiset viikot ns. sininen kakara. Ihme että sellaisilla emmeillä jäi edes henkiin.