läpinäkyvät aallot
imevät
päivän valon
ja levittävät
sen yöhön
saaden kaikki
huokoset
sepposen selälleen
vaimentaen äänet,
estäen niitä
liukenemasta
ympäristöön
estäen
kompastelemasta
kylmän kankeisiin
sanoihin, jotka
puistattaisivat
selkäpiin nukan
koholle
pakottaisivat kahlaamaan
houkuttelevaan mereen,
kuten väsymys
polttaa silmäkulmien
takan yrittäessään
nukahtaa
hukuttautumalla
unelman
tuomaan suussa
sulavan suklaan
pehmeyteen
aurinkokunnan
kauneimpaan
merimaisemaan, jossa
ihminen tuntee
liikkuvansa takaperin
väärään suuntaan,
jossa epäsäännöllinen
hengitys
muistuttaa tuulen
mukavuutta hakevasta
kosketuksesta
silmän pakonomaisesta
tarpeesta nostaa
luomia
ja tarkistaa sijaintinsa ja
sielunsa
uppoamattomuus
kuinka auringon
sarastus todistaa
olemassaolon jatkuvuudesta,
sumun riippuminen
näköalattomuudesta
ja ikkunan aukeaminen
kylmyydestä
vieraasta nimestä
silmistä ja
tuoksusta,
joita meren virtaukset
tuovat ja vievät
kuljettavat huoneista
toiseen,
etsien jotakin
jonka luulee
hukkuneen tai
kaipaisi jotakin
jota ei tiedä
olevan
ymmärtämättä,
että tyhjiön
voisi täyttää
onnellisella hetkellä
antamalla kuuman ja
kylmän huuhtoa
ruumiin läpi
tuntea kuinka
lämmin hiki
kihahtaa pintaan ja
jäähtyy grogi-lasiin
kilahtelevien jääpalojen
ominaispainolla
antamatta lupaustansa,
sellaista jonka
tietää pettävänsä
kuten syksyiset
lehdet putoavat
luvatessaan
ikuista kauneutta
tietäen matkivansa
onnellisesti kuolevia
niitä jotka maatuvat ja
palaavat uudelleen
levottomana liikkeenä,
syöden kaulalta
rinnoilta
alempaa kuin
kannibaalit
sekoittavat intohimonsa
yrittäen ensin olla
rakastamatta ja
sitten rakastaa,
täyttäen ja sulkien
kaiken ulkopuolelle
ottaen ja antaen
kuuman uunin tavoin
sykkivien ohimoidensa
tykyttäessä takaa ajettuna
kelluen selällään
ajatellessaan
pirstoutuvaa maailmaa,
joka erottaa pimeyden valosta,
avoimen katseen
varmasta
tapahtumaketjun, jossa
kaikki menee nurin,
keikahtaa ja kaatuu
silmien värien muutoksen
heijastaessa sen mitä
tapahtuu,
sen mihin luonto
pyrkii
häviävä palautumaton
elämä on
varjon kaltainen
kaunis ja ylevä
se naulitsee meidät
ikuisuuteen,
lyö naulat ristilleen
tehden liikkeistä
vapaita ja merkityksellisiä
eroottinen kokemus
rajoittamatta elämää
tai vapautta olemalla
hyökkäävyys,
lähentymisen mahdollisuus
ilman takeita
tuo korviin
heikkoja ja suloisia
ääniä,
tuhannet kitarat
ulvomaan
tuntemaan rohkeutensa
ehtyvän,
saaden ruumiin
tärisemään
kiihottuen vastoin
tahtoaan,
uskoen menettävänsä
kaiken arkisuuden
kulkiessaan kohti
pyhäinhäväistystä
syliä, jota
ei tuntenut
eikä halunnutkaan
tuntea,
nautinnon
lähestyessä
hiljaisella tulella
hiljaa
liueten suoneen
pistettynä
koko ruumiiseen
haraten hekumaa
vastaan
yllyttäen sielunkin
nousemaan barrikadeille ja
kurkkimaan vihoviimeisestä
sopukasta
kuulla kuinka
rakastelun huuto
sokaisee ja
kuurouttaa aistit
saa kaikki
elämän pienet
kauneusvirheet
tuntumaan mitättömiltä
ihmisen pyrkiessä
pakenemaan kärsimyksiään
ja
nyt kaiken
ollessa toisin
punahattuinen metsästäjä
on tavannut rakkaansa
kurottaessaan
hiljaisuuden aidan yli
nähdessään
virtaavan puron,
kukoistavaa elämää
sen rannoilla
tajuamalla itse
olevansa syypää
kärsimyksiinsä ja
sokeuteen,
hyväksymättä
elämän kompromissia
tuntemalla
kutsumuksen
laskelmoinnin ja
kaipuun, mutta
ymmärtäen, että
kaikella ei
tarvitse aina
olla merkitystä
onnellisuus ei
ole
satunnainen lepo,
maanantainen arki,
tiskatut astiat ja
maksettu laina
ainutkertaisuus
kuitenkin on
kyky nähdä
kuvittelematon
sitä mitä
ei voi arvioida
tai laskea vaan
se on löydettävä
paljastettava,
riisuttava ja
valloitettava
ei terävällä miekalla
eikä tyhjää
kumisevilla sanoila
vaan löytämällä
minuus itsessä
ja ympäristössä,
ihanne, jota
ei tarvitse etsiä
ja johon ei
tarvitse pettyä
löydettyään
silloin tulisi
piirtää se
ensimmäinen
sana,
kosketus
lumottu ilmapiiri
vapaus, joka
odottaa vapauttajaa
ja jolla ei
ole todellista nimeä
suudeltava onnesta
hämmentyneet piirteet,
jolle jokainen
polku on ollut väärä
ja silti tuntee
lentävänsä perille
yksin vaan
yöperhonen
http://www.youtube.com/watch?v=IIL3YWvNuE8
imevät
päivän valon
ja levittävät
sen yöhön
saaden kaikki
huokoset
sepposen selälleen
vaimentaen äänet,
estäen niitä
liukenemasta
ympäristöön
estäen
kompastelemasta
kylmän kankeisiin
sanoihin, jotka
puistattaisivat
selkäpiin nukan
koholle
pakottaisivat kahlaamaan
houkuttelevaan mereen,
kuten väsymys
polttaa silmäkulmien
takan yrittäessään
nukahtaa
hukuttautumalla
unelman
tuomaan suussa
sulavan suklaan
pehmeyteen
aurinkokunnan
kauneimpaan
merimaisemaan, jossa
ihminen tuntee
liikkuvansa takaperin
väärään suuntaan,
jossa epäsäännöllinen
hengitys
muistuttaa tuulen
mukavuutta hakevasta
kosketuksesta
silmän pakonomaisesta
tarpeesta nostaa
luomia
ja tarkistaa sijaintinsa ja
sielunsa
uppoamattomuus
kuinka auringon
sarastus todistaa
olemassaolon jatkuvuudesta,
sumun riippuminen
näköalattomuudesta
ja ikkunan aukeaminen
kylmyydestä
vieraasta nimestä
silmistä ja
tuoksusta,
joita meren virtaukset
tuovat ja vievät
kuljettavat huoneista
toiseen,
etsien jotakin
jonka luulee
hukkuneen tai
kaipaisi jotakin
jota ei tiedä
olevan
ymmärtämättä,
että tyhjiön
voisi täyttää
onnellisella hetkellä
antamalla kuuman ja
kylmän huuhtoa
ruumiin läpi
tuntea kuinka
lämmin hiki
kihahtaa pintaan ja
jäähtyy grogi-lasiin
kilahtelevien jääpalojen
ominaispainolla
antamatta lupaustansa,
sellaista jonka
tietää pettävänsä
kuten syksyiset
lehdet putoavat
luvatessaan
ikuista kauneutta
tietäen matkivansa
onnellisesti kuolevia
niitä jotka maatuvat ja
palaavat uudelleen
levottomana liikkeenä,
syöden kaulalta
rinnoilta
alempaa kuin
kannibaalit
sekoittavat intohimonsa
yrittäen ensin olla
rakastamatta ja
sitten rakastaa,
täyttäen ja sulkien
kaiken ulkopuolelle
ottaen ja antaen
kuuman uunin tavoin
sykkivien ohimoidensa
tykyttäessä takaa ajettuna
kelluen selällään
ajatellessaan
pirstoutuvaa maailmaa,
joka erottaa pimeyden valosta,
avoimen katseen
varmasta
tapahtumaketjun, jossa
kaikki menee nurin,
keikahtaa ja kaatuu
silmien värien muutoksen
heijastaessa sen mitä
tapahtuu,
sen mihin luonto
pyrkii
häviävä palautumaton
elämä on
varjon kaltainen
kaunis ja ylevä
se naulitsee meidät
ikuisuuteen,
lyö naulat ristilleen
tehden liikkeistä
vapaita ja merkityksellisiä
eroottinen kokemus
rajoittamatta elämää
tai vapautta olemalla
hyökkäävyys,
lähentymisen mahdollisuus
ilman takeita
tuo korviin
heikkoja ja suloisia
ääniä,
tuhannet kitarat
ulvomaan
tuntemaan rohkeutensa
ehtyvän,
saaden ruumiin
tärisemään
kiihottuen vastoin
tahtoaan,
uskoen menettävänsä
kaiken arkisuuden
kulkiessaan kohti
pyhäinhäväistystä
syliä, jota
ei tuntenut
eikä halunnutkaan
tuntea,
nautinnon
lähestyessä
hiljaisella tulella
hiljaa
liueten suoneen
pistettynä
koko ruumiiseen
haraten hekumaa
vastaan
yllyttäen sielunkin
nousemaan barrikadeille ja
kurkkimaan vihoviimeisestä
sopukasta
kuulla kuinka
rakastelun huuto
sokaisee ja
kuurouttaa aistit
saa kaikki
elämän pienet
kauneusvirheet
tuntumaan mitättömiltä
ihmisen pyrkiessä
pakenemaan kärsimyksiään
ja
nyt kaiken
ollessa toisin
punahattuinen metsästäjä
on tavannut rakkaansa
kurottaessaan
hiljaisuuden aidan yli
nähdessään
virtaavan puron,
kukoistavaa elämää
sen rannoilla
tajuamalla itse
olevansa syypää
kärsimyksiinsä ja
sokeuteen,
hyväksymättä
elämän kompromissia
tuntemalla
kutsumuksen
laskelmoinnin ja
kaipuun, mutta
ymmärtäen, että
kaikella ei
tarvitse aina
olla merkitystä
onnellisuus ei
ole
satunnainen lepo,
maanantainen arki,
tiskatut astiat ja
maksettu laina
ainutkertaisuus
kuitenkin on
kyky nähdä
kuvittelematon
sitä mitä
ei voi arvioida
tai laskea vaan
se on löydettävä
paljastettava,
riisuttava ja
valloitettava
ei terävällä miekalla
eikä tyhjää
kumisevilla sanoila
vaan löytämällä
minuus itsessä
ja ympäristössä,
ihanne, jota
ei tarvitse etsiä
ja johon ei
tarvitse pettyä
löydettyään
silloin tulisi
piirtää se
ensimmäinen
sana,
kosketus
lumottu ilmapiiri
vapaus, joka
odottaa vapauttajaa
ja jolla ei
ole todellista nimeä
suudeltava onnesta
hämmentyneet piirteet,
jolle jokainen
polku on ollut väärä
ja silti tuntee
lentävänsä perille
yksin vaan
yöperhonen
http://www.youtube.com/watch?v=IIL3YWvNuE8
Vastaukset 5
Vanhimmat
http://www.youtube.com/watch?v=v9hdMSr6Duc
Runo, joka sai siivet. Se lennättää lukijansa läpi houkuttelevan meren läpinäkyvien aaltojen kohti aurinkokunnan kauneimpaa merimaisemaa...ja jos sillä matkalla löytää minuutensa ja saavuttaa sielun vapauden, on jo aika lähellä sitä mitä elämän tarkoitukseksi ymmärretään.
Kiitos ja kaunista päivää..
http://www.youtube.com/watch?v=RglMIKG0GFw
Upeat runot sulla taas... monesko kerta he's killing me softly..
Piti palata pyytämään anteeksi tapaa millä lähdin. Syy ei ollut muualla kuin itsessäni, kykynemättömyyttä hoitaa mun omaa sisäistä sotkuani.. epätoivoinen teko joka oli täysin irrallaan palstailusta. Mä en kestäisi sitä, että sulle jäi se kuva että suutuin, tai että kellekään tuli sellainen olo. Elämä koettelee. Mut niinhän se meitä kaikkia, ei mitään uutta.
Ojentaa tassua taas... pitäiskö antaa sulle yks, kun mun niin usein pitää sitä sulle ojentaa.. ei olis kyllä mikään onnenkäpälä :))
Tää olis sopinut paremmin tuohon Run runoosi, (joka sai mut kyyneliin, ei siis mitään uutta silläkään rintamalla) mutta laitanpa nyt kuitenkin tänne.
http://www.youtube.com/watch?v=EnH0s2JwDD4
Kiitos teille sanoistanne.
Ja teeteen sanoin on helppo puhua lisää tuulesta…
”Ensin se tuntui vain uudelta tuulelta. Semmoisia tulee ja menee. Mutta sitten se ei antanutkaan periksi: sitä oli pakko haistella. Sehän tuoksui ihmiseltä, sellaiselta, joka hetki hetkeltä kutsui enemmän.
Viattomuus ei totisesti tuoksu millekään muulle kuin halulle ojentaa kaikkensa. Ei se vaadi mitään eikä se tarjoa mitään. Siinä se vaan on: vanha, kauan sitten kadonnut menneisyys. Missä olet viipynyt, sinä voittajien voittaja?
On se outoa, mutta paljon meidän on lävitse käytävä, ennen kuin viattomuus löytää meidät uudelleen.
Oikeastaan se ei hylkää meitä lapsuudessa, vaan me hylkäämme sen. Elämä on armotonta ja vaatii aikamoista asioiden karsimista.
Niin me vaan ajattelemme, että jos jäämme nukkemme kanssa leikkimään lapsuudenhuoneen lattialle, niin elämä humahtaa ohi. Vai kuvittelitko, että siinä on jarru, jota painamalla aika pysähtyy? Seis maailma! Älä jätä!
Totuuden nimessä sanottava: ei se niin ole. Aika menee eteenpäin. Pienin nykäyksin. Sellaiset 80 vuotta kerrallaan, yhden ihmisen mitan. Ei se sen suurempaa voi tehdä.
Auta armias häntä, joka viimeisinä muistoinaan tajuaa, ettei hän eläessään saanut mitään hyvää eikä pahaakaan aikaan. Millaisin huulin hän kohtaa sen seuraavan vaiheen, sen, jonka nimeä ja ja ilmettä kukaan meistä ei tiedä? Hymyilevinkö?
Olkaamme onnellisia uudesta tuulesta. Joskus se tulee ennemmin, joskus vähän myöhemmin. Pääasia että tulee.
Ja aika iso osa nuoruuden joukoista lähti niille teille, joilta ei hymyssä suin palata. Kaikki eivät enää kykene tuntemaan tuulta. Lapsuuden ja meidän väliin on kasvanut liian suuri muuri.
Voi olla sattumaa, että uusi tuuli osuu meidän sieluumme ja mieleemme. Mutta pitäkäämme kaksin käsin kiinni tästä suurimmasta lahjasta, joka meille suodaan. Kyllä rahaa kaikilla jonkinlainen nippu on, mutta kuinka monella on rohkeutta? Siis rohkeutta kulkea hymy huulillaan omaa tietään.
Niin se minutkin kerran taas yllätti. Istuin kivellä yksin muka murheelle itseni luovuttaneena. Sattumalta silmäni osuivat jostakin käsiini sattuneeseen kaarnanpalaan. Sehän on täynnä elämää! Miten tyhjä minä olinkaan tuon palasen rinnalla!
Tuo naurettavan yksinkertainen kokemus, kaarnanpalan katsominen, herätti minut.
Maailmankaikkeus, kaarnanpala, ihminen – samaa me kaikki olemme. Ja sen vannon, että yhtäkään kaarnanpalaa en heitä pois. Jos ei muuta, niin rakennan siitä kauniin purren viestiksi vieraille maille.”
Hyvää yötä ja hyvää tulevaa viikkoa, olkaa ihmisiksi ja ihmisiä toisillenne.
http://www.youtube.com/watch?v=kLCd4dqvtDg
Huomenta
TT:n mietteet mielessä on hyvä aloittaa uusi viikko. Loistavaa tekstiä!
Tuuliajolla matkalla tuntemattomaan..
http://www.youtube.com/watch?v=hzpeBFdw_vM