Onkohan Merikievari pikkuhiljaa hiipumassa vai mikä mahtaa olla "vikana". Eilenkin tanssittamassa oli kaksi tämän hetkistä hyvää tanssiorkesteria, mutta ihmisiä ei hirmuisesti paikalla. Naisia ehkä noin viisi kertaa miehiä enemmän..
Merikievari
paitaressu1
525002
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Tanssiporukka ei varmaan ole tottunut käymään Merikievarissa. Jos jossain ei totu käymään, niin peli on silloin menetetty. Sitä pelasta kaksi hyvää orkesteriakaan. Ja jos tullaan niin silloinkin naisen kannattaa varmistaa oma evästys paikalle, jotta saisi tanssia. Valitettavasti sekin on mahdollista vain harvoille onnekkaille. Näin se vaan menee. V2 lienee kuitenkin vakiinuttanut paikkansa, joten väki jakaantui molempiin. Pohjanmaan väkikin suuntasi eilen varmaan Latosaareen Finkkuilemaan. Naapurivaaraan lähti tanssijoita laajalta alueelta, uskoisin.
Hei Merikievarissa olleet, mitäs piditte Unelmavävyjen uudesta solistista? Itse tykästyin kovasti kun kerran näin ja kuulin
Eikös tämä Elevaara pitänyt yllä "sotaa kädenalitanssijoita vastaan", Nyt saa sitten korjata satoa.
Oli sitten kädenalitanssista mitä mieltä tahansa, ei kenenkään pitäisi asettaa tanssijoita toisiaan vastaan. Elevaara ei vaan luonteelleen voi mitään!
Tanssiiko Elevaara ite vain foxia ?? !! ;))
Säälistä käy yksipuolisuus.
Ei ole enää Elevaaran paikka...LUOJALLE KIITOS!
Elevaara kehitti tanssilavoja juottoloiksi, mutta se alkaa olemaan taakse jäänyttä aikaa. Näillä juottola-alueillakin tanssin harrastaminen on se syy miksi mennään tanssilavoille, eli palataan vanhaan hyvään lavatanssiaikaan. Ja tanssitaan kädenalitellen.
Oisko vaikuttanu jotain toi 25 asteen pakkanen !!!!!! Olin itsekin siel tansseis ja veikkaisin, et kyl sitä väkee oli 300 paikeilla. Olin ensiks VT2:lla kl. 22.00 asti, eikä sie kyl paljoo ollu väkee, varmaan vähä yli 100. Et uskon ton kovan pakkasen kyl vaikuttaneen joka paikas. Jos joku ei vie tiedä, niin Merikievari ei ole enää Elevaaran vetämä paikka. Nyt on uudet vetäjät ja tuntuu et, nää uudet vetäjät arvostaa asiakkaita ihan eri tavalla kuin Elevaara teki. Aika paljon myös tehty remonttia pienes aikaa.
Paikalla olin myös :).
Loistava meininki, rento porukka ja kädenalitanssit rulaa :).
Omistaja todellakin vaihtunut ja ottaa kyllä HIENOSTI kaikki tanssijat huomioon. Eikä sorra ketään! Kiitos siitä!
V2:lla kuulemma todella vähän tanssijoita!
Jatkan Merikievarissa tanssimista lähes viikottain lattia loistava ja palvelu hyvää.
Paikalla myös viime lauantaina ja ihan kivat tanssit tuli meikäläisellä, auttoi hiukan asiaa tietty et samas kyydis tuli 3 miekkosta:) Enempi olis kyl mahtunut porukkaa ja toi miesvähemmistö takuulla pisti naisten mielet matalaks.
Mul rupes toi lattia paikotellen tuntuun turhankin liukkaalle loppuehtoosti.
Siistiytynyt paikka huomattavasti eikä taida muualla olla niin kaunista naistenhuonetta kun tuolla!!
Vaikeeta taitaa tota saada enää nousuun, kun ei noinkin hyvät orkat saaanut
sinne sen enempää porukkaa. Eikä sitä pakkastakaan nyt niin paljon ollut silloin.
Joka paikassahan niitä miehiä on vähemmän. Eiköhän aloiteta miesten roudaaminen tansseihin ihan urakalla!
Täytyypä lähteä lauvantaina kievaria pelastamaan. On ainakin kiinnostava uusi yhtye tulossa paikalle.
Mikä uusi yhtye?
Sävelorkesteri Katulyhty ja toisena näyttää olevan Essi Leppäkoski. SM-ammunnat on Merikarvialla tänä viikonloppuna joten väkeä pitäis olla liikkeellä.
Kiintoisaa, sinne siis!
Väkeä voi olla mutta ei tanssinharrastajia. Ne kun katsovat tuota esiintyjäpuolta. Tuollaiset noupadit tuskin houkuttaa. Mutta eiköhän kohde pitäisi löytyä paremmin kun on ampujiakin paikalla :D Tosin tuskin V2:llakaan mitään ruuhkaa liene.
Kivat tanssit oli ainakin viikonloppuna. Lauantaina esiinty Taikakuu ja vetivät kyllä loistavan keikan. Väkeä ehkä olis saanu olla pikkusen enemmän paikalla mutta tanssimisen kannalta juuri sopivasti. Tykkäsin. :)
onneksi olkoon.hyvä valinta ottaa marion rung kiavariin. jatkakaa samaan
malliin niin ei tarvi tanssiväkeä orotella.onko muka varaa tommoseen.
sit porataan kun ei väkeä käy. lehti ilmoitti pelimiehet myös esiintyy.
sekin oli ihan puppua.kyllä ne paikalla oli mutta ei soittanut.
jani hoisi karaokea.
Pienestäpä nokkiin otat :(.
Itsellä jäi nyt tanssit väliin muista syistä.
Hyvä että monipuolista tarjontaa. Ei joka viikko voi olla Taikakuu tai joku vastaava huipuista huipuin. Niihinkin kyllästyisi äkkiä.
Toivottavast ei tule esteitä tulevana viikonloppuna ja pääsen tanssimaan jälleen Merikievariin :).
niin otti kaikki ketä piti ssaada tanssia.tipi tii ja kevät on vallaton.
ei tarvi kiavarissa kenkiä. ei kukaan astu varpaille.
jos astuu ,se on järkkäri.
toivon että väkeä kävisi. paikka hieno ja lattia hyvä.
esiintyy täytyy kärkipään soittajat.joka paikassa sama juttu.
huom. pelimiehet soitta helkkarin hyvää tanssittavaa musiikkia.
käykää ihmiset kiavarissa. siinä meillä hieno tanssipaikka.
Kyllä Merikievarissa käynti kannatti tässä kesäkuun alkupuolella, sää suosi sekin vaikutti positiivisesti, esiintyjät hyvät, tilaa oli kädenalta tanssijoille ja kaikelle muulle kansalle. Väkeä oli vähänlaisesti, naisia enemmän !! Nekatiivinen asia, karavaaniparkin sosiaalitilat, se vielä menetteli että naisilla ja miehillä samat tilat, mutta siisteys oli alakantissa. En antanut sen asian haitata. Henkilökunta oikein mukavaa. Ja sinulle paikan vetäjä, pidä iloinen yritteliäs mieli, mutta muista levätä. Hyvää kesää kaikille, ei anneta pienten epäkohtien vaikuttaa, näin kesäkin tuntuu mukavammalta.
Perjantaina yölinnun keikalla alle sata ihmistä. Ihan kuollutta. Harmin paikka... Yölintu on ennen vetänyt kievarin täyteen mutta ei näköjään enää. Lauantaina olin Käenkoskella ja kovin oli vähän tanssijoita sieläki. En tiedä miksi ei kansaa ollu liikkeellä, pakeniko kaikki Einoa kotosalla...
Suurin syy on esiintyjissä. Tuskin kovin moni enään haluaa katsella ja kuunnella Simoa. Yölinnun aika on ohitse. Ehkä Blunkan yksipuolinen ohjelmisto ei taas vetänyt Käenkoskelle väkeä, vielä kun lipun hinnaksikin oli laitettu 16€, on se vähän liikaa siitä.
Kyllä väki silti käy hyvissä tansseissa, kuten perjantaina Tessulla (PNP) ja sunnuntaina Kerholassa (Syke). Molemmat paikat oli melko täynnä.
Sivussa oleva paikka ,100km on liikaa lähteä pimeään ajamaan .
Tanssipaikat hiipuu , lippu 15€ päälle matkakulut ,liian kallista lystiä .
joo, kallista lystiä ja kun väkeä käy todella vähän, ei ole tanssikansaa kuten 80-90 luvulla...ei vetonauloja enää jotka vetäisi tanssijoita,
Kuka omistaa ja vetää Merikievaria nyt?
satu vähätalo
Tiedä siitä mutta vkl taas tanssitaan Merikievarissa.
joo lauantaina on tanssit alaravintolassa, kynnysmaan tahdissa, et jokunen sinne voi eksyä
Miten oli Souvareita väki katsomassa viime lauantaina?
Kuollut paikka nykyään. Aika ohkasella ohjelmallaki meinaavat sinne väkeä saada. Ei toimi.
Joo saman olen huomioinut, vaikka paikkoja siel remontoidaankin ja huoneita kuntoon laitetaan että kannattaakohan?
Merikievari olisi kiva paikka mutta ne sosiaalitilat leirintä alueella todella likaiset, ainakin kesällä 2013 oli näin. En ole ronkeli paikkojen suhteen, pääasia että vessaan ja pesulle pääsee. Mutta rajansa kaikella. Toki meitä matkaajiakin on monenlaisia, siistiä ja suttupyttyä, mutta jos käy kuukauden sisällä kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla samat sotkut niin jossain on vikaa. Pärjäämistä paikan vetäjälle.
Lipuista ei saa kuittia ilman pyytämistä ja silloinkin omistaja tulee naama punasena huutaa jostain kuittivihosta, eikö se kuitti tule kassakoneesta? Paljonkohan tuolla mahdetaan kiertää verottajaa ym. hämärää.....
Ei lähellekään niin paljon kuin entisen omistajan aikaan, siksi siellä
viitsii nykyään käydäkin, mm naistentanssien kesäaloituksessa oli hyvin väkeä
ei tarvinnut yksin lattialla olla.
En tiedä mistä johtuu, mutta väkeä on ollut vähän kun itse olen käynyt pyörähtämässä, ja edelliseen kommenttiin voin lisätä sen ehkä et henkilökunnan kommentteihin ja ylimielisyyteen, myös omistajattaren sanomiseen asiakkaille pitäisi miettiä, et mitä he päästävät suustaan, ei ainakaan saa asiakkita takaisin tolla.Niin metsä vastaa kun sinne huutaa, vanhaa perinnettä kunnioittaen : teppo.v ja harjavalta
Tässä ketjussa esiintyneet kommentit omistajasta osaa jokainen paikalla oikeasti käynyt jättää omaan arvoonsa. Taas kerran jäljet johtaa sylttytehtaalle.
Onko tänään nuoria naisia tanssitettavana Vkakkosella?
mä ainaki :) jos tanssitaitosia miehiäki ois...
Mie ainakin tulen Merikievariin tansseihin heti kun vaan pääsen.
Oli kesällä niin monet hyvät tanssit.
Miten on perjantai illat vetäneet väkeä?
parisenkymmentä, karaoke ehtosin
Miten on naistentansseissa kesäkuulla ollut väkeä, heinäkuulla varmastui hyvinkin kun on ennekin ollut?
Nyt on turvapaikanhakijoiden hätämajoituskeskuksena mutta ei vissiin enää kovin kauaa. Saa nähdä jatkuuko tanssit ? Mtä luulette ?
jatkuuko tanssit?
Jos tanssit jatkuu, toivottavasti. Niin paikka täytyisi siistiä joka puolelta kunnolla, myös piha-alueet. En tarkoita siellä asuneiden pakolaisten tähden vaan paikka ollut aika likainen jo monta vuotta. Vessat epäsiistit ym.paikat.
Yrittivät tehdyt helpot rahat pakolaisilla mutta eipä onnistunut :D
Nyt sitten toivotaan josko nitrodiskolaiset toisivat sitä vähemmän helppoa rahaa.
Merikievari on vanhanajan tanssityylin paikan maiseessa. Tanssijat haluaa tanssia monipuolisesti myös erilaisia kädenalitansseja ja heitä ei juurikaan nämä vanhanajan tanssipaikat kiinnosta. Monella suositulla eläkeläistanssipaikallakin noin puolet tanssii kädenalitteluja. Ei mikään ihme että vanhanajan tanssipaikat eivät enää kiinnosta.
En usko että paikka herää enää ikänä henkiin.
Sai mitä tilasi omistaja kun sekaantui pakolaisiin. Turha rutista mitään.
Sama juttu Tallukassa. Kun pakolaisten majoittaminen loppuu rajojen sulkeuduttua ihmiset karttavat Tallukkaa ja Merikievaria kuin Ruttoa.
Ei löydy asiakkaita hotelliin tai tansseihin enään Tallukkaan tai Merikievariin koskaan.
Imagotappio lähdettäessä VOK -bisnekseen mukaan on liian suuri.
Ei hyvältä näytä.
konkurssi