Rakkaudesta Ellaan

Olin töissä tehtaassa, jossa tehdään raskasta työtä pienellä palkalla, kuluttavaa ja toivotonta. En tiedä kuinka olinkaan juuttunut siihen laitokseen, kun olisin voinut tehdä paljon muutakin. Esimerkiksi kävellä meren rannalla, paljain jaloin tulikuumalla hiekalla jonkun salaperäisen naisen kanssa. Jonkun, joka tuoksui aavistuksen verran kookokselta, maistui myös. Sen sijaan raahustin bussipysäkiltä kotiin iltavuoron jälkeen. Oli talvi, karu sää. Turha kai mainitakaan, että mielialani oli synkkä.

Alaovesta päästyäni sytytin valot rappukäytävään ja siinä hän istui portailla, naapurin Ella. Pienehkö, siro nainen, jolla oli huikaisevan siniset silmät. Sellaiset, että niissä oli aavistus turkoosia. Muistan joskus ajatelleeni, että niiden kanssa katsottuna maailman täytyy olla kaunis paikka. Ellalle se ei sinä iltana ollut, sillä hän itki.

-Mitä ihmettä, osasin vain sanoa.

Istahdin hänen viereensä, sillä en voinut noin vain ohikaan kävellä. Kiedoin käteni hänen hartioilleen ja vaikka ele oli toverillisen lohduttava, en voinut olla tuntematta pientä värähdystä sisimmissäni. Olin aina ollut vähän kallellaan Ellaan, mutta en ollut tehnyt asialle mitään. Minulla ei ollut aavistustakaan vastaisiko hän haparoiviin tunteisiini, vaikka tiesin kyllä, että hän oli joskus seurustellut naisen kanssa. Se oli tullut ilmi eräänä päivänä, kun olimme haravoineet yhdessä pihatalkoissa, sen jälkeen kumonneet pari lasillista viiniä grillikatoksessa ja tehneet yllättäviä tunnustuksia ja kertoneet itsestämme sellaisia asioita, joita yleensä paljastetaan vain parhaille ystäville.

-Äsh, Ella tuhahti häpiessään ja huitaisi kädellään. -Tämä on typerää, hän jatkoi ja käänsi päänsä poispäin minusta, etten näkisi hänen kyyneleitään.
-Mikä sulla on hätänä?
-No ei yhtään mikään. Mulla on vain mun veli vaimoineen kylässä ja ne riitelevät aina. Inhottavia loukkauksia. Oon kuullut niitä lapsesta lähtien kotona. Ensin isä ja äiti, nyt sitten veli. Meillä kulkee ilkeys suvussa.
-Suhun asti se ei oo kulkenut, hymyilin. Sain Ellankin vähän virnistämään.

Nousin seisomaan, tein lähtöä kotiini, vaikka oikeastaan olisin halunnut jäädä siihen Ellan viereen koko yöksi. Hänen kanssaan tuntui aina siltä, että jotakin huikaisevaa on tapahtumassa. Ei ihan vielä, mutta hetken päästä. Nurkan takana odottaa hurmaavia asioita, värit ovat kirkkaammat ja rakkaus suloisempaa.

-Voinko mä tulla sun luokse yöksi?

Kysymys oli niin yllättävä, että vastasin aivan liian nopeasti, että tietenkin. Omissa korvissani se kuulosti siltä, että olin vain odottanut, että hän kysyisi.


Kävimme vuorotellen suikussa. Minä siksi, että olin töitten jälkeen nuhjuinen ja Ella kai siksi, että lämmin vesi lohdutti. Kietoi syliinsä ja tuuditti. Hän tuli suihkusta pelkkä pyyhe ympärillään, vaaleat hiukset märkinä. Meikittä, yön kynnyksellä, itkeneenä hän oli silti kauneinta, mitä tiesin. Tavallinen nainen, mutta niin epätavallinen. Siro, silti voimakas ja vankkalanteinen. Pienet, mutta vahvat ja ilmeikkäät kädet. Suu, joka näytti siltä, että seuraavassa hetkessä se varmasti hymyilee. Nuolaisin omia huuliani, kun katselin hänen suutaan. Alavatsassa pyörähti ja tajusin, etten ollut tuntenut niin pitkään aikaan. Olin jossakin vaiheessa päättänyt, että rakkaus ei ollut minua varten, vaikka seuraa sain helposti sekä naisista että miehistä. Olin tumma, pitkähiuksinen ja minussa oli kuulemma häivähdys Kuubaa, oli joku joskus hiprakassa sanonut. Kuubaa tai ei, flaksi kävi. Mutta sydän ei. Se oli seisahtanut. En edes tiedä miksi. Ehkä se oli aina halunnut enemmän kuin oli saanut.

Tarjosin, että voin tehdä itselleni pedin sohvalle ja Ella saa sängyn, mutta hän tarttui määrätietoisesti minua käsivarresta ja ohjasi petiin.

-Me kyllä mahdutaan molemmat tähän, ellei sua ahdista, hän tokaisi.

Ei ahdistanut. Ei ainakaan siinä mielessä, kuin Ella tarkoitti. Makasin hänen vieressään ja yhtä hyvin olisin voinut jakaa sängyn polttavan kuuman, jättiläimäisen, punaisen huutomerkin kanssa, sillä yhtä vähän tunsin itseni uniseksi. Olin järkyttävän tietoinen siitä, että hän oli vain muutaman sormenmitan päässä minusta. Huokaili ja kääntyili, sillä hänkään ei saanut unta. Tuijotin hämärässä seinää ja yritin ajatella arkipäiväisiä, tylsiä asioita, jotta olisin saanut tykytyksen mielestäni pois. Sen, että halusin Ellaa. Halusin koskettaa häntä niin paljon, että makasin jäykkänä kauhusta, etten vain tekisi niin.

Sitten kuitenkin käännyin. Omasta mielestäni olin halunnut sanoa hänelle hyvää yötä ja pari kannustavaa fraasia, mutta kun kohtasin hänen katseensa ikkunasta kajastavan katulampun valossa, olin mykkä. Hän tarttui minua niaskasta, veti lähelleen ja suuteli.