oonkohan mäkin bi?

Siis joo, mä oon ruvennut miettimään että oonkohan mäkin bi, kun mulla on semmoinen ystävä, poika siis, ja musta tuntuu että mä oon siihen vähän lätkässä. Siis tykkään minä tytöistäkin, mutta mun eka seksi kokemus oli tämän pojan kanssa näiden mökillä. Heitettiin vaatteet pois, ja toinen meistä oli vuoron perään tyttö, ikään kuin harjoiteltiin, tai miten sen nyt sanoisi. Tästä nyt on jokin vuosi aikaa, mutta kyllä siinä oli vahva homoeroottinen lataus. On meillä ollut muutenkin silloin tällöin semmoista intiimimpää kanssakäymistä. ollaan harjoiteltu yhdessä kortsun käyttöä, tyttöjen takia, totta kai! Ollaan puhuttu jopa masturboimisesta, ja suunniteltiin aikanaan yhdessä että miten saadaan pillua. No, olen nyt ollut parinkin naisen kanssa, ja en voi valittaa hyvältä tuntui, mutta voisin kyllä kuvitella, ja olen joskus kuvitellutkin naivani tämän kundin kanssa. Sekä saavana että antavana osapuolena. Joskus kun olen masturboinut, eikä kuvitelma esim. jostain tytöstä riitä, niin olen saanut uutta puhtia homoeroottisista fantasioista.
11008
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ehkäpä voisitkin olla, mutta mitäs siitä. Mikäli sulla on kiva kaveri ja kaikki menee ok siitä vaan. Kyllä kokeilu ja nautiskelu aina kannattaa kivan kaverin kanssa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jussi kirjoitti:

Siis joo, mä oon ruvennut miettimään että oonkohan mäkin bi, kun mulla on semmoinen ystävä, poika siis, ja musta tuntuu että mä oon siihen vähän lätkässä. Siis tykkään minä tytöistäkin, mutta mun eka seksi kokemus oli tämän pojan kanssa näiden mökillä. Heitettiin vaatteet pois, ja toinen meistä oli vuoron perään tyttö, ikään kuin harjoiteltiin, tai miten sen nyt sanoisi. Tästä nyt on jokin vuosi aikaa, mutta kyllä siinä oli vahva homoeroottinen lataus. On meillä ollut muutenkin silloin tällöin semmoista intiimimpää kanssakäymistä. ollaan harjoiteltu yhdessä kortsun käyttöä, tyttöjen takia, totta kai! Ollaan puhuttu jopa masturboimisesta, ja suunniteltiin aikanaan yhdessä että miten saadaan pillua. No, olen nyt ollut parinkin naisen kanssa, ja en voi valittaa hyvältä tuntui, mutta voisin kyllä kuvitella, ja olen joskus kuvitellutkin naivani tämän kundin kanssa. Sekä saavana että antavana osapuolena. Joskus kun olen masturboinut, eikä kuvitelma esim. jostain tytöstä riitä, niin olen saanut uutta puhtia homoeroottisista fantasioista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu