Olen hoitoalalla ollut kohta kaksikymmentä vuotta, enkä oikein jaksaisi enää. Työ on erittäin raskasta sekä psyykkisesti että fyysisesti ja vielä huonosti palkattuakin. Arvostustakaan ala ei anna ja vapaapäivillä miettii jo valmiiksi tulevaa työvuoroa ja siitä selviämistä. Olisin valmis lähtemään opiskelemaan vaikka pidemmäksikin aikaa. Tosin minun olisi käytävä myös työssä opiskelun ohella mutta jos se olisi nykyisestä työstäni portti pois, niin jaksan kyllä. Ongelmana on ikäni, sillä olen jo neljäkymmentä. Olen sosiaalinen, tunnollinen ja kiinnostunut yhteiskunnasta. Haluaisin ns. siistin sisätyön ja olisin valmis työskentelemään myös viikonloppuisin. Tietysti hyvä palkka motivoisi. Onko teillä ehdotuksia mitä minun kannattaisi lähteä opiskelemaan?
Neuvokaa hyvät ihmiset!
Levoton 1972
6198
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Muuten en osaa neuvoa, mutta pyytäisin sinua hieman rukkaamaan ajatuskuviotasi. Kirjoitat olevasi JO 40. Oikeasti sinä olet vasta 40. Huomattavasti sinua vanhempia ihmisiä on opiskelemassa "jotain muuta ammattia", eli ovat alanvaihtajia.
Voi, ihanasti sanottu: vasta 40. Kiitos!
Liekö joku 40 kriisi mutta samaa minäkin mietin :) En itse ole valmis vuosia koulunpenkillä istumaan ja taloudellisesti olisi ihanteellista jos opiskelu olisi mahdollista oppisopimuksella. Tavoitteena myös se, että olis sitten paremmat mahdollisuudet päivätyöhön. Olen lähihoitaja, eikä päivätöitä paljoa ole tarjolla. Olen avoin kaikille erilaisille mahdollisuuksille. Mietin jos lähtisi opiskelemaan toisen suuntautumisvaihtoehton nykyisen mielenterveys- ja päihdetyön lisäksi. Asiakaspalvelu ja tietohallinta olisi yksi vaihtoehto. Tai sitten suorittaa työvalmentajan erikoisammattitutkinto. Tai sitten JOTAIN IHAN MUUTA...mutta mitä..
Hei Levoton! Täällä yksi kolmekymppinen lähihoitaja, joka on alanvaihtaja. Kuvailit kivasti tilannettasi. Itselläni nousi seinä vastaan hoitoalalla kun kertakaikkiaan en riitä enää, vaikka olen hyvä ja pidetty työntekijä. Olen ollut kymmenen vuotta hoitoalalla ja nauttinut työstäni pääosin kun en laatua ajattele. Olen huolissani kaikista tämän maan mummuista ja papoista (olen työskennellyt pääosin kotihoidossa vanhusten parissa) kun he eivät vain saa niin hyvää hoitoa kun ihmisarvoon kuuluu. Kolme vuotta tein täyskäännöksen, ja päätin hankkia uuden ammatin. Valmistuin reilu vuosi sitten vuoden kestävästä koulusta laitoshuoltajaksi ja töitä on riittänyt. Olen tyytyväinen, sillä olen kiinnostunut tästä alasta ja minulla on mahdollisuus kehittyä tässä ammatissa. Henkinen puoli voi paremmin ja koen kuitenkin tekeväni tärkeää työtä. Tulevaisuudessa aion hankkia vielä lisäkoulutusta, opiskelen vielä tähän päälle erikoisammattitutkinnon, jolloin valmistun siivoustyön ohjaajaksi. Tsemppiä sinulle, ja muista että koskaan ei ole liian myöhäistä koulunpenkille :) Aurinkoista kevättä Sinulle.
Minäkin olen katsellut laitoksemme siivoojia ja miettinyt onko se sittenkin paras tehtävä hoitotyössä. Siinä jos joutuu oikomaan ja jättämään jonkun vähemmälle, mitä itse oikeasti haluaa tehdä, ei kuitenkaan välittömästi jätä ketään ihmistä huonommalle hoidolle. Hoitotyöntekijänä kärsin, kun tiedän, ettei enää arvosteta sitä, että tekee tosille siten kuin itselleen haluaisi tehtävän.
Olen kuitenkin juhlallisessa vakuutuksessa luvannut toimia hädän ja tuskan poistajana omien kykyjeni mukaan. Tällä hetkellä hoitotyössä tuntuu olevan virtaus, että sitä tehdään vain palkan eteen (lähes paradoksi), mutta voisi tehdä ihan mitä muuta työtä tahansa. Jos sanoo, että on joskus kokenut alan vetovoimaisena ja kutsumuksena saa vastaansa ryöpyn, että ai tahtoisit tehdä palkatta 24/7. Ei siitä ole kyse, vaan siitä, että tahtoisin tehdä työni siten, että voisin pysyä sovussa eettisen omatuntoni kanssa.
Mun mielestä on pulaa terveyskeskusten / sairaaloiden osastosihteereistä sekä Kelassa etuuskäsittelijöistä. Jos ne kiinnostaa, niin työn ohesaa merkonomikouluun, ko. hommissa on hoitsun tiedoista etua!