Mihin digikamera tarvitsee suljinta kun sehän on auki silloin kun kuvaa sommitellaan eli näytöllä näkyy reaaliajassa objektiivin läpi kennolle tuleva "maisema". Filmikamerassahan suljin aukeaa siksi aikaa että filmi ehtii valottua. Digissä taas suljin käy kiinni kuvanoton päätteeksi ja muutoin auki. Aukoa sinänsä tulee pystyä säätämään (automaattisesti tai käsin) mutta eikös kameran elektroniikka rekisteröi muistiin kennolla sillä hetkellä olevan "kuvan" kun laukaisinta painetaan. Miksi sitten suljin käy kiinni hetken aikaa, eikös se ole oikeastaan tarpeetonta ?
Suljin
Tarpeetonko
1212
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Digikameroissa käytetään suljinta koska tallennusvaiheessa kuvatieto täytyy olla "pysyvä" ja siksi se "lukitaan" sulkimella ettei esim. kameran liikuttelu, valomuutos tms. muuta jo otettua kuvaa. (Tämä on ns. rautalankaversion selitys asiasta.)
Todellisuudessa riippuu käytetystä kennosta yms. seikoista, mutta en viitsinyt alkaa selittää koko homman toimintaa.
Halutessasi lisätietoa etsi joku digikameraopas esim. googlella.