Herbert Linden, närpiöläinen rkp-yleisönosastoaktiivi, kirjoittaa Sydöstenbotten-lehdessä Freudenthalista oireellisesti.
Linden paheksuu ensin Peter Albäckia, pohjanmaalaista ruotsinkielistä keskustalaista, joka on samaisessa lehdessä arvostellut Rkp:n jakamaa Freudenthal-mitalia. Albäck myös totesi, että Rkp kohtelee kaksikielisissä kunnissa suomenkielisiä huonosti.
Tämän Linden tyrmää ebnsin ja sitten alkaa selittää, että Freudenthal oli "aikansa lapsi" ja että 1800-luvulla "suorastaa vilisi rotubologeja ja rotututkijoita, mutta sanaa rasisti ei silloin käytetty".
Linden tähdentää, että Rkp ei suinkaan ole jakanut Freudenthalin nimeen mitaleja siksi, että Freudnthalilla oli tietyt negatiiviset käsitykset suomenkielisistä, vaan siksi, että Freudenthal teki arvostettavia tekoja suomenruotsalaisen vähemmistön hyväksi ja siksi sellaisia henkilöitä, jotka tekevät samaa, palkitaan.
Lindein logiikalla siis jonkin henkilön elämäntyöstä voi ottaa osan, arvostaa sitä, mutta unohtaa hänen rasistisuutensa.
Sitten Linden hyppää vuoteen 2004.
Hmmm...mitäs silloin taphatuikaan? Aivan Vanhanen poisti yo-kirjoitusten pakkoruotsin.
Ja Vanhasenhan Linden sieltä esiin nostaakin!
Linden vertaa Freudenthalin rotumietteitä pääministern Matti Vanhasen isän, Tatu Vanhasen haastatteluun Helsingin Sanomissa, jossa seniorVanhanen toteaa, että valkoisilla ja aasialaisilla on mittausten mukaan eroavat älykkyysosamäärät verrattuna mustiin.
Tätä Linden paheksuu suuresti, tällaista "apartheidia" ja rasismia, ja lisää, että "Matti Vanhanen ei, pyynnöistä huolimatta, kommentoinut isänsä lausuntoja."
Eli ilmeisesti Vanhasen katsotaan siten hyväksyvän rasistisen aatteet ja rotubiologian?
Lindenin pointti näyttää olevan, että Freudenthalin maine on puhdistettu, koskapa "n.100 vuotta myöhemmin pääministerin tutkijaisä kommentoi eri ihmisryhmien älykkyysosamääriä".
Ja koska samaisen pääministerin aikana Rkp koki suurimman tappionsa aikoihin; ylioppilaskirjoitusten pakkoruotsin poistamisen, on viesti lukijoille siten, että "Vanhanen on rasisti, koska ei sanoutunut irti isänsä rasismista ja siksi rasisti poisti pakkoruotsin. Tätä Linden ei sano, mutta lukijalle viesti on kyllä aika selvä..
Siitähän se kenkä puristaa.
Muuten, Keskustapuolue ei jaa mitaleja Tatu Vanhasen nimeen.
Rkp jakaa edelleen omaansa.
Huvittava juttu
gymghydmdgh
1
226
Vastaukset 1
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1302206
- 511009
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160897Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50766- 83737
- 67636
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.153634- 53627
- 59626
Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e136586- 4549
- 6534
- 52523
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20520Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32508Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.157498- 34497
- 55488
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118486Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142463