Ongelma

Moi kaikki, ajattelin tulla tänne purkamaan tilannettani yhden naisen kanssa. Eli, tapasin viime syksynä naisen netin kautta enkä tiedä mitä hän ajattelee musta. Ollaan nähty muutamia kertoja, käyty baareilemassa ja kahvilla eli nähty ainoastaan julkisilla paikoilla. Toinen osapuoli vaikuttaa siltä, että vois ehkä olla kiinnostunut muutenkin kuin kaverina. Hän on esim. halannut kerran, tulee lähelle istumaan jos ollaan vaikka kahvilassa ja sanoo kohteliaisuuksia. Ongelma on siinä, että hän ei koskaan ota muhun yhteyttä. Jos itse tekstaan tai soitan ja ehdotan tapaamista, niin suostuu kyllä mielellään. Joskus oon laittanu vaan sellasen "mitä kuuluu" -viestin, johon hän on vastannut "ei ihmeempää, ei olla taas aikoihin nähty". Ehkä yrittää vihjata, että haluais nähdä vaikkei sitä itse ehdota? Ehkä tästä pitäis vaan vetää se johtopäätös, ettei tää nainen kuitenkaan oo musta oikeesti kiinnostunut? Oon varma, että hän on bi koska on aiempaa kokemusta naisista. Kiitos jo etukäteen kommenteista.
1158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jotkut ihmiset ovat ihan oikeasti sellaisia, että odottavat aina toisen yhteydenottoa. Älä siis tee liian hätäisiä päätelmiä. Seuraavan kerran, kun se laittaa sulle viestiin, ettei olla nähty aikoihin, niin laita takaisin: "eipä olla niin, mutta odotan innolla, koska pyydät johonkin" tai jotain muuta vastaavaa. Osoita siis olevasi kiinnostunut näkemään, mutta jätä aloite hänelle.Sitten odottelet pää jääpalakulhossa yhteydenottoa.
Tai sitten olet joustava ja katsot asiaa läpi sormien... olet aloitteellisempi ja katsot vielä, mihin suhteenne kehittyy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


*K* kirjoitti:

Moi kaikki, ajattelin tulla tänne purkamaan tilannettani yhden naisen kanssa. Eli, tapasin viime syksynä naisen netin kautta enkä tiedä mitä hän ajattelee musta. Ollaan nähty muutamia kertoja, käyty baareilemassa ja kahvilla eli nähty ainoastaan julkisilla paikoilla. Toinen osapuoli vaikuttaa siltä, että vois ehkä olla kiinnostunut muutenkin kuin kaverina. Hän on esim. halannut kerran, tulee lähelle istumaan jos ollaan vaikka kahvilassa ja sanoo kohteliaisuuksia. Ongelma on siinä, että hän ei koskaan ota muhun yhteyttä. Jos itse tekstaan tai soitan ja ehdotan tapaamista, niin suostuu kyllä mielellään. Joskus oon laittanu vaan sellasen "mitä kuuluu" -viestin, johon hän on vastannut "ei ihmeempää, ei olla taas aikoihin nähty". Ehkä yrittää vihjata, että haluais nähdä vaikkei sitä itse ehdota? Ehkä tästä pitäis vaan vetää se johtopäätös, ettei tää nainen kuitenkaan oo musta oikeesti kiinnostunut? Oon varma, että hän on bi koska on aiempaa kokemusta naisista. Kiitos jo etukäteen kommenteista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu