RAV4

Olen vaihtamassa autoa ja kiertelen ennakkoluulottomasti koeajelemassa taas eri merkin edustajia. Tarkoitus on hankkia korkeammalla maavaralla oleva uisteluveneen hinuri, jolla pääsee myös talvella mökille, jos tie ei ole aivan sliipattu.

Tänään kävin testailemassa RAV4 :sta. Automaatti, bensakoneella ja tietysti neliveto. Etuvetokin riittäsi, mutta ei ole tarjolla automaatilla.

Täytyy myöntää, että oli positiivinen yllätys, niin kaupungissa kuin moottoriellä. Helppo ajaa, kulkee kiemurtelematta, hiljainen ja jämäkkä. Tykkäsin myös paljon muotoilusta.
Tähän asti olen ajellut saksalaisilla ja ruåtslaisilla kulkupeleillä.
Tätä nyt omistamaani ruåttsalaista on sen verran hinattu, se selitti houkutuksen toyotaa kohtaan.

Seuraavana käyn kopasemassa honda CRV.tä, jonka valinnan puolesta tällä hetkellä puhuu hinta verrattuna toyotaan. Toyotan hinta varusteineen nousi niin korkeaksi, että mielleen putkahti Volvon maasturi.

Mutta vielä kerran aoin ottaa vaimon mukaan, varata RAVin pitemmäksi aikaa koekäyttöön ja käydä testiajoilla mökkitiellä. Jos tuota välirahaongelmaa saisi kohtuullistettua, ja varusteita tinkisi..
16418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Provo. Yksikään Volvolla ajanut ei voi olla tyytyväinen riisikuppiin. Laatuero tuntuu ja näkyy.

Äänestä
  • reaktionopeus ei ole enää entisensä. Nyt meni kaksikymmentä (20) minuuttia vastaamiseen. Hyi Petteri. Päivystysvuorolla pitää olla nopeampi !

    Äänestä

AutoBild hehkutti viime numerossa RAV4:sta tiloista, ajo-ominaisuuksista ja hiljaisuudesta niin paljon, että melkein jo pahaa teki...

Äänestä
  • En ole provoilemassa täällä, vaan kerron omia kokemuksiani.
    Minulla on jo sen verran ikää kertynyt, että sakemannien välissä omistin aikoinaan toyotan. Ajoin yli 200 000 km / 9 vuotta. LAturin hiilet piti vaihtaa. Eli kestävä oli, mutta ajo-ominaisuudet olivat kauheat, etenkin talvella.
    Nyt täytyy kyllä myöntää, että toyota on onnistunut petraamaan paljon verrattuna tilanteeseen 20 vuotta sitten.

    En tiedä sitten sen kestävyyden kanssa. Tuntuu, että nämä helvetin nykyautot eivät kestä enää mitään, jatkuvia vikoja, etenkin kun sääolot muuttuvat haastavammiksi.

    Minunkin volvo, talviauto, hyytyi korpitielle viime viikolla. Eikä ollut ensimmäinen kerta, kun piti soittaa hinausauto paikalle vuokra-auto kyydissä. Nyt on vuokra-auto alla ja taksamittari raksuttaa, kohta kuluja kertynyt oikein reilusti, ja siihen päälle tulevat korjauskustannukset, kunhan edes ennättävät edes perehtyä asiaan sinisellä. Ja kyseessä on vasta kolme vuotta vanha auto.

    Että revinpä siitä sitten....

    Äänestä

  • volovomies... kirjoitti:

    En ole provoilemassa täällä, vaan kerron omia kokemuksiani.

    No on ollut huonoa tuuria Volvon kanssa. Mikä malli on kyseessä ja mitä tapahtui, kun on useamman kerran hinata pitänyt, tai lavettia varmaan tarkoitit? Onneksi noita kuluja ei tarvitse itse maksaa, kun tuollaisessa tapauksessa saat tiepalvelusta sijaisauton eikä kolmivuotiaan Volvon kyseessä ollen varmastikaan joudu kaikkia korjauskuluja maksamaan.

    Äänestä

  • Olipa huono onni kirjoitti:

    Valitettavasti tiepalvelu ei korvaa kuin tiettyyn summaan asti sijaisautokuluja. Loppu menee uhrin piikkiin, jos korjaus venyy....Itselläni lavettikuljetus ja kaksi vuorokautta sijaisauton vuokraa oli minulle maksutonta, sitten meni oman piikkin. Ja vuokrasin halvimman auton....

    Äänestä

Ota anoppiskin mukaan vellihousu.

Äänestä

on edelleen hyviä autoja. Kestaviä ja hyviä ajettavia. vaikka jotkut muuta väittävät. Itse en enää muita edes harkitse - sen verran niistä on tuota kokemusta.

Äänestä

Elä nyt toyotaan sorru.

Mitäs sinä sitä volvoa mollaat kun se haaveilemasi rav4 näyttää olevan tutkimuksissa reilusti keskitason alapuolella?

Äänestä

Luotettavuudessa on kaksi yli muiden tässä sarjassa, ja ne ovat Toyota RAV4 ja Hondan CRV.
Muut kannattaa unohtaa, jos haluaa tietää autoilukulunsa etukäteen.

Äänestä
  • No, nyt on koeajettu ja pöyritelty pitemmän kaavan mukaan Hondan CRV:tä. Kyllä oli pettymys, meinasin viedä takaisin ensikilometrien jälkeen.
    Ajo-ominaisuudet olivat mielestäni huonot, alusta noukki kaikki tien epätasaisuudet, keinui kuin lastu laineilla. Bensamoottori oli lisäksi vielä laiska.

    Ja autokauppias antoi vielä kaikkein huonoimman tarjouksen. Kalliimpi RAV irtoaa pienemmällä välirahalla kuin CRV.

    Seuraavana käyn pyörittelemässä Kian Sporttagea, saas nähdä. Muotoilultaan ainakin onnistunut mielestäni.

    Tähän asti RAV4 on edelleen se positiivisin yllätys ja ainoa koeajoautoista, joka nostatti meikäläiselle autokuumeen.

    Äänestä

  • Saksalaisen laajan katsastustilaston mukaan RAV4 on 1-3 vuotiaissa vikojen suhteen kyllä omassa luokassaan sijalla 16.

    Samaa sarjaa kuin esim. Renault Koleos, Kia Sorento

    http://files.snstatic.fi/hs/2012/10/GTU/GTU 2012 1-3-vuotiaat autot.pdf

    Äänestä

mukaan monista eri automerkeistä voin vilpittömästi kehua Toyotaa sen vuoksi, että jos ja kun autoon tulee suunnittelusta tai valmistuksesta aiheutuvia ongelmia, niin he suhtautuvat asiaan paljon asiakasystävällisemmin kuin kilpailevat maahantuojat. Itse en enää muita merkkejä aio hankkia - en sen vuoksi että laatu olisi sen kummempi - vaan juuri tästä asiakasvastuusta johtuen. Huolehtiminen ei välttämättä lopu takuuajan umpeutumiseen. Artistikin voi olla joskus kunniassaan.

Äänestä
  • Toyotan asiakasystävällisyyteen ongelmien kohdatessa en voi oikein kommentoida, vaikka omistinkin aikonaan toyotan. Käytin sitä rutiinihuolloissa, vikoja ei ollut.

    Mutta muiden merkkien suhteen voin omasta kokemuksesta sanoa, että paras palvelu on ollut ylivoimaisesti Volvon merkkikorjaamolla. Asiat hoidetaan nopeasti ja korjauskuluja ei kaadeta välittömästi asiakkaan kontolle. Puhun siis takuuajan jälkeisistä vikojen korjauksista.

    Surkein ja hermoja raastavin kohtelu on ollut volkkarin merkkikorjaamolla. Huvittavinta oli, että edes kaikkia takuuajan aikaisia vikoja ei haluttu korjata ennenkuin riitelyn jälkeen. Vedottiin aina maahantuojaan ja sen päätöksiin.

    Äänestä

On ollut ransk.japsi.2xsaks.japsi,ruots.2xjapsia,amer,2xjapsia ja2viimeistä on Avensiksia ja nyt vapuksi tulee uusi Rav. Autot kehittyneet aina paremmiksi. Huollon kanssa ei ole tarvinnut tapella, kerran vaihdoin Toyota huoltoa, ei vaan synkannut.
Toyotaan olen nyt ehkä jämähtänyt,ovat olleet tosi huolettomia ja palvelussakaan
ei ole moittimista kun löytää sen sopivan kohteen.

Äänestä
  • Toisaalta, jos jostain merkistä saa hyvät kokemukset niin kyllä sitä sitten aikalailla pysyy samassa merkissä. Ei viitsi kokeilla kaikkia merkkejä - varsinkin kun kuulee juttuja tuosta kestävyyspuolesta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

volovomies.... kirjoitti:

Olen vaihtamassa autoa ja kiertelen ennakkoluulottomasti koeajelemassa taas eri merkin edustajia. Tarkoitus on hankkia korkeammalla maavaralla oleva uisteluveneen hinuri, jolla pääsee myös talvella mökille, jos tie ei ole aivan sliipattu.

Tänään kävin testailemassa RAV4 :sta. Automaatti, bensakoneella ja tietysti neliveto. Etuvetokin riittäsi, mutta ei ole tarjolla automaatilla.

Täytyy myöntää, että oli positiivinen yllätys, niin kaupungissa kuin moottoriellä. Helppo ajaa, kulkee kiemurtelematta, hiljainen ja jämäkkä. Tykkäsin myös paljon muotoilusta.
Tähän asti olen ajellut saksalaisilla ja ruåtslaisilla kulkupeleillä.
Tätä nyt omistamaani ruåttsalaista on sen verran hinattu, se selitti houkutuksen toyotaa kohtaan.

Seuraavana käyn kopasemassa honda CRV.tä, jonka valinnan puolesta tällä hetkellä puhuu hinta verrattuna toyotaan. Toyotan hinta varusteineen nousi niin korkeaksi, että mielleen putkahti Volvon maasturi.

Mutta vielä kerran aoin ottaa vaimon mukaan, varata RAVin pitemmäksi aikaa koekäyttöön ja käydä testiajoilla mökkitiellä. Jos tuota välirahaongelmaa saisi kohtuullistettua, ja varusteita tinkisi..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu