Pelaajien rasittava elitismi

TV-sarjaa katsoessasi sinun ei tarvitse vaivata päätäsi sillä, miten pääset etenemään ja miten päihität vihulaisen. Sarjat ja leffat pyörivät omalla painollaan, vaikka sinä tanssisit soffalla sambaa ja kävelisit samalla käsilläsi voileipää mutustellen. Voit jopa jutella anopin kanssa puhelimessa viimekesän veneretkestä eikä leffan kulku häiriinny siitä yhtään.

Mikä tahansa mitä myydään massoittain, on massaviihdettä. Se ei välttämättä aina tarkoita sitä, että se olisi huonoa viihdettä. Kaikki eivät vaan tykkää kaikesta.
Pelatessa saa mukavia pähkinöitä purtavaksi, joutuu haastamaan aivonsa ja kärsivällisyytensä. Millaisia varusteita pitäisikään tässä kohtaa käyttää? Mikä olisi paras taktiikka tuon vihulaisen voittamiseksi? Miten ihmeessä saisinkaan tuolta tuon yhden esineen, vaikka näyttääkin siltä ettei sinne pääse millään konstilla?

En minä väitä, että pelaaminen olisi mikään erityisen älylinen harrastus, sen enempää kun sukkien kutominenkaan. Kyllä se silti enemmän älliä vaatii, kun salkkareiden katsominen. Jos sinä et tykkää pelata, niin ei ole mikään pakko. Jos et siedä pelaavia ihmisiä, älä haali sellaisia ystäväpiiriisi.

Sulta on kadoksissa se tärkein pointti asiassa.

Kun sä katsot jotain Hollywood-elokuvaa on se ihan eri juttu kuin osallistua itse viedopeliin. Elokuvaa katsoessa sä et voi vaikuttaa siihen miten se elokuva etenee ja loppuu mutta pelatessa sä juurikin vaikutat pelin etenemiseen erillaisilla päätöksilläsi, joiden mukaan sinä pelissä ohjaat sitä sun hahmoasi/sotilastasi/ ym. asioita,joilla vaikutat siihen lopputulokseen miten se homma päättyy.

Peli on siis interaktiivista ja reagoi siihen mitä teet kun taas elokuva ei reagoi siihen mitä sinä teet ja tässä on hirveä ero liittyen aivotoimintaan ja siihen mitä siellä tapahtuu.

Pelaaminen on hyvinkin juuri "älyllisempää" kuin leffan katsominen juurikin ylläolevan asioiden takia.

No entistä kummallisemmaksi menee. Miten selitätte roolipeleistä tykkäävät ihmiset, jotka ovat kuitenkin täysiä urpoja omissa ihmissuhteissaan, sekä suvaitsemattomia yhteiskunnallisilta mielipiteiltään. Eikö pelaamisen olisi pitänyt opettaa että sellaisella on usein ikävät seuraukset, siis ajattelemaan vähän myös oikeassa elämässä?

Päädymme siis toteamaan että aivojen aktivaatio ei tarkoita yhtä kuin kehittävyys.

Olen samaa mieltä. Lukeminen ja käsityöt ovat kehittäviä harrastuksia. Peleistä ei opi mitään korkeintaan lyhytjänteisyyttä.

Moniko "netti strategiapelien" harrastaja on edes lukenut Sun Tzu'ta??

"No entistä kummallisemmaksi menee. Miten selitätte roolipeleistä tykkäävät ihmiset, jotka ovat kuitenkin täysiä urpoja omissa ihmissuhteissaan, sekä suvaitsemattomia yhteiskunnallisilta mielipiteiltään. Eikö pelaamisen olisi pitänyt opettaa että sellaisella on usein ikävät seuraukset, siis ajattelemaan vähän myös oikeassa elämässä?"

Sekoitat erilaiset älykkyyden osa-alueet toisiinsa nyt tässä asiassa. Mainitsit siis sosiaalisen näkökulman.
Pelit eivät varsinaisesti kehitä tunneälykkyyttä.

Pelit saattavat kehittää muunmuassa: Kielellistä osaamista, ongelmanratkaisua, reaktionopeutta/sensorimuistia ja luovaa älykkyyttä.

Riippuen tietysti minkälaisia pelejä pelaa. Niitä kun on vähän kaikenlaisia.

No ei WoW sun muut roolipelit ehkä hirmuisen älyllisiä pelejä ole mutta kokeileppa opetella mortal kombatissa 86% comboa, siinä tarvitaan "hiukan" enemmän älyä/muistia/taktikointia ja arjoittelua kuin elokuvan katselu. Koita muuten pelata mario the lost levels läpi ilman kuolemia niin huomaat kuinka paljon taitoa videopeleihin oikeasti tarvitsee.