Teemaristeilyt

LIViltä tulee arkisin kello 22 ohjelma Sinkkulaiva. Ohjelma pyrkii kai olemaan dokumentaarinen kertomus, jolla seurataan aina uuden matkustajan toiveita ja odotuksia sinkkuristeilyllä ja niiden täyttymistä.

Mutta perin kehno on noiden sinkkujen taso. Odotukset pilvissä ja eihän pilvissä voi kävellä. Toistaiseksi vain yksi on onnistunut seuran saannissa. Hän oli kuusikymppinen nainen, taksikuski, joka kesällä lomaili ajelemalla isolla motukalla.

Jotenkin tulee mieleen, että ohjelman nimenä voisi yhtä hyvin olla pettymysten risteily, mutta sehän ei olisi myyvä otsikko eikä kukaan laivayhtiöstä moista nimeä hyväksyisi. Se ei olisi hyvää mainosta.
12265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Hienoa kirjoitusta kaikilta tämän sivun kirjoittajilta. Olen reissannut useammalla laivalla 50 vuoden aikana ja olen nauttinut jokaisesta reissusta, koska menen nauttimaan enkä arvostelemaan ja etsimään vikoja.

Tässä sinkkuristeilyssä on se todellisuudesta poikkeava tilanne, että ne kuvattavat ovat etsimässä elämänkumppania eikä yhden yön huumaa. Kumppanin löytäminen seurasta, joka pääsääntöisesti on tullut hurvittelemaan ja nauttimaan, on huono kumppanin etsintään sopiva joukko.

Äänestä

Näkyy näilläkin sivuilla pyörivät laivayhtiön mainos. Kaipa tuo on tuottoisaa liiketoimintaa, eihän sitä muutoin tehtäisi.

Äänestä

Olen seurannut sinkkulaiva ohjelmaa. Siellä on tainnut olla muutama ihan fiksu sinkkuihminen. Se yksi mies oli ihan fiksu. Hän osallistui speeddating kisaan. Hänen mukaansa ihmisistä näkee muutamassa minuutissa millanen on ihminen.

Kukaan heistä ei ole tainnut löytää sitä oikeaa.

Äänestä

Nuoremmilta puuttuu kokemusta ja kokemusta saa vain kokeilujen myötä. Ei osata tarttua hetkeen ja ottaa se pyy oksalta, vaan annetaan kymmenen jäädä istumaan sinne oksistoon. Siinä jää aina pää vetävän käteen. Täydellisyyden tavoittelu on tuomittu aina epäonnistumaan, sillä vaihtoehtoja kertyy koko ajan lisää. Pitää vaan ottaa ja kokeilla ja vaihtaa uuteen.

Äänestä

Olen kuullut, että hakemalla ei löydä ja hyvää kannattaa odottaa. Mielummin odottaa sitä hyvää kumppania. Niitä ei ihan joka oksalla kasva.

Äänestä
  • Tuo on laiskan rengin sanonta. Asettuu omenapuunalle makuulle ja odottaa kypsän hedelmän putoamista suuhun.

    Fiksumpi ja ahkerampi poimii mieleisensä. Poiminta on muutenkin kivaa puuhaa.

    Äänestä

Onhan noita muitakin eemoja kuin vain sinkkuristeilyt. On viinimatkoja, on ollut jopa wiskimaistelumatkoja, kaikenlaisia missikisoja ynnä muuta. Yhteistähän noille teemaristeilyille on, että ne ovat vain yksi tilaisuus laivalla eli ei koko laiva ole mitään sinkkuristeilyä.

Äänestä

Ehkäpä ne paremmat ovat jo poistuneet tarjolta puolin ja toisin...

Äänestä

Ite luotan siihen, että niitä hyviä vielä on vapaana. Lähinnä se on sattumasta kyse tai jos on tarkoitettu niin kohdalle sattuu. Monet vanhat tutut ovat jo ehtineet erotakkin. Samalla huomannut, ettei kannata kiirehtiä ja tietää millanen on hyvä kumppani ja mitä ominaisuuksia arvostaa kumppanissa.

Äänestä

Siis hei, onks noilla osallistujilla minkäänlaista itsetuntoa. Vai pitääkö päästä tähdeksi vaikka millaisella mokaamisella. Nehän on täysiä pellejä. Minä en ainakaan moisen sekoilun jälkeen kehtaisi vähään aikaan naamaani näyttää.

Äänestä

Eilen Sinkkulaivalla oli hieman toisenlaista säpinää.

Täytyy todeta, että Janne oli tähänstisista "päätähdistä" kolmen fiksuimman joukossa.

Äänestä

Minusta tästä olisi voitu tehdä ihan kiva sarja, seuraa etsivät ovat ainakin tähän asti olleet elämänmakuisia tavallisia tallaajia, jotka tosissaan etsivät elämäänsä seuraa.

Jotenkin ohjelman pilaa kyyninen ja ikävä kommentointi, tästä saa tosiaan sen käsityksen ettei tavallisen näköisen normaalia arkea elävän kannattaisi mitään yrittääkään kun kommentaattorin mielestä kaiken pitäisi sujua sulavasti kuten pelimiehillä/naisilla ja tärkein udeltava on että mitäs hyttiin saatiin mukaan ja mitä siellä tapahtui.

En nyt tarkoita että maajussille morsian tyylistä "ihqutusta" kaipaisin, vaan lähinnä pientä kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan. Nämäkin hakijat aika avoimesti kertovat yksinäisyydestään ja haaveistaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinkkuristeilylle kirjoitti:

LIViltä tulee arkisin kello 22 ohjelma Sinkkulaiva. Ohjelma pyrkii kai olemaan dokumentaarinen kertomus, jolla seurataan aina uuden matkustajan toiveita ja odotuksia sinkkuristeilyllä ja niiden täyttymistä.

Mutta perin kehno on noiden sinkkujen taso. Odotukset pilvissä ja eihän pilvissä voi kävellä. Toistaiseksi vain yksi on onnistunut seuran saannissa. Hän oli kuusikymppinen nainen, taksikuski, joka kesällä lomaili ajelemalla isolla motukalla.

Jotenkin tulee mieleen, että ohjelman nimenä voisi yhtä hyvin olla pettymysten risteily, mutta sehän ei olisi myyvä otsikko eikä kukaan laivayhtiöstä moista nimeä hyväksyisi. Se ei olisi hyvää mainosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu