Näppärää?

Tämän tarinan todenperäisyyttä en tiedä, mutta se kuulostaa mahdolliselta.

Kuulin, että joku henkilö oli hankkinut tietokoneeseensa USB-väylään liitettävän tv-virittimen. Hän oli kiinnittänyt virittimen tavallisen mapin sisään siten, että mahdollisimman vähän johdoista (virtajohto ja antennijohto) on mapin ulkopuolella. USB-johto tietenkin pitää ylettyä tietokoneeseen. Mappia pidetään siis antennipistokkeen läheisyydessä. Kun tv-luvan tarkastaja tulee käymään, niin voi rauhassa mielin päästää tarkastajan sisään. (Tarkastajaahan ei tarvitse laskea sisään ollenkaan, mutta epäilyiltä välttyy parhaiten päästämällä tarkastajan tekemään tarkastus.) TV-viritin on helppo siirtää tarkastuksen ajaksi kirjahyllyyn tavalliseksi mapiksi. Laite johtoineen on kätevästi mapin sisässä. Laitteen siirtäminen kirjahyllyyn on lisäksi nopeaa, jos mappi on rakennettu kunnolla ja mahdollisimman paljon johdoista on mapissa jo käytön aikana.

Laite on helppo piilottaa myös ilman mappia, mutta johtoja on sen verran että se ei välttämättä ole enää nopeaa.
3507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tarkoituksenani ei ole yllyttää ketään tekemään edellä mainitulla tavalla. Itse maksan tv-maksun (pitkin hampain tosin) vuosittain. Joskus opiskeluaikoinani jätin sen kylläkin kokonaan maksamatta. Kirjoitukseni tarkoitus on vain kertoa yksi lisäesimerkki siitä, että tv-maksun nykymuoto ei ole ollenkaan soveltuva tarkoitukseensa. Itse kannatan tv-maksun siirtämistä suoraan verotukseen tai vielä parempi, sen lakkauttamista.

Äänestä
  • Se maksaa ken katsoo.Lähetykset tulisi laittaa salatuiksi eli maksullisiksi.

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä siitä että tv-maksu pitäisi siirtää suoraan verotukseen. Yksikään teistä ei varmasti enää voisi pinnata siitä, eikä kukaan tv-maksusta itkisi enää, kun se tulee maksettua ihan huomaamatta veronkotuksen jälkeen, vaikka ei haluaisikaan.
    Ihmisillä on tapanu lopettaa itkeminen siinä vaiheessa kun asioihin ei voi enää vaikuttaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Korotusta vastaan kirjoitti:

Tämän tarinan todenperäisyyttä en tiedä, mutta se kuulostaa mahdolliselta.

Kuulin, että joku henkilö oli hankkinut tietokoneeseensa USB-väylään liitettävän tv-virittimen. Hän oli kiinnittänyt virittimen tavallisen mapin sisään siten, että mahdollisimman vähän johdoista (virtajohto ja antennijohto) on mapin ulkopuolella. USB-johto tietenkin pitää ylettyä tietokoneeseen. Mappia pidetään siis antennipistokkeen läheisyydessä. Kun tv-luvan tarkastaja tulee käymään, niin voi rauhassa mielin päästää tarkastajan sisään. (Tarkastajaahan ei tarvitse laskea sisään ollenkaan, mutta epäilyiltä välttyy parhaiten päästämällä tarkastajan tekemään tarkastus.) TV-viritin on helppo siirtää tarkastuksen ajaksi kirjahyllyyn tavalliseksi mapiksi. Laite johtoineen on kätevästi mapin sisässä. Laitteen siirtäminen kirjahyllyyn on lisäksi nopeaa, jos mappi on rakennettu kunnolla ja mahdollisimman paljon johdoista on mapissa jo käytön aikana.

Laite on helppo piilottaa myös ilman mappia, mutta johtoja on sen verran että se ei välttämättä ole enää nopeaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu